..
Äänettömyys on vain sana,
nimi
tuhansille lauseille
joita hellimpinä öinä vuodatimme toistemme ylle
Äänettömyys
Nimi tuhansille lauseille
joissa hiljaa hapuilimme kohti
arkoina tunnustellen tietä sydämelle
Löysimme sen
Ja nyt äänettömyys
on vain nimi
Niille tuhansille tuhansille vihaisille lauseille
joita syydimme toistemme niskaan
punaisin kasvoin jänteet raivosta nykien
Äänettömyys
On sana, joka kätkee sisäänsä
tuhansia sanoja
joita ei koskaan enää ole
Menneitä sanoja, kadonneita mahdollisuuksia
Äänettömyys on sana,
jonka vain ne
jotka ovat joskus todella puhuneet,
ymmärtävät
Ja heidän sydämensä vavahtaa myötätunnosta,
niin kuin minunkin sydämeni vavahtaa
Ja hiljaa, näiden sanojen läpi
lasken käteni toisen yksinäisen olkapäälle,
sinne, missä jokainen meistä on avuton ja vaiti
Kuiskaan äänettömyyteen
Minä ymmärrän,
kipeintä ei ole vaikeneminen
Kipeintä ovat sanat
jotka ennen vaikenemista sanottiin,
nuo kauniit ja raivoisat
herkät ja hirvittävät, moninaiset
muistot
Ajasta jota ei enää ole
Ja minä toivon, äänettömyydessä, kohtaavani
itseni kaiken keskellä
Etten syyttävin sanoin
katkerana sitoisi itseäni mitättömyyteen
Vaan voisin nousta
ja kasvaa
uusiin sanoihin
Kuulla ja koskettaa herkemmin
Riippumatta kiinni menneisyydessä,
haluan kohdata
nykyhetkessä avautuvat
mahdollisuudet
Menneisyyttäni pakenematta
haluan ymmärtää
Kuinka kaikki se
mikä on ollut
on minussa taakkana vieläkin
jos en siitä vapaudu
Ja jos en siihen vapaudu?
Kuule
Jos sallit sydämellesi
anteeksiantamattomuuden ja katkeruuden
yhtä ihmistä kohtaan
se myrkyttää
salakavalasti kaikki ihmissuhteesi,
vaikuttaa asennoitumiseesi jokaista kohtaan
Sillä sielussasi ei ole aivan erillistä lokeroa
katkeraa, ikävästi päättynyttä ihmissuhdetta varten
Siksi, ennenkuin jatkamme tästä eteenpäin
Käsittele äänettömyydessä
katkeruutesi, kiukkusi ja vihasi, raivosi
Itke ne ulos
ja anna anteeksi
Vähäpätöiset teot eivät tarvitse anteeksiantamusta,
anteeksiantamuksen tarvitsee vain se, joka oikeasti on rikkonut
tehnyt pahaa
Anna hänelle anteeksi,
ei siksi että saamasi lyönnit olisivat vähäpätöisiä
vaan juuri siksi, koska ne ovat satuttavia
Ja koska
vain anteeksiantamuksen kautta
sinä itse voit parantua ja jatkaa eteenpäin
Muuten menneet sanat
tulevat vääristämään kaiken
minkä tästä eteenpäin
kuulet
Kuinka tahansa luulet jättäneesi menneen taaksesi
se on tässä ja nyt:
jokaisessa epäluuloisessa katseessasi, kyynisessä juonteessasi
se asuu
Siksi
Rakas ystäväni, älä lähde
pois äänettömyyden keskeltä, älä syöksy
uusiin sanoihin
Ennenkuin olet äänettömyydessä
hyväksynyt menneisyyden
Äänettömyys
on kipeistä sanoista
tärkeimpiä
Äänettömyydessä
laiminlyöty sielusi huutaa
kohtaamista
Ei ainoastaan lähimmäiseltä
vaan ennen kaikkea
itseltäsi
Pysähtymistä
elämänkokoisen kysymyksen
äärelle
Äänettömyys on vain sana,
nimi
tuhansille lauseille
joita hellimpinä öinä vuodatimme toistemme ylle
Äänettömyys
Nimi tuhansille lauseille
joissa hiljaa hapuilimme kohti
arkoina tunnustellen tietä sydämelle
Löysimme sen
Ja nyt äänettömyys
on vain nimi
Niille tuhansille tuhansille vihaisille lauseille
joita syydimme toistemme niskaan
punaisin kasvoin jänteet raivosta nykien
Äänettömyys
On sana, joka kätkee sisäänsä
tuhansia sanoja
joita ei koskaan enää ole
Menneitä sanoja, kadonneita mahdollisuuksia
Äänettömyys on sana,
jonka vain ne
jotka ovat joskus todella puhuneet,
ymmärtävät
Ja heidän sydämensä vavahtaa myötätunnosta,
niin kuin minunkin sydämeni vavahtaa
Ja hiljaa, näiden sanojen läpi
lasken käteni toisen yksinäisen olkapäälle,
sinne, missä jokainen meistä on avuton ja vaiti
Kuiskaan äänettömyyteen
Minä ymmärrän,
kipeintä ei ole vaikeneminen
Kipeintä ovat sanat
jotka ennen vaikenemista sanottiin,
nuo kauniit ja raivoisat
herkät ja hirvittävät, moninaiset
muistot
Ajasta jota ei enää ole
Ja minä toivon, äänettömyydessä, kohtaavani
itseni kaiken keskellä
Etten syyttävin sanoin
katkerana sitoisi itseäni mitättömyyteen
Vaan voisin nousta
ja kasvaa
uusiin sanoihin
Kuulla ja koskettaa herkemmin
Riippumatta kiinni menneisyydessä,
haluan kohdata
nykyhetkessä avautuvat
mahdollisuudet
Menneisyyttäni pakenematta
haluan ymmärtää
Kuinka kaikki se
mikä on ollut
on minussa taakkana vieläkin
jos en siitä vapaudu
Ja jos en siihen vapaudu?
Kuule
Jos sallit sydämellesi
anteeksiantamattomuuden ja katkeruuden
yhtä ihmistä kohtaan
se myrkyttää
salakavalasti kaikki ihmissuhteesi,
vaikuttaa asennoitumiseesi jokaista kohtaan
Sillä sielussasi ei ole aivan erillistä lokeroa
katkeraa, ikävästi päättynyttä ihmissuhdetta varten
Siksi, ennenkuin jatkamme tästä eteenpäin
Käsittele äänettömyydessä
katkeruutesi, kiukkusi ja vihasi, raivosi
Itke ne ulos
ja anna anteeksi
Vähäpätöiset teot eivät tarvitse anteeksiantamusta,
anteeksiantamuksen tarvitsee vain se, joka oikeasti on rikkonut
tehnyt pahaa
Anna hänelle anteeksi,
ei siksi että saamasi lyönnit olisivat vähäpätöisiä
vaan juuri siksi, koska ne ovat satuttavia
Ja koska
vain anteeksiantamuksen kautta
sinä itse voit parantua ja jatkaa eteenpäin
Muuten menneet sanat
tulevat vääristämään kaiken
minkä tästä eteenpäin
kuulet
Kuinka tahansa luulet jättäneesi menneen taaksesi
se on tässä ja nyt:
jokaisessa epäluuloisessa katseessasi, kyynisessä juonteessasi
se asuu
Siksi
Rakas ystäväni, älä lähde
pois äänettömyyden keskeltä, älä syöksy
uusiin sanoihin
Ennenkuin olet äänettömyydessä
hyväksynyt menneisyyden
Äänettömyys
on kipeistä sanoista
tärkeimpiä
Äänettömyydessä
laiminlyöty sielusi huutaa
kohtaamista
Ei ainoastaan lähimmäiseltä
vaan ennen kaikkea
itseltäsi
Pysähtymistä
elämänkokoisen kysymyksen
äärelle
Vastaukset 5
Vanhimmat
tässä runossasi on niin paljon minua/elämääni,
että se melkein satuttaa.
Hiljentyen luin, jokaisen rivin jo eilen ja tu-
lostin runosi - kuten useimmat kirjoittamasi.
Kiitos.
En voi antaa anteeksi: mieheni potki mahaani kun olin raskaana.Tuli humalassa mies porukoiden kanssa.Jouduin usein lähtemään.
Aikaa on kulunut,mutta en voi antaa anteeksi.
Olen ollut vaiti
lukemattomia päiviä,
miettinyt aikaa
jota ei enää ole
joka ei koskaan enää palaa.
Olen miettinyt
lukemattomina öinä
tuhansia sanoja
jotka satuttivat,
sanoja joita ei enää ole
lauseita joita ei enää lausuta.
Me ristiinnaulitsimme
toinen toisemme,
unohdimme inhimillisyyden
unohdimme ihmisyyden,
emme muistaneet että
viha ja rakkaus
kulkevat tiiviisti käsi kädessä ja
vihasta kasvoi suuri puu,
joka kasvoi ja kukoisti
maahan vuotaneiden sanojemme voimasta.
Meidän Golgatamme!
Mikä on se aika
että pystymme unohtamaan?
Onko se vuosi
kymmenen
kaksikymmentä...
Antaa anteeksi
pyytää anteeksi, unohtaa.
Antaa anteeksi itselleen,
nousta ja kasvaa
uusiin sanoihin.
Kaataa vihan puu,
istuttaa uusi taimi,
kasvattaa se rakkauden puuksi
rakastaa itseään
rakastaa muita,
muistaa inhimillisyys
muistaa ihmisyys!
- - - - - - - - - - -
Runosi on pitkä ja se herätti
ajatuksia ja synnytti
vastarunon. Tämä on siis fiktiota!
Ei itse koettua!
e.ve
En usko että kokonaan fiktiota... Ainakaan tunteen ja ajatuksen tasolla... Jotakin omakohtaisesti koettua tuossa on, ehkä kauankin sitten koettua pettymystä, ymmärrystä asioiden jatkumisesta... Jotakin... Ajattelua, pohdintaa: asioiden järjestelyä mielessä... Rakkauden ja vihan suhteesta, ristiriitoihin suhtautumisesta, näkökulmasta ei-rakentaviin ja rakentaviin, vaihtoehtoihin.
Niinpä niin, ystäväni e.ve - saan kai nimittää ystäväksi? - fiktiota ja faktaa on joskus vaikea määritellä.
Runous liikkuu sellaisilla alueilla... Rajoilla... Olen jossain määritellyt näin. Runouden tehtävä on lähestyä asioita joita ei voi ymmärtää suoraan, kokonaisuuksia, jotka pakenevat kohtisuoraa ja karkeaa ymmärtämistä, mutta tulevat aistittaviksi kiertokautta assosisaatioiden, tunnekuvien ja ikäänkuin aavistuksen kautta. On asioita joita ymmärretään vain sielulla.
Siksi sama runo koetaan niin tuhansin tavoin lukijasta riippuen... Koska jokainen lukee oman henkilöhistorian ja tunnemuistin läpi... Se on runouden heikkous ja vahvuus, sanoisin ennen kaikkea että runouden vahvuus, kunhan ymmärretään välineen luonne; runon tarkoitus ei ole olla asiatekstiä ja tiukkaa faktaa.
Mikäli faktalla tarkoitetaan ulkonaisten tapahtumasarjojen ja niissä koettujen tunteiden dokumentointia, jopa kronologista luettelointia, täsmällisyyteen pyrkivää selostusta kuinka jokin ilmeni.
Itse luen runoja hyvin vähän. Monestakin syystä. Yksi syy on, että ne vois inspiroida mua liikaa, vetää mukaansa, herätellä runoilijaa minussa. Mulle riittää tämä palstakirjoittelu, joka on enemmän runouden tarkastelua kuin varsinaista runoilua, niin olen sen määritellyt. Heittäydyn hetkeksi sanojen maailmaan ja se on siinä. Suljen tietokoneen - runot ja runous unohtuu.
Palstalla ollessa kyllä luen muutamia runoja silloin tällöin... Usein nopeasti hutaisten, myönnän, väärä lukutapa. Mutta toisinaan. Kun jokin teksti kiinnittää huomion, koskettaa, vaatii seisahtumista, ajattelua, tunnustelua. Tai muuten tuntuu itsestä hyvältä. Pysähdyn ja luen rivi kerrallaan, yritän löytää rytmin, maistelen äänenpainoja - kuinka tämä runo tuntuu luontevimmalta lukea. Ja silloin luen yleensä kahdella tapaa... joko vuorotellen tai samanaikaisestikin... ensinnäkin, mitä runo minulle kertoo ja sielussani herättää, sekä samalla, mitä runoilija tässä yrittää kertoa, kuvata.
Ja joskus vielä kolmaskin taso. Mitä runo ehkä kertoo kirjoittajasta - sellaistakin, mitä hän ei ole yrittänyt eikä ajatellut kertoa, mutta mikä mahdollisesti on aistittavissa, joko rivien läpi tai niiden välissä?
Lisäksi, kaikkien näiden tasojen lomassa jokin osa minua kiinnittää huomiota vain sanoihin, pyrkimättä miettimään tekijän tarkoituksia tai edes omia assosisaatioiden synnyttämiä aistimuksia. Tarkastelen sanoja itsessään, kieleen sisältyviä merkityksiä, sanojen taipumista. Joskus käytän enemmän ja joskus vähemmän tätä tarkkailijan asennetta itsessäni, yleensä se kuitenkin on mukana. Tarkkailijalle sanat ovat mustia rankoja, hieroglyfien litaniaa. Yleisesti ottaen sanat ovat välikappale, väline jolla jotakin aihetta kuvataan, mutta tarkkailijalle tai paremmin sanottuna tarkastelijalle sanat itsessään ovat aihe, runon sisältö.
Tuosta mitä nyt sanoin kolmanneksi tasoksi... Siinä on sitten hyvä muistaa... tulkintani on aina minun tulkintani... etten kovin yksioikoisesti sitoisi ihmistä tulkintaani hänestä, päättäisi itselleni: tällainen hän nyt on... Välttämättä hän ei ole lainkaan sellainen. Mielikuvani hänestä on sellainen.
Niin e.ve. Sydämellinen kiitos vastarunostasi. Luin sen hitaasti, maistellen. Ystävällisen halauksen kera
-parta
http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1215336725828_2_large.jpg