Pakko nyt purkautua tänne, jos vaikka jollain olisi joitain fiksua sanottavaa tähän tilanteeseeni... Eli homman nimi on se, että olen raskaana, 12. viikolla. Lapsen isän kanssa menee TODELLA huonosti, näimme viimeksi kaksi viikkoa sitten, emmekä ole olleet missään yhteyksissä moneen päivään.
Raskaus ei siis ollut suunniteltu emmekä ole tunteneet kuin viime syksystä lähtien. Aluksi mies otti asian suht "rennosti", sanoi että kyllä me pärjätään ja lohdutti kun minulla oli välillä tosi paha olla. Emme oikein tainneet kumpikaan ymmärtää vielä että todella olen raskaana, mutta kun ekat neuvolakäynnit ja lääkärit tuli niin tilanne muuttui.
Kun asioista olisi oikeasti pitänyt alkaa puhua niin mies muuttui ihan täysin. Mies alkoi käyttäytyä kuin mikäkin kusipää, laittoi kaverit minun edelleni koko ajan, ryyppäsi viikonloput ja näimmekin harvemmin kuin ennen. Ja tilanne on vain pahentunut koko ajan, nyt tuntuu että välimme ovat kokonaan poikki vaikka emme ole edes riidelleet mistään. Mies lupasi perjantaina soittaa mutta eipä ole kuulunut miehestä vieläkään mitään ja nyt on jo tiistai.
Juuri tällä hetkellä en oikein tiedä mitä ajattelisin, välillä olen todella raivona hänelle ja välillä en taas välitä, tuntuu että olen ihan turtunut jo tähän olotilaan. Mies on täysin hylännyt minut.
Kaikkein pahinta on tämä epätietoisuus, miksi mies ei voi sanoa suoraan ettei pysty tähän. Valittaa vain kuinka vaikeaa hänellä on ja kuulemma ajatukset ihan solmussa. Ei tajua että minäkin kärsin, tod.näk. vielä enemmän. Ei se saatana ymmärrä että ei alkoholi ongelmia ratkaise. Ikää miehellä 25, mutta täysin keskenkasvuinen pentu on näköjään silti.
Tuntuu todella pahalta kun ei voi jakaa tätä raskautta toisen ihmisen kanssa. Rakastan miestä kaikesta huolimatta, vaikka hän käyttäytyykin todella paskamaisesti. Ennen raskautta olimme todella onnellisia yhdessä, mies itkien sanoi että rakastaa minua ja puhuttiin että ollaan ihan tosissaan, meidän juttu ei siis ollut mitään "kevyttä tapailua". Tyhjiä sanoja taisi olla miehen puolelta. Olen yrittänyt ymmärtää ja antaa tilaa ja aikaa, en ole painostanut puhumaan tms. Nyt alkaa kuitenkin mitta olla täynnä. Ei minusta ole oikein että joudun sietämään kaikenlaista paskaa vain siksi että miehellä on "vaikeaa".
Yksin tässä taidetaan lapsen kanssa jäädä. Olen kyllä varautunut yksinhuoltajuuteen, alkanut etsiä uutta asuntoa, ottanut selvää raha-asioista yms. mutta silti vielä toivon että mies tulisi järkiinsä. Taidan olla ihan hullu..
Onko kokemusta kellään, että kun on kyseessä "vahinkoraskaus" niin sopeutuuko mies siihen vai pitäisikö antaa vain olla? Laskettu aika on elokuussa eli onhan tässä vielä aikaa mutta kuitenkin tuntuu että parempi olisi olla yksin.
Tuntuu vaan niin pahalta. Itse en aio yrittää miehellä mtn puhua, olen huomannut että se on aivan turhaa, mies menee ihan lukkoon. Onko muuta vaihtoehtoa kuin odottaa vain?
Ja jos jään yksin, niin miten ihmeessä pärjään lapsen kanssa? Kaikki hokevat että kyllä yh:na pärjää, yhteiskunta auttaa ja tukea on saatavilla. Mutta entäs lapsen kannalta, millaisia traumoja lapsi saa kun tajuaa että isi lähti lätkimään kun hän ilmoitti tulostaan? Ihan hirvittää ajatella.
Raivostuttaa kun tuntuu että mies vie kuin pässiä narussa, enkä todellakaan ole luonteeltani mikään "tossu", jos en olisi raskaana ja mies käyttäytyisi noin, niin vetelisin kyllä ympäri korvia niin että tuntuisi. Mutta lapsen takia haluaisin selvittää asiat ihan "aikuismaisesti". Miten aikuinen mies voi olla tuollainen onneton ääliö???
En kuitenkaan huijaamalla hankkiutunut raskaaksi, miehellä entisen avovaimonsa kanssa pieni lapsi, joten luulisi tietävän miten lapset saavat alkunsa. Enkä olettanut että hän innosta vinkuen olisi perhettä perustamassa, enkä halua sellaiseen pakottaa, itselläkin ollut vaikeaa välillä hyväksyä että elämä muuttuu. Mutta oma lapsi se on silti, ja aion ottaa vastuun teoistani. Olen jo alkanut iloitsemaan tulevasta vauvasta, turha toivo näköjään että mies tekisi samoin.
Tuli vähän pitkä tilitys, ei tätä varmaan kukaan jaksa edes lukea loppuun.. :D
Raskaus ei siis ollut suunniteltu emmekä ole tunteneet kuin viime syksystä lähtien. Aluksi mies otti asian suht "rennosti", sanoi että kyllä me pärjätään ja lohdutti kun minulla oli välillä tosi paha olla. Emme oikein tainneet kumpikaan ymmärtää vielä että todella olen raskaana, mutta kun ekat neuvolakäynnit ja lääkärit tuli niin tilanne muuttui.
Kun asioista olisi oikeasti pitänyt alkaa puhua niin mies muuttui ihan täysin. Mies alkoi käyttäytyä kuin mikäkin kusipää, laittoi kaverit minun edelleni koko ajan, ryyppäsi viikonloput ja näimmekin harvemmin kuin ennen. Ja tilanne on vain pahentunut koko ajan, nyt tuntuu että välimme ovat kokonaan poikki vaikka emme ole edes riidelleet mistään. Mies lupasi perjantaina soittaa mutta eipä ole kuulunut miehestä vieläkään mitään ja nyt on jo tiistai.
Juuri tällä hetkellä en oikein tiedä mitä ajattelisin, välillä olen todella raivona hänelle ja välillä en taas välitä, tuntuu että olen ihan turtunut jo tähän olotilaan. Mies on täysin hylännyt minut.
Kaikkein pahinta on tämä epätietoisuus, miksi mies ei voi sanoa suoraan ettei pysty tähän. Valittaa vain kuinka vaikeaa hänellä on ja kuulemma ajatukset ihan solmussa. Ei tajua että minäkin kärsin, tod.näk. vielä enemmän. Ei se saatana ymmärrä että ei alkoholi ongelmia ratkaise. Ikää miehellä 25, mutta täysin keskenkasvuinen pentu on näköjään silti.
Tuntuu todella pahalta kun ei voi jakaa tätä raskautta toisen ihmisen kanssa. Rakastan miestä kaikesta huolimatta, vaikka hän käyttäytyykin todella paskamaisesti. Ennen raskautta olimme todella onnellisia yhdessä, mies itkien sanoi että rakastaa minua ja puhuttiin että ollaan ihan tosissaan, meidän juttu ei siis ollut mitään "kevyttä tapailua". Tyhjiä sanoja taisi olla miehen puolelta. Olen yrittänyt ymmärtää ja antaa tilaa ja aikaa, en ole painostanut puhumaan tms. Nyt alkaa kuitenkin mitta olla täynnä. Ei minusta ole oikein että joudun sietämään kaikenlaista paskaa vain siksi että miehellä on "vaikeaa".
Yksin tässä taidetaan lapsen kanssa jäädä. Olen kyllä varautunut yksinhuoltajuuteen, alkanut etsiä uutta asuntoa, ottanut selvää raha-asioista yms. mutta silti vielä toivon että mies tulisi järkiinsä. Taidan olla ihan hullu..
Onko kokemusta kellään, että kun on kyseessä "vahinkoraskaus" niin sopeutuuko mies siihen vai pitäisikö antaa vain olla? Laskettu aika on elokuussa eli onhan tässä vielä aikaa mutta kuitenkin tuntuu että parempi olisi olla yksin.
Tuntuu vaan niin pahalta. Itse en aio yrittää miehellä mtn puhua, olen huomannut että se on aivan turhaa, mies menee ihan lukkoon. Onko muuta vaihtoehtoa kuin odottaa vain?
Ja jos jään yksin, niin miten ihmeessä pärjään lapsen kanssa? Kaikki hokevat että kyllä yh:na pärjää, yhteiskunta auttaa ja tukea on saatavilla. Mutta entäs lapsen kannalta, millaisia traumoja lapsi saa kun tajuaa että isi lähti lätkimään kun hän ilmoitti tulostaan? Ihan hirvittää ajatella.
Raivostuttaa kun tuntuu että mies vie kuin pässiä narussa, enkä todellakaan ole luonteeltani mikään "tossu", jos en olisi raskaana ja mies käyttäytyisi noin, niin vetelisin kyllä ympäri korvia niin että tuntuisi. Mutta lapsen takia haluaisin selvittää asiat ihan "aikuismaisesti". Miten aikuinen mies voi olla tuollainen onneton ääliö???
En kuitenkaan huijaamalla hankkiutunut raskaaksi, miehellä entisen avovaimonsa kanssa pieni lapsi, joten luulisi tietävän miten lapset saavat alkunsa. Enkä olettanut että hän innosta vinkuen olisi perhettä perustamassa, enkä halua sellaiseen pakottaa, itselläkin ollut vaikeaa välillä hyväksyä että elämä muuttuu. Mutta oma lapsi se on silti, ja aion ottaa vastuun teoistani. Olen jo alkanut iloitsemaan tulevasta vauvasta, turha toivo näköjään että mies tekisi samoin.
Tuli vähän pitkä tilitys, ei tätä varmaan kukaan jaksa edes lukea loppuun.. :D
Vastaukset 35
Vanhimmat
Aivan selvää että miehen kanssa yhteinen tulevaisuus on puhdas perhehelvetti. Älä missään tapauksessa jää yhteen miehen kanssa. Rakastat tai haluat rakastaa miestä, mutta rakkaus ei yksin ole perusta suhteelle ja perheelle. Rakkaus ei myöskään muuta yhtään mitään paremmaksi.
Nyt on paras hetki jättää mies lopullisesti, huom lopullisesti. Jos jäät vielä joksikin ajaksi miehen kanssa yhteen niin jokainen päivä olet yhä sidotumpi ja riippuvaisempi miehestä ja miehen jättäminen on aina vain vaikeampaa tai jopa mahdotonta vaikka on ehdottomasti ainoa järkevä vaihtoehto.
Sinun ja lapsen hyvinvointi on ehdottomasti tärkeintä ja miehen kanssa hyvinvointinne ei takuulla toteudu.
Yksin raskauden ja lapsen kanssa on vaikeaa, mutta vielä vaikeampaa on suhteessa ja perheessä jossa kukaan ei voi hyvin.
Näissä asioissa minä, nuori mies, olen hyvin ehdoton vaikka ymmärrän hyvin että asia ei ole yksinkertainen.
nähdään lasten valvojalla!!!!
Itsekin oon 12.viikolla nyt. Lapsen isän kanssa ollut 1,5 vuotta on/off-juttua ja tässä lopputulos. Ehkäisyä hän ei ole ikinä halunnut käyttää. Itselleni lapsen tuleminen on pelkästään ihana, onnellinen asia ja siitä puhuttiin kun ilman ehkäisyä ruvettiin hommailemaan. Sinänsä asia ei ollut vahinko. Nyt kuitenkin olen tavannut miehen vain 2 kertaa joulu-tammikuun aikana. Ekalla tapaamisella myönsi isyytensä ja kaikki oli ok. Sitten kuulin, että hän oli kylillä sanonut ettei hän ole isä. Kuinka törkeää! Kenenkään muun kanssa en ole ollut! No, taas minut tavatessaan myönsi osallisuutensa, puhui yhteen muuttamisesta, rakastavansa mua ym... En sanonut oikein mitään. En halua olla mikään sätkynukke, että heti olisin joka lepertelyyn "kyllä rakas". Oon ollut ihmeen tyyni ulospäin, vaikka sisällä kiehuu. Ylpeyttä on sen verran! Hän sanoi, että tunnustaa isyytensä vasta, kun dna-testi on tehty. Ja mitenkähän herra sitten kuvittelisi meidän elelevän yhdessä, kun ottaa isyyden vastaan vasta testin jälkeen, hahhah! Ja asia on 100% varma, sanoin hänelle että loukkaa todella, jos kuvittelee mun jaelleen pitkin maailmaa. Hän käski laittaa viestiä, mutta enpä ole laittanut. Viimeksi nähtiin toissa lauantaina. Parempi olla itekseen, kun kuitenkin, minussakin on se heikkous, että menen raiteiltani aina kun nähdään. On se ärsyttävää että tommoisissa vastuuttomissa paskiaisissa vaan joku kiehtoo. Mä annan ajan näyttää. Mies ottakoon yhteyttä ja näyttäköön kiinnostuksena mua ja lasta kohtaan, tai sitten ei. Ikävä on koko ajan, mutta periksi en anna. Keskityn omaan ja pikkuisen hyvinvointiin. Paljonpa jäi isä paitsi, kun ei kuullut pienen sydänääniä. Minä kuulin eilen, ja se oli elämäni ihanin hetki! Tsemppiä sulle ap.! Et ole ainut! Ja mehän pärjätään!
"Mä annan ajan näyttää. Mies ottakoon yhteyttä ja näyttäköön kiinnostuksena mua ja lasta kohtaan, tai sitten ei. Ikävä on koko ajan, mutta periksi en anna. Keskityn omaan ja pikkuisen hyvinvointiin."
Tämä on kuin täysin omasta päästäni. Eli minä en ole se, joka tässä alkaa ruinata. Jos miestä tosiaan ei enää kiinnosta, tiedä vaikka olisi jo löytänyt uuden uhrin (naisen) itselleen, niin siinä tapauksessa hän ei ole se mies, johon rakastuin.
Yritän ajatella niin, että jos mies tosiaan lähtee nyt lätkimään, niin olisi sen tehnyt joka tapauksessa, olin raskaana tai en, jostain toisesta syystä siinä tapauksessa. Jos rakkautta on tarpeeksi, niin nämä asiat selviävät. Meillä sitä näköjään ei ollut tarpeeksi.
Ja toisaalta, jos hän ei ollut valmis perhe-elämään exänsä kanssa (olivat yhdessä 7 vuotta) niin ei hän tule siihen olemaan valmis minunkaan kanssa. Tai ylipäätänsä kenenkään kanssa, koskaan. Jos ei kahdenkaan lapsen jälkeen vielä opi ottamaan vastuuta, niin tuskin sitten ikinä.
Toivottavasti joskus nelikymppisenä sitten tajuaa mitä on tehnyt, jättänyt (ainakin) kaksi lasta isättömäksi. Itselläni ei ole mitään kaduttavaa, voin elää puhtaan omantunnon kanssa ja iloita lapsestani. :) Jos nyt positiivisia puolia etsii.
miten paljon vastaavia tapauksia löytyykään... Itselläni on 3-vuotias lapsi, ei suunnitellusta raskaudesta- täysin toivottu omalta puoleltani heti alusta asti. Hän on elämäni muuttanut aika tavalla, mutta siltikään en häntä vaihtaisi mihinkään. Jostain on luovuttava ja saat vastaavasti paljon enemmän tilalle.
Olen ollut koko raskauden ajan yksin, ja silloin keskityin vain itseeni ja pieneen elämään sisälläni. Tottakai asiat pyörivät mielessä ja välillä itkettivätkin, mutta oli pakko ajatella lasta. Hänen hyvinvointinsa pitää olla ensimmäisenä.
Monta tilannetta tulee varmasti eteen missä toivoisit isän olevan myös mukana. Joskus taas voi olla parempi kun olet yksinäsi. Eipä ainakaan tarvitse riidellä turhista asioista kun hoidat kaiken itse.
Pärjäät varmasti lapsesi kanssa. Älä kuitenkaan jätä isyydentunnustamista tekemättä. Lapsellasi on oikeus isään, vaikka hän ei läsnä olisikaan. Itse en halunnut ensin isän nimeä papereihin, mutta käytännön asiat tulivat eteen toinen toisensa jälkeen.. asia korjattiin 1,5 vuoden jälkeen. Esim. mahdolliset periytyvät sairaudet ym.. ja ethän voi niistä mitään tietää ellei ole isääkään papereissa.
Koita siis nauttia raskaudestasi ja keskittyä vain itseesi ja lapseesi. Ajatuksesi varmasti selkiytyvät ajan kanssa ja opit elämään niiden kanssa. Kaikkea ei silti tarvitse hyväksyä, ole ylpeä itsestäsi ja lapsestasi! :)
Ihanaa raskausaikaa!
Vai että muuttui yhdessä yössä...
Jankuti jankuti. En ymmärrä tuollaista inisemistä. Sinä näytät määrätietoisesti halunneen lapsen, kumppanisi ei. Nyt tuo kumppani kuitenkin saa lokaa niskaan, tietämättään ja syyttä.
Kerro asian todelliset vaikuttimet. ajattelitko, että jos nyt et hankkiudu paksuksi, käykin niin, ettet löydä seuraavaa enää koskaan? Vai kestikö kauankin löytää sellainen, joka ei halunnut lapsia?
Idioottimaisuuttasi pilaat yhden ihmisen (lapsi) elämän täysin ja toisen ihmisen (lapsen isä) loppuelämän. Aika reilua?
Voimia sinulle.Annoit tuolla kylläkin itsellesi vastauksen, ettei miehestä ole perhettä perustamaan sinun tai kenenkään muun kanssa.Ei kannata tuhlata voimiaan tuollaiseen mieheen. Itsellä vastaavaa kokemusta. Toisaalta en kyllä oikein ymmärrä näitä nykyajan miehiä, jotka haluavat kaiken. Pitää olla sinkkumieselämä, perhe ja urakin siinä.Ei enää riitä miehelle se, että tullaa töistä kotiin rakastavan perheen luo ja vapaalle mennään vaimon kanssa kun sen aika on.Pitää saada mennä ja olla vapaasti kenen kanssa huvittaa, mutta auta armias jos nainen tekee näin niin on heti horo. Ja se on sittemmin ihan kauheeta jos nainen ei ole kerenny kotona ollessaan siivoota yms. kun hänhän ei voi osallistua millään lailla kun hänhän on sentään töissä ja hänen pitää saada vapaa-aikaa itselleen kun käy töissä...sylettää tollaset miehet...Sori vuodatus...ketuttaa noi miehet vaan niin paljon =)
aikakaudella näköjään yhä enemmän löytyy naisia, joilla ei ole pokkaa itse päättää omista asioistaan! Sinäkin olet yksi esimerkki sellaisesta ja ketjussa oli joku toinenkin ihan vastaava.
Miksi ihmeessä siihen mieheen pitää ladata koko elämä ja tulevaisuus? Miksi sinunlaisellesi ei tule mieleen ottaa ohjia omiin käsiin ja päättää mitä itse haluaa?
Entä jos se kaivattu mies kammoaakin tuota riippuvuuttasi?
Aiotko kasvaa aikuiseksi ennen vai jälkeen synnytyksen? Vai kykeneekö kaltaisesi siihen koskaan?
Tietääkseni minä juuri teen niin, päätän omista asioistani. En kysynyt keneltäkään "lupaa" pitää lasta, jos olisin valinnut miehen lapsen sijasta, niin en olisi enää raskaana. Päätin alusta alkaen että pidän lapsen, olin yksin tai en.
Kuten sanoin, olen alkanu etsiä sopivampaa asuntoa, lukenut lehtiä, kirjoja, nettipalstoja sekä keskustellut kaikesta lapsiin liittyvistä asioista ja yksinhuoltajuudesta. Ottanut selvää monista käytännön asioista. Mutta olen vain ihminen, enkä voi tuosta noin vain sulkea mielestäni pois lapsen isää, jonka kanssa meillä kuitenkin oli niitä hyviäkin hetkiä. En ole mikään robotti joka sulkee pois kaiken muun kun lapsi ilmoittaa tulostaan. Varmaan ajan kanssa unohtaminen onnistuu, mutta nyt tuntuu pahalta.
En myöskään ole millään lailla roikkunut miehessä, painostanut (tietysti yritin varovasti jossain vaiheessa tästä puhua), en ole soitellut ja itkenyt pahaa oloani, en ole tyrkyttänyt itseäni, vongannut häntä takaisin tai muutakaan. En ole viime aikoina pitänyt mitään yhteyttä mieheen vaan antanut sitä helvetin TILAA mikä tuntuu olevan niin vitun tärkeää näille keskenkasvuisille kakaroille. Eikä mitään vaikutusta.
En halua elämääni tuollaista miestä, joka ryyppää, käyttäytyy kusipäisesti ja on välinpitämätön. Lähinnä mietin, että onko mahdollista että mies muuttuisi, kasvaisi isyyteen kuten äitiyteenkin kasvetaan? Ilmeisesti ei. Ei minusta ole väärin toivoa, että isä olisi läsnä lapsen elämässä, vaikkakin vain "viikonloppuisänä". Ei minulla ole mitään pakkoa olla suhteessa joka ei toimi, mutta lapselleni haluaisin isän.
Se on kummallinen asia, miten mies on naisen koko elämä - joidenkin muuhun kykenemättömien naisten. Kaiken sen miehen tulisi kestää ja hyväksyä ja aina vaan muistaa kannatella sitä ihanaa naistaan vaikka se olisi kuinka perseestä - ja useimmiten se on ihan perseestä.
Kirjoituksesi sisältää selvästi riippuvuutta ja halua siihen suuntaan, että mies "muuttuu" sinulle sopivaksi. Minkä helvetin takia niin tulisi tapahtua? Siksi, että SINULLA olisi hyvä olla, eikä SINUN tarvitsisi luopua mistään! Mutta miten kävisi miehen, jonka pakottaisit muuttumaan joksikin, joka hän ei halua olla?
Kirjoitat näin:
"Kun asioista olisi oikeasti pitänyt alkaa puhua niin mies muuttui ihan täysin. Mies alkoi käyttäytyä kuin mikäkin kusipää, laittoi kaverit minun edelleni koko ajan, ryyppäsi viikonloput ja näimmekin harvemmin kuin ennen. Ja tilanne on vain pahentunut koko ajan, nyt tuntuu että välimme ovat kokonaan poikki vaikka emme ole edes riidelleet mistään. Mies lupasi perjantaina soittaa mutta eipä ole kuulunut miehestä vieläkään mitään ja nyt on jo tiistai. "
Olet riippuvainen hänestä ja toivot tuon mukaan yhteydenottoa ja asioista "puhumista", joiden oletan olevan sitä, että SINÄ sanelet miten tehdään.
Katsotko muuten itse olevasi kusipää kun teet jotain oman halusi mukaan?
Halusit lapsellesi isän ja teit lapsen tyypin kanssa, jota et tuntenut lainkaan?
Sinulla on vakavia ongelmia itsesi kansssa. Hakeudu avun piiriin.
On se kyllä hassu juttu miten raskaus on aina naisen "syytä", ja vain siksi että nainen sattuu olemaan se, joka lapsen kantaa. Tietääkseni en raskautunut Pyhästä Hengestä, kyllä se mies siinä varmaan suuremman työn teki(!)
Ja jos yksityiskohtiin mennään, niin minä olin se joka niitä kartonkeja esille kaivoi, jos miehestä olisi ollut kiinni, niin paljaalla oltais vedelty joka kerta. Ne parit "lipsahdukset" mitä tuli, johtui humalatilasta, hetken huumasta tai muusta tyhmyydestä, ei suinkaan siitä että olisin manipuloinut miestä "tekemään lapsen kanssani".
Ja toim. huom. otin myös jälkiehkäisyn.
Mutta juu, minun syytäni kaikki, TIETYSTI.
Ja olin jo raskaana kun kuulin että miehellä jo yksi "vahinko" tehtynä, sekin tietysti minun vikani.
Kai olen vain tyhmä ja epäreilu kun haluan miehen ottavan vastuuta lapsestaan. Ihan sairastahan sellanen on...
Mutta kiitos kannustajille, eiköhän tästä vielä nousta :) Oma lapsi on kuitenkin aina oma lapsi
ketjussa; sitä varten meillä feminismi ja naisasia, ettei miestä tarvittaisi pakosta. Nainen PÄRJÄÄ jo itsekin/yksin lapsen kanssa, kunhan on mieleltään terve.
Ehkäisyäkin on keksitty - samoin abortti, noistakin saat kiittää sukupuolesi enemmän itsellisiä yksilöitä eli feministejä. Nainen saattaa nuosta valita kumman tahansa, mies ei.
Paljonkin "kartonkeja" (heh) varmempia ehkäisyjä naiselle löytyy - sellaiselle naiselle joka ei halua olla pelkkä passiivinen kutemisalusta (kuten sinä). Ota niistä selvää, ennen kuin alat seuraavan suhteen, jos silloin et enää satu olemaan raskaana tästä mokastasi.
kortonkia jalkaan niin sitten voitte lopettaa turhan vinkumisen siitä, että teitä huijattiin!
käykää nipsnaps pienessä operaatiossa, jos haluatte olla ehdottoman varmoja.
Teiden huijaamisesta minä en tiedä mitään eikä se tähän asiaan kuulukaan, kuten ei huijaaminen yleensäkään.
Oli kysymys siitä, että onko naisella pakko olla mies kun hän saattaa itsensä raskaaksi ja päättää synnyttää tekosensa?
Minun mielestäni se ei ole mikään pakko.
Entä mitä mieltä sinä olet?
tuosta ollut kyse vaan siitä onko asianosaisilla molemmilla oikeus päättää mitä tekevät!
Aloittajan mielestä oikeus on vain hänellä.
olevasi manipuloiva hirviö.
Lapsi on sentään oma lapsi? Enemmän vaikutti siltä, että pidit sen isää tärkeämpänä.
Aina ei voi saada kaikkea vaikka manipuloikin sukupuolielimellään.
miehillekin riittävästi.
Miehen pitää vain päättää etukäteen, mitä tekee ja kenen kanssa, ennenkuin ryhtyy intiimiin kanssakäyntiin. Jos ei halua lapsia, niin hän voi esim. pidättäytyä seksistä / käydä maksullisissa / käyttää ehkäisyä / käydä lekuroimassa itsensä. Ei ole mikään pakko olla naisen kanssa, jonka kanssa ei halua lapsia.
Ei vaikuta vastuuntuntoiselta mieheltä tämä tyyppi.Itse jouduin muutama vuosi sitten miettimään ihan samanlaisia ajatuksia.Yksin on rankkaa olla raskaana ja koko raskausajan toivoin että mies muuttaisi mieltään.Näin jälkeenpäin ymmärrän ettei suhteesta olisi mitään hyvää tullut.Vauvan synnyttyä olin tosi onnellinen ja olen edelleen.Hyvin ollaan pärjätty.Tietysti mietin mitä hänelle kerron "isästään"...ei ole vielä mitään kysellyt.Ehkä että minä toivoin häntä kovasti ja hän toi ilon elämääni,mutta "isä" ei halunnut olla meidän kanssamme.
Voimia sinulle.Meitä sinkkuäitejä on tosiaan muitakin.
Et todellakaan tarvitse tuollaista miestä! Kyllä hän on "karvansa" jo näyttänyt. Ei se siitä miksikään tulevaisuudessakaan muutu (siis ainakaan paremmaksi).
Älä jää perään ruikuttamaan, mutta pistä hänet vastaamaan omalta osaltaan lapsen elatuksesta. Jos hän oli valmis harrastamaan suojaamatonta seksiä kanssasi, niin sitten hän on valmis maksamaan myös elatusmaksut.
Lapsen syntymän jälkeen, anna hänelle mahdollisuus tavata lasta, mikäli hän on siihen halukas. Jos hän ei halua tavata, niin älä pakota, sillä ei se väkisin onnistu.
Olet vielä nuori, tapaat uusia ihmisiä, uusia miehiä, ehkä joukossa on joku vastuuntuntoinen mies, jonka voit kelpuuttaa aikanaan osaksi perhettänne.
Näyttää siltä,että sinun täytyy rakentaa toisenlainen turvajoukko lapsellesi. Toivottavasti sinulla on sukua, sisaruksia? Kelvottoman miehen muuttaminen on aika toivoton urakka. Miksi vaivautua?
Kun lapsi syntyy ja saat hänet syliisi, tajuat kyllä mitkä ovat tärkeitä asioita ja mitkä eivät. Kyllä yh-perheissäkin kasvaa täysipäisiä lapsia. Mieti vain mitä kerrot lapsellesi hänen isästään. Neutraalius on monesti helpointa, ettei lapsi jossakin vaiheessa (murrosikää) ala pohtia kumman vika (mahdollinen)ero oikeasti olikaan.Antaa lapsen tehdä omat johtopäätöksensä silloin kun hän on tarpeeksi kypsä. Katkeruus ei kasvata ja hyödytä ketään. Jos et välitä enää, et kärsikkään vääränlaisista henkilöistä ja löydät jotain uutta. Jaksamisia!
mulla kävi niin että olin 11. viikolla raskaana kun mies päätti avautua ja kerto että sillä on toinen nainen. tämä oli alkanu sen jälkeen kun hän oli kuullu, et oon raskaana. No, pyysin miestä monesti lopettamaan sen suhteen, mut hän sanoi et mitä jos ei pysty tai halua. ei kuulemma rakastanu mua enää... muutaman viikon kattelin miehen touhuja, oli niin onnellisen ja leuhkan olonen, kävi muka vaan kahvilla kaverin kanssa. Mulla palo hihat ja laitoin asuntohakemuksen, ja annoin ukolle kihlasormuksen takasin ja sanoin etten aio sitä enää katella. aika on ollu raskasta ja henkisesti hyvin vaikeaa, mut nyt alkaa elämä voittaa. sain uuden asunnon, jonne teen muuttoa parhaillaan, silti tekee pahaa lähteä tästä vanhasta asunnosta ja jättää kaikki taakse. Vauva kasvaa ja voi hyvin, viikkoja nyt 17 5. en vaan tiedä miten suhtautua tulevaisuudessa mieheen, ei haluta antaa sille edes tapaamisoikeuksia, kun on ollu tollanen kusipää. Oltiin sentään useampi vuosi yhessä. kyllä se elämä vielä voittaa ja sulla on sentään vauva, joka vie voiton kaikesta:) Älä kato tollasta äijää, miehiä on maailma täynnä, kyllä se oikea vielä sattuu kohdalle. tiedän, että tunteita on vaikea tappaa eikä ne tosta vaan mihinkään katoa, mut et sä ansaitse tollasta ihmistä!! sen mä oon tajunnu ja totesin että mulla on paljon helpompaa yksin! tsemppiä sulle ja onnea raskauteen!
"en vaan tiedä miten suhtautua tulevaisuudessa mieheen, ei haluta antaa sille edes tapaamisoikeuksia, kun on ollu tollanen kusipää"
Ja sinä esität täällä mielipiteitäsi ja neuvojasi äitiyteen muille!?! Sulla on vielä paljon opittavaa jos uskot voivasi tapaamisoikeudet evätä tai edes ajattelet sen olevan oikein.
Kummasta haluat, että sinua säälitään, siitä että olet raskaana vaiko siitä, että olet yksin? Ja tämä syy olikin miehen vika, joka ei tehnyt kuten sinä haluat?
Hohhoijaa.
Nainen voi aivan yksin päättää siitä tuleeko yleensä raskaaksi vai ei. Hän voi hankkia vielä raskaaksi tulonsa jälkeenkin "peruutuksen" eli abortin, jos jälkiehkäisykään ei tuota toivottua tulosta.
Joten ihan nopeasti ajattelemalla en ymmärtänyt, miksi sinua tulisi sääliä. Onhan sinulla nämä kaikki täysivaltaisen oikeudet? Vai oletko vajaavaltainen kansalainen?
Sitä en ole milloinkaan ymmärtänyt, miksi miehet ovat aina kaikesta vastuussa ja miksi miehen tulisi aina kyetä muuttumaan sen mukaiseksi, jota häneltä keksitään vaatia.
Kun lapsi on saatettu alkuun, kaikki oikeudet siitä siirtyvät lain mukaan äidille. Tulevalla isällä ei ole mitään oikeuksia päättää raskaudesta! Eikä tulevasta lapsestakaan, jos hän ei ole naisen aviomies.
Oikeuksia ilman vastuuta EI OLE olemassa. Kannattaa hyväksyä tämä mahdollisimman nopeasti, sillä katkeruus syö ihmistä syvältä. Et voi päättää siitä, alkaako lapsesi isä sinulle mieheksi ja lapsellesi isäksi. Ei hänkään voinut päättää siitä, miten sinä asiassa toimit. Se, että hän on suostunut kanssasi sänkyyn, ei ole "todistus" mistään muusta kuin hetkellisestä lihan himosta, jota hän on tuntenut ja jossa itsekin olet ollut mukana. Vai teitkö lasta silloin siinä tilanteessa?
Ensiarvoisen tärkeää olisi opetella tuntemaan se mies, jonka haluaa lapselleen isäksi. Mieluummin niin päin, että ensin tutustutaan ja sitten vasta, jos asiat natsaavat aletaan miettiä yhteistä tulevaisuutta ja lapsia. Mitä paremmin asiat ovat suunnitellut sen parenmmin elämässään pärjää.
Jotkut tietenkin hakkaavat päätänsä koko ikänsä seinään, mutta se on aina omaehtoinen valinta. Vähemmälläkin voi päästä.
On turha väitää, että lapsia vaan tulee..... Nykyaikaisilla menetelmillä lapsen tuloa voidaan siirtää jopa kokonaan yli naisen fertiilin iän. Se, joka jättää tulon onnen varaan, on paitsi tyhmä myöskin aikamoisten riskien ottaja. Useinkin puolituntemattoman kumppanin kanssa harrastetaan suojaamatonta seksiä - missä tieto sukupuolitaudeista? Entä mahdolliset sairaat geenit, jotka näin siirtyvät lapseen? Kuinka moni haluaa jatkaa tieten geenejä, joissa esiintyy esim. psykopatiaa - tai jotain kuolemaan johtavaa vakavaa sairautta?
Ei naisen automaattinen onnenlähde ole lapset eikä mies. Se on itsekunnioitus, jota tuolla tavalla ei ikinä synny.
Kova tuska on sinulla siitä, miten saisit hänet vielä peliisi mukaan. Toivon, että hän ymmärtää pysytellä sinusta kaukana, sillä tulevaisuutta teillä ei sinun omistushalusi takia juurikaan voi olla. Eikä homma toimi kenenkään muunkaan kanssa tuolla tavalla.
Kamala asia on, että lapsesi ei voinut valita äitiään - hänen on tyydyttävä siihen, jonka sattui samaan. Toivottavasti nyt kuitenkin kasvat edes vähäsen ennen kuin hän syntyy ja tuo raivostuminenkin on vähäisempää kuin *erkeleellistä.
Ehkä minusta tosiaan tulee kamala äiti, eihän sitä voi tietää.
Sanoin ukolle että tää oli nyt tässä, palauta avaimet. Joten se siitä. Nyt voitte kaikki miesten oikeuksien puolustajat olla tyytyväisiä. Ei oikeuksia, ei vastuuta, ei mitään. Elämä jatkuu.
13. viikkoa mennään täällä, niin varmaan sielläkin ap.
Mulle ei tosiaan raskaaksi tuleminen ollut mikään kauheus, olin päättänyt että tulee jos on tullakseen. Mies tiesi tämän, puhui/toivoi lasta jopa itsekin ja yhteistä elämää. Kun asia sitten tapahtui, mies muka syytti mua etten ollut ehkäissyt. Palautin herran samantien maanpinnalle ja kyllähän se sitten myönsi, että yhteistuumin ehkäisy jätettiin pois. Taisi olla niin kova shokki. Tämänhetkisiä ajatuksia en tiedä, en ole ollut yhteydessä, eikä hänkään minuunpäin.
Miehen kakaramaisuudesta kertoo just se, että kovin uskottavasti muka rakasti ja jopa halusi lasta, ja kun on tosi paikka, kaikki on naisen vikaa. Kovasti mua piiritti, tuli suurinpiirtein ovista ja ikkunoista puolentoista vuoden ajan. Mihin sitten katosi rakkaus? Mihin katosi haaveet yhteiselämästä? Mihin katosi halu saada lapsi? Ja kuitenkin, mulle mies sanoi suoraan näillä sanoilla "ei sun mun takia tartte aborttia tehdä". Ihan kuin olisin edes harkinnut kyseistä vaihtoehtoa!
Välillä hän mietti jo nimeä, jutteli mun vatsalle. Sitten jo seuraavana hetkenä huutanut kylillä, ettei hän ole isä, eikä edes kykeneväinen siihen. Taitaa miesraukalla olla aikamoinen kriisi itsensä kanssa. Tapasi jopa minun vanhemmatkin, nyt on sitten kadonnut taivaan tuuliin. En jaksa ymmärtää tuollaista käytöstä. Minullahan tässä elämä on paremmin järjestyksessä kuin hänellä. Melkein säälittää, miten hukassa ihminen (ikänsä puolesta jo erittäin hyvin aikuinen) voi olla. Minä paljon nuorempana olen ihmeenkin tasapainoinen ja rauhallinen. Olen ajatellut käytännön asioita, lukenut, jutellut ammatti-ihmisten ja tuttujen kanssa, ja uskon vakaasti että pärjään. Se on vielä mietinnässä, haluanko isyystestiä lainkaan. Jotenkin se loukkaa edes pyytää minulta sellaista, kun mies varsin hyvin tietää etten ole kenenkään muun kanssa ollut. Hän vaan sanoi, ettei voi uskoa asiaa ennen kuin on mustaa valkoisella. Haluan kyllä lapselle isän, mutta en isää jolle lapsi on joku ihmettelyn/ylpeilyn aihe omasta mieskunnostaan, vaikka ei osallistunut kuin siittämiseen aikanaan.
Miehen kaipuusta vielä, että hitto vie se on luonnollinen asia! Ei kai se hellyyden, läheisyyden, kumppanuuden, seksin ym. kaipuu järkiajattelulla lähde!?!
No, jaksamisia kuitenkin kovasti kaikille yksinäisille äideille!
kun en ole tuollaisissa olosuhteissa koskaan lasta alulle saattanut. Ensimmäiseni synnytin kun ikää oli 30 vuotta ja avioliittoa takana lähes kymmenen vuotta. Vaikeuksia ei ollut siihenkään asti eikä sen jälkeenkään. Kaikki tehtiin yhteisymmärryksessä ja toisemme tuntien.
Minä en päättänyt mieheni puolesta eikä hän minun. Vaikka te nuoret äidit yritätte kieltää tätä miesten pomotustarvettanne lapsi- ja perheasioissa niin kyllä se aivan ilmeinen on.
On vaan monelta unohtunut sellainen, että nykyaikana ei enää tehdä kaikkea valmiiksi odottavan äidin eteen ja mieskin voi nykyisin valita jotain muuta kuin "pakkoisyyden", joka vielä 1970-luvulla oli edessä aina, kun raskaus ei ollut ns. toivottu.
Naisessa asuu tuosta syystä tietynlainen tyrannimainen passiivisuus, jos sitä ei itsestään kouluta pois. Kulttuuri on koulinut naisesta "otettavan". Te kaksi, sinä ja aloittaja olette molemmat tuosta erinomaisia esimerkkejä. Noilla eväillä ei milloinkaan saada pysyvää suhdetta, joka tuottaisi tyydytystä - pitää muuttua, mutta ei miehen, joita pomotatte, vaan teidän molempien itsenne.
Muuten miehen kaipuu on ja pysyy - ilman kohdetta.
Oma veljeni tappoi itsensä 25 vuotiaana. Hänelle tuli silloinen tyttöystävä kertomaan, että hän on nyt sitten raskaana ja aikoo synnyttää. Kondoomi oli ollut ainoa ehkäisyväline, naista ei kiinnostanut ehkäisy, koska avioliitto siinsi kirkkaampana hänen tajunnassaan.
Veljeni oli aina - niin kauan kuin muistan - vannonut, ettei hänestä isää tule ikinä ja tämän tiesi myös tyttöystävä. Hän ei halunnut lapsia, eikä asia muuttunut miksikään, vaikka niin sitten kävikin. Ehkä hänkin yritti sopeutua isän rooliin, en ole varma. Mutta ei ainakaan siihen sopeutunut, koska hän päätti elämänsä vain 25-vuotiaana jättäen jälkeensä uuden elämän, jolla oli ikää siihen mennessä 14 raskausviikkoa. Aikanaan syntyi lapsi, joka ei ehkä koskaan saa tietää, että hän on isänsä itsemurhan syy. Äiti on sen verran tasapainoton, että saattaa kertoakin, mutta sehän sitten nähdään.
Isyyden selvittäminenkin on vielä kesken. Veljeni epäili isyyttään, joka on yhtä luonnollista kuin miehen kaipuukin, kun ilmoitus tulee sen jälkeen, kun ehkäisyn on pitänyt olla omalta kohdalta kunnossa!
Minusta nämä lapsiasiat ovat seikkoja, joihin ei pidä ryhtyä ominpäin kevytmielisesti ja toista puolisoa tuntematta ja kuulematta. Monesti miehet eivät vaan kykene sanomaan etteivät halua lapsia vaan lähtevät mukaan naisten juttuun tietämättä tai sivuun siirtämällä oikeita tunteitaan. Luulisi kuitenkin, että naissukupolvi alkaisi jo vähitellen olla niin kehittynyttä, että ymmärtäisi nämä asiat laajemminkin.
On minulla tiedossa tapaus, jossa mies oli hedelmätön, mutta nainen ei tiennyt sitä. Alkuun siinä seurusteltiin pari kuukautta ja nainen alkoi vaatia yhdyntöjä ilman kumeja, koka hän itse käytti e-pillereitä - turhaa kumien kanssa räpläämistä, pilaa tunnelman, hän oli sanonut. Mies suostui, muttei kertonut hedelmättömyydestään.
Aikaa kului ja nainen alkoi olla silmin nähden hermostunut. Mies kyseli, mikä hänen oli. Nainen sanoi, että hänestä tuntuu, että hän ei voikaan saada lapsia. Mies tuohon, että mistä niin ajattelet, johon nainen ei kyennyt vastaamaan, mutta kaikille muille se kertoo, käyttikö hän pillereitä vai ei...
uusi mies, jolle taas käy sinun kanssasi samalla tavalla.
Niin kamalaa kuin se onkin, miehilläkin on oikeuksia.
Veljesi ei olut psyykkisesti tasapainoinen, siinä syy hänen itsemurhaansa. Naista tai lasta on turha siitä syyllistää. Omat kommenttisi ovat surun ja kaunan värittämiä, etkä ole käypä ketään neuvomaan niin kauan kun on noin suuria traumoja käsittelemättä. Solidaarisuus on hedelmällisempää, kuin tuollainen surullinen syyllisen hakeminen.
Voi taivas varjele mitä syytöksiä raskaana olevalle naiselle.Näinkin voi käydä :Tapasin nuorena ihanan miehen,oltiin monta vuotta yhdessä,pidettiin ehkäisystä huolta oikein tuplasti.Kaksi vuotta harkittiin vauvansaantiyritystä,mulla oli kova vauvakuume,mies hiukan empi.Päästiin yhteisymmärrykseen ja syntyi se ihana vauva.Meni vuosi ja uudelleen yrittämään,en tullut raskaaksi.Selvisi että mies on vakavasti sairas ja hän kuoli ennenkuin lapsi ehti edes kouluikäiseksi.Voi kumpa oisin saanut silloin nuorena "vahingossa" vaikka kaksi tai kolmekin lasta,onneksi sentään yhden.
Kaikki ei ole elämässä hallinnassa.
Voimia sinulle odottaja.
miksi raskaana olevalle naisellekaan tulisi kertoa muuta kuin totuus?
Lähes jokaisella on kuitenkin haave ydinperheestä,uskon näin.Raskaana ollessaan nainen tarvitsee tukea,on herkkä olotila jne.Itse mieluummin haluaisin ko.odottavan äidin näkevän tilanteen hyvät puolet,lapsi tuo paljon iloa vastuun lisäksi elämään.Mitä auttaa ihmetellä kenen olisi millaistakin ehkäisyä pitänyt käyttää ja tuskin kukaan meistä palstan lukijoista/kirjoittajista osaa ennustaa toistemme tulevaisuutta.
kysyn; miksi ripustautua mieheen joka ei lapsia halua tai jonka saa siihen taivutella, kuten itsekin sanoit tehneesi? Tuleeko siitä varma ja turvallinen olo?
Todella ihana lukea tarinasi! Se oli aivan kuin omasta elämästäni kirjoitettu. Sen verran voin valottaa omaa tilannettani tässä vaiheessa, jonka alku oli aivan samanlainen kuin sinulla. Raskaus on jo loppusuoralla eli juuri alkaa rv 38.
Päätin lopettaa yrittämästä ja keskittyä omaan hyvinvointiini. Tietenkin odotan jatkuvasti, että toisen mieli muuttuisi...mutta huonolta näyttää. Ystäväni jaksavat aina lohduttaa, että ehkä se siitä vielä muuttuu kunhan näkee vauvan. No, ehkä. Mutta mitä mieltä itse olen siinä tilanteessa, se voikin olla jo eri asia?!
Synnytys on tietenkin tällä hetkellä mielessä ja toivon kipinä, että vauvan isäkin olisi läsnä. Mutta sen tiedän jo olevan mahdoton ajatus! Mietin paljon, että viitsinkö edes kertoa kun lapsi syntyy vai jättää se "parempaan" ajankohtaan, koska ei miestä yhtään kiinnosta, niin miksi kertoa yhtään mitään!? Kysyin myös nimestä ja vastaus siihen oli hyvin tyly - ettei kiinnosta. Minusta olisi kiva, että toisella olisi mahdollisuus kertoa oma ajatuksensa edes niinkin tärkeään asiaan kuin nimi. Asenne sen jo kertoo, että kun ei vaan kiinnosta niin ei sitten kiinnosta.
Tiedän, että asia mietityttää lapsen isää hyvin paljon. Pohdiskeleva henkilö, jolle tämä kaikki tuli suurena järkytyksenä! Ja saman olen kuullut hänen ystäviltään, että asia vaivaa...mutta miksi sitten pelätä ja karttaa asiaa näin. Noh, jokaisella on oikeus omiin ratkaisuihin.
Täällä eletään päivä kerrallaan ja odotellaan h-hetkeä. Katsotaan sitten taas elämää eteenpäin että mitä tulee tapahtumaan! :)