Tällä hetkellä sellanen olo, että haluaisin vaa kadota kaikkialta...
En tosiaan tiedä mitä enää teen tässä maailmassa?
Toivoisin niin, että olisi edes joku joka välittäisi ja yrittäis ymmärtää mua sillon, kun mulla on tällänen olo mikä nyt.
Mutta jotenki vaan tuntuu, että se on ihan järjetön ajatus... Tuntuu, että oon aina vaan ihan yksin mun pahan olon kanssa enkä tiedä kauan enää jaksan yhtää mitään :'(
Mun elämän aikana on JO TÄHÄN MENNESSÄ tapahtunut niin paljon kaikkea negatiivista, että pelkään niin tuunko koskaan ees olemaan tasapainonen ja oikeesti onnellinen.
Oon ehkä tuttujen ja ohikulkijoiden mielestä iloinen,itsestäänhuolehtiva, "tavallinen" parikymppinen tyttö?
Kukaan ei vaan tiedä, että todellisuudessa mulla ei oo elämässä mitään kunnon sisältöä. Ei perhettä, ei yhtään ystävää, vietän suurimman osan ajasta yksin kotona. Alkoholia menee aika runsaasti enkä enää osaa olla edes selvinpäin...
Yritän opiskella muttei siitäkään tunnu tulevan yhtään mitään...en jaksais aina vaan esittää onnellista ja sanoa, että kaikki on hyvin.
Noh, en viitti tähän kaikkien luettavaksi alkaa kirjottamaan mitään kunnon elämäntarinaa (siitä tulis ehkä kunnon romaani), mutta...lähes koko mun elämä on ollu pelkkää yhtä suurta painajaista.
Yritän aina etten olis liian pessimistinen ja yritän olla miettimättä kaikkea tapahtunutta ja keskittyä mahdollisesti parempaa tulevaisuuteen ja olla vahva.
Tiedän ettei mennyttä voi enää muuttaa, mutta tulevaisuus ei tunnu yhtää sen valosemmalta... Ehkä mun elämä on vaan tarkotettu menemään näin.
En osaa enää nauttia aidosti mistään, en jaksa enää haaveilla, en jaksa enää uskoa.
Kaikkein vähiten kestän sitä, että joudun pitämään kaikki nää tunteet mun sisällä... :(
En tosiaan tiedä mitä enää teen tässä maailmassa?
Toivoisin niin, että olisi edes joku joka välittäisi ja yrittäis ymmärtää mua sillon, kun mulla on tällänen olo mikä nyt.
Mutta jotenki vaan tuntuu, että se on ihan järjetön ajatus... Tuntuu, että oon aina vaan ihan yksin mun pahan olon kanssa enkä tiedä kauan enää jaksan yhtää mitään :'(
Mun elämän aikana on JO TÄHÄN MENNESSÄ tapahtunut niin paljon kaikkea negatiivista, että pelkään niin tuunko koskaan ees olemaan tasapainonen ja oikeesti onnellinen.
Oon ehkä tuttujen ja ohikulkijoiden mielestä iloinen,itsestäänhuolehtiva, "tavallinen" parikymppinen tyttö?
Kukaan ei vaan tiedä, että todellisuudessa mulla ei oo elämässä mitään kunnon sisältöä. Ei perhettä, ei yhtään ystävää, vietän suurimman osan ajasta yksin kotona. Alkoholia menee aika runsaasti enkä enää osaa olla edes selvinpäin...
Yritän opiskella muttei siitäkään tunnu tulevan yhtään mitään...en jaksais aina vaan esittää onnellista ja sanoa, että kaikki on hyvin.
Noh, en viitti tähän kaikkien luettavaksi alkaa kirjottamaan mitään kunnon elämäntarinaa (siitä tulis ehkä kunnon romaani), mutta...lähes koko mun elämä on ollu pelkkää yhtä suurta painajaista.
Yritän aina etten olis liian pessimistinen ja yritän olla miettimättä kaikkea tapahtunutta ja keskittyä mahdollisesti parempaa tulevaisuuteen ja olla vahva.
Tiedän ettei mennyttä voi enää muuttaa, mutta tulevaisuus ei tunnu yhtää sen valosemmalta... Ehkä mun elämä on vaan tarkotettu menemään näin.
En osaa enää nauttia aidosti mistään, en jaksa enää haaveilla, en jaksa enää uskoa.
Kaikkein vähiten kestän sitä, että joudun pitämään kaikki nää tunteet mun sisällä... :(
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minäkin ihmettelen että mitä helvettiä minä teen tällä planeetalla, kun kaikki ovat vain pelkkiä pällejä. Minä olen aina ollut joukon heikoin ja pienin ja saanut rikosoikeudellista kohtelua muilta.
Naiset ovat aina pitäneet minusta, pystyisin varmasti kaatamaan naisia jos yrittäisin tosissani, mutta taloudellinen tilanteeni on heikoilla kantimilla, joten perhettä tuskin ikinä saan. Sen sijaan saan nähdä muiden riemun, häitä, valmistujaisia, pusuja, halauksia ja tietenkin kuvitella muut parit lempimässä toisiaan kun minä kyhjötän yksin yksiössäni kahvikuppi ja kirja seuranani.
Maksaisin suuren summan rahaa jos saisin kuolla kivuttomasti.
Mulla on välillä ihan hyviäkin jaksoja. Jaksan yrittää olla energinen ja sosiaalinenki.
Mut sitte...vajoon taas yhtäkkiä pohjalle.
äh. EN JAKSA TÄTÄ OLOA :(
varmaa maanis-depressiivisyyttä tms..?
Sen takia oonkin mieluummin vaan yksin. Pelkään tutustua liian läheisesti kenenkään. Tuntuu, että jos puhun liikaa mun huonoista kokemuksista jollekin niin alan vaikuttaa vaan turhalta valittelijalta. Tuntuu ettei kukaan kuitenkaan ymmärrä mitä kaikkea mun elämään on sisältynyt... Ja sen takia otan kaikki asiat niin vakavasti :(
Oletko kokeillut ?
Minäkään en uskalla tutustua ihmisiin, koska en halua kertoa koko totuutta elämästäni. Häpeän yksinäisyyttäni. Pelkään, että ne ihmiset joilla on hyvä kuva minusta alkavat vältellä minua.
Jos he ovat itsenäisiä, he voivat luoda kokonaiskuvan sinusta välittämättä missä olet rypenyt elämässäsi.
En tiedä mitä mieltä he ovat oikeasti minusta, mutta silti pelkään sitä, että olen vastenmielinen. Se johtuu itsetunnosta, joka minulla on heikko.
Jos pelkäät olevasi vastenmielinen, niin sitten sinä olet. Jos luotat itseesi, niin silloin muutkin uskovat sinuun.
"You gotta believe in yourself, or no one will believe in you".
Se vaan, kun ei ole noin yksinkertainen asia. Huonot kokemukset vaan romuttaa sitä luottamusta lisää.
No ehkäpä minun elämäni syöksykierteet ovat loivia sinun omiesi rinnalla, mutta tunteet ovat samat.
Alkoholilla on kyllä ikävä taipumus antaa hetkellinen hyvänolontunne, mutta itse periaatteen vuoksi ja sen takia, että en asu totaalisen yksin olen onnistunut välttämään sillä lotraamisen.
Minusta maailma tuntuu tyhjälle. En jaksa kiinnostua oikein mistään. Teen vapaapäivinäkin töitä, että ei tarvitsisi olla kotosalla ja miettiä näitä asioita.
Ketään ei kiinnosta, että mulla on paha olla. Kukaan ei pysty auttamaan. Kaikki sanoo, että mene ulos löydät varmasti jotain... mutta eivät he tajua, että tuolla ulkona voi olla vaikka hamaan tappiin saakka löytämättä mitään.
Kukaan ei ymmärrä ahdistustani. Väliillä tekisi mieleni itkeä, mutta en pysty edes itkemään.
No onneksi on edes työ ja nukkuminen.
Onhan sulla esim. täällä iso liudat kanssasisaria ja veljiä. Me välitetään ja kuunnellaan. Alkoholi on huono ystävä. Se pilaa vain sun terveytesi.
Ihmiset, joilla ei ole syviä traumoja elämässään, kiusaantuvat kuullessaan niistä. He eivät osaa suhtautua ja tämä tekee heistä epävarmoja. Ei siitä voi syyttää ketään, mutta näin se menee. Siksi kovia traumoja kokeneet jäävät kovin yksin, kun heittävät kahviloissa jotain vähän vakavampaa juttua kehiin. Kukaan ei osaa suhtautua ja tilanne on kaikille nolo.
Siksi pahoinpidellyt naiset etsivät itselleen uuden pahoinpitelijän jne. Siksi vakavat ihmiset jäävät helpommin yksin.
Jos haluat onnellisuutta jatkossa, jätä viina! Etsi itsellesi joku fyysinen harrastus, jossa näkee toisia ihmisiä ja saa hieman adrenaliinia pintaan. Siitä saat yhteisen intressin ja hyvän fyysisen yleiskunnon. Parantaa itsetuntoa ja lisää vetovoimaa suhteessa toisiin ihmisiin. Siinä saa myös hyvällä tavalla purkaa turhaumiaan.
Tsemppiä!