ahistus

Itsekin kärsinyt ahdistuksesta ja masennuksesta aika kauan ja Cipralex -lääkityksen aloitin viikko sitten. Vaikka sitä kuinka yrittää itselleen vakuutella että kaikki on hyvin ja että on niin turhaa olla ahdistunut "ilman syytä", se ei vain auta. Ei siihen voi pelkällä tahdonvoimalla vaikuttaa, valitettavasti. Koetetaan jaksaa :)

-rainbow- kirjoitti:

Itsekin kärsinyt ahdistuksesta ja masennuksesta aika kauan ja Cipralex -lääkityksen aloitin viikko sitten. Vaikka sitä kuinka yrittää itselleen vakuutella että kaikki on hyvin ja että on niin turhaa olla ahdistunut "ilman syytä", se ei vain auta. Ei siihen voi pelkällä tahdonvoimalla vaikuttaa, valitettavasti. Koetetaan jaksaa :)

Lue lisää

kyllä olet oikeassa. poikani, joka sairastaa paniikkihöiriötä kertoo monta kertaa että lääkityksestä huolimatta tulee tilanne, varsinkin opiskelupiirissä, että on pakokauhun partaalla.
Tilanteesta kohottautuminen on pitkälti tahdon asia, mutta se syö voimia. Vanhempana olen joskus neuvoton ja vietän unettomia öitä. Pelkkä rohkaisukaan ei aina riitä. Oisko kellään hyviä neuvoja moiseen? :)

-rainbow- kirjoitti:

Itsekin kärsinyt ahdistuksesta ja masennuksesta aika kauan ja Cipralex -lääkityksen aloitin viikko sitten. Vaikka sitä kuinka yrittää itselleen vakuutella että kaikki on hyvin ja että on niin turhaa olla ahdistunut "ilman syytä", se ei vain auta. Ei siihen voi pelkällä tahdonvoimalla vaikuttaa, valitettavasti. Koetetaan jaksaa :)

Lue lisää

hei, totta huhut, minäkin olen todellakin pelkällä tahdonvoimalla yrittänyt pysyä koossa, mutta kyllä mullakin on lääkitys päällä.silti tuntuu ettei sekään aina auta, silloin on otettava hieman extraa ja yritettävä kaikki muutkin konstit. mutta minä ainakin saan voimia teistä muista, kun tunnen etten ole yksin sairauteni kanssa. kyllä kotonakin on hyvä ihminen, mutta eihän tätä täysin ymmärrä kuin saman kokenut.

aukusti kirjoitti:

kyllä olet oikeassa. poikani, joka sairastaa paniikkihöiriötä kertoo monta kertaa että lääkityksestä huolimatta tulee tilanne, varsinkin opiskelupiirissä, että on pakokauhun partaalla.
Tilanteesta kohottautuminen on pitkälti tahdon asia, mutta se syö voimia. Vanhempana olen joskus neuvoton ja vietän unettomia öitä. Pelkkä rohkaisukaan ei aina riitä. Oisko kellään hyviä neuvoja moiseen? :)

Lue lisää

hei,
ei minullakaan mitään todellisia neuvoja sinulle, mutta itsekin samasta vaivasta kärsivänä ymmärrän hyvin pojan tunteet. jos minulle pukkaa kohtausta esim. vieraassa porukassa, otan ensin lisälääkkeen, yritän hengittää niin rauhallisesti kuin voin, "annan kohtaukselle luvan" tulla jos tulee. usein se ei sitten tulekaan, menee ohi.minulle on lentokone sellainen paikka, missä osaan jo varautua, siksi kerron esim. vierustoverilleni ja lentoemännälle, etteivät käytöstäni ihmettele, minua se helpottaa, ei tarvitse ajatella, että älä vain kohtaus tule, häpeä! sain kerrankin kohtauksen tullessa todella ymmärtäväistä palvelua henkilökunnalta. olo oli turvallinen.
myös kuunteleminen, jopa pelkkä läsnäolo auttavat ainakin minua kohtauksen aikana. puhun olon pois, välillä pyydän että mies pitää kädestä, sekin helpottaa.

Olen hyväksynyt sen totuuden, että ikinä en eroon pääse, mutta yritän pärjätä näillä eväillä.
Mulla kun on semmoinen "nuppi" että se ei kestä mitään kovin suuria mullistuksia. Vaikka sen hetken paine olisikin ohi, ahdistus/paniikki iskee jälkeenpäin eli sit ku tilanne on jo tasaantunut. Parhaillaan tässä työpaikalla konttorissa, raskas olo päässä, hartiat jumissa jne. Kymmenen vuoden kokemuksella ei voi enää toivoa muuta ku että työkyky säilyis jollain lailla...