Kamalaa luettavaa nämä hengellisesti ylpeiden ihmisten soidinhuudot. Siinä rinta pullottaan rottingilla, kun Jeesuksen verellä puhtaaksi pestyjä tuomitaan. Mitä luulette Jeesuksen ajattelevan moisesta ylpeilemisestä? Ensiksikin te teette Jumalasta valehtelijan ihmisopillanne. Se ei olekaan pieni juttu, senkin olen jo elämässäni kokenut, eläessäni omassa vanhurskaudessa. Aina on "viittä vaille" kristitty.
Sokea reppana ei huomaa yhtään sitä, että hän äheltää kelvatakseen imisille, ja samalla hylkää Jumalan ilmaiseksi tarjoaman armon, ja KAIKKIEN syntiensä anteeksiantamisen.
Tämä on kowan luokan juttu, siksi EN voi siitä vaieta. Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta elävänä Jumalan lapsena ENVOI tästä eksytyksestä vaieta, vaikka joka päivä joutuu olemaan "hyvien ristittyjen" vihan valheiden ja vainon kohteena.
Eikä se ihme ole, että Kristuksen synneistä vapauttavaa evankeiumia vainotaan, ei omavanhurskaus päästä uhriaan helpolla.
Siinä on menneiden vuosisatojen aikana moni seurakuntakin hajonnut paljon aikaisemmin, kun sen sijaan olisi tunnustettu eksytys omaan vanhurskauteen.
Sokea reppana ei huomaa yhtään sitä, että hän äheltää kelvatakseen imisille, ja samalla hylkää Jumalan ilmaiseksi tarjoaman armon, ja KAIKKIEN syntiensä anteeksiantamisen.
Tämä on kowan luokan juttu, siksi EN voi siitä vaieta. Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta elävänä Jumalan lapsena ENVOI tästä eksytyksestä vaieta, vaikka joka päivä joutuu olemaan "hyvien ristittyjen" vihan valheiden ja vainon kohteena.
Eikä se ihme ole, että Kristuksen synneistä vapauttavaa evankeiumia vainotaan, ei omavanhurskaus päästä uhriaan helpolla.
Siinä on menneiden vuosisatojen aikana moni seurakuntakin hajonnut paljon aikaisemmin, kun sen sijaan olisi tunnustettu eksytys omaan vanhurskauteen.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Joka ei ole vihollisen ystävä, sitä hän vihaa ja vainoaa, hän pyrkii koko ajan eksyttämään pois Kristuksesta, pois Jumalan armosta ja Jumalan anteeksiantamuksesta.
Omanman vanhurskauden kiusaukset kuuluvat jokaisen elävän Jumala lapsen elämään erottamattomana osana. Vastustakaa perkelettä niin se teistä pakenee, tämä on Jumalan sana.
Kamalaa on katsella niitä jotka ovat jo suostuneet oman vanhurskauden valheita uskomaan, silloin on vakava paikka kun hyväksytään saatanan valheet totuudeksi ja aletaan ukomaan iihin.
Niin kauan kun myöskin oman vanhurskauden viettelykset ja valheet pysyvät syntinä, me rukoilemme Jeesukselta voimaa voittamaan nämä kiusaukset. Niin että me kiusausten keskellä säilytämme uskon Kristukseen. Muutoin olemme hukassa.
Tästä raamattu kuvaa ajallisesta seurakunnasta jossa on farisealaisessa uskossa vaeltavia, joita kuvaat ja myös synnissäeläviä jotka ovat yksi farisealainen haara, sanottiinkohan niitä saddukealaisiksi...mutta seurakunnassa on myöskin armoitettuja jotka uudensyntymän kautta ovat saaneet Isän hengen ja sen seurauksesta tekevät työtä seurakunnan sisällä jotta sokeat raukat näkisivät kuinka huonolla tiellä he ovat ja saisivat katumuksen ja parannuksen armon.
Sillä ilman katumusta on mahdotonta kelvata Jumalalle todistaa Jumalan sana ja katumusta ei voi ihminen itse itselleen aikaansaada siis sellaista joka myös aikaansaa elämän parannuksen, Lestadius kuvaa saarnoissaan omanparannuksen tekijöillä et käärmeen kyyneleitä he tuottavat (jotenkin näin), mutta katumus joka Jumalan mielen jälkeen on, siihen kuuluu myös et ihminen on omaltapuoleltaan Jumalan-sanassa tehty tyhjäksi, köyhäksi, alastomaksi jolla ei ole uskoakaan sillä portti joka vie elämään on niin ahdas et omilla eväillä siitä ei mennä sisälle.
Nämä kokemukset ovat kaikki elävän uskon saaneilla ollut omakohtaisesti koettavana, mutta vääräntien kulkijat eivät anna Jumalan tyhjentää itseään ja niin he huutavat vastaan ettei laki kuulu kristityille ja me emme luovu uskostamme, sillä eivät he ymmärrä ensinkään mikä on lain tehtävä ja kuinka kallisarvoinen se on.
Jumalan asettama ankara vanhurskas laki, ei siis ihmisen aikaansaama vaan Jumala sen on asettanut ja kääntymätön ihminen tunnossaan sen tuntee kun Johannes Kastaja raivaa tietä sydämessä jotta Herrojen Herra pääsisi sinne asumaan, mutta se vanha-aatami, se vanha mato nousee kahdellejalalle vastustamaan ja niin ihminen ryhtyy sotimaan Pyhää-henkeä vastaan kun luulee et rietas häntä kiusaa...todellisuus on taruakin ihmeellisempää.
ROOM: 10:9
"Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herrakksi ja uskot sydämessäsi, että JUMALA on hänet herättänyt kuolleista, niin sinä pelastut.
Näetkö, miten koko ihmisen iankaikkinen autuus on juuri siinä, että uskoo ja tunnustaa Jeesuksen Herrakseen ! Näistä kahdesta asiasta riippuu koko elämä ja autuus . Sillä uskon kautta tulee Jeesus Herraksemme, omaksemme ;
Ja sitten alkaa suumme ja kielemme tunnustaa häntä. Mutta kenellä Jeesus on omana, se on kaiketikki autuas ihminen . Aivan niin , sanot sinä, mutta mistä löydän hänen ja miten saan hänet omakseni ?. Tähän kysymykseen vastaa Herran Henki itse:
ÄLÄ SANO SYDÄMESSÄSI: KUKA NOUSEE TAIVAASEEN SE ON: TUOMAAN KRISTUSTA ALAS, TAHI : KUKA ASTUU ALAS SYVYYTEEN ? SE ON NOSTAMAAN KRISTUSTA KUOLLEISTA V6-7
Älä siis ajattele, että hän on kaukana sinusta, ja että sinun on itse omalla hartaudellasi ikäänkuin korkeudeta etsittävä häntä tahi sitten sydämen muserruksen kautta tavoiteltava häntä ikäänkuin syvyydestä. EI niin Jeesus on sinua paljon lähenpänä kuin ikinä voit ajatella, jos muuten sydämessäsi turvaat häneen ja tunnustat hänet omaksi Herraksesi . Mutta sinä vastaat valitellen:Vaikka turvaankin Häneen ja tunnustan yksin Hänet autuudekseni. Tähän vastaa Herran Henki . SANA ON SINUA LÄHELLÄ ,SINUN SUUSSASI JA SINUN SYDÄMESSÄSI V.8
Älä sinäkään enää petä itseäsi enempää.
Kerskut nyt sellaisesta jota sinulla ei ole.
Et sinä(kään) tule omilla teoillasi autuaaksi, on tehtävä parannus.
Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja on ainut todellinen parannus. Lihan fixsaamisella ja sillä puuhastelulla kerskumisella ihminen pettää vain itseään.
Kun et tiedä mikä on Raamatun tarkoittama seura, niin kuinka voisit ymmärtää mikä on eriseura.
Seura on Kristuksen seura. Ainut Vapahtaja ja pelastaja on Jeesus Kristus. Yhteisösi ei voi sinua pelastaa vaikka kuinka Kristuksen sanaa pilkkaisit ja halveksisit. Tämä on totuus.
Tee parannus ja usko evankeliumi.
Huvittavaa että jo nimimerkillään mies tunnustaa itsensä nimettömäksi :-)))) Sääli, on tuttu ja mukava mies. Mutta salassa (nimettömänä) julma poisleikkaaja.
Kuinkahan mies uskaltaa tulla ilman totista katumusta ja parannusta Kristuksen eteen, kun koko miehuutensa ajan on käyttänyt muiden hätistelemiseen pois Kristuksesta.
Hirvittää oikein.
Jeesus ei nimittäin kutsu nimettömiä, Jeesus kutsuu jokaista lastaan sillä nimellä jonka hän on Pyhässä Kasteessa saanut.
"Isä anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä he tekevät."
===============
*) Kaiken muun vielä ymmärrän viat heikkoudet synnit erehtymisen ja puutokset. Mutta sitä en ikinä ymmärrä että uskoa tunustava mies käyttää aikaansa Jumalan lasten hätistelemiseen pois Kristuksesta. Herra rakkaudessaan armahtakoon tällaisia sokeita kovanaamoja!!
sen eksyttämisen,olet reppana itse niin eksynyt.Ei se takaa autuutta jos istut sielä penkissä joka sunnuntai,ymmärtämättä sydämen tasolla mistä puhutaan; Jumala armahda meitä!
eriseurojen rakentajalle oli äskeinen.
Sydämestäni soisin jokaiselle sen mitä itse olen lahjaksi saanut, Jumalan vanhurskauden.
Siksi kirjoittelen, avain siksi!
En kirjoittele täällä sen vuoksi että työntäisin ketään edemmäs Kristuksesta, vaan juuri päinvastoin.., kehoitan jokaista käymään rohkeasti USKOSSA lähemmäs Kristusta, ja kehotan kiinnittämään katseen lihajumalien palvomisen ja pelkäämisen sijasta HÄNEEN joka on Kristus Herra.
Minulla ei oe ketään vastaan henkilönä. Mutta sitä minä vihaan mitä Jumalakin vihaa, syntiä.
Pahin synti minkä ihminen voi tehdä, on kääntyä pois Kristuksesta luotujen puoleen, autuutta sieltä etsimään.
Jeesus on rakastanut meitä ja rakastaa. Hän on Henkensä antanut ja verensä vuodattanut pelastaakseen syntiset. Jeesus on Lunastaja joka lunasti verellään kansansa syntivelan.
Joka Jeesuksen hylkää hän hylkää Jumalan armon, ja iankaikkisen elämän. Ja se on kamalinta mitä ihmiselle voi koskaan tapahtua.
Oli tosi hyvä kommentti.
Olen itsekin pohdiskellut sitä, miten erikoisella tavalla usko tulee joissakin ilmi.
Raamatussa sanotaan millainen rakkaus on. Se on lempeä, ystävällinen, kärsivällinen jne.
Tuntuu tosi ihmelliseltä, että tällä palstalla evankeelisuuttaan vakuuttavat ihmiset hyökkäävät melkein vihassa ja kiukussa meitä tavallisia vastaan. Eihän se ole heiltä pois vaikka meillä olisikin vähän liian arka omatunto ja tarvitseisimme vähän useammin kuulla todistuksia syntien ateeksisaamisesta.
Sekin tuntuu näitä evankeelisia ärsyttävän. He ajattelevat, että jos jollakin on herkempi omatunto, niin sellainen on lain alla.
Jos sitten sattuu huomauttamaan esim. sellaisesta synnistä, että ei saa moittia nettipalstalla toisia uskovia, vaikka aihettakin olisi, niin nousee valtava älämölö. Tuomitaan lakihenkiseksi, tuomitsevaksi ylpeäksi raukaksi.
Eihän oikesti nöyrää ihmistä sellainen loukkaa. Vain vanha aatami loukkaantuu, ei uusi ihminen.
Ote nimettömän kommentista:
"Nämä kokemukset ovat kaikki elävän uskon saaneilla ollut omakohtaisesti koettavana, mutta vääräntien kulkijat eivät anna Jumalan tyhjentää itseään ja niin he huutavat vastaan ettei laki kuulu kristityille ja me emme luovu uskostamme, sillä eivät he ymmärrä ensinkään mikä on lain tehtävä ja kuinka kallisarvoinen se on."
Mielestäni tämä on oikein hyvin sanottu.
Olette sellaisia prijektiivisia ihmisiä jotka eivät ymmärrä sen vertaa, että tuo viha jonka koette Jumalan sanan vaikuttaman parannussaarnan alla, on teidän oma tunteenne.
Projektio eli tunteensiirto.
Vammainen ihminen joka ei tunnista omia tunteitaan, kokee helposti omien kielteisten ja torjuttujen tunteidensa olevan jonkun heille epämiellyttävän ihmisen tunteita. Tästä on koko ajan kysymys panettelijoiden hyökätessä Raamattuun kirjoitettua kiistämätöntä Jumalan sanaa vastaan.
Pimeätä tounua, todella pimeätä.
Mitä teillä itsestänne JA EREHTYMÄTTÖMISTÄ YHDITYKSISTÄNNE kerskuvilla ihmisillä on sellaista, jota ette olisi Jumalasta saanut ARMOSTA. - EI MITÄÄN!
Siksi olisikin milestäni jo korkea aika laskeutua korokkeeltanne, ottaa lakki kauniiseen käteenne. Ottaakaa armo vastaan armosta ja kiittää Jumalaa hänen lahjoistaan.
Hallelujaa kiitos Jeesus.
1) Luin tuollaisia toisen henkilöön kohdistuvia, halventavia, sanoja juuri Abimekin kommenteista. En tullut vihaiseksi,, vaan surulliseksi. Mistähän se projisoituminen tuli?
2) Itselläni on niin herkkä omatunto, että ei tarvitse olla edes saarnaa kuulemassa, niin toiseen kohdistuva loukkaava sana aiheuttaa pahan mielen ja ikävän olon. Siitä pääsee ylitse, jos on tilaisuus pyytää anteeksi kohteelta. Tietysti se ei ole aina mahdollista, mutta sellaiset on joskus hyvä kuitenkin käsitellä esim. ripissä.
Koen, että tuo ominaisuus on Jumalan ääni minussa. Se on yhtä suurta rakkautta Jumalalta, että niin on.
Tietysti joku voi sanoa, että en ole oikein uskomassa, kun tuollaiset Jumalan lakiin kuuluvat asiat vaikuttavat minuun. Vai miten ymmärrät?
Oikein hyvää päivänjatkoa Abimelek!
Voi velikulta! Joka huomen on Herran armo uusi!
Kyllähän syntisestä syntejä löytyy hakemattakin.
Ja minusta varsinkin.
Harmi ettei Jumalan armo ole sinulle vielä kirkastunut.
mielestäsi uskovainen, kun huomatan tuollaisesta asiasta.
Kai minä voin uskoa sen huomauttelusynninkin anteeksi !
En sanonut ollenkaan niin. Takoitin sitä, että sinä et ilmeisesti usko syntien anteeksiantamiseen? Ethän sinä muutoin minun syntejäni luetteloksi laatisi koko maailman katseltavaksi internettiin, vai kuinka!?!
En muutoinkaan tee mitään suria johtopäätöksiä sen perusteella mitä minulle sanot. Tai mitä joku muu minulle sanoo. Sanathan kertovat parhaisten sanojasta itsestään.
Valotan hieman, jos tarkoitukseni selviäsi edes vähän:
Armosta vanhurskas Jumalan lapsi katselee paitsi itseään myöskin toista kristittyä Kristuksen silmin, eikä niin muodoin näe lainkaan hänen syntejään, vaan näkee veljessään ja sisaressaan Kristuksen kuvan. Miksi näkisikään, koska Jumalakin on kaikki synnit antanut anteeksi??
Uskosta vanhurskaiden keskinäinen kanssakäyminen ja elämä on ihanaa, eikä mielet hajoa ja kankoa koko ajan ristiriitoihin. Aika käytetään kunnian ja ylistyksen tuomiseen HÄNELLE kenelle kunnia ja ylistys kuuvuvat. - Jumalalle ja Karitsalle hallelujaa!!
--------
Sen sijaan lain tekojen kautta vanhurskautta tavoitteleva kristitty vahtaa niin itsessään kuin veljissään ja sisarissaankin tekoja, niitä joita hän (vaistomaisesti) itsessäänkin vahtii ja paimentaa. Ja tekee sen perusteella koko ajan vertailua itsestään ja toisista.
Hänen vanhurskautensa kun ei perustu uskoon, vaan tekoihin.
Tällaisten ihmisten kanssa saa olla koko ajan varautunut, saa pidätellä henkeään että koska paukahtaa. Yhtään ei tiedä, koska on astunut esimerkiksi jonkun jumalan veroisena kunnioitetun henkilön varpaille, vaikkapa vahingossa. Ta sitten sanonut tai tehnyt jotakin sellaista mitä lakihenkinen kristitty ei voi millään hyväksyä.
Vanhurskkasi tulemisen teoista olisi paljonkin asiaa. Tätä on vain niin vaikea selittää, kun myös vanhurskauttava Kristus- USKO saa aikaan tekoja. Niiden tekojen lähde on vain erilainen, se on rakkaus, ei enää laki, pelko tai vaatimus.
En voi tulla muuhun johtopäätökseen. Minulla on sellainen huono ominaisuus, että kun herkkää omaatuntoani pidetään lakihenkisyytenä, niin luen viestejäsi monien kaltaisteni tavoin. Se satuttaa.
Tunnen pahaa oloa siitä, että minussa on jotain vialla, kun minulle tulee paha mieli, jos loukkaan jotakuta ihmistä. Siksi haluaisin viestittää, että älä sinäkään loukkaa minunkaltaisiani ihmisiä, jos he kokevat syyllisyyttä herkemmin kuin sinä.
Jos joku henkilö pitää syntinä, että muita haukutaan, niin se on hänelle synti ja hän saa sen sanoa. Ja samalla kehottaa toista lopettamaan haukkumiset "tuomitseviksi, ylpeiksi raukoiksi."
enään sanoa kun Abi ? ja kaikki Jumalan antaman ymmärryksen kautta.
Jeesus kutsuu Abimelekiä ja olet sen nimen kasteessa saanut.
Herkkä omatunto ei ole lakihenkisyyttä. Se on oma väärä tulkintasi. Mutta jos vanhurskaus ei perustu USKON KAUTTA KRISTUKSELTA LAHJAKSI SAATAVAAN ARMOON, niin se on lakihenkisyyttä.
Jos synti nähdään vain erilaisina tekoina jotka ovat syntiä, niin silloin synti itsessään ei ole vielä kirkastunut sellaiselle ihmiselle.
Synti on näet kykenemättömyyttä KAIKKEEN HYVÄÄN JA TAIPUMUSTA KAIKEEN PAHAAN. Aadamin perintö erottaa ihmisen KOKONAAN Jumalasta.
Siitä ei fixaamalla selvitä, ei, vaikka moni elää siinä uskossa.
Nämä syntifixarit jotka podaavat uskonnollistra lihaansa kiiltävämmäksi ihmisten silmissä, ovat lakihenkisiä.
Uskosta vanhurskailla on sen sijaan Kristuksen vanhurskaus kokonaisena vaatteena.
He ovat pyhiä, puhtaita ja vanhurskaita KRISTUKSEN TÄHDEN.
Tässä on ero kuin yöllä ja päivällä. Eikä sillä ole mitään tekemistä herkän ja aran oman tunnon kanssa. Päin vastoin Raamattu pitää aran omantunno hyvänä asiana.
Mutta armoa ei arkakaan OMATUNTO voi tienata, SE TÄYTYY VAIN USKOA.
Ihmettelen vaan kovasti sitä, misi ne eivät kuitenkaan sano totuutta, joilla on taitoa sanoa akateemisen sivistyksen pohjalta asiallisesti?
Heti kyllä ollaan kurkussa kiinni, kun rahvas toteaa asia rahvaan tavalla.
Huomautan edelleen, että kukaan täällä ei ole vastuussa minun tekemistäni synneistä, eikö se tyydytä näitä syntikyyliä?
Kamalasti ottavat päälleen minun syyllisyyttäni häpeääni?? Eikö sentään omissakin asioissa olisi korjaamista, - jokaisella.
Tosiasiassa se tässä risoo että Jeesus tuli syntisiä pelastamaan, ja hän tekee sen armosta koska rakastaa jokaista lastaan yhtä peljon. Oman vanhurskauden rakentajalle se ei riitä, että on täydellinen, koska hänen on oltava kaikessa muita parempi kristitty tullakseen autuaaksi.
He hee vaan takaisin löysitkö sinä aarnihaudan!!
:-))))
Nyt on heti sanottava se, että minä kirjoitan monista eri avaajista koostuvalle ryhmälle
- ASIOISTA - joista he kirjoittavat.
Syntyperäisenä lestadiolisena tunnen kirjoittajien motiivit helposti. Hengellisessä maailmassa on ollut aina kaksi leiriä, Haagar ja Saara.
Haagar tarkoittaa lainvanhurskautta joka perustuu pienemmässä taikka suuremmassa määrin ihmistekoihin.
Saara tarkoittaa pelkästään uskoon perustuvaa vanhurskautta kokonaan ilman ihmistekoja, joka on alusta loppuun Kristuksen teko, joka USKOLLA omistetaan omaksi.
----------------
Henkilön henkilökohtaista uskoa kunnioitan sellaisena, kun hän uskoo. Sydämestäni toivon ja rukoilen että jokaisella meistä usko Kristukseen vahvistuisi.
---------------
Ihminenhän minäkin olen. Sopiiko minua mielestäsi hakata joka puolelta monen henkilön toimesta, kuin puuta? Yritä asettua myöskin toisen asemaan.
Herkällä mielellä olevien ihmisten ei parane tänne tulla ollenkaan, koska tämä on suuri riihi jossa puimakone tekee työtä vuorotta.
Täällä on ihmisiä koolla aivan laidasta laitaan, on pilkkaajat, omavanhurskaat, panettelijat, valehtelijat, varkaat, huorat, huorimiehet, valapattoiset, etc.
Siinä käy kova tärinä kun Kristusta julistetaan tälle sakille. Niin kuin pitääkin käydä.
On loukkaavaa osoitella jukisilla nettipalstoilla etusormella minua sellaisten asioiden vuksi, jotka Jumala on minulle iankaikkisella unhoituksella anteeksi antanut.
olla sellainen kristitty, joka voi aivan ilman omantunnon muistutusta haukkua lähimmäisiään vaikka kuinka pahoilla sanoilla.
Minulla on sisälläni sellainen tunne, että Jumala on niin paljon rakastanut minua. Hän on antanut heräyksen, synnintunnon ja kaikki synnit anteeksi. Lisäksi Hän on siunannut suurella ystävien joukolla ja muulla ajallisella hyvällä.
Minä haluan olla rakastava ihminen. Haluan rakastaa sinuakin , Abi. Minusta annat aivan hirveän esimerkin siinä, että minunkin - ollakseni oikein uskova - pitäisi alkaa haukkumaan muita ahdasmielisiksi, lakidenkisiksi, ym. Jumala on toisille kirkastanut joitakin muita asioita ja ne ovat heille tärkeitä. Haluan kutsua heitäkin uskomaan vapaasti ja tutkimaan elämmekö jossain bookstaavin riippuvaisuudessa vai emme. Kyllä Jumalan Sana sen kirkastaa.
Ei minun tarvitse mollata, kuinka huonoja uskovia he ovat. Minulle he ovat rakkaita lähimmäisiä ja uskonystäviä.
Olen myös ollut kokemassa, että seurojemme saarnat ovat yhä enemmän pitäytyneet Raamattuun ja tuoneet Jumalan suuren lahjavanhurskauden esille. Olen iloinnut siitä.
Toivon, että näkisit myös hyviä piirteitä ajassamme.
Kovastipa tuli taas hyviä halujasi lueteltua ja muita saman verran moitittua. Sinulle se onkin näemmä luvallista syntiä? Uskon kakikesta huokimatta että kerroit vilpittömästi omista pyrkimyksistäsi.
Siveys ei riitä valitettavasti autuuden perustukseksi. Tarvitaan Jumalan armo syntiselle.
Herää vaan näiden omien jalojen omnaisuuksiesi hehkuttamisen jälkeen kysymys, että pitääkö tuo itsekehusi sisällään sellaisen taka-ajatuksen, että minä en haluaisikaan olla lähimmäisilleni jalo ihminen?
Samat päämäärät minä allekirjoitan omallakin kohdallani.
Kauniit toiveunet ja kultivoidun siveät Lässyttämiset eivät kuitenkaan auta silloin, kun monia itseensä rakastuneita kuulijoita kirvelevä totuus on sanottava suoraan.
Missä korvasi ovat esimerkiksi silloin, kun yliarvostamasi lapin saarnaaja nimittelee ihmisiä sioiksi ja vuohiksi suraan kateederilta??? ´
Lueppa edes yksi Lestadiuksen saarna alkuperätekstinä, niin tiedät mitä oiken ruma puhe on. (Jos se sitä on)?
Sinulla on kovin valikoiva kuulo.
Et nyt viitsisi enepää jatkaa, koska sinulla on syntiä taivaan ja maan väli täynnä niin kuin minullakin. Itsensa kehuminen ja toisen moittiminen ei tästä pulasta pelasta vaan Jeesus Kristus syntisten Vapahtaja.
Armosta vanhurskas Jumalan lapsi katselee paitsi itseään myöskin toista kristittyä Kristuksen silmin, eikä niin muodoin näe lainkaan hänen syntejään, vaan näkee veljessään ja sisaressaan Kristuksen kuvan. Miksi näkisikään, koska Jumalakin on kaikki synnit antanut anteeksi??
Näin et vain tee, nähty.
Väärät opit ja opetukset joutuvat tuomiolle. Syntiset Jumala armahtaa, jos he uskovat ja Kastetaan, niinkuin Raamattu sanoo.
Tämä ihmeellinen armo on totta minunkin kohdallani ollut jo useita vuosikymmniä, että totta on, hallelujaa kiitos Jeesuksen!
Tämä koskee ihan jokaista ihmistä joka taivaaseen on matkalla. Jokaista!
Eivät auta isiltä opitut jumalanpalvelusmenot, tavat, tottumukset ja säädökset. Ei auta myöskään "erehtymättömät" yhdistykset, vaan ainoastaan USKO KRISTUKSEEN pelastaa syntisen.
Joka ei tätä usko, hän pettää itseään, eikä totuus ole sellaisessa ihmisessä. Hän rasittaa itseään monenlaisilla vaivoilla ja ahdistuksilla, hylätessään Jumalan sanan armolupaukset, ryhtymällä omaa vanhurskautta rakentamaan.
"Miksi annatte rahan siinä, kussa ei leipää ole?"
Eivätkö nämä muita tuomitsevat hengellisesti ylpeät raukat enää tiedosta edes omaa nälkäänsä?
Eivätkö he enää isoa ja janoa Jumalan vanhurskautta?
Vai onko käynyt niin, kuin pelkään: He ovat niin tottuneita omiin ulkoa opittuihin pöperöihinsä ettei enää ole nälkää armon perään, Jeesuksen Kristuksen perään?
Hämmästyttävää kyllä. Etten sanoisi USKOMATONTA! En olisi ikinä arvannut tällaista vaivaa olevankaan, jos internetissä eivät anonyymit kertoisi tällaisesta "uskostaan".
Minun kun on syntisenä elettävä joka hetki ARMON varassa. Mutta päivääkään en vaitaisi pois, niistä jotka olen saanut Jumalan armossa ja anteeksiantamuksessa elää. Hallelujaa, kiitos ja ylistys sinulle Jeesus!!
1. Joh. 4:16 Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, ...
... mikä Jumalalla on meihin.
Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
1. Joh. 4:17 Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; ...
... sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
1. Joh. 4:18 Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon,
*** sillä pelossa on rangaistusta; ***
... ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
1. Joh. 4:19 Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.
==============
Joh. 3:14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
Joh. 3:15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
Joh. 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Joh. 3:17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
Joh. 3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
Siltä nyt pahasti näyttää, että ne jotka eivät tunne Kristuksen sanaa, ovat alkaneet pontevasti rakentamaan seurakunnasta ja sen opituista jumalanpalvelusmenoita näkyvää Kristuksta itselleen.
Tämä on vastoin Jumalan sanaa. Seurakunnan on AINA oltava Kristukselle alamainen, - aina. Jokaisen seurakunnan jäsenen paikka on Kristuksen alamaisuudessa, myös seurakunnan palvelutehtävään asetettujen henkilöiden, eivät he ole mitään seurakunnan herroja ja mestareita sanomassa viimeisen sanansa. Eivätkä Jumalan lapset palvo seurakuntaa, taikka vielä vähemmän sen johtajia, vaan seurakunnan Herraa Jeesusta Kristusta!
Hallelujaa Kiitos Jeesus!! Jeesus elää ja hallitsee seurakunnassaan, nyt ja iankaikkisesti aamen.
Onko sanomisentuskaa?
olla kuuntelun tuska ! ei korvia, ei päätä,ei häntääkään...
Kirjoita vasta sitten, jos on jotakin asiaa.
Totuutta ei ole useinkaan helppo kuulla. Vuosikymmeniä opituista tutuksi tulleista urista ei ole helppo nousta. Ei ole helppo katsoa Jumalan sanan Raamatun ilmoittamaa totuutta silmiin, silloin kun ihmisellä ei ole sitä rauhaa ja pelastusvarmuutta, jonka YKSIN Jeesus Kristus antaa.
Ihminen voi pelastua yksin armosta, yksin Kristuksen tähden, yksin uskolla Kristuksen tekoon.
Häslätä pitää lujaa ja paljon näkyväisissä, kun ne näkymättömät jotka ovat iankaikkisia, ovat silmiltä ja korvilta salatut.
2. Kor. 4:13 Mutta koska meillä on sama
*** uskon Henki, *** niinkuin kirjoitettu on:
"Minä uskon, sentähden minä puhun", niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme,
2. Kor. 4:14 tietäen, että hän, joka herätti Herran Jeesuksen, on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa ja asettava esiin yhdessä teidän kanssanne.
2. Kor. 4:15 Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi.
2. Kor. 4:17 Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,
2. Kor. 4:18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä,
sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.
2. Kor. 5:1 Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty.
2. Kor. 5:2 Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme,
2. Kor. 5:3 sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet, ei meitä enää havaita alastomiksi.
2. Kor. 5:4 Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista.
=============
*) 2. Kor. 5:5 Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi.
Näyttää olevan sellaisten ihmisten kanssa yhteisen kielen löytäminen mahdotonta, joille ei ole kirkastunut se että me tulemme vanhurskaiksi uskomalla Kristukseen.
Jatkuva toisen ihmisen syntien sormella osoittelu on jatkunut vuodesta toiseen taukoamatta.
Syntikyylille ei millään kirkastu tuo asia, mistä minä kirjoitan.
Kirjoitan Jumalan armosta Jeesuksessa Kristuksessa, jonka syntinen saa osakseen uskomalla Jeesukseen.
Kertoisitko meille tietämättömille jo viimein mikä on uskon vanhurskaus ja osaatko johdattaa meitä yhtään pitemmälle kuin olet itse käsittänyt. Nyt me olemme samassa pisteessä kuin sinäkin eli riitelemme keskenämme. Mutta kuinka nyt pääsemme astumaan rauhan tielle.
Sen voi ainoastaan Jumala sinulle kirkastaa.
Nämä kaksi vanhurskayutta eivät ikinä tapaa, se on selvä asia.
Jos joskus Jumalan armosta tulet uskoon Jeesuksen Kristuksen päälle, niin sinulle ei näitä tarvitse selitellä, eikä tarvitse myöskään minun kanssani riidellä. Ylistystä riittää sen sijaan, hallelujaa kiitos Jeesus.
töihin, niin loppuu edes hetkeksi tuo paskanjauhamisesi täällä. Kaikkia se sossu elättää.
Ja pidä sinä kloppi se leipäläpesi kiinni, jos ei muuta asiaa ole.
turhan helposti eläkkeelle.
pitänyt puhua uskonasioista eikä henk.koht. asioita ? voi tätä tunteidenpurkausten määrää!!! menkää mettään vaikka hakkaamaan halkoja mieluummin!!!
Minulla on muut syyt.
Sen verran voin tässä jälleen kerran mainita, että olet julkisesti herjammut minua internetissä tänäänkin jo toisen kerran.
Kuinka kehtaatkin saastainen? Kiitellä näitä vieläpitäisi??
Joku kohtuuden raja herjaamisessakin pitäisi olla.
Kyllä näkee kuinka parannussaarna on edelleen tärkeätä julistaa. Nämä ovat kuin muulit vihasta sokeita. Totuus koskettaa.
on työtä loppuelämäksi!!!
että sinä olisit päästäsi eläkkeellä? "Päästä päästään liian helposti eläkkeelle", ja tätä mieltä olen ollut aina. Sinä sen sijaan syyllistyt jälleen kerran henkilöiden herjaamiseen.
vellihousut, mars, mars.
oikeita töitä ! että katso vaan peiliin !
Ja nyt vielä lisäksi valehtelit että et herjannut.
herjaa muut kuin sinä, nytkin jo otsikossa. Jos sanon, että päästä päästään liian helposti eläkkeelle, niin se on mielipiteeni, ja sinä saat toki olla siitä eri mieltä.
Justiin jäit verekseltään kiinni hävyttömän röyhkeästä herjaamisesta.
Tässä vaaletessa menen taas tukkimetsään minäkin , ja muistelen entisen Padasjoen miehen, sanaa (kun ennen oli aina ma seura päivä ), että oli mentävä metsään , illalla hän sanoi kyselijöille , minun ajatukset on ollut täällä koko päivän , jos en olis mennyt ja olisin istunut päivä seuroissa , minun ajatuket olisi ollut metsässä .
olen oikeissa töissä,kun toinen väitti aivan muuta! ja nyt lähdenkin töihin että siunattua päivää teille! jääkää Jumalan armoon.
Armon hylkääjiksi ei ole vielä moni siitä huolimatta ilmoittautunut. Mistä tämä johtuu?
Kokosyntiset orrella rivissä kehumassa kilpaa itseään ja moittimassa toisia?
Mihin silloin armoa enaa tarvitaan? Ja se kyllä näkyykin häpeällisenä kiittämättömyytenä ja Jumala sanan hylkäämisenä.
Näin ovelasti piru vie itseensä uskovan ja tekoihinsa luottavan ihmisen omaan vanhurskauteen.
Kiitos Jeesus että olet kirkastanut synnin synniksi ja osoittanut sanasi kautta että minä olen syntinen ja siksi pelastun VAIN armosta.
Kiitos Jeesus rakkaudestasi ja siitä armosta jonka minulle lahjoitit, joka peittää kaikki syntini. Hallelujaa kiitos Jeesus!!
Itseäsi siteeraten:
"Kokosyntiset orrella rivissä kehumassa kilpaa itseään ja moittimassa toisia"
Hupaisan hyvin sanottu Abimelek-kukosta, vaikka se olikin hänen omaa tekstiään.
Silti uskon, että Abimelek pääsee taivaaseen, vaikka hän haukkuu täällä muita milloin "sontiaisiksi" ja milloin mitenkin. (Hän ei ilmeisesti tajua, että jos ihmisellä ei ole mitään omaa KOKEMUSTA Jumalan armosta ja rakkaudesta, niin ei tilannetta paskanheitolla paranneta).
En usko, että Jumala on - arkista ilmaisua käyttääkseni - mikään "nappikauppias", joka osoittaisi Abimelekin ikuiseen helvettiin joistakin vähäpätöisistä käytösrikkeistä. Tosin hän ei niillä mitenkään kirkasta Kristusta. Pikemminkin hän ilmaisee omaa närkästystään siitä, että hänen inhimillinen turhamaisuutensa on saanut naarmun.
Jos Jumala on jollekin luodulleen lusikalla antanut (vaikkapa minulle itselleni), niin miten Hän voisi tältä kauhalla vaatia?
En kiellä, ettenkö hyvän, kristillisen kasvatuksen saaneena inhoaisi Abimelekin paskanheittoa. Kuitenkin hän toi mieleeni vitsin, jonka kerran kuulin:
Pastori hakkasi vasaralla naulaa lautaan ja suntio seurasi tapahtumaa vierestä. Mutta miten ollakaan, vasara lipsahti sivuun ja sattui pastoria kipeästi sormeen. - "Perkele", kirosi siihen suntio. - "Kiitos", vastasi pastori.
Jostakin syystä vitsi nauratti minua.
Omavanhurskaat ne täällä itseään ainostavat.
Minulla on turvanani syyttäjää vastaan ainoastaan Jumalan armo. Mutta kyllä se on ihanaa ainetta, hallelujaa - Kiitos Jeesus.
Sinähän emävaleen taas kerran lykkäsit. Ei ole minun tekstiäni tuo! Mutta omavanhuskailla nöemmä sallitaan puolet valettakin. Se ei ole syntiä mennessään hyvään tarkotitukseen, nimittäin Jeesuksen verellä puhdistettujen pilkkaamiseen. Siitähän se piru oikein tykkää!
Kokonaan syntisillä on turvanaan ainoastaan Jumalan armo. Toisin on omaan vanhurskauteen luottavilla.
Sillä puolella näkyi luetteloituna monenlaista muutakin turvaa, - lihassakin.
Se on nimenomaan omaa tekstiäsi. Kuinkahan paljon oletkaan meille valheita yrittänyt syöttää!
Täällä koko kirjoituksesi:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000032193391
Turha toistella sellaisia toisen henkilön sanoja, joiden merkitystä ei alkuunkaan ymmärrä.
Hullumpaa tilanne ei voisi olla, kun kaksi kokonaan syntistä kilpailemassa siitä kumpi on parempi.
Tällaista kuitenkin tapahtuu, ja viimeksi eilen!!
Pinnallinen syntikäsitys estää evankeliumin ymmärtämisen. Tämä on erittäin viisaasti sanottu.
on lyhyet jäljet.
Valhe on paljon syvempi asia kun yksi kopio.
Jos ei sinulle ole muuta itse asiaan, niin miksi yleensä ollenkaan kirjoittelet?
rauhassa suoltaa valheitasi ja pilkata muita palstalaisia omahyväisyydessäsi.
Mutta miksi sinun pitää tehdä sitä edelleen???
Kysyin jo onko sinulla avauksen aiheesta keskusteltavaa? Jos ei ole, niin poitu!
suollat valheita ja pilkkaat muita palstalaisia omahyväisyydessäsi. Hienoa abiseni, siitä se nöyrtyminen lähtee.
Vai olet Jumalaksi tullut, käytät Paavin aseita.
tuota omanv.perkelettä? Toisessa ihmisessä näkee sen mitä ei itsessä halua näkeä,eikä myöntää.
Et todellakaan tiedä mistä puhut.
Joka päivä omavanhurskaus kiusaa minua.
Sinä luulet olevasi vapaa, niinkö se oli?
Parhaillaankin omavanhurskaus vainoaa minua sinun muodossasi, yrittää kieltää minulta Jumalan armon. Onneksi kaikki on valetta!
Hallelujaa kiitos Jeesukselle.