Bruce Leen ja Dan Inosanton oppeja tarjolla

carenza

Wu Hsin Kuenissa (WHK) opetetaan neljää lajia:

* Jun Fan kung fu (Bruce Leen Jeet Kune Do)
* Wing Chun kung fu (kiinalainen kamppailulaji)
* Kali (filippiiniläiset lajit, monipuoliset asetekniikat)
* Muay Thai (thainyrkkeily)

Peruskurssilla ei tuhlata aikaa, vaan asiaan käydään käsiksi ensi hetkistä lähtien. Jun Fan -harjoittelu koostuu liikkumisen, peruslyöntien ja -potkujen lisäksi muutamien alasvientien ja lukkojen opettelusta. Kalissa aseharjoittelu kepeillä ja puukoilla on mukana alusta alkaen. Wing Chunissa tutustutaan Siu Nim Tao -nimiseen liikesarjaan, tehdään paljon Chi Sao (sticky hands) perusharjoitteita ja opetellaan lajinomaista kehon käyttöä. Muay Thai -treeneihin pääsee hikoilemaan, kun on oppinut auttavasti lyömään, potkimaan ja liikkumaan.

Lajeja opetellaan aluksi erillään perusteista lähtien, mutta jo peruskurssilla pääsee kokemaan WHK:n kokonaisuutta. Opettamamme lajit lähestyvät kamppailutaitoa eri näkökulmista, mutta tukevat samalla toisiaan. Esimerkiksi Wing Chunin harjoittelu parantaa samalla harjoittelijan Kali-tekniikoita. Harjoitteet ovat tarkkaan valittu, jotta lajit nivoutuisivat yhdeksi kokonaisuudeksi.

Liikesarjoja ei ole, lukuunottamatta Wing Chunia. Suurin osa harjoituksista (90%) tehdään parin kanssa. Peruskurssilla ei sparrata.

Bruce Leen ajatusten mukaisesti yksilö huomioidaan opetuksessa. Siksi Wu Hsin Kuenissa ei rajoituta yksittäisiin tekniikoihin tai valmiisiin kaavoihin. Opettamiemme lajien pohjalta harjoittelija löytää ajan kuluessa oman "tiensä" (Jeet Kune Do) ja kykenee käyttämään taitojaan niin aseellisia kuin aseettomia hyökkäyksiä vastaan. Wu Hsin Kuen tuo Bruce Leen opit, Kalin ja Wing Chunin Ouluun. Nyt sinullakin on mahdollisuus oppia monipuolista ja realistista itsepuolustusta valtuutettujen opettajien ohjauksessa.

3

684

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • carenza

      Ja WHK:stahan pääsee nauttimaan sekä näytöksen, että peruskurssinkin muodossa 22.1.2008 klo 18:00 alkaen.

      • ilmeisestikin

        kerrotaan vain muutamille ja harvoille....


      • carenza
        ilmeisestikin kirjoitti:

        kerrotaan vain muutamille ja harvoille....

        :D Ei suinkaan, vaan esim. sivuilta www.whk.fi löytyy kyllä kaikki tarvittava tieto.

        Eli Oulussa Härkätie 1.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3788
    2. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      51
      1207
    3. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1183
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      92
      1117
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      95
      936
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      104
      794
    7. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      34
      778
    8. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      777
    9. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      54
      766
    10. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      122
      724
    Aihe