Mitä tapahtuu

Lähinnä Enson osalta. Paperiliittohan nyt kai vain seurailee tilannetta, ilmeisesti mitään lakkoilusuunnitelmia ei ole päätetty.
Vai tuleeko totaalistoppi paperipuolelle, jos, niin siihen on luultavasti työnantajapuolikin varautunut ja täyslakko taas rankaisisi suotta toistakin alan toimijaa jolla rankkoja säästötoimia vasta takavuosina on ollut muutenkin. Vai pistääkö Enson työntekijät taas rukkaset naulaan, siihen on varmasti ta-puoli varautunut ja perään pistetään työsulku päälle ja kohta huomataan että se maksoi taas yhden tehtaan. Pyörittää asioita miten päin tahansa niin huonolta vaikuttaa ay-liikkeen kannalta tilanne, paukut on niinsanotusti vähissä.
Työnantajapuoli taas on päätöksensä tehnyt ja päätöksistään tietysti pitää kiinni. Itse en enää näe oikein muita konsteja kuin väliintulo valtion puolelta, se taas olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten tai vanhaan kunnon neuvostotyyliin valtion olisi kaukaa viisaana pitänyt pitää 51%:lla äänivalta kyseisessä yrityksessä itsellään. Nythän vähemmistöosakkaana asioihin puuttumalla jäisi hommasta hieman outo maku muille yrityksille joissa valtio on osakkeenomistajana, valtiosta syntyisikin yhtäkkiä uhkakuva yritysten kannalta.
5508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

että paperimiehet ja ahtaajat jättävät Haminan, vievät tenavansa mennessään jolloin kouluissa ja päiväkodeissa ei enää riitä lapsia, ne joutaa sulkea..Työttömät opet ja lastentarhan tädit muuttavat pois. Veronmaksajat loppuu, Hamina autioituu. Vain päättäjät polskivat viimeisillä verovaroilla rakentamassaan kylpylässä valtion apurahan turvin..

Äänestä
  • Paperimies ja ahtaaja vievät kakaransa Helsinkiin, Suomen paratiisiin, huumeneuloja kaduille potkimaan. Hienoa se on mennä minne vain, sillä siellä on kaikki niin paljon paremmin. Toivotan onnea!

    Suojatyötirehtöörien Haminassa on aika alkaa töihin.

    Äänestä

  • suudessa kirjoitti:

    Paperimies ja ahtaaja vievät kakaransa Helsinkiin, Suomen paratiisiin, huumeneuloja kaduille potkimaan. Hienoa se on mennä minne vain, sillä siellä on kaikki niin paljon paremmin. Toivotan onnea!

    Suojatyötirehtöörien Haminassa on aika alkaa töihin.

    Kateus on paha tauti. Totuus kuitenkin on se, että kun Storan ja Stevecon työläiset eivät enää maksa veroja entiseen malliin, ei kaupungilla ole varaa ylläpitää entistä palvelutasoa. Joten irvailu on kuin housuun tekisi; ensin lämmittää, mutta sitten on entistä kylmenpää. Palveluverkon supistuksia on tulossa. Mutta vielä toki on vähän aikaa olla tyytyväinen kun "laiskat ja tyhmät" paperityöläiset ja ahtaajat ovat heikoilla.

    Äänestä

  • pienipalkkainen kirjoitti:

    Työskentelysi matalapalkkaalalla kertoo jo älykkyydestäsi. Eikö järki riittänyt hakeutua parempiin hommiin. Kyllä korkeampaa palkkaa maksetaan muuallakin kun satamassa ja tehtaalla.

    Äänestä

  • sinullako järkeä kirjoitti:

    Työskentelysi matalapalkkaalalla kertoo jo älykkyydestäsi. Eikö järki riittänyt hakeutua parempiin hommiin. Kyllä korkeampaa palkkaa maksetaan muuallakin kun satamassa ja tehtaalla.

    Verkkokeskustelun taso kertoo ehkä jotakin meistä. Ja mitä tulee palkkatason ja "älyn" yhteyteen, voi vain todeta, että raha ja tyhmyys kasautuvat loogisesta syystä samaan läjään.
    Ei pidä sotkea toisiinsa käsitteitä äly ja taktikointihalu, vaikka media niin tekee.

    Ihminen pullistuu, kuten markkinapallon tuleekin.
    Mitä sinä olet vailla?
    Minä kaipaan ihmistä aikojen takaa, joka oli toisen turva ja kaveri kovina aikoina, joskus, kauan sitten.

    Zero

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lähitulevaisuudessa? kirjoitti:

Lähinnä Enson osalta. Paperiliittohan nyt kai vain seurailee tilannetta, ilmeisesti mitään lakkoilusuunnitelmia ei ole päätetty.
Vai tuleeko totaalistoppi paperipuolelle, jos, niin siihen on luultavasti työnantajapuolikin varautunut ja täyslakko taas rankaisisi suotta toistakin alan toimijaa jolla rankkoja säästötoimia vasta takavuosina on ollut muutenkin. Vai pistääkö Enson työntekijät taas rukkaset naulaan, siihen on varmasti ta-puoli varautunut ja perään pistetään työsulku päälle ja kohta huomataan että se maksoi taas yhden tehtaan. Pyörittää asioita miten päin tahansa niin huonolta vaikuttaa ay-liikkeen kannalta tilanne, paukut on niinsanotusti vähissä.
Työnantajapuoli taas on päätöksensä tehnyt ja päätöksistään tietysti pitää kiinni. Itse en enää näe oikein muita konsteja kuin väliintulo valtion puolelta, se taas olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten tai vanhaan kunnon neuvostotyyliin valtion olisi kaukaa viisaana pitänyt pitää 51%:lla äänivalta kyseisessä yrityksessä itsellään. Nythän vähemmistöosakkaana asioihin puuttumalla jäisi hommasta hieman outo maku muille yrityksille joissa valtio on osakkeenomistajana, valtiosta syntyisikin yhtäkkiä uhkakuva yritysten kannalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu