Nyt kävi niin, että tuskin puhuja ehtii kotiin, kun hänen puheensa kommentoija on jo liikkeellä täällä netissä. Se on mahdollista, kun kuuntelee radiosta ja samalla seurailee tätä keskustelua. Ja heti asiaan, ettei ehdi unohtua!
Haho kertoi Paavalin entisestä elämästä Sauluksena ja hänen lakihurskaudestaan. Ja tietysti kääntymisestä ja Ananiaksesta. Tähän Paavali kuulemma palaa monesti jälkikäteenkin.
Jos ihmisellä on hyviä töitä autuutensa eteen, niin sellaisen ihmisen erittäin vaikea saada parannuksen armo. Kuten eräässä vanhassa Hahon kertomassa esimerkissä joku mies oli turvannut hyvään virrenveisuutaitoonsa. Eikä siten voinut tehdä parannusta, kun turvasi siihen, että veisasi aina ilta- ja aamuhartauksien aikana.
Haho hieman harmitteli (?) sitä, että vanhassa Raamatun käännöksessä on vaikeita ja vieraita sanoja. Niitä ei tahdo ymmärtää. Mitä ovat takaperinasiat? (Olisiko uusi käännös papille parempi?)
Sitten hän kertoi jostain haastattelusta, jossa häneltä oli kysytty suoraan: miksi teillä ei televisiota. Haho oli sanonut: minä olen niin heikko, etten pysty painamaan sitä nappia, jolla televisio suljetaan, silloin kun se pitäisi sulkea. Haastattelija oli vastannut, että hän ei halua kuulua tuollaiseen porukkaan, joka on noin heikkoa.
Siitä puhuja saikin aiheen 'ylistää' uskovaisten heikkoutta ihan Paavalin todistuksella. Jeesus on heikoissa väkevä! Ja monet uskovaiset rukoilevat monesti sitä, että pääsisi perille asti ja jaksaisi hyvän kilvoituksen kilvoitella ja juoksun hyvin päättää, säilyttää uskon ja hyvän omantunnon.
Perusasiat ovat entiset ja Raamattua löytyy tueksi sopivasti entisistä vakipaikoista.
Haho kertoi Paavalin entisestä elämästä Sauluksena ja hänen lakihurskaudestaan. Ja tietysti kääntymisestä ja Ananiaksesta. Tähän Paavali kuulemma palaa monesti jälkikäteenkin.
Jos ihmisellä on hyviä töitä autuutensa eteen, niin sellaisen ihmisen erittäin vaikea saada parannuksen armo. Kuten eräässä vanhassa Hahon kertomassa esimerkissä joku mies oli turvannut hyvään virrenveisuutaitoonsa. Eikä siten voinut tehdä parannusta, kun turvasi siihen, että veisasi aina ilta- ja aamuhartauksien aikana.
Haho hieman harmitteli (?) sitä, että vanhassa Raamatun käännöksessä on vaikeita ja vieraita sanoja. Niitä ei tahdo ymmärtää. Mitä ovat takaperinasiat? (Olisiko uusi käännös papille parempi?)
Sitten hän kertoi jostain haastattelusta, jossa häneltä oli kysytty suoraan: miksi teillä ei televisiota. Haho oli sanonut: minä olen niin heikko, etten pysty painamaan sitä nappia, jolla televisio suljetaan, silloin kun se pitäisi sulkea. Haastattelija oli vastannut, että hän ei halua kuulua tuollaiseen porukkaan, joka on noin heikkoa.
Siitä puhuja saikin aiheen 'ylistää' uskovaisten heikkoutta ihan Paavalin todistuksella. Jeesus on heikoissa väkevä! Ja monet uskovaiset rukoilevat monesti sitä, että pääsisi perille asti ja jaksaisi hyvän kilvoituksen kilvoitella ja juoksun hyvin päättää, säilyttää uskon ja hyvän omantunnon.
Perusasiat ovat entiset ja Raamattua löytyy tueksi sopivasti entisistä vakipaikoista.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kuulin tuon puheen ja jäi tunne, että tosi uskovainen on juuri se heikko uskovainen. Eli se, jolla on niin vahva usko ja luonne, että löytää TV:stä sammutusnapin, ei voi olla kunnon uskovainen???
Kuinka heikko A.A on silloin, kun netistä pomppaa pornoa ruutuun? Voi siinä hiirikäsi olla hyvin hidas ja heikko. Ei punainen rasti löydykään...
Miten on mahdollista, että heikon veljen sydän ja aivot toimivat netin kanssa. Käsi tottelee ja ruutu sumenee...
Ehkä tv-nappula on vaikeampi ja veikeäpi, ettei siihen voima riitä, vaikka Haho vakuutti Jumalan antavan voimaa arjessa, kun on Pyhä Henki.
Voisiko tuollaisesta heikosta veljestä kehittyä ns. ammattipahentuja? Kun ei itse saa voimaa pimentää tv-ruutua, luulee, että kaikki ovat yhtä heikkoja. Jos joku luulee pystyvänsä sammuttamaan tv:n, niin hän sillä paikalla, että kohta lankeaa ylpeyttään ja varmuuttaan. Siksi hänetkin on tehtävä vaikka väkisin heikoksi. Pahentuja tietää, mikä on Ihminen!
Tällä palstalla on esitetty teoria, jonka mukaan puhuttelijana esiintyvä toimiii aina omien kokemustensa perusteella ts. on sortunut jo siihen syntiin, johon sitten kuvittelee kaikkien muidenkin sortuvan ja pahentuu ja jopa lähtee puhuttelemaan toisia tietämättä ovatko nämä toiset kuitenkaan tehneet kuin hän.
"Voisiko tuollaisesta heikosta veljestä kehittyä ns. ammattipahentuja?"
kateuksissaan. Sairaan kollektiivisen omantunnon periaate on omiaan puolustamaan henkilöitä, jotka ovat umpikieroja ja kateellisia, niitä ns. heikompiosaisia. Todellisuudessa pahentujat syyllistyvät kateuden syntiin syyttäessään parempiosaisia itsensä pahentamisesta!
Uusissa tv-vastaanottimissa on myös vl-malleja.
Niissä on ajastimet avaamista ja sulkemista varten. Automaattinen neuvopäivitys ja hihulnaattori (=meikki js korvakorusuodatin) vakiovarusteena.
SRK:n yhteistilauksena edullisesti suoraan tehtaalta. Tuotteet jaetaan suviseuroissa suoraan rekasta.
hyvä!
Entäpä jos ihminen on niin heikko, ettei jaksa synnyttää kymmentä lasta?
Kun tv-heikko ei hanki kotiinsa teeveetä, niin heikkovoimainen lisääntymisasiassa, ei mene naimisiin. Siten vältetään ehkäisysyntiin joutuminen.
Se pitää tietää ennakkoon, ettei luule itsestään liikoja, ettei kosi tai suostu kosintaan.
Mutta kun nuo vl-neidot ovat vielä niin kovin nuoria mennessään avioon, etteivät osaa aavistaakaan sitä äitiyden raskautta! Mitä sitten?
ja haluttaa seksiä eikä se ole sallittua papin aamenen jälkeen?
Tuo on sellainen alue, että jos tyhmyyttään menee naimisiin, niin kärsiköön. Tuolla alueella mennään VAHVIMMAN ehdoilla! Heikot sortuu elontiellä ja/tai luopuu vl-uskosta, vahvat senkun lisääntyy...
Tarkoitus onkin, että mahdollisimman moni menee naimisiin ja uhraa elämänsä maksimaalisen lisääntymisen alttarille. Tärkeintä on kuuliaisuus, vaikka heikkoutta ilmenisikin tuolla alueella. Se on ymmärrettävää, mutta sooloilu ja kysely ovat kiellettyjä. Ole ainakin tekevinäsi seurakunnan opetuksen mukaan ja huulillasi myöntyvinäsi siihen opetukseen!
Raaka peli rakennuksilla - sopii tähän ja näkyykin tuolla vl-rakennustyömaalla!
Tarkoitat varmaan 'tekee mieli ennen...'
Vanhoista siveysoppaista saa ohjeita tuohon tilanteeseen. Vl-opetus kulkee rintarinnan sellaisten kanssa. Tosin vl:ssa ei anneta tarkkoja ohjeita, koska nämäkin ns. nuoruuden synnit saa anteeksi vaikka sata kertaa päivässä, kun nöyrtyy pyytämään.
Voihan sitä kuitenkin välttää synnintekopaikkoja ja kiertää kiusaukset kaukaa, esim. tytöt. Ei saa katsoa silmiinkään kovin pitkään, muuten vaikutus on paha ja vielä pahempi: tyttö luulee ja toivoo liikoja, ehkä toivoo jo kosintaa.
"eikä se ole sallittua papin aamenen jälkeen?"
lie tuo sitten sallittua ja jos aiemmin niin kukaan ei tule silloinkaan kurkkimaan mitä kenenkin vällyn alla tapahtuu, harvaa edes kiinnostaa, paitsi tietty pervoja ehkä.
Palstan oivaltavin kommentti.
KIITOS.
sieltäkin tulee synnillistä musiikkia.
Hänellä ei taida olla radioakaan, internetistä puhumattakaan, mainoksetkin niin rivoja välillä.
Entä kaupoissa, kun väkisenkin kuulee remputusta. Siitähän tietenkin voi tehdä rippiä.
kysymystä Hahon puheen tiimoilta voisi esittää tänä tekniikan aikakautena. Hänellä saattaa olla ymmärtämättömyyttä on/off-näppäinten kanssa, mutta puheessaan hän tuntuu heittäytyvän lapsenmieliseksi lapsenmielisille. Lapsenmielisyyshän on suosittua puhetapaa v-lestadiolaisuudessa. Jos näin ansioituneelta puhjalta puuttuu kykyä sulkea ja avata, niin samalla tavalla se kyky puuttuu tai pitäisi puuttua myös riviveeällältä. Hän ikäänkuin asettaa itsensä esimerkiksi muille vl-uskovaisille lapsenomaisin keinoin.
Minäkin tulkitsisin Hahon puheesta tuon asian noin. Hän käytti sanomassaan kuvakieltä ja antoi siten itsestään ja vl-ihmisistä melko typerän kuvan.
Muutoin olen sitä mieltä, että kyseinen puhuja on ollut ja vieläkin on yksi voimakkaimmista vaikuttajista 60-luvulta alkaneeseen lakihenkiseen opetukseen. Hän suoritti pitkän elämäntyönsä nuorten opettajana sellaisella paikalla, että tuo opetus nyt leviää monen julistajan toimesta kattaen laajasti koko kristillisyytemme. SRK tekee todellakin "arvokasta" työtä opistojensa välityksellä.
on lapsellisten ja lapsenmielisten usko.Täällä vääristellään Hahon heikkoutta.Se oli kuvakieltä mitä Haho puhui = Jos ei ole teeveetä, ei tule kiusausta avata sitä.
Heikkoudesta voi kyllä irvailla ihan vappaasti.Ja sen te teettekin naurettavuuksiin asti.
En kuunnellut Hahon puhetta, koska se ei kuulu tällä leveysasteella, mutta ihan hyvin puhui heikkoudesta, jos avaajan on uskomista.
naiivi lapsenmielisyys on niin läpinäkyvää aivan kuin ihmisellä ei olisi omaatuntoa lainkaan, saati sitten kykyä tehdä omantuntonsa mukaan.
Kun täällä sanoo mielipiteensä, niin sekö on irvailua. Ei minusta, mutta tämäntapaiset jutut heikkoudesta ovat normaalin ymmärryksen ulottumattomissa. Naiivia, kerrassaan naiivia.
Olenpa minä tyhmä, kun en tajua hengellistä kuvakieltä. Otin sen ihan tavallisena asiana, koska esimerkkikin oli niin maanläheinen ja selkeä.
Avaus on suora lainaus puheesta.
Ihan tarkalleen.
Minulle jotenkin avautui tuon tekstisi perusteella välittömästi se pointti mitä kyseinen pappi ajoi takaa. En ole raamattu-asiantuntija koska en sitä koskaan lue, enkä ole lukenut. Ehkä "ymmärrys" tulee geeneistä tai jostain sieltä mitä en tajua et mistä se tulee..
Joka tapauksessa väitän et jos televisio olisi ollut jokaisessa kodissa sen historian alusta alkaen, niin esim. suviseuroissa kävisi enää murto-osa siitä väkimäärästä mitä siellä nykyisin käy ja heistäkin iso osa katsoisi asuntovaunuissaan seura-alueella kauniita ja rohkeita - saarnan kaikuessa muutamasta kovaäänisestä - häiriten keskittymistä.
Toisaalta tätäkään keskustelupalstaa ei tässä laajuudessa olisi olemassa. Meillä ei käytännössä olisi vanhoillislestadiolaisuutta. Ehkä se olisi joidenkin etu, ehkä ei.
(ehkä otin ehkä en ;)
Mutta... Jumalalla on omat suunnitelmat, joihin me ihmiset ei hirveesti voida vaikuttaa!
Niin.. siitä heikkoudesta oli tuossa puhe, semmosia me ihmiset olemme - heikkoja.
terv. nimimerkillä: "töllötin tuvassa ja tunto neutraalin passivoitunut"
kun sinulla on netti. Oletko miettinyt asiaa?
Netistä löytyy elokuvia ja TV-lähetyksiä. Oletko jäänyt kiikkiin niihin?
Siinä olen samaa mieltä, että TV.ssä on hyvin paljon hömppää ja sellaista jota en haluaisikaan nähdä.
Onhan paljon ihmisiä, jotka ovat luopuneet TV:stä sen takia, että se kuluttaa liikaa aikaa ja ohjelma ei ole sen arvoista.
Mutta tiedän myös, että TV:stä tulee myös hyviä ajankohtaislähetyksiä, en tiedä kannattaisiko TV:tä ostaa niiden takia.
En usko, että aikuisella ihmisella TV on ongelma, mutta lapsia pitäisi valvoa kyllä huomattavasti enemmän, ettei heidän aika täyttyisi vain TV:llä.
Mutta ihan samat ongelmat ovat tietokonepeleissä, lapsi voi täyttää myös niillä aikansa, onko se kiellettyjä vl-kodissa?
Siksi tämä Tv asia ei ole niin musta-valkoinen, vain paha asia.
"Joka tapauksessa väitän et jos televisio olisi ollut jokaisessa kodissa sen historian alusta alkaen, niin esim. suviseuroissa kävisi enää murto-osa siitä väkimäärästä mitä siellä nykyisin käy ja heistäkin iso osa katsoisi asuntovaunuissaan seura-alueella kauniita ja rohkeita - saarnan kaikuessa muutamasta kovaäänisestä - häiriten keskittymistä."
Oikein oivalsit.Juuri tästä on kysymys.Varmaan näin kävisi.Elävä usko loppuisi.Löytäisikö Jeesus palatessaan elävää uskoa?
Mitä tulee nettiin, se on suuri kiusaus ja uhka lapsillemme kaikkine saastasivuineen.Ja taas kerran en tarkoita ,että kaikki olisi sitä ihtiään.Lapsia tulee varjella netin pahennukselta.Se on aikuisen tehtävä.
Yhden viestintäväineen alleviivaava demonisointi peittää selvästikin taakseen jotakin sellaista, joka halutaan salata.
Se on korostetun tarkoitushakuista. Mikä synkkä vl-liikkeen kysymys piilee television synnillistämisen takana?
Hahon toteamus tv-kiellon perusteluksi:
"minä olen niin heikko, etten pysty painamaan sitä nappia, jolla televisio suljetaan, silloin kun se pitäisi sulkea."
On sikäli hyvä perustelu, koska televisiokieltoa ei voikaan Raamatulla perustella.