Vauvan

Ekaa lasta odotellaan ja vaatteiden ym. hankinta alkaa olla ajankohtaista. Miten on kokeneemmat, onko 50-56 cm vaatteilla käyttöä alussa vai onko niin, että ne saattaa olla pieniä jo vastasyntyneelle? Äitiyspakkauksessa koot näyttää alkavan tuosta 60 cm, jos nyt oikein muistan.
7652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

50 senttistä vaatetta. Esikoinen oli syntyessään 53,5cm ja hänelle ei 50 senttiset ole koskaan sopineetkaan. 51cm pitkä tyttö piti niitä jonkun verran.

56 senttisiä löytyy ja ne on ihan kivan kokoisia vastasyntyneellä, vaikka aika pianhan ne pieniksi jää. Enemmän siis ehkä kannattaa hankkia 60 senttisiä.

Itse olen nyt tälle kolmoselle haalinut enemmän noita 56 senttisiäkin, mutta huutonetistä eli en uutena, mutta uudenveroisiahan tuon kokoiset vaatteet on vaikka käytettynäkin ostaisi. :)

Monia potkareita ja puolipotkareita pystyy pitämään heti 60 senttisiä niin, että laittaa sukat siihen päälle, pysyy paremmin niin. Tai sitten olen käyttänyt hiuslenkkiä siellä nilkassa eli ei tipahda se jalkateräosa pois paikaltaan. Mutta se hiuslenkki ei saa olla sitten tiukka vaan sellainen sopiva. :)

Äänestä

Meillä kävi niin että olin hankkinut vain 56cm vaatteita, en yhtään 50 senttisiä. Tyttö oli 49 cm syntyessää ja nuo 56:tkin olivat liian isoja, 60 senttisiä ei voinut kuvitellakaan pukevansa päälle! Mummo sitten pelasti muutamalla 50-senttisellä vaatekerralla. Ne mahtuivat tytölle muutaman viikon.

Että 56-senttisiä ainakin kannattaa hankkia, niille nyt on kaikilla käyttöä ainakin hetken. Pikkuvauva on niin kippurassa ja vetelä, että hankala sitä on käsitellä jos vaatteet ovat 10 senttiä liian isoja.

Meillä kyllä muutama vaatekerta/koko riitti alussa hyvin, kun kestovaippa- ja pukluharso- ym. pyykkiä tuli senverran että vähintään joka toinen päivä pestiin, ja saattoi niitä hiukan isoja vaatteita tarvittaessa käyttää just esim. lyhentämällä potkareita sukilla tai kääntämällä hihoja.

Äänestä

Esikoiselle meni 50cm vaatteet ekan kuukauden ja 56cm vielä toisen kuukauden, 60 cm oli vielä ristiäisissä aivan liian isot :S

Äänestä

hankkimaan muutamat 56 senttiset. Nimittäin 60 senttiset vaatteet ovat oikeasti sen 10 senttiä liian pitkiä ja näin ollen hankalia käsitellä ja rumiakin. En varmaankaan osta 50 senttisiä lainkaan, sillä ne ei mahdo kuin ihan hetken (jos sitäkään, jos sattuu iso vauva), mutta kenenkään vauva ei ole 60-senttinen syntyessään.

Kuten joku jo sanoikin, niin montaa sen kokoista vaatekertaa ei kannata hankkia, sillä ne mahtuvat suunnilleen kuukauden. Käytettynä löytyy yleensä ihan uudenveroisia 56-senttisiä vaatteita, sillä nehän eivät muutamasta käyttökerrasta miksikään mene. Niitä myös usein saa aika halvalla, sillä ihmiset saavat uutena lahjaksi ja myyvät näin ollen todella halvalla pois.

Äänestä

Meillä myös esikoinen tulossa, ja olen hankkinut 50 senttisiä jonkun verran: 2xhousut, 3 bodya, ja yks pitkähihainen paita. Meille tulossa tyttö, joten olettaisin että näitä pienempiä tarvitaan jonkin verran. Alennusmyynneistä olen suurimman osan hankkinut, sieltä saa oikeesti jopa halvemmalla ku kirppiksestä. Esim. löysin 2kpl bodeja yht. 3,5€!Eli kannattaa käydä tsekkaamassa!

Äänestä

Meillä ekat pari viikkoa tuntui että kaveri ei kasva mihinkään ja 56 kokoiset vaatteet oli pitkään isoja(poika oli52cm).Nyt poju 3kk ja 62-kokoiset on jo hieman pieniä.Ei kannata kuitenkaan montaa vaatekappaletta pieniä hankkia vaan satsaa 62-74 senttisiin, ne menee pitkään. Ja asuista yleensä, huomasin just että meillä on ihan liikaa vaatteita hankittu,esikoinen kun oli ja varsinkin kaikki collegehousut ja -paidat jäi täysin käyttämättä. Meillä käytetään trikoo- ja velourihousuja.Ne on pehmeitä ja joustavia! Kietaisubodyt on loistavia,sääli ettei niitä oikein löydy yli 62cm-kokoisia !

Äänestä

mä hankin muutaman 50cm enemmän 56cm.
Jos vauva on pieni niin kyl niitä vaatteita ainakin kuukauden voi käyttää.
on kivaa kuitenkin käyttää suht sopivan kokoisia vaatteita ,ei liian isoja.
ja kun bodejakin saattaa mennä 3-4kpl päivässä ellei enemmänkin,niin on se kiva olla ainakin 10 pienimmistäkin koosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaatehankinnoista kirjoitti:

Ekaa lasta odotellaan ja vaatteiden ym. hankinta alkaa olla ajankohtaista. Miten on kokeneemmat, onko 50-56 cm vaatteilla käyttöä alussa vai onko niin, että ne saattaa olla pieniä jo vastasyntyneelle? Äitiyspakkauksessa koot näyttää alkavan tuosta 60 cm, jos nyt oikein muistan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu