16 ikäinen poika purkaa sydäntään...
Mua sitten harmittaa tällainen ujous/pelokkuus.
Ala-asteella olin melko suosittu, kaverien kanssa tuli oltua lähes päivittäin. Ylä-asteelle samalle luokalle tuli muutama kaveri mutta eipä aikaakaan kun ne liittyivät kiusaajiin ja koko luokka oli kääntynyt mua vastaan. En jaksanut enää välittää mistään, olin nörtin perikuva. Naama täynnä finnejä, epäsiistit vaatteet jne.
Kesän aikana pääsin finneistä eroon ja samalla pyrin muuttumaan muutenkin. Otsatukka lensi helvettiin ja ostin siistimpiä vaatteita kuten farkkuja ja huppareita. Ennen siis käytin verkkareita ja jotain fleeceä.
No, tässä vaiheessa joku saattaisi sanoa että asiat on nyt hyvin... Vaan niin ei ole.
Aamulla herättyäni menen koneelle. "sinulle ei ole uusia kommentteja." Sitten kouluun. Amiksessa sentään olen tutustunut kahteen luokalla olevaan poikaan. (muut luokalla on siis tyttöjä)
Noiden poikien kanssa tuleekin koulussa juteltua kaikkea mutta siihen se sitten jääkin.
Koulun jälkeen menen bussiin jonkun mummon viereen istumaan. Sitten kävelen pysäkiltä yksin kilometrin verran kotiin. Naapurissa asuu yli 5 ikätoveria mutta niiden porukkaan en ilmeisesti kelpaa. Sitten koneelle.... "sinulle ei ole uusia kommentteja".
Sitten ulos laittamaan autoja tai näin talviaikaan menen pelaamaan pleikkaa. Sitten telkkaria katsellessa menee ilta oikein mukavasti. Sitten nukkumaan ja seuraava päivä menee samalla tavalla.
Viikonlopuista en viitsi edes kertoa =(
Moni on kehunut mua komeaksi/fiksuksi mutta en silti vain pysty juttelemaan ihmisille. Sen verran paljon finneistä johtuva koulukiusaaminen söi itsetuntoa! Ja jos joku alkaa juttelemaan mulle, niin mä punastun ja yritän vastata mahdollisimman lyhyesti ettei ne saa päähänsä alkaa kiusata. Varmasti tällaisesta saa tosi epäkohteliaan ja itsekkään maineen vaikka en tosiaan ole sellainen.
Ainakin aloitteen tekeminen on mulle lähes mahdotonta. Jos joku tulee juttelemaan mulle aivan suoraan niin mä pystyn jotenkuten juttelemaan ja viemääna asiaa eteenpäin. Ja tämänkin asian täytyy yleensä olla joku kouluun liittyvä tms. Muuten mä menen ihan paniikkiin tai en osaa sanoa oikein mitään.
Katsokaa kadulla kulkevia nuoria. Valtaosa kulkee porukassa. Pienemmässä tai isommassa, mutta porukassa kuitenkin. Ja entäpä iltapäivät ja viikonloput. Harvemmin 16 ikäiset on perjantai ja lauantai-iltaa kotona koneella tai pelaamassa.
Tää on kauheaa, pelottaa oikein että koska ne vuoden takaiset masennukset ja itsemurha-ajatukset tulee takaisin.
Mua sitten harmittaa tällainen ujous/pelokkuus.
Ala-asteella olin melko suosittu, kaverien kanssa tuli oltua lähes päivittäin. Ylä-asteelle samalle luokalle tuli muutama kaveri mutta eipä aikaakaan kun ne liittyivät kiusaajiin ja koko luokka oli kääntynyt mua vastaan. En jaksanut enää välittää mistään, olin nörtin perikuva. Naama täynnä finnejä, epäsiistit vaatteet jne.
Kesän aikana pääsin finneistä eroon ja samalla pyrin muuttumaan muutenkin. Otsatukka lensi helvettiin ja ostin siistimpiä vaatteita kuten farkkuja ja huppareita. Ennen siis käytin verkkareita ja jotain fleeceä.
No, tässä vaiheessa joku saattaisi sanoa että asiat on nyt hyvin... Vaan niin ei ole.
Aamulla herättyäni menen koneelle. "sinulle ei ole uusia kommentteja." Sitten kouluun. Amiksessa sentään olen tutustunut kahteen luokalla olevaan poikaan. (muut luokalla on siis tyttöjä)
Noiden poikien kanssa tuleekin koulussa juteltua kaikkea mutta siihen se sitten jääkin.
Koulun jälkeen menen bussiin jonkun mummon viereen istumaan. Sitten kävelen pysäkiltä yksin kilometrin verran kotiin. Naapurissa asuu yli 5 ikätoveria mutta niiden porukkaan en ilmeisesti kelpaa. Sitten koneelle.... "sinulle ei ole uusia kommentteja".
Sitten ulos laittamaan autoja tai näin talviaikaan menen pelaamaan pleikkaa. Sitten telkkaria katsellessa menee ilta oikein mukavasti. Sitten nukkumaan ja seuraava päivä menee samalla tavalla.
Viikonlopuista en viitsi edes kertoa =(
Moni on kehunut mua komeaksi/fiksuksi mutta en silti vain pysty juttelemaan ihmisille. Sen verran paljon finneistä johtuva koulukiusaaminen söi itsetuntoa! Ja jos joku alkaa juttelemaan mulle, niin mä punastun ja yritän vastata mahdollisimman lyhyesti ettei ne saa päähänsä alkaa kiusata. Varmasti tällaisesta saa tosi epäkohteliaan ja itsekkään maineen vaikka en tosiaan ole sellainen.
Ainakin aloitteen tekeminen on mulle lähes mahdotonta. Jos joku tulee juttelemaan mulle aivan suoraan niin mä pystyn jotenkuten juttelemaan ja viemääna asiaa eteenpäin. Ja tämänkin asian täytyy yleensä olla joku kouluun liittyvä tms. Muuten mä menen ihan paniikkiin tai en osaa sanoa oikein mitään.
Katsokaa kadulla kulkevia nuoria. Valtaosa kulkee porukassa. Pienemmässä tai isommassa, mutta porukassa kuitenkin. Ja entäpä iltapäivät ja viikonloput. Harvemmin 16 ikäiset on perjantai ja lauantai-iltaa kotona koneella tai pelaamassa.
Tää on kauheaa, pelottaa oikein että koska ne vuoden takaiset masennukset ja itsemurha-ajatukset tulee takaisin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
lähtisivät sinun kanssa jonnekkin,leffaan,baariin istumaan,uimaan ym. sillain tutustuisit muihin nuoriin.Iso osa nuorista on epävarmoja itsestään,jonka piilottavat koviskuoren alle,mene mukaan vaan elämään.
"Harvemmin 16 ikäiset on perjantai ja lauantai-iltaa kotona koneella tai pelaamassa."
Mistäs sinä sen tiedät? Näätkö muiden koteihin? Ethän voi tietää kun et nimenomaana nää niitä ihmisiä jotka ovat yksikseen kotona. Näät vain ne jotka liikkuvat ulkona.
Eivät kaikki voi olla suosittuja. Voit aloittaa vaikka jonkun uuden harrastuksen niin on enemmän tekemistä. Ja pyydä niitä koulukavereitasi ulos.
Noin mulle eräs psykologin tapainen neuvoi, että "älä huoli, eivät kaikki voi olla suosittuja".
"Harvemmin 16 ikäiset on perjantai ja lauantai-iltaa kotona koneella tai pelaamassa."
Parempi vaihtoehto kuin hillua räkäkännissä jossain torilla ja sekoilla, seuraavana viikolla morkkikset päällä mutta esittäen että kaikki hyvin ja olipas hauskaa.
Harrastamaan sitten jotain, en kyllä keksi että mitä koska omat harrastukset on, yllätys yllätys, tietokoneella =)
Oletko koskaan kysynyt luokkakavereiltasi että mitä he touhuavat viikonloppuisin? mitäpä vaikka hekin tykkäävät tietokoneista ja pleikkareista? Olisiko yhteinen peli-ilta vaikka teillä kotona hyvä alku?
Jotain mässättävää pari hyvää peliä ja ns. peli-ilta luokkakavereiden merkeissä?
Vaikka luokkakavereillasi olisi muitakin kavereita niin eiköhän heillä löydy sinullekkin yksi ilta aikaa tai mikä parempaa sano että ottavat muutaman kaverinkin mukaan jos siltä tuntuu.. ok uusia kasvoja ja paniikkikohtaus. Mutta onhan siinä tutummat luokkakaverit tukena. Pelin ohella ei aluksi hirveästi tarvitse jutella muusta kuin peleistä ja niissä taidat olla jo aika haka. Suosittelen edes harkitsemaan asiaa :)