Kun kerran sen tunteen olen kokenut, miltä tuntuu kuin olisi tuntenut toisen aina, ei mikään/kukaan muu pysty sitä sytyttämään. Kun toinen on kuin puuttuva palanen. Kaikkien muiden kanssa se on vain arkista seurustelua, hyvää kaveruutta, mutta kaikki se vain alkaa jossain vaiheessa masentaa.
Jälleen kerran hylkäsin yhden mukavan miehen tarjouksen sen takia. Luulin, että pystyn aloittamaan alusta, mutta en minä siihen kykene. Ahdisti.Onnekseni osaan olla myös yksin. Ei tarvi turhaan kenessäkään roikkua. Ystävät eivät ymmärrä minua ollenkaan; on vaikea selittää kuinka joku mies saa aikaan tällaisia tunteita. Kun se toinen ymmärtää, vaikkei edes sanoisi mitään, kuinka se toinen on niin läheinen heti ensitapaamiselta lähtien, kuinka sitä toista on ikävä ihan koko ajan, kuinka sitä on vaan ihan tyhjä ilman häntä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
kanssa joka tuntui siltä oikealta.
Se oli kaunis vastaus :)