Eksyin tänne ja hämmästyin näitä keskustelunaiheita.
Onko täällä ketään muuta jonka mielestä synnytys on upea ja kaunis tapahtuma? Normaali fysiologinen tapahtuma joka voi olla naiselle hieno, avartava ja voimia antava tapahtuma? Jotain mitä ei tarvitse pelätä?
Kyllä, olen synnyttänyt ja synnytän pian uudelleen.
Onko täällä ketään muuta jonka mielestä synnytys on upea ja kaunis tapahtuma? Normaali fysiologinen tapahtuma joka voi olla naiselle hieno, avartava ja voimia antava tapahtuma? Jotain mitä ei tarvitse pelätä?
Kyllä, olen synnyttänyt ja synnytän pian uudelleen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
ole vielä synnyttänyt, joten en voi puhua kokemuksen syvällä rintaäänellä, mutta olen kanssasi samaa mieltä tämän palstan kauhukertomuksista!
Joten enemmän kuin mukava kuulla myös toisenlaisista, positiivisista synnytyskokemuksista. Jos jaksat/viitsit/ehdit, niin kerro toki yksityiskohtaisemmin!?
joka on synnyttänyt 4kk:tta sitten ja synnyttäsin uudestaan millon vaan.Se tapahtuma ja tunne on niin käsittämättömän hieno etenkin kun sen kokee ensi kertaa.Itse "pelkäsin" (niinku kaikki ensisynnyttäjät synnytystä) mutta silti oli selvää, että alakautta haluan lapseni tehdä.Kyllähän se koskee,se on selvää mutta itsellä autto epiduraali loistavasti.Tunne on mieletön kun vauva on syntynyt ja sen saa rinnalle katselemaan ja ihmettelemään.Ja muutenkin on haikee olo siitä odotuksesta,kaikki meni niiiiin nopeesti ja uusi vauvakuume on hiipinyt itselle salakavalasti mutta nyt saa mennä pari vuotta ennenku voidaan uutta vauvaa suunnitella.Olkaa onnellisia ja kiitollisia ketkä nyt odottaa ja lähtee pian synnyttämään,olen ainakin ihan kateudesta vihreenä :) Oma positiivinen asenne kantaa aika pitkälle tuossakin asiassa.
Minustakin synnytys on ihmeellinen tapahtuma.Kaksi kertaa olen synnyttänyt luomusti,haikea on olo kun tod.näk. en enää sitä koe.Vastasyntynyt vauva on niin ihana,että menisin synnytysosastolle töihin jos huolittais.Lisäksi olen ollut loppuvaiheessa niin kyllästynyt raskaana oloon,että olen odottanut synnytystä myös helpotuksena omaan oloon.
Itse olen kolme alatie synnytystä kokenut ja erittäin positiiviset fiilikset jäänyt.Lähtisin vaikka heti synnyttämään kun palkintona on vauva.
Mulla on vajaa kuukausi nyt ensimmäisestä synnytyksestä ja kyllä, se oli kaunis ja luonnollinen kokemus ja tapahtuma.
Harmittaa kun niin paljon meni vikaan mutta toivon että seuraava olisi siltä osin helpompi. Vauvalla ei ollut hätää missään vaiheessa ja syntyikin kaunis 9 pisteen poika rv42.
Mutta vauvakuume on jo taas, on ikävä sitä mahaa ja sitä tunnetta kun on saanut synnytettyä. Raskauteni oli helppo. Rankkaahan tämä vaavin kanssa on mutta nautin silti joka hetkestä, tätä lasta toivottiin ja rukoiltiin 5 pitkä vuotta.
Oli ihana kokemus, raskaus ja synnytys. Olen kasvanut naisena ainakin metrin tässä vuoden aikana =)
Kyllä minäkin saisin synnytyksestäni vaikka minkälaisen kauhutarinan. Kyllä se riippuu kertojastakin. Olen sanonut kaikille että loppu hyvin kaikki hyvin kun synnytyksestä uteleevat. On se sen verran intiimi asia etten halua kertoa. En myöskään vielä sairaalalla halunnut käydä tapahtumaa läpi, oli se rankkaa mutta silti ne positiiviset asiat jaksoi olla mielessä.
Kätilö puhuikin siitä miten ihmisillä on tapana kovasti dramatisoida synnytyksiään, moni asia on luonnollinen synnytyksen kulussa mutta saadaahan siitä kamalan kuuloista kun oikein halutaan.
Ihanaa se oli mutta sanotaanko näin että uudestaan en suostuisi jos palkintona olisi vain tikkari =) Mutta kun tuollainen ihana oma vauva niin milloin vain=)
No enhän minä nyt sitten ihan ainoa ole :)
Itsestä tuntuu että näillä kauhukertomuksilla turhaan ruokitaan pelkoja ja ennakkoluuloja, ja lääketiede on vähän liikaakin tunkemassa synnytykseen.
Pelosta ja kivusta tulee äkkiä sellainen itseään toteuttava ennustus: jos sinulle on aina sanottu että synnyttäminen on kamalaa ja kipeää ja siitä ei selviä ilman puudutuksia ja puuttumisia, niin tottahan sitä alkaa pelkäämään ja kipu tuntuu paljon pahemmalta. Virallisissa valmennuksissa korostetaan puudutuksia niin että kaikille tulee mielikuva ettei ilman voi selvitä.
Synnyttäminen ei minusta ole mikään pelkästään fyysinen juttu, vaan mieli on siinä varmaankin pääosassa. Jos ei pelkää ja osaa rentoutua, uskoo kroppansa kykyyn synnyttää ja antaa synnytyksen edetä ja tehdä mitä pitää, niin synnytys etenee paljon todennäköisemmin hyvin, kuin jos pelkää ja panee vastaan.
Meillä synnytettäisiin varmaan ihan erilailla, jos lapsesta asti naisille kerrottaisiin että syntymä on ihmeellinen hetki ja että naisen vartalo on synnytykseen rakennettu ja kykenevä ja pystyy avautumaan uskomattomasti ja silti palautumaan.
En siis mitenkään vastusta puudutuksia ym. asioita, mutta minusta tuntuu että sellaiset asiat ovat nousseet aivan vääränlaiseen rooliin synnytyksistä puhuttaessa. Paljon useampikin voisi synnyttää ilman niitä, jos niitä ei pidettäisi niin itsestäänselvyyksinä, ja luonnollista syntymää jotenkin mahdottomana.
on ihan totta. Itse olen kärsinyt synnytyksissäni siitä, että kätilö on tuputtanut ja tuputtanut kivunlievityksiä, vaikka en ole niitä halunnut. Tuli tunne, että pakko ottaa, koska jos ei ota, ei saa näyttää kipeältä, se on omaa syytä.
Mutta kokonaisuudessaan synnyttäminen on kivaa. Itselläni on kolme synnytystä takana ja jokaisen jälkeen on jäänyt pieni kaiho, että siinäkö ne synnytykset sitten oli. Mutta nyt on neljäs edessä ja siitä täytyy nauttia ihan tosissaan, sillä se on sitten viimeinen - kai.
Varmaan niistä hyvistä synnytyskokemuksista ei kauheasti puhuta, koska niissä ei ole mitään kertomista. Alkoi supistaa, menin sairaalaan, otettiin käyrää, tehtiin sisätutkimus, odotettiin hetki, puhkaistiin kalvot, odotettiin toinen hetki, pusattiin vauva ulos ja vauvaa ihaillessa joku kai vähän ompeli alapäätä ja oisko se istukkakin tullut ulos. Sitten suihkuun ja imetysharjoituksia ja välipala ja sitten nukkuvan, suloisen vauvan tuijottelua loppu sairaalassaoloaika. Ei kovin dramaattinen synnytyskertomus, mutta noin se meni.
Minä kanssa luulen, että se on kuten raskaudessa: kun kaikki menee putkeen niin siitä ei kuule, ne huonot jutut vaan kuulee ja sitten tulee semmoinen kuva että se on jotenkin normi...
Synnytyskipu tulee ja menee, se on ihmeen siedettävää. Verrattuna nyt hammassärkyyn, vaikka.
Jonnekin pelkoketjuunkin kirjoitin, että musta synnytyskipu oli enemmän jotain "äärimmäistä epämukavuutta" kuin "sairauskipua", vaikea selittää...sen tyyppistä kuin jos nyt vaikka jotain lihasta venyttäisi ihan äärimmilleen (tai ei ihan sama mutta sinnepäin). Siis että siinä ei tule sellainen kipeä/huono olo, se on enemmän semmoista suorituskipua kuin nyt vaikka jossain urheilussa ehkä? Multahan meinasi tulla koko mukelo olkkarin lattialle kun odotin ja odotin sitä karseeta kipua että sit lähdetään kun se alkaa. Siinä ähkin ja hengittelin ja sairaalassa olikin sit samantien valmista.
Niin että se mun ainoa kokemus synnytyksestä oli että kyllä kroppa osaa ja tietää! Ja nimenomaan se tunne oli se, että se on fysiologiaa eikä patologiaa :)
Minä koin synnytyskivun todellakin epämukavuutena. Kun kätilökin kysyi miltä tuntuu niin kuvailin tunnetta että miksi se tulee tuolta pyllystä eikä sieltä mistä pitäisi =) Kivuthan oli ajottaisia ja loppui aina kun juuri luuli ettei enää kestä.
Multa käynnistettiin ja olin siis koko ajan ajan tasalla missä mennään, ei päässyt yllättämään =)
Ponnistusvaihe oli ehkä pahin koska multa loppui tunnin päästä supistukset kokonaan ja se tietysti hankaloitti aikalailla synnytystä. Mutta pois se sieltä saatiin =)
Otin kaikki mahdollisen kivunlievityksen varmaankin juuri ennakkoluulojen takia. En sitten tiedä mitä se olisi ollut ilman.
Niin, kai ne kivut on lähinnä "epämukavuutta", jos kaiken mahdollisen kivunlievityksen on ottanut. En nyt oikein päässyt jyvälle siitä, mitä halusit sanoa. Ethän sinä todellisista synnytyskivuista voi tietää mitään, jos kaikki puudutukset on päällä.
Vai niin. Jotenkin arvasin että jotain tälläistä saa täältä kuullakkin.
No jos en sinusta sitten synnytyskivuista tiedä mitään niin ole sitten sitä mieltä. Minulla oli omanlaiseni synnytys ja sillä selvä.
Sitten kun joku keksii lääkkeen joka vie KAIKKI kivut ja puoliksi työntääkin sen vauvan ulos niin voi puhua kivuttomasta synnytyksestä.
Jokainen tuntee kipua niin eritavalla ja jokainen synnytys on niin erilainen ettei niitä voi edes verrata. Joten tuollainen ajattelu on ihan turhaa.
Jospa minua olisikin koskenut vähemmän ilman lievitystä? Eipä sitä tiedä vaikka ne supistelut olisikin tihentyneet ja jatkuneet, olisin vaikka helpomalla voinut päästä.
Synnytyksessä sitä kipua on niin monenlaista, ei minulla ainakaan se kipu ponnistusvaiheessa ollut se huippu vaikka siinä kipu oli voimakkain mutta ei ehkä kuitenkaan se epämiellyttävin kipu. Kuten tuossa aiemmin kerroin, synnytykseni oli todella rankka myös kätilöiden ja lääkärin mielestä, minulla oli ja tuli paljon komplikaatioita jotka hankaloitti tapahtumien kulkua ja makasin lopulta pari päivää tiputuksessa saaden myös lisäverta yms.
Ja en tietääkseni edes sen tarkemmin kertonut mitä lievitystä otin. Sinä et ilmeisesti tiedä millainen synnytys on lievityksen kanssa kerta noin voit sanoa. Kokeileppa joskus, voit yllättyä.
Ja kun pitäisi muistaa että kaikkille ei lievitykset edes tehoa. Ei se epiduraalikaan mikään luottokonsti ole. Kuten minulle sitä kolme kertaa laitettiin kertaakaan onnistumatta...
Mieti sitä...
Sanoin ottaneeni kaiken lievityksen mutta se että auttoiko/tehosiko se on toinen juttu...
Mutta kaikesta huolimatta synnytykseni meni hyvin koska tuloksena oli kaunis terve vauva joka ei tarvinnut erityishoitoa synnytyksen jälkeen. Eikä minulle jouduttu tekemään sektiota. Kun nämä asiat on kunnossa niin silloin synnytys on mennyt niinkuin sen toivoinkin.
Otappa sinäkin seuraavalla kerralla lievitystä niin olet astetta viisaampi. Voit päässäsi verrata kumpi oli parempi tapa. Ja jos joku sinulle mitalin ojentaa siitä hyvästä että luomuna synnytät niin ota se vastaan ylpeänä ja muista kertoa naapurillekkin saavutuksestasi.
Terv: Minuun koski taatusti vähemmän kuin sinua kun ei katkeraksikaan vetänyt...
Tämähän on vähän sama juttu kuin eräät tappeli siitä kun toinen oli synnyttävut vain reilu 2 kiloisen ja toinen melkein 5 kiloisen kumpaa on taatusti koskenut enemmän. Tai onko oikea äiti jos ei imetä. Tai oliko mies synnytyksessä vai jänistikö. Tai monta tikkiä enemmän toinen sai. Tai kuka oli eniten auki saliin mennessä. Kellä oli typerin kätilö... sektio vs alatie... Onhan näitä tappelunaiheita.
Kun pitäisi muistaa mikä on oikeasti tärkeintä. Se että on itse sujut oman synnytyksensä kanssa ja käy sen läpi mielessään ja hyväksyy sen. Ja se että paranee.
Mutta ihan ylitärkeintä on se vauva!
kaikkia pelota kipu, vaan mahdolliset jälkivaivat. Paikkojen väljähtyminen ja naiseuden ja seksuaalisuuden kärsiminen. Mielestäni kyse ei ole naisen huonosta itsetunnosta, jos haluaa suojella alapäätään. Melkeinpä sanoisin päin vastoin. Moni naispuolinen ystäväni ei voi hyväksyä ajattelutapaani, mutta miehille, lapsellisille tai lapsettomille tästä näkökulmasta on helpompi puhua. Omaa naiseuttani ei haittaa muutama liikakilo, riippuvat rinnat ja raskausarvet, mutta alapäätäni en ole valmis riskeeraamaan.
Jo pelkkä raskaus ja hormoonit tekevät tehtävänsä alapäähän eli löystyttävät sitä tulevaa varten.Se on yksi ja sama synnyttääkö alakautta vai sektiolla,"vahinko" on jo tapahtunut.Itseasiassa alatie synnytyksestä toipuu hyvin,ei se jää löysäksi lörtsyksi.
Kolme synnyttänyt ja gyne tuumasi ettei uskois minun synnyttäneen ensimmäistäkään.Arpiakaan ei jäänyt kun ei leikattu välilihaa eikä tullut repeämiä,luonto hoiti homman niin että lapset mahtui tulemaan ja luonto myös palautti tiukkuuden.
Fiksu mieskin tietää ja ymmärtää tämän.
Mielestäni sellaisen ihmisen ei pidä edes aloittaa raskautta jolla on noin typeriä ennakkoluuloja.
Tämä on musta just nurinkurista nykyisessä ajattelussa. Ajatellaan että synnytys on jotain luonnotonta josta naiseus ja seksuaalisuus kärsii!
Itselleni asia on ollut kyllä täysin päinvastoin, raskauksien ja synnytyksen myötä olen alkanut ajatella naiseudestani paljon positiivisemmin ja saanut siitä ihan erilailla voimavaroja. Osana tätä prosessia oli varmasti se, että synnytyksessäkin koin pärjääväni ja olevani "omillani", en potilaana tai sairaalakoneiston osana.
Tuo emättimen löystyminenkin on minusta vähän kumma myytti. On se jännä että kaikkien mielestä miehen vehje on kykenevä suurenemaan ja pienenemään loputtomasti ilman vahinkoja (ja se on vielä ylpeyden aihe), mutta naisen emätin ei vaurioitta selviäisi luonnollisesta tehtävästään. Emättimen tiukkuus kyllä palautuu, ainakin jos treenaa lihaksiaan. Ja niitä vakavia repeämiä ym. komplikaatioita (jotka ovat paljon harvinaisempia kuin kauhutarinat antavat ymmärtää) tulisi vielä paljon vähemmän jos asenne synnytykseen olisi yhteiskunnassa erilainen. Jos naiset luottaisivat ja rakastaisivat vartaloitansa ja niiden kykyä synnyttää, jos naiset kunnioittaisivat ja kuuntelisivat kehonsa viestejä ja etsisivät kullekin sopivia avautumis- ja ponnistusasentoja, ponnistaisivat vain kun keho käskee eivätkä kätilön käskystä, jos synnytyksiä ei käynnistettäisi ja vauhditettaisi niin paljon (käynnistyslääkkeet ja oksitosiini aiheuttavat luonnottoman rajuja supistuksia), jos puudutuksia käytettäisiin vähemmän (epiduraali ja spinaali vievät ponnistamisen tarvetta, käsitystä ponnistamisen voimasta ja suunnasta, usein estävät naista etsimästä hyvää ponnistusasentoa, lisäävät imukupin käyttöä jne.), jos synnyttävän naisen tarpeita kuunneltaisiin vähän enemmän ja käyriä ja mittareita tuijotettaisiin hiukan vähemmän... jos ja jos.
Mä ajattelen ihan samalla lailla ku ap.Synnytyksestä vasta reilu kuukausi ja voisin synnyttää uudestaan millon vaan!Koska synnytys oli mulle eka niin tottakai sitä vähä jännitti etukäteen...Rankkaahan se oli..Mulla supisteli 3vrk tosi kipeesti ennen ku synnytys lähti kunnolla käyntiin,mutta oli se maailman mahtavin tunne ku sai sen pienen ihmisen siihen rinnalle:)Sitä ei voi sanoin kuvailla.
siinä se menee niin kuin moni muukin pakollinen kuvio. Ei se mitenkään avartanut kuin haaroväliä korkeintaan jne...
Eli en tullut sen erilaisemmaksi ihmiseksi jalon synnytystapahtuman jälkeen muuten kuin että lapsia oli aina yksi lisää.
Varmaan huonoista kokemuksista mieluummin kirjoittaa ja puhuu kuin hyvistä. Paha kello kauas jne..
Mulla normisynnytykset, mutta oma osuus synnytykseen aktiivinen ja sitä kautta tilanne hallussa ja helppo tavallaan. Tästä taa späästään siihen että jos synnytys ei ole ollut kamala niin toiset luonnehtii sen helpoksi. Omani ei ole olleet mitenkään helppoja vaan todella ihan tavallisia synnytyksiä joita en ole kokenut kamalaksi tai toisaalta miksikään euforiseksi kokemukseksi..
sanon taaskin, että synnytyskokemukset ovat rinnastettavissa miesten armeijaan... Samallalailla niitä tunnutaan vertailevan! Ja abbajee, jos tuo kokemus sulta puutuu... et ole yhtään mitään!
Molemmissa tapauksissa vertaillaan/kehuskellaan kuinka rankkaa on ollut -ja tietysti sen parempi mitä rankempaa...
Tämänkin ketjun useasta "neutraalista" viestistä hohkaa tuo omakehu muodossa luomusynnytys...
Joopajoo, enpä lähde omia fiiliksiäni kertoilemaan, vaikka neljä synnytystä takana.
Mutta siinä olen samaa mieltä muutaman muun kanssa että jättäkää se jälkikasvu tekemättä jos suurin mures on se että pimsloora saattaa muuttaa muotoaan.
Ilmeisesti on luvallista hehkuttaa kuinka täydellisesti epiduraali vei kivut, mutta se on sitten leuhkintaa jos joku on omasta tahdostaan synnyttänyt ilman puudutusta ja on onnellinen siitä kokemuksesta? Minä kyllä kaipaisin näitä kertomuksia paljon enemmän kaikkien kirjoitettujen synnytyskertomusten joukkoon.
Minäkin olen sitä mieltä että synnytyskipu on laadultaan ihan erilaista kuin joku muu kipu. Ehkä juuri tuommoista "positiivista kipua" mitä tulee treenin jälkeen tms. Ja sen kivun kohtaamista helpottaa just se että tietää ettei se kipu kerro mistään pahasta, vaan päinvastoin tuo vauvan syntymää lähemmäksi. Musta se kipu ei ollut synnytyksessä ollenkaan pääosassa. Siis tekihän se kipeää, mutta sen kivun kanssa pystyi tulemaan toimeen kun ei pannut vastaan ja vaan meni mukaan siihen tapahtumaan.
että luomusynnytys olisi automaattisesti omakehua. Siihen voi olla syitä vaikka mitä. Itse olen kokenut eri synnytyksissäni vaikka kuinka montaa erilaista kivunlievitystä ja myös ihan puhtaita luomusynnytyksiä ja niistä luomuista on minulle jäänyt huomattavasti "miellyttävämpi" kokemus. Luomusynnytykset ovat siis olleet helpompia, joten miksi kehua sillä, että olen päässyt helpolla?
Minulla ei ole toiminut kivunlievityksenä kuin epiduraali ensimmäisessä synnytyksessä ja siitä jäi niin armoton päänsärky ja sen lisäksi se vaikeutti ponnistusvaihetta, että olen totaalisesti kieltäytynyt siitä toista kertaa. Se vain pahensi tilannetta.
Ilokaasusta tuli huono olo ja oksentelin kauheasti. Aquarakkuloiden laitto sattui niin paljon, etten antanut laittaa niitä loppuun, joten ne eivät tietenkään vaikuttaneet mitenkään. Paracervikaalipuudutuksen laitto sattui myös, enkä huomannut mitään eroa ennen ja jälkeen puudutuksen. Lisäksi on ollut synnytys, jossa ehdin sairaalaan niin myöhään, että en ehtinyt saada mitään kivunlievutystä, kun suunnilleen pää näkyi jo.
Pahimmat synnytyskokemukseni siis liittyvät nimenomaan kivunlievitysyrityksiin, joten en aio enää jatkossa niitä kokeilla. Näin pääsen helpommalla. Menen siis siitä, mistä aita on matalin ja pääsen itse helpoimmalla.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä.Ekan raskauden aikana luin kaikki löytämäni luomu/aktiivinen synnytys-kirjat,nettisivujakin löytyy.Synnytyspelkoa lievitti paljon se että tiesin miten normaali synnytys etenee.Kaikki ei mennyt ekalla kerralla ihan "suunnitelmien mukaan",mutta toisella kerralla sain aivan ihanan kätilön joka tuki luomusynnytystäni loistavasti.Molemmilla kerroilla vesi auttoi avautumisvaiheen kipuihin ja oli muutenkin mukava olla ammeessa/suihkussa.Toisen vauvani synnytin jakkaralla,oli hyvä kokemus,kivulias kyllä mutta suht nopea,enkä tarvinnut tikkejä.Itse muuten pidän kaikkia pistoksia epämiellyttävinä,joten en siksikään ole halunnut epiduraalia ja hyvä kun en ole tarvinnut paljon tikkejäkään.Että se siitä "luomusynnytyksellä kehumisesta" :)
kertaa olen synnyttänyt ja voisin kyllä vieläkin pari vauvaa synnyttää.
Mun mielestä positiivinen ja ihana tapahtuma, joskin tietty kipeä :)
vielä synnyttää uudelleen, oli sen verran ihana kokemus kaiken kaikkiaan!
Kipukin oli paljon siedettävämpää kuin luulin.
Epämukavuudeksi minäkin sitä kutsuisin, semmoista ähinää ja ähkimistä!
Ja kun sen sanoi täällä raskausaikana, niin auta armias minkälaisen kaatosateen sai niskaansa. Toivottiin jopa, että minulla menisi kaikki pieleen synnytyksessä.
Sehän se vielä eniten ketutti joitain, kun kaikki meni lopulta hyvin :)
Minun kohdalla esikoisen synnytys meni viidessä tunnissa, ei ehtinyt mitään kivunlievityksiä saada... Mutta koska se oli niin nopeasti ohi, jäi todella hyvä mieli! Tietysti asiaan vaikuttivat myös mukava kätilö ja hoitaja:)
Ihana tapahtuma!!
Kaksi luomusynnytystä takana (-96, -02), kuukauden päästä tulossa kolmas.
Eka synnytys kesti 22 h. ja 45 min ponnistusta. Lopputulos täydellinen poikavauva!!
Toinen kesti 5 h. ja 15 min ponnistusta. Palkintona maailman kaunein tyttövauva!!
Kivuista voi mainita että en ole eläissäni kokenut niin kamalaa tuskaa kuin silloin, mutta se oli positiivista kipua ja olen saanut maailman ihanimmat lapset.
Nyt nautin täysillä tästä raskaudesta, vaikka olen niin kipeä että pitää kävellä seiniä pitkin ettei jalat petä alta, mutta tiedän että kahden kuukauden päästä edes muista että minulla olisi edes ollut iso maha..
Surettaa tavallaan, että tämä kaikki päättyy synnykseen ja alkaa normaali arki.. Ikävä ehkä näin sanoa, mutta niin minä sen koen.. Odotan vauvaa innolla ja haluaisin jo hänet syliini, mutta en halua luopua tästä raskaana olemisesta, uuden odottamisesta, jännityksestä, huomiosta, herkkyydestä.. siis kaikesta mitä näillä viimeisillä viikoilla tapahtuu!!
Nauttikaa raskaudesta ja valmistautukaa siihen ihanaan ja täydelliseen hetkeen, kun pienen vauvan sukupuoli selviää ja saatte ne täydelliset sormet tutkittaviksenne välittömästi!!
Kivut jäävät sinne sängylle!
Itselläni on kova hinku synnyttämään. Nyt moni varmasti ajattelee, että yritän vain provosoida, mutta näin ei ole.
Olen kokenut synnytyksen alakautta sekä sektiolla, ja ehdottomasti miellyttävämpi oli normaali alakautta synnytys. Mutta tämä "palkinto" mistä kaikki puhuu, jäi saamatta: synnytin tyttäremme kuolleena. Siltikin synnytys oli niin upea kokemus, etten malta odottaa päästä synnyttämään elävän vauvan! Tosin minulla tietysti oli kaikki mahdollinen kivunlievitys, koska ei tarvinnut huolehtia vauvan hyvinvoinnista, joten ensi kerta on varmasti paljon kivuliaampi. Mutta kai sen kestää kun saa sen elävän palkinnon!:)