Myllärniemellä on aika jälkijättöisiä ajatuksia sukupuolesta kirjassaan, mutta tämä on ajatuksia herättävä pätkä häpeästä: http://www.jotte.info/hapea/index.html
"Esimerkkinä ajateltakoon tilanne, jossa näemme kadulla tutun hahmon. kiirehdimme hänen luokseen iloisesti tervehtien. Hänen kääntyessään näemmekin vieraat kasvot."
Tällainen on Myllärniemen häpeäkokemus. Jännää on, että häpeää siinä kokee kertoja, ei se henkilö, jota luullaan tutuksi.
Minusta tuntuu, että jatkuva seksualisointi tällä palstalla pyrkii riisumaan meidät paljaiksi ja ropeltelemaan meidän genitaalejamme hyväksikäyttävässä mielessä mikä aktivoi meissä häpeän vaikka hävetä pitäisi niiden, jotka meidät raa'asti paljastavat.
Joku sanoi, että minussa on se vika, että minulla on voimakas häpeän tunto.
Syyllisyyden ja häpeän erosta: " syyllisyys on eriytyneempi tunne kuin häpeä. Se liittyy johonkin tekoon, kun taas häpeä koskettaa koko ihmistä. Me tunnemme syyllisyyttä jostakin aikeestamme tai teostamme, mutta häpeä kohdistuu epämääräisesti itseemme, koko minuuteemme."
" ihminen voi joutua elämään jatkuvassa häpeän uhassa tai suoranaisessa häpeävankilassa"
Onpa osuvasti sanottu! Itse asiassa transihmisen koko elämä ja ihan yksinkertaisetkin toimet avaavat mahdollisuuksia häpeän kokemukselle!
Itseäni huvittaa lähes loputtomasti se kohtaus Speden leffassa jossa perunamuussia yritetään pistää lautaselle. Ensimmäisellä kerralla muussi on sylissä ja toisella kerralla kauha katkeaa. Miten yksinkertainenkin asia saadaan muuttumaan möhläykseksi.
Minua voimistaa ajatus kuolemasta ja vanhenemisesta. Kuollutta ei syytetä. Kuollut on vapaa häpeästä. Itse asiassa jo vanhuudessa rupeaa vapautumaan häpeästä. Ruumishuoneelle ei paatuneinkaan transfani ole tullut raiskaamaan.
"Esimerkkinä ajateltakoon tilanne, jossa näemme kadulla tutun hahmon. kiirehdimme hänen luokseen iloisesti tervehtien. Hänen kääntyessään näemmekin vieraat kasvot."
Tällainen on Myllärniemen häpeäkokemus. Jännää on, että häpeää siinä kokee kertoja, ei se henkilö, jota luullaan tutuksi.
Minusta tuntuu, että jatkuva seksualisointi tällä palstalla pyrkii riisumaan meidät paljaiksi ja ropeltelemaan meidän genitaalejamme hyväksikäyttävässä mielessä mikä aktivoi meissä häpeän vaikka hävetä pitäisi niiden, jotka meidät raa'asti paljastavat.
Joku sanoi, että minussa on se vika, että minulla on voimakas häpeän tunto.
Syyllisyyden ja häpeän erosta: " syyllisyys on eriytyneempi tunne kuin häpeä. Se liittyy johonkin tekoon, kun taas häpeä koskettaa koko ihmistä. Me tunnemme syyllisyyttä jostakin aikeestamme tai teostamme, mutta häpeä kohdistuu epämääräisesti itseemme, koko minuuteemme."
" ihminen voi joutua elämään jatkuvassa häpeän uhassa tai suoranaisessa häpeävankilassa"
Onpa osuvasti sanottu! Itse asiassa transihmisen koko elämä ja ihan yksinkertaisetkin toimet avaavat mahdollisuuksia häpeän kokemukselle!
Itseäni huvittaa lähes loputtomasti se kohtaus Speden leffassa jossa perunamuussia yritetään pistää lautaselle. Ensimmäisellä kerralla muussi on sylissä ja toisella kerralla kauha katkeaa. Miten yksinkertainenkin asia saadaan muuttumaan möhläykseksi.
Minua voimistaa ajatus kuolemasta ja vanhenemisesta. Kuollutta ei syytetä. Kuollut on vapaa häpeästä. Itse asiassa jo vanhuudessa rupeaa vapautumaan häpeästä. Ruumishuoneelle ei paatuneinkaan transfani ole tullut raiskaamaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Silloin kun hain lähetteen tutkimuksiin koin suurta häpeää. Mutten sitten enää sen jälkeen.
Varmaan se häpeä oli tunne siitä etten pysynyt päätöksessäni elää "miehenä" hautaan asti.