Hei!
Olen reilu parikymppinen nainen ja painiskellut paniikkihäiriöni kanssa jo vuosia. Kouluja, työharjotteluita, ym jäänyt kesken ph:n takia. Olen ollut mielenterveystoimiston asiakkaana, ravannut TK:ssa, popsinut pillereitä(monia erilaisia)ja käynyt kuntoutuksissa, mutta mistään ei ole ollut apua. Tilanne näytti jo vähän valoisammalta, kun uskalsin jo käydä kaupassa poikaystävääni kädestä pitäen..
Suunnittelimme poikaystäväni kanssa, että alkaisimme rakentaa taloa..tontti ja kaikki olisi valmiina. Mutta..mistä ihmeestä saan rahaa? Millaista työtä te paniikkihäiriön kanssa teette? Tai jos ette pysty töitä tekemään, niin mistä saatte rahaa? Ammattiahan minulla ei ole, koska en pystynyt kouluja loppuun käymään. Sairaspäivärahaa en enää saa. Sossun luukulla olen ravannut, mutta sekään ei enää onnistuisi, jos muutan poikaystäväni kanssa yhteen..hänellä on sen verran hyvät tulot. Mutta en pystyisi kenenkään siivelläkään elämään..omia tuloja on oltava, mutta mistä ihmeestä niitä voi saada? APUA!!
Olen reilu parikymppinen nainen ja painiskellut paniikkihäiriöni kanssa jo vuosia. Kouluja, työharjotteluita, ym jäänyt kesken ph:n takia. Olen ollut mielenterveystoimiston asiakkaana, ravannut TK:ssa, popsinut pillereitä(monia erilaisia)ja käynyt kuntoutuksissa, mutta mistään ei ole ollut apua. Tilanne näytti jo vähän valoisammalta, kun uskalsin jo käydä kaupassa poikaystävääni kädestä pitäen..
Suunnittelimme poikaystäväni kanssa, että alkaisimme rakentaa taloa..tontti ja kaikki olisi valmiina. Mutta..mistä ihmeestä saan rahaa? Millaista työtä te paniikkihäiriön kanssa teette? Tai jos ette pysty töitä tekemään, niin mistä saatte rahaa? Ammattiahan minulla ei ole, koska en pystynyt kouluja loppuun käymään. Sairaspäivärahaa en enää saa. Sossun luukulla olen ravannut, mutta sekään ei enää onnistuisi, jos muutan poikaystäväni kanssa yhteen..hänellä on sen verran hyvät tulot. Mutta en pystyisi kenenkään siivelläkään elämään..omia tuloja on oltava, mutta mistä ihmeestä niitä voi saada? APUA!!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Niin..ja sekin kiinnostaisi vielä, että millaisia vieroitusoireita teillä on lääkkeistä tullut? Mulla oli aikoinaan ihan järkyttäviä viekkareita :(
paniikkiin,jos huomaa tai ei.Työnnantajien on nykyisin melko vaikeaa löytää esiintymiskelpoista työvoimaa enään paljoakaan.Rumuus tiskin tai luukuntakana,luo automaattisesti jo aggressiivisuutta puolin ja toisin.Aiemmin vastaavat pantiin haalareihin ja isoihin saappaisiin kuraa heittämään sementtimyllyyn taikka sontakuskina nämä kyllä ymmärsi hajunsa puitteissa,sekä satamajätkinä linnasta päästyään jne.Nykyään vastaavat ovat esillä niin TV:ssä kuin jukisissa viroissa ja muissa palveluammateissaan,mikä tuskin on myöskään hyvää kuvaa antavaa meistä kansainvälisyydelle.Jos me selitämme heidän pääsevän naamallaan Taivaaseen,on Jumala varmaan nähnyt toivottavampaakin Taivaaseen astujaa muista maista.
En kyllä oikein ymmärtänyt kuinka tämä liittyi aiheeseen, mutta tulipa nyt tämäkin selväksi :D
Mä teen osa-aikatyötä.Sopii mulle hyvin kun ei ole liian stressaavaa, jää aikaa paljon muuhunkin. Toki mulla on hyvät lääkkeet, jotka tuon mahdollistaa, ilman niitä en pystyisi. Tuloillani pärjään oikein hyvin:).
Oikeasti piti kaksi kertaa lukea sun viesti.
Siis oot ollut ogelmiesi kanssa jo vuosikausia. Haloo, hyvä ihminen. Eihän tuota jaksa kukaan. Lääkäreitä on pilvin pimein, yleisiä- että tähän alaan erikoistuneita todella päteviä psykiatrian erikoisläkäreitä. Koeta ystävä hyvä mieltää, että jos painiskelet vuosikausia ongelmasi kanssa, ei siitä todellakaan seuraa AINAKAAN hyvää.
Ota rohkeasti yhteyttä lääkäriin ja pikaisesti, oon vankasti sitä mieltä. Tsemppiä!! :)
Lääkärillä ja psykiatrilla käy kyllä säännöllisesti. Mitään "tähän alaan erikoistuneita todella päteviä psykiatrian erikoisläkäreitä" ei kyllä valitettavasti täältä pikkukylästä löydy, eikä minulla ole varaa matkustella kauemmaksi. Jotain kyllä pitäisi keksiä, tiedän, mutta alkaa vaan ideat pikkuhiljaa loppumaan..
Sairastuin v.-71. Kävin oppikoulua..paniikilla ei ollut nimeä...ei kuulunut lääkärien diagnoosivalikkoon..pienessä maaseutupitäjässä pärjättävä oli.Tunsin suurta häpeää, enkä uskaltanut kertoa kenellekään, etten saisi hullun leimaa.Minusta kehittyi ajatusten siirtäjä. Aina oli keksittävä jotain vahvaa ajateltavaa, muuten jäi ph alle.Voimia kului..Pääsin yliopistoon..sama jatkui..linja-autokammo..palaverikammo..tenttikammo jne..aina oli keksittävä jotain ajateltavaa muuten tuli pikalähtö paikasta..näin sinnittelin kaksi raskauttakin..sitten kaikki paheni niin, etten kyennyt enää edes ajattelemaan. Luojalle kiitos elettiin vuotta -88. Tähän mennessä yksikään lääkäri ei ollut tunnistanut tai osannut lääkitä sairauttani..nyt löysin lääkärin, joka oli perehtynyt ph-asiaan..alkoi lääkekokeilut ja löytyi minulle sopiva lääke.Ikä,alan kirjallisuus omakohtainen usko ja elämänkokemus ovat auttaneet hallitsemaan näitä kauhuhetkiä,jolloin paniikki iskee päälle. Sinulle ystäväni toivon voimia ja rohkeutta katsoa eteenpäin, kyllä lääketiede pystyy tällä hetkellä tehokkaastikin auttamaan sinua. Ei se vaadi kuin yhden osaavan ja ymmärtävän yleislääkärin ja luotettavan ystävän.
Ihana kuulla, että olet saanut apua :) Jospa minullakin vielä toivoa olisi..en vaan tiedä uskallanko lääkitystä enää aloittaa viime kertaisten vieroitusoireiden takia. Mutta suunta tästä on vain ylöspäin, toivottavasti. Voimia sinullekin ja kiitos kun kerroit tarinasi.
ehdottomasti kokeilla toista lääkettä. Lääkkeestä voi tulla vieroitusoireita lopettaessa nopeasti pitään (vuosia) kestäneen lääkehoidon jälkeen. Tästä vältytään, kun lääke lopetetaan vähitellen lääkemäärää pienentämällä.
Uskon täysin, että oikealla lääkkeellä saat hyvinvointisi takaisin.
Haloo itselles vaan.
Tuliko tämä tosi hyvä neuvosi sillä fiksuakin fiksummalla mutu-tuntumalla? Onhan se nyt selvä, että varmasti on aloittaja hakenut jo lääkäreiltä apua, kerran lääkkeitäkin on saanut. Ei kukaan tahallaan "painiskele vuosikausia" paniikkihäiriön kanssa, ja totta helvetissä sen itsekin tietää, että suohonhan sitä uppoaa sitä enemmän, mitä pidemmälle ph pääsee ns. etenemään.
Mutta asiaan. Voin omalta osaltani kertoa aloittajalle, että sairastuin 7 vuotta sitten 18-vuotiaana paniikkihäiriöön, ja kaikkein parhaiten mua on tässä vuosien varrella auttanut oma motivoituminen: mä aion oppia hallitsemaan p-häiriöni. Ei siitä kokonaan eroon pääse, mutta se on opeteltava hallitsemaan. Olen kokeillut monia eri lääkkeitä, niihin jää koukkuun tai teho laimenee ajan kuluessa kaikki v-maiset sivuvaikutukset lisäksi; en suosittele, mutta jokainen tehköön niinkuin parhaaksi näkee. Kukaan lääkäri, psykiatrit tai vastaavat ei sua täysin voi ymmärtää eikä auttaa, jos eivät sattumalta ole itse paniikkihäiriöisiä. Etsi siis vertaistukea. Niin ja alkuperäiseen kysymykseesi viitaten, oletko kokeillut esim. työvoimatoimiston ammatinvalintapalveluja? Tsemppiä jatkoon!
Pikkuhiljaa opettelen tuota paniikkihäiriöni hallitsemista. Vaikeaahan se on, mutta tosiaan lääkkeitä en enää aloita. Liikaa huonoja kokemuksia.
Vertaistukea saan onneksi hyvältä ystävältäni, joka myös valitettavasti sairastaa ph:tä. Hänellä se ei ole niin paha, mutta joka tapauksessa ymmärtää paremmin kuin kukaan muu läheisistä.
Ammatinvalinta palveluita en ole kokeillut, kun kuitenkin aika selvä on mille alalle tahdon. Ja että mitä työtä tykkään tehdä..kun vaan pystyisi. Pääsin onneksi kurssille, jossa opiskelu tapahtuu enimmäkseen kotona ja koululla pitää käydä vain muutaman kerran kuussa. Toivottavasti sen nyt edes saisi käytyä kunnialla loppuun. Voimia kaikille!
Kiitos viestistäsi Johanna!
Tarkoitukseni ei ollut loukata ketään tällä palstalla olevaa kirjoittajaa omalla viestilläni. Muutamassa keskustelussani muilla palstoilla olen ymmärtänyt, että jotkut voivat tosiaan painiskella näiden vaikeitten asioitten kanssa vuositolkulla, ennenkun rohkenevat pyytää apua.
Sitten siihen kohtaan, jossa sanoit että asiaan...
-todella nostan hattua sinulle mielipiteistäsi siitä että ihmisellä itsellään, joka kärsii vaivoista, on avainasema. Kohtauksen hallitseminen ja ennenkaikkea motivoituminen siihen, että tän nujerran, tuli mitä tuli on äärrimmäisen hieno asia ja kielii tietysti ko.ihmisen sinnikkyydestä ja sitkeydestä ja halusta taistella. Tätä toivoisin niin monelle muullekin tällä palstalla olevalle. Aikoinaan kun opiskelin terveydenhoitoalaa, (töitäkin oon tehnyt yli 15 v),luin mielenkiinnosta kirjan (vaikken suuntautunutkaan mielenterveysalalle), jonka oli kirjoittanut englantilaislääkäri, joka itse oli läpikäynyt pitkäaikaisen, vaikean ahdistuksen ja depression. Siihen aikaan ei kait tunnettu nimitystä "paniikkihäiriö". Omien kokemuksiensa pohjalta hän oli kehittänyt omahoito-ohjelman, jolla ahdistuksesta kärsivä potilas voi oppia lievittämään vaivaansa. Lääkityksen sijasta ohjelmassa nimenomaan korostettin omien voimavarojen vahvistamista. Psykiatrejahan on suomessa laidasta laitaan, niinkuin yleislääkäreitäkin. On onnenkantamoinen jos löytää
kuuntelevan, ammattitaitoisen, osaavan lääkärin.
Mutta niitäkin on. Voimia teille kaikille! Muistakaa kevät koittaa, aurinko sen myötä, ettekä varmasti ole yksin vaivojenne kanssa. Tsemppiä :)
Itse sairastuin -05 vuonna paniikkihäiriöön..opiskelin silloin viimeistä vuotta lähihoitajaksi. Lääkityksen sain ja pääsinkin melkein heti valmistumiseni jälkeen työelämään. Kohtauksia tuli töissä silloin tällöin mutten antanut periksi!! Hassua kyllä, olen erikoistunut mielenterveys-ja päihdetyöhön. Työ on stressaavaa mutta tuntuu niinkuin välillä ymmärtäisi ihmisiä paremmin kuin esim. työkaveri..
Tsemppiä, et ole yksin!!
mul on sama homma.. oon suunnannu päihde-ja milelnterveystyöhön.
mul on vaan se ongelma että sairastuin ihan vähän aikaa sitten paniikkihäiriöön en ole ollut lääkärissä vielä,mutta oireiden perusteella uskallan näin väittää. Kuukauden päästä pitäis alottaa työt mielenterveyskuntoutujien parissa, mutta en uskalla mennä lääkäriin jos ne ei otakaan mua töihin kun oon sairas,voi perse tätä mun elämää,autakee nyt joku.
Suosittelisin käymään siellä lääkärissä kuitenkin, kun joillekin sieltä saattaa se apu löytyä. Lääkäreillähän on vaitiolovelvollisuus. Tarvitseeko kenenkään tietää, että sinulla on ph? Vaikka toisaalta sekin varmasti helpottaa, jos edes pari työkaveriasi siitä tietäisi. Voimia!
Et oo hukassa ollenkaan. Teidänlaisianne nimenomaan tarvitaan. Tunnet, että sinua ymmärretään siellä yhteisössä. Jos oot saanu työpaikan ja tunnet voivasi vaikuttaa ko. ihmisiin siellä omalla tavallasi ja ymmärrät heitä, niin siitä vaan. Sieltä takuulla tulee vastakaikua. Rohkene olla oma itsesi, ja jos on tarvis kerro työnantajallesi vaivastasi. Ymmärtäväisiä työnantajia riittää ja kun hän tietää taitos tällä alalla, ei oo hätää. Itse oon tehny kyseistä alaa yli 15 v., joten jonkunmoista tuntumaa on. Rohkeutta ja kovasti voimia, ala ei ole kovin helppo todellakaan, niinkuin ei moni muukaan terveydenhoitoala. Itse olet sen valinnut ja toivon sydämestäni, että vaikka tunnet aika ajoin voimattomuutta paniikkisi kanssa, sulla on toden totta hyvä ammatti. Hoida itseäs ja se työ mitä teet, hoitaa sinua myös omalla tavallaan. Mukavaa kevättä :)
Luokanopettajan töitä teen ja Kasv.tiet.maist olen koulutukseltani. Opiskeleminen oli tosi rankkaa PH:n kanssa.