Yllätyin tänään kun arinalle oli tippunut nyrkinkokoisia kivenmurikoita. Nytkö se perkele parhaana lämmityskautena uuni on mennyt kappaleeksi. Lupasivat vuolukiviuunin olevan ikuinen.
Syy moiseen on, että vuolukiven seassa on graniittia ja se murenee kuten kiuaskivet ajanoloon. Tämä oli nyt kaiken huippu, että tulipesän lakikiveen oli valmistuksessa jäänyt graniittia. Valokuvia löytyy ja sp:llä voin lähettää.
Syy moiseen on, että vuolukiven seassa on graniittia ja se murenee kuten kiuaskivet ajanoloon. Tämä oli nyt kaiken huippu, että tulipesän lakikiveen oli valmistuksessa jäänyt graniittia. Valokuvia löytyy ja sp:llä voin lähettää.
Vastaukset 19
Vanhimmat
vai onko jo niin vanha, että ei toivoa?
Sellasta tulisijaa ei olekkaan missä ois ikuinen takuu.Eikös se ole yleisessä tiedossa,että vuolukiviuuneista murenee laki muutamassa vuodessa.Soitele tehtaalle ja vaihdata katto.
Tulisijoista 35vuoden kokemus.
niistä tuhansista tiiliuuneista joissa tulitiilet pesässä on murusina ja kuori on halkeillut kun maanjäristyksen jäljiltä.
Tulikiven uunia on meillä käytetty ruoan valmistukseen ja lämmitykseen säännöllisesti jo 20 vuotta ja hyvin on toiminut. Laki on pysynyt paikallaan eikä silmin havaittavia muutoksia ole nähtävissä.
99,9% uuneista toimii moitteetta.
"Mammuttikiveä". Siis sitä joka ei kestä sen enempää kuin muutkaan.
Ei kait tuossa mitään muuta kun sovit asian tehtaan kanssa. Jos kerran selkeä rakennevirhe on kyseessä kuten kuvailit ja olet polttanut puhdasta puuta ohjeiden mukaisesti niin eiköhän tuohon ratkaisu löydy.
Lähetin viestin Nunnasivuilta tehtaalle. Pirulaiset eivät ole laittaneet sähköpostiosoitetta, että saisi kuvat laittaa.
Puhelinsoitto ensimmäisenä toimenpiteenä pistää yleensä asioihin vauhtia. Silloin saat asiasta vastaavan henkilön yleensä nopeimmin käsiin ja voit esittää asiasi. Puhelinnumero myös löytyy yhteystiedoista. Viesteihin vastataan kun keritään, jos silloinkaan.
Uuni kymmenen vuotta vanha, putosi lakikivi takaa pesään. Soitin tehtaalle, niin sanoivat, että lämmittele uunia kaikessa rauhassa, kivet on pulteilla kiinni. Siis, kysessä Nunna-uuni....Mutta, kyllä vähän ihmetyttää ja ketuttaa... Mites muilla?
Itellä lakikivet oli ladottu sisäkuoren päälle irtaalleen, kivien välissä ohkanen villakaista. Lakikivien päällä 30mm A-paloluokan villa yhtenäisenä läpi ja päällä uuninpankkokivet 30mm paksut.
Varastosta löyty vielä varakivi, josta rälläköin kivilaikalla sopivan lakikiven entisen tilalle. Pehmeää tavraa tuo vuolukivi ajaa laikalla. Onneksi säästelin varakivet talteen.
Tulikiveä... Taitaa olla laadukkaampi??
valmistetussa tulisijoissa on sama ongelma (valmistajasta riippumatta)katot eivät kestä.Samaa vikaa on saunan kiukaissa,tahtoopi tulla hiekkaa kuumimmista kohdista.Kyllä vuolukivi uunit ovat kovasti ylimainostettuja ja yli hintaisia.Minulla on ollut takka ja kiuvas,niin jonkinlaista kokemusta niistä on.Nyt on nurkassa tiilestä tehty takka ja on toiminut moitteetta.
Ihan tässä lähellä, joissa nimenomaan Tulikiven takasta on sisuskalut jouduttu uusimaan.
Naapurissa 80-luvun lopulla tehdyn Tulikivitakan sisukset meni kokonaan uusiksi, tehdas ei tullut enää vastaan asiassa, maksaa piti.
Veljeni huushollissa n. 10 vanha uuni ja sama homma, paitsi, että tehdas korvasi osat ja työn.
Ihmetytää vuolukiven laatu, jos nuinkin useassa ongelmia. Olen lämmitellyt 20 vuotta jo kyseisellä materiaalilla, enkä ole havainnut sisärakenteissa muutoksia. Takka on KTU 1900L Uuni LU 2750 Hella H 950. Vuosi käyttö n. 9 kuukautta. Saunan vuolukivistä ei tietoa, ollut vasta 2 vuotta toiminnassa. Edellisessä kiukaassa oli tavallist kivet ja niitä joutui kyllä vaihtelemaan kohtuullisen usein.
Meillä paloi Tulikiven takasta palotilan takaseinä puhki ja takka meni käyttökieltoon. Mokoma oli jo melkein kolme vuotta vanha. Tehdas ilmoitti jottei se osallistu korjaukseen mitenkään kun mokomalla ei ole takuuta.Kärrättiin vainaja pihalle ja muurari teki tiilestä uuden ja ehomman joka on toiminut jo yli kuusi vuotta moitteetta.
noilla jutuillasi. Tulikivellä on viiden vuoden takuu ja tuota sinun aikaan saamaa reikää siihen ei tule. Selvitä juttuja ennen kuin niitä satuilet täällä. Ettei olisi vaan kukkarollesi liian arvokas paketti.
Onpa huonosti käynyt, kun puhki paloi. Minkä perusteella tehdas ei korvannut korjausta? Itselläni on kylläkin ihan päinvastainen kokemus Tulikivi -uunien takuusta. Meillä nuohooja valitti puolenkymmentä vuotta hellan nuohousvaikeudesta. Nuohouksen olisi saanut tehtyä ihan hyvin, jos olisi viitsinyt käyttää imuria. Valitukseen kyllästyneenä soitin tehtaalle ja viikon sisällä sieltä tuli kaveri, joka pisti hellan pahvien päälle nappuloiksi ja teki uuden niistä samoista tarpeista, muuttaen nuohousluukun paikkaa. Nyt on nuohoojan kelvannut nuohota valittamatta, tosin on alkanut käyttää imuriakin.
Tulikiven tulkinnan mukaan takka oli särjetty polttamalla siinä lastulevyä tai vaneria - mikä ei pitänyt paikkaansa sillä siinä oli ainoastaan poltettu leppää ja koivua. Takan purkanut muurari tutki tulipesän takaseinän kiviä ja kertoi niissä olevan seassa graniittia ja kiven lustojen olevan väärän suuntaisia tulipesään nähden. Tiedä häntä mutta Tulikiven suhtautuminen omiin SUSIINSA oli ylimielistä ja koppavaa. Takan tekele maksoi melkein 60000 markkaa vuonna 1999, joten olihan se aika hintava vaikka ei me hinnasta valitettukkaan, mutta kalliimmaksi se tekele tuli kun se täytyi purkaa ja tehdä uusi ja toimiva tilalle.
Asian julkaiseminen tietysti ottaa pienellä egolla varustetulle TULIKIVI kauppiaalle pumpun päälle, mutta tosiasia on että vuolukivi ei oikeastaan käy kuin verkonpainoksi ja sinnekkin huonosti , mutta onhan pois silmistä!