Kun vl-nuori menee naimisiin (siis nuori tarkoittaa nyt sanotaan 17-20v), hänellä ei ensimmäisenä takuulla ole toiveena saada liutaa lapsia. Toisaalta on luonnollinen ajatus se, että tulee pian raskaaksi mutta toivoo silti, ettei lapsia tulisi joka vuosi tai edes 2 vuoden välein. Ei ymmärrä välttämättä kuinka sitovaa ja vastuullista se elämä sitten on.
No, tilannehan on se, että kun ehkäisyä ei sallita, lapsia alkaa tulemaan.
Aikuistuvat nuoret joutuvat ottamaan todella ison vastuun, joka vain kasvaa vuosi vuodelta, kun lapsia "siunaantuu" lisää. (uskoisin että tilanne on hiukan erilainen vanhemmalla iällä, esim, 30v naimisiin menneillä, koska ovat jo nähneet paljon enemmän maailmaa, joten varmaan jo toivovatkin kovasti lasta)
Esim. vaipan vaihto lapselle voi tuntua todella vastenmieliseltä, varsinkin jos lapsella on maha vähän sekaisin ja "sitä ittiään" puskee useita kertoja päivässä. Jos vaippaikäsiä on vaikka 3 ja kaikilla on sama ongelma, voi elämä tuntua yhdeltä pyllyn pesemiseltä eikä siinä paljon naurata.
Pointtini on siis se, että kun lapsista ei ehdi edes haaveilla ennen kuin niitä tulee ja tulee ja tulee ja tulee.....niin voiko äiti-ihminen sellaisessa tilanteessa olla onnellinen oikeasti. Jos ajattelee vielä sitäkin, että on joko raskaana tai imettää KOKO AJAN. Miten tähän sitten sopii se asia, että kaikilla lapsilla on oikeus olla toivottuja, haluttuja ja rakastettuja?? Mielestäni kauhea yhtälö!!
Käytännössä lapset yrittävät kasvattaa lapsia. Tottakai siinä väkisin aikuistuu, kun saa lapsia ja haluaa heille antaa hyvän elämän mutta jos elämä näyttää siltä, että oravanpyörä vaan jatkuu ja jatkuu ja niitä huollettavia on koko ajan enemmän, kyllä siinä menee maku elämältä ja voimat kaikkoavat.
Tässäkin asiassa poikkeuksia toki löytyy mutta miksi pitäisi mennä vahvimman mukaan??
Kaikki ei vain yksinkertaisesti pysty siihen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Voi voi voivotusta! Ihmetyttää tämä . Ennen oli sanonta että "ken vaivojansa vaikertaa on vaivojensa vanki"! Mitä helpommalle ittesä totuttaa, sitä vaikeammaksi tavalliset asiat käypi.
Niin, tuo sanontahan kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti:
"Ken vaivojansa valittaa on vaivojensa vanki, ei oikeutta maassa saa, ken itse sit ei hanki".
Eli silloin asioille tehdään jotain, jos välttämätön tarve ja kristillinen rakkaus sitä vaatii.
pointtiasi mutta sanompa sen, että jos lapsella on liian kiltit vanhemmat, vaikka onkin vl ja antaa lapselle melkein kaiken mitä lapsi haluaa ja tekee lapselle kaiken valmiiksi niin sellainen minkäänlaiseen vastuuseen tottumaton kun saa lähes kertarysäyksellä ison vastuun kannettavakseen niin ei se helppoa ole siihen sopeutua ja jos se vastuu vaan kasvaa ja kasvaa. Ja jos vielä päälle tulee synnytysmasennus niin yritäpä siinä sitte vaan hymyillä, että ei meillä oo mitään hätää. Ei siis ole täysin oma syy, ettei ole tottunut ottamaan vastuuta. Halusin vain sanoa, että tällaisiakin on.
Itse hyppäsin pois siitä oravanpyörästä, kun se ei minulle sopinut. Olen vain huolissani niistä monista kaltaisistani jotka väkisin yrittävät mahtua "muottiin" ja sitten väsyvät totaalisesti ja ennen kaikkea heidän lapsistaan.
Omalta osaltani olen onnellinen, että olen ymmärtänyt, että lapsiasiassa voi omaa järkeä käyttää. En usko, että Jumala siitä minut tuomitsee, että haluan rakastaa jo olemassa olevia lapsiani ja antaa heille niin hyvän lapsuuden ja hyvät eväät elämään kuin ikinä pystyn. Vain jotkut ihmiset minut siitä.
lapsia on vääntää maailmaan enemmän kuin jaksaa hoitaa. Yksikään nainen ei pelastu synnyttämällä lapsia. Käyttäkää ehkäisyä, siinä on yksinkertainen ratkaisu ongelmaanne.
Onpa jännä, että sinä sanot samoilla sanoilla kuin äitini isoäiti oli aikoinaan sanonut. Hän oli vanhankansan vl-muori. HÄn oli sanonut äidilleni että ei Jumala vaadi ketään synnyttämään enempä lapsia kuin mitä itse jaksaa. Että siihen on lupa itse vaikuttaa...
Jostain syystä tämä vanhojen uskovaisten mummojen tieto tuhottiin jossain vaiheessa. Lie ollut 60-70-luvuilla.
VL-muori oli sydämessään paljon lähempänä Jeesusta kuin nykyajan uskovat. Jeesus nimittäin sanoi näin, ja minä uskon Hänen olevan täysin oikeassa:
Matteus 11:25-30
25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
26 Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
27 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
Jeesus ei lastannut kenenkään lähimmäisen harteille raskasta taakkaa, vaan Häneen uskovan kuorma on keveä. Hän on pelastaja ja syntien anteeksiantaja. Ottakaa siis raskaitten ihmiskuormien sijasta elämäänne Jeesuksen lepo ja rauha. Hänen kuormansa on keveä.