jäteasema kannattaa nykyisin? Yhtiön johdossahan on henkilöitä joiden ajatuksenjuoksu kulkee näin: "Meillä kun on kovat hinnat niin ihmiset ei tuo jätteitä meille ja jäteasema ei kannata. Siis, nostetaan hintoja ja saadaan siten enemmän rahaa. Mutta ihmiset tuovatkin entistä vähemmän tavaraa kaatopaikalle. Kuinkas tämä nyt näin? No, ainahan voidaan korotta hintoja." Tätä hölmöläisten touhua on nyt jatkunut jo monta vuotta eikä parannusta ole näkyvissä. Odotan mielenkiinnolla sitä päivää kun paljastuu että iloisella 80-luvulla kaadettiin myrkyt ja öljyt parin vuoden ajan suoraan monttuun ja maata päälle. Polttamisesta kun tuli savua. Ai niin, tästähän ei saanut puhua. Kymmenet tuolloin Kaakkolammin kaatopaikalla työllisyystöissä olleet kyllä muistanevat.
Kuinkas
Nousialan
4593
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ainakin aurauksessa ja liukkaalla hiekoituksessa.
Kun kävin paikalla niin piha oli kuin luistinrata ja henkilökunta hiekoitti helvetin isoa pihaa lapioista ja sankoista käsipelillä. Kyllä näytti toivottomalta työltä. Sääliksi kävi miesraukkoja mutta silti jaksoivat opastaa ja auttaa asiakkaita.
Nykymeininki jatkuu kunnes toimitusjohtaja vaihtuu asiantuntevaan ja vastuunsa kantavaan henkilöön...
niin henkilö on sama kaupungin tunnettu virkamies joka päättää kadun päällystämisestä erään tunnetun valtiotieteiden ylioppilaan uudelle talolle saakka. Ja samahan tapahtui vanhankin talon aikanaan valmistuttua. Kannattaisikohan jonkun nyt vähän miettiä. Röyhkeydelläkin on rajansa.
Sama mies istuu hintaneuvotteluissa molemmin puolin pöytää. Edustaa jäteyhtiötä toimitusjohtajan ominaisuudessa ja kaupunkia jätteiden tuojan ominaisuudessa.
Neuvottelee siis itsensä kanssa, vai miten.