Kuka?

Oli tuo "Jumala"?

"Muhammedin isän, Abdullahin, tarina on kuin Ismaelin. Hänen isänsä Abdel Muttalib yritti erään kerran noutaa vettä Zamzam-lähteestä, kahden mekkalaisille kuuluneen epäjumalanpatsaan väliltä. Mekan väki ei tahtonut antaa hänen hakea vettä sieltä. Silloin hänellä oli vain yksi poika, jonka nimi oli El Haris, ja hän ajatteli, että jos hänellä olisi useampia lapsia, hänestä tulisi mahtavampi ja he eivät enää voisi pysäyttää häntä. Hän antoi Jumalalle lupauksen, että jos hän saisi kymmenen lasta, uhraisi hän yhden heistä Jumalalle."

Muistakaa että kyseinen Abdullah-nimi on allahista juonnettu.

Miten siis oltaisiin puhuttu "Jumalasta" aka. allahista, jos kerran Muhamed ei ollut vielä syntynytkään?
Tämä todistaa sitä että allah-nimitys oli käytössä väkevimmällä pakanajumalalla, joka oli arvoltaan kuunjumala.
23573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Onhan perkelekin ollut joku suomalainen jumala alunperin. Tuossa allah-jutussa nyt ei ole mitään kummallista, sinänsä. Voin kuitenkin uskoa, että kova poru nousee kohta vuorten takaa...

Äänestä
  • tainnut ihan kotimainen olla, mielestäni se oli baltialainen ukkosen jumala. Jonka nimi sitten annettiin Raamatun paholaiselle.

    Aivan kuten Elohimista tuli Herra.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    tainnut ihan kotimainen olla, mielestäni se oli baltialainen ukkosen jumala. Jonka nimi sitten annettiin Raamatun paholaiselle.

    Aivan kuten Elohimista tuli Herra.

    Älä turhaan lausu muslimien jumalan nimeä joka on perkele.Muhammetti on hänen palvelijansa.

    Äänestä

  • Huom! kirjoitti:

    Älä turhaan lausu muslimien jumalan nimeä joka on perkele.Muhammetti on hänen palvelijansa.

    erittäin hyvä lohkaisu.

    Äänestä

juontuu punaisen puolikuun tunnus!! Mystistä epäjumalaa palvotaan islamissa.

Äänestä
  • tuo kuunjumala-kultti-jäänne näkyy myöskin ramadassa, ja islamilaisessa kuukalenterissa.

    Äänestä

Mistä on putkahtanut sana "Jumala", jota me käytämme siitä jumalasta, josta Raamattu kertoo?

Äänestä
  • Jumalalle saa antaa eri kielillä oman kielinen käännösnimi, kunhan vain puhutaan samasta Raamatun Jumalasta.

    Mekan temppelin 360 epäjumalaa ei yhtäkään yhdistänyt mikään Raamattuun.

    Äänestä

  • on juontunut sanasta "jomala".

    Äänestä

  • Englannissahan tuo nimihomma meni sikäli paremmin, että nuo nimitykset on huomattavasti adjektiivisempia.

    Esim. good- god, do evil- d'evil.

    Äänestä

Al-llah = the God

Sanaa Allah käyttävät myös arabiaa puhuvat kristityt. Allah on Jumala myös aramiaksi, eli Jeesuskin on todennäköisesti käyttänyt tätä nimeä.

Ja kyllä, kuun jumalakin on ollut aikoinaan llah, jumala. Al sanan alussa tarkoittaa siis yhtä ainutta tiettyä Jumalaa.

Äänestä
  • >Ja kyllä, kuun jumalakin on ollut aikoinaan llah, jumala. Al sanan alussa tarkoittaa siis yhtä ainutta tiettyä Jumalaa.

    Siis, tämähän on huono tapa nimetä ainoa oikea Jumala! Ei Jumala sanaa tarvitse lisätä mitään etu- eikä takaliitteitä kuvaamaan ja varmistamaan, että tässä on nyt kyse suurimmasta jumalasta:
    - Llah = jumala
    - Al'llah = suurempi jumala, suurin jumala, the jumala, Al'llah huu achbar = allah on suurempi.
    Suurempi kuin mikä? Suurempi kuin juutalaisten ja kristittyjen Jumala? Kuka haluaa olla suurempi kuin juutalaisten ja kristittyjen Jumala?

    Saatana! Kuun, yön 'jumala'?

    Yksi Mekan epäjumalista oli Al-llah = kuunjumala
    Hänellä oli neljä tytärtä, jumalattaria nimeltä:

    Al-lat, Al-uzza ja Manat

    Parempi sanoa lyhyesti vain "Jumala", niin ei tule väärinkäsityksiä

    Äänestä

  • Al-lat kirjoitti:

    >Ja kyllä, kuun jumalakin on ollut aikoinaan llah, jumala. Al sanan alussa tarkoittaa siis yhtä ainutta tiettyä Jumalaa.

    Siis, tämähän on huono tapa nimetä ainoa oikea Jumala! Ei Jumala sanaa tarvitse lisätä mitään etu- eikä takaliitteitä kuvaamaan ja varmistamaan, että tässä on nyt kyse suurimmasta jumalasta:
    - Llah = jumala
    - Al'llah = suurempi jumala, suurin jumala, the jumala, Al'llah huu achbar = allah on suurempi.
    Suurempi kuin mikä? Suurempi kuin juutalaisten ja kristittyjen Jumala? Kuka haluaa olla suurempi kuin juutalaisten ja kristittyjen Jumala?

    Saatana! Kuun, yön 'jumala'?

    Yksi Mekan epäjumalista oli Al-llah = kuunjumala
    Hänellä oli neljä tytärtä, jumalattaria nimeltä:

    Al-lat, Al-uzza ja Manat

    Parempi sanoa lyhyesti vain "Jumala", niin ei tule väärinkäsityksiä

    Allahu akbar = Jumala on suurin

    Suurin kaikesta mitä on, ei verrattuna muihin jumaliin, koska ei ole kuin yksi jumala. Muslimit uskovat, että kristityt, juutalaiset ja muslimit uskovat yhteen ainoaan samaan Jumalaan.

    Äänestä

  • sam kirjoitti:

    Allah, Allah huu achbar!

    Achbar [arab] = suurempi, suurin.

    KUMPI? Vain toinen voi olla oikein tai molemmat ovat väärin.

    Äänestä

  • Al-lat kirjoitti:

    Allah, Allah huu achbar!

    Achbar [arab] = suurempi, suurin.

    KUMPI? Vain toinen voi olla oikein tai molemmat ovat väärin.

    Jos ihan tarkkoja ollaan:

    Al-llaahu akbarun = Jumala on suurempi
    Al-llaahu al-akbaru = Jumala on suurin

    tosin lausuttaessa kuulostavat aika samalta

    Äänestä

  • Al-lat kirjoitti:

    Allah, Allah huu achbar!

    Achbar [arab] = suurempi, suurin.

    KUMPI? Vain toinen voi olla oikein tai molemmat ovat väärin.

    Löysinkin myös tällaisen selityksen.

    Allahu akbar on lyhennys sanoista Allahu Akbar min kullisay, Jumala on kaikkea suurempi.

    Äänestä

  • aramea on kylläkin heprean murre. Ja Raamatusta selviää että Kristus käytti nimenomaan muotoa El, eikä suinkaan arabilaista muotoa Al(i).

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    aramea on kylläkin heprean murre. Ja Raamatusta selviää että Kristus käytti nimenomaan muotoa El, eikä suinkaan arabilaista muotoa Al(i).

    amerikkalainen antropolgi Charles S.Coon oli kyllä sitä mieltä, että Jeesus olisi käyttänyt muotoa Allah.

    Ja aramea on kyllä ihan oma kielensä, joka jakaantuu kahteen osaan, länsi ja itäarameaan. Jeesus puhui todennäköisesti länsiarameaa.

    johtuu että Raamatussa esim. ristillä, Kristus huusi Eliä? Ei ole mitään syytä että Kristus olisi käyttänyt muotoa allah.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    johtuu että Raamatussa esim. ristillä, Kristus huusi Eliä? Ei ole mitään syytä että Kristus olisi käyttänyt muotoa allah.

    että Jumala on arameaksi Allah...

    Sitäpaitsi eikös Raamattu ole kirjoitettu myöhemmin ja osaksi hebrean kielellä?

    Äänestä

  • sam kirjoitti:

    että Jumala on arameaksi Allah...

    Sitäpaitsi eikös Raamattu ole kirjoitettu myöhemmin ja osaksi hebrean kielellä?

    Jumalan nimitys, on joko Elohim, tai YHVH. Allah on arabinimitys. Aivan kuten Baalkin tarkoittaa herraa, silti kyseessä ei ollut Jumala.

    Raamatussa on kreikkaa ja hepreaa.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    Jumalan nimitys, on joko Elohim, tai YHVH. Allah on arabinimitys. Aivan kuten Baalkin tarkoittaa herraa, silti kyseessä ei ollut Jumala.

    Raamatussa on kreikkaa ja hepreaa.

    Jos Jeesus puhui arameaa äidinkielenään, kuten suurin osa ihmisistä tuolla alueella silloin puhui, ja hän on käyttänyt äidinkielistä ilmaisua Jumalasta, silloin hän on sanonut Allah.

    Tosin Jeesus todennäköisesti osasi myös hepreaa ja kreikkaa, joten voi olla, että hän on käyttänyt myös muita nimiä.

    mutta tiedetään kuitenkin että Kristus oli juutalainen. Juutalaiset käyttivät lukuisia nimityksiä.
    Joista yksikään ei ole allah.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

EclipsE kirjoitti:

Oli tuo "Jumala"?

"Muhammedin isän, Abdullahin, tarina on kuin Ismaelin. Hänen isänsä Abdel Muttalib yritti erään kerran noutaa vettä Zamzam-lähteestä, kahden mekkalaisille kuuluneen epäjumalanpatsaan väliltä. Mekan väki ei tahtonut antaa hänen hakea vettä sieltä. Silloin hänellä oli vain yksi poika, jonka nimi oli El Haris, ja hän ajatteli, että jos hänellä olisi useampia lapsia, hänestä tulisi mahtavampi ja he eivät enää voisi pysäyttää häntä. Hän antoi Jumalalle lupauksen, että jos hän saisi kymmenen lasta, uhraisi hän yhden heistä Jumalalle."

Muistakaa että kyseinen Abdullah-nimi on allahista juonnettu.

Miten siis oltaisiin puhuttu "Jumalasta" aka. allahista, jos kerran Muhamed ei ollut vielä syntynytkään?
Tämä todistaa sitä että allah-nimitys oli käytössä väkevimmällä pakanajumalalla, joka oli arvoltaan kuunjumala.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu