Kokemäki

Kaupunginhallituksen puheenjohtajasta: Huida sai torstaina syytteet kavalluksesta ja väärennöksestä. Syytteet liittyvät Huidan 50-vuotisjuhlien kuluihin ja epäiltyyn allekirjoitusväärennökseen. Asiaa käsitellään myöhemmin keväällä Porin käräjäoikeudessa.
Kokemäen kaupunkikin osallistui kuntalaisten rahoilla kuluihin. Eli kaikki hyvin Kokemäellä ?
82221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei Huidan kannata maineensa menettämistä pelätä Kokemäellä. Suurin osa Kokemäellä asuvista suhtautuu kepulaisiin myönteisesti, olivat he sitten vilpillisiä tai ei. Todennäköisesti Huida saa sympatiaa lisää samaan tapaan kuin A. Jäätteenmäki tultuaan tuomituksi koiruuksistaan.

Kokemäellä on selvä noususuhdanne taloudenpidossa ja palvelujen tarjonnassa. Terveyskeskus lisää aukioloaikojaan ja työvoimatoimisto tehostaa toimintaansa. Keskustaajaman tiet ovat paraatikunnossa ja sivukylien teitä parannellaan aktiivisesti.
Veroäyri on laskussa, kiinteistövero pieni, vesimaksut maltilliset.
Seurakunnalla menee myös hyvin ja Kokemäellä käytännössä kukaan ei eroa kirkosta.

Äänestä
  • Kuka uskaltaa ottaa puheenaiheeksi syksyn vaaleissa kunnan varainkäytön eri luottamushenkilöiden henkilökohtaisissa karkeloissa? Kuka sohaisee muurahaispesää? Toivottavasti jollain löytyy rohkeutta asettua maatalousmafian tarjoamaan kiirastuleen.

    Miettikääpä kuinka houkutteleva kaupunki Kokemäki on tällä hetkellä uudelle KANNATTAVALLE yritystoiminnalle. Vain työtä tarjoava, aito kannattava liiketoiminta mahdollistaa kunnan tulevaisuuden. Karjasuojainvestoijat ja kilpailun torjuvat sylilapsiyrittäjät eivät hyvinvointia tuo, eikä sitä tuo kuntaliitoksetkaan.

    Äänestä

NIIN MAKAA KUIN PETAA

Äänestä
  • Kaupunginjohtajankin olisi jo korkea aika alkaa paneutua OMAN kuntansa asioihin,jättää ne luottamustoimet,jotka eivät edesauta kokemäen kehittymistä ja säilymistä viihtyisänä ja palvelevana kuntana.Kaupunkia ajetaan alas pikavauhtia,asioille pitää tehdä jotain,kohta on liian myöhäistä.Virastoja lakkautetaan,liikekeskus tyhjenee yrittäjistä,terveyspalvelut siirretään naapurikuntaan.Ei auta,että haalitaan lehtikuviin edesmenneitä ministereitä ja hymyillään leveesti kahvikupin ääressä.Kohta on taas edessä Yrittäjien kriisipalaverit asian tiimoilta,perkele!Nyt on Jalkasen aika näyttä onko miehestä vetämään Kokemäkeä,vai joko on aika tullut etsiä jokin eläkkeelle valmistava virka.Kirjoita mielipiteesi asiasta.Parempaa kevättä odotellessa.Moro

    Äänestä

  • vittuuntunut kirjoitti:

    Kaupunginjohtajankin olisi jo korkea aika alkaa paneutua OMAN kuntansa asioihin,jättää ne luottamustoimet,jotka eivät edesauta kokemäen kehittymistä ja säilymistä viihtyisänä ja palvelevana kuntana.Kaupunkia ajetaan alas pikavauhtia,asioille pitää tehdä jotain,kohta on liian myöhäistä.Virastoja lakkautetaan,liikekeskus tyhjenee yrittäjistä,terveyspalvelut siirretään naapurikuntaan.Ei auta,että haalitaan lehtikuviin edesmenneitä ministereitä ja hymyillään leveesti kahvikupin ääressä.Kohta on taas edessä Yrittäjien kriisipalaverit asian tiimoilta,perkele!Nyt on Jalkasen aika näyttä onko miehestä vetämään Kokemäkeä,vai joko on aika tullut etsiä jokin eläkkeelle valmistava virka.Kirjoita mielipiteesi asiasta.Parempaa kevättä odotellessa.Moro

    Eiköhän nykyisillä päättäjillä ole jo ollut tarpeeksi aikaa näyttää kyntensä? Suohon on menty ja syvälle.
    Surullista miten hieno pitäjä on saatu rappiotilaan noin nopeasti.
    Itse ihmettelen miksi ihmiset äänestävät samoja naamoja vuodesta toiseen, vaikka tulokset ovat mitä ovat.

    Äänestä

  • OskariOnneton.. kirjoitti:

    Eiköhän nykyisillä päättäjillä ole jo ollut tarpeeksi aikaa näyttää kyntensä? Suohon on menty ja syvälle.
    Surullista miten hieno pitäjä on saatu rappiotilaan noin nopeasti.
    Itse ihmettelen miksi ihmiset äänestävät samoja naamoja vuodesta toiseen, vaikka tulokset ovat mitä ovat.

    Toivottavasti nyt tämän vuoden vaaleissa löytyy ehdokaslistoilta uusia kasvoja, jotka ajavat Kokemäen kehitystä tosissaan, eikä ole jarrumiehinä uusille ideoille ja kehitysnäkemyksille. Ja toivottavasti seuraavat päättäjät ovat innokkaita ja aktiivisia edesauttamaan Kokemäen ja Harjavallan kuntaliitosta. Koska faktahan on että Kokemäki eikä Harjavalta, tule yksinään selviämään jatkossa. Kokemäen taantuminen ja vajoaminen on pysäytettävä.

    Äänestä

Hain kaupungilta omaishoidontukea loppuvuodesta. Kaupunki sanoi että kuulun omaishoidontuen piiriin, mutta kaupungilla on rahat loppu eikä tukea voitu maksaa!!
Kysyin Pöltsamaan Jalkaselta että mitä nyt teen. Herra Pöltsamaa sanoi että koita nyt jotenkin pärjätä!

HUIDA JUHLI KAUPUNGIN VIIMEISETKIN RAHAT!!!

Rouva huida, kiitän mitä kohteliaammin teitä tästä onnistuneesta kusetuksesta, kyllähän me jotenkin pärjäämme!!

Äänestä

niin kauan kun kuuluu Suomen keskustaan ja asuu Kokemäellä ei ihmisellä ole huolen häivää.
Maataloustuottajat ovat Kokemäen kuninkaallisia ja kepun järjestöaktiiveille levitetään punaista mattoa missä ikinä kulkevatkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keskellä tyyntä kirjoitti:

Kaupunginhallituksen puheenjohtajasta: Huida sai torstaina syytteet kavalluksesta ja väärennöksestä. Syytteet liittyvät Huidan 50-vuotisjuhlien kuluihin ja epäiltyyn allekirjoitusväärennökseen. Asiaa käsitellään myöhemmin keväällä Porin käräjäoikeudessa.
Kokemäen kaupunkikin osallistui kuntalaisten rahoilla kuluihin. Eli kaikki hyvin Kokemäellä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu