Mäkihyppy on rehtiä ja reilua kilpailua. Se on myös urheilijalle niitä kokonaisvaltaisesti vaativimpia lajeja. Ei riitä pelkkä rämäpäisyys. Tarvitaan erinomaista keskittymiskykyä,jotta ponnistus saadaan juuri oikea-aikaiseksi.Vaaditaan hyvää itseluottamusta ja oman kehon tuntemusta sekä hallintaa.Fyysisesti pitää olla sekä voimaa,että erinomaista kimmoisuutta. Itseluottamusta pitää olla tietenkin jo ponnistuksessa sekä oikenlaisen lentoasennon ottamisessa,mutta ennen kaikkea hypyn viimeiset metrit vaativat tätä. Mäkihypyssä marginaalit ovat pienet yleensä ainakin mitalikolmikolla,joten hattua voidaan todellakin nostaa kaverilla ,joka kykenee kisa toisensa jälkeen voittoihin. Jonkun asiasta tietämättömän mielestä homma on pelkkä pelleilyä tuulien ja sateiden kyttäämisineen,mutta todellisuudessa se tuo vilä oman lisävaikeutensa hommaan. Huippumiehet ovat näyttäneet,että homma hoituu säällä kuin säällä. Tästä parhaana esimerkkinä meidän Jannemme,joka vei voiton niin tuulisessa lentomäessä kuin vesisateisessa bissenissäkin mäkiviikolla. Mäkihyppy on kuningaslaji. Syvä kunnioitukseni lajia harrastaville,koska itse en edes uskaltaisi hypätä,vaikka Ylläksen suurimmat mäet olen sentään joskus pystynyt laskemaan.
Yksi vaativimmista
4
409
Vastaukset
- kaletsu
on asiantuntevaa kirjoitusta täällä :)
- on kyllä
Ja veteraaneille nostan hattua vielä herkemmin.
Nykäsen Matille annan täyden tukeni.
Nikustaki syyttelevät porukat mutta hän on valmentanut tuota Janne Ahosta viimeisen puolivuotta, että miettikää sitä. Nikunen ei valmenna tietääkseni ketään toista joten kyllä henkilökohtaisilla valmentajilla on sittenkin vielä parantamisen varaa kenties. Yksi harvoista kotimaassa olevista oikeista MÄKIVALMENTAJISTA tuossa tuumasikin mäkiviikon aikana, että "On siellä ainakin yksi mukana joka tietää tarpeeksi mäkihypystä kun laittoi Janne Ahosen hypyn kuntoon". Janne Ahosen jälkeen ei ole tällä hetkellä paljoa sanottavaa mutta se ei olekkaan yhdestä asiasta johtuva eikä vielä kahdesatakaan. Seuraukset laiminlyönneistä ja rahan puutteesta ovat kyllä jokaisen nähtävissä.Ei nuo hyppääjät saa tuloja kuin muutama harva (1-3) Suomessa hyppäämällä. Kuinka moni teistä menee aamulla töihin ettei palkasta ole mitään varmaa tietoa? Miettikääpä asioita uudestaan.
Suomen mäkihypyn pelastus olisi tässä: Aavasaksalle nopeasti halli. Sinne 25 maamme parasta mäkihyppääjää puoleksi vuodeksi hyppäämään. Pika hissi ettei mene siltäosin aikaa turhuuksiin. Mukaan viisi valmentajaa. Koti-ikävä ei kestä iskeä ainakaan ensimmäisellä viikolla. Tavoitteeksi 1000 hyppyä joka kaveri ja niistä 750 hyviä. Pukuja, suksia, siteitä ja monoja sen verran, ettei heti lopu kesken. Tästä voitaisiin alkaa. Matarengissä (Ruotsissa)voisi käydä kerran viikossa vaikka kauppareissulla ettei mene liian totiseksi hommat. Suommun lentomäki tulee kyllä unohtaa se ei pelasta yhtään mitään mejän mäkihypyssä. - opi hyppäämään
on kyllä kirjoitti:
Ja veteraaneille nostan hattua vielä herkemmin.
Nykäsen Matille annan täyden tukeni.
Nikustaki syyttelevät porukat mutta hän on valmentanut tuota Janne Ahosta viimeisen puolivuotta, että miettikää sitä. Nikunen ei valmenna tietääkseni ketään toista joten kyllä henkilökohtaisilla valmentajilla on sittenkin vielä parantamisen varaa kenties. Yksi harvoista kotimaassa olevista oikeista MÄKIVALMENTAJISTA tuossa tuumasikin mäkiviikon aikana, että "On siellä ainakin yksi mukana joka tietää tarpeeksi mäkihypystä kun laittoi Janne Ahosen hypyn kuntoon". Janne Ahosen jälkeen ei ole tällä hetkellä paljoa sanottavaa mutta se ei olekkaan yhdestä asiasta johtuva eikä vielä kahdesatakaan. Seuraukset laiminlyönneistä ja rahan puutteesta ovat kyllä jokaisen nähtävissä.Ei nuo hyppääjät saa tuloja kuin muutama harva (1-3) Suomessa hyppäämällä. Kuinka moni teistä menee aamulla töihin ettei palkasta ole mitään varmaa tietoa? Miettikääpä asioita uudestaan.
Suomen mäkihypyn pelastus olisi tässä: Aavasaksalle nopeasti halli. Sinne 25 maamme parasta mäkihyppääjää puoleksi vuodeksi hyppäämään. Pika hissi ettei mene siltäosin aikaa turhuuksiin. Mukaan viisi valmentajaa. Koti-ikävä ei kestä iskeä ainakaan ensimmäisellä viikolla. Tavoitteeksi 1000 hyppyä joka kaveri ja niistä 750 hyviä. Pukuja, suksia, siteitä ja monoja sen verran, ettei heti lopu kesken. Tästä voitaisiin alkaa. Matarengissä (Ruotsissa)voisi käydä kerran viikossa vaikka kauppareissulla ettei mene liian totiseksi hommat. Suommun lentomäki tulee kyllä unohtaa se ei pelasta yhtään mitään mejän mäkihypyssä.Sisähallissako harjoittelemalla oppii hallitsemaan maailman mäkien vaikeat ja vaihtelevat tuuliolot. Myös sade ja sumu kuuluvat mäkihyppyyn.
Mäkihyppy on ulkoilma laji sisälle sitä ei viedä nyt eikä tulevaisuudessa. - jääkiekossa
opi hyppäämään kirjoitti:
Sisähallissako harjoittelemalla oppii hallitsemaan maailman mäkien vaikeat ja vaihtelevat tuuliolot. Myös sade ja sumu kuuluvat mäkihyppyyn.
Mäkihyppy on ulkoilma laji sisälle sitä ei viedä nyt eikä tulevaisuudessa.Halli pitää saada mäkihyppyynkin ja nopeasti.
Hinnalla millä hyvänsä. Veromarkoilla.
Vesisateella katto pois ja auringonpaisteella kiinni. Vaatii vähän kyllä luonnetta toimia näin mutta kun pitää opetella hyppäämään vaihtelevissa oloissa.
Pierunpyörittäjät vaan ylös, alas ja molemmille sivuille. Kisoissa Itävaltalaisille myötäiset ja omille vastaiset. Siinä on ainoa mahdollisuus ettei seitsemän Itävaltalaista ole kymppisakissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2523854- 603751
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1143048Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk572748Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve1302595Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352142Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1012061Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva441921Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1241896Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli711269