lapsuus meni ihan hyvin,siellä en kärsinyt hiljaisuudesta.sitten vasta yläasteella..onneksi mua ei kiusattu mutta muuten syrjittiin.mulla ei ollu ollenkaan kaverita mun luokalla ne sattu olemaan rinnakkaisluokilla.ryhmätyössä mut aina määrättiin joidenki pariksi ja ne sit katto ynseesti et toi meidän pitää ottaa...et sellanen kouluaika...sukulaiset aina muistutti miten hiljanen ja ujo oon..sitä sai kuulla jatkuvasti...sitten alko pelkäämään näitä tilanteita ettei aina nolata niin alko vetäytymään syrjään ei halunnu lähtee enää minnekkää...työelämä on sit sellasta että puheliaat puhuu keskenään ei siinä saa puheen vuoroa..eikä ne minua edes kuunteliskaan.monesti ku jotain yrittää puhua niin ne alkaa hölöttää omia juttujaan päälle.eikä kukaan koskaan kato minua ku puhuu ja aina puhuu mun työkaverille vaan vaikka minä tietäsin asian paremmin.tämmöstä saa kokea työpaikalla.ihan ku ei ois ollenkaan siellä ois näkymätön.sitten ihmissuhteisiin:entinen avomieheni osottautui alkoa liian paljon nauttivaksi suhde karikoitui.ex:n sukulaiset oli kans kauheita puhumaan ei siellä ollu ketään niin hiljaista ku minä.pelotti ja nolotti kaikki sukujuhlat ku sen kaikki hienot ja vaikutusvaltaiset sukulaiset olivat siellä.kaikilla hyvät työpaikat ym.siellä ne keskusteli toistensa kanssa,minä en saanu sanaa suustani.kukaan ei voi ymmärtää miten vaikeeta sellaset tilanteet on.ku haluais sanoo jotakin mutta ei ilkeä kunnolla suutansa avata.sitä miettii et ne aattelee et miksi tuo on tuollanen miksi se ei puhu mitään,ja mä haluaisin niin kovasti puhua mut tää ujous estää sen.avomiestä tää ujous ei haitannu se ite on niin kova puhumaan.enkä mä oo hiljanen tutussa porukassa enkä tosiaan avokin kanssa.kyllä se sai kuulla kunniansa jos oli tehny jotain heh. mut isossa ja tuntemattomassa porukassa meen ihan lukkoon.tää hiljaisuus on vaivannut minua,sen takia jää paljon tekemättä uralla eteminen on ihan mahdotonta syy on et oon liian hiljainen.ei kai ihmisluonne voi ikinä muutua,eli oon aina tällanen ja saan kuunnella ihmisten kommentteja et kyllä sun pitää olla puheliaampi jos aijot elämässä selvitä ym.nyt sitten oon tavannu uuden miehen ja sekin osottautui hiljaseks nyhveröks,nyt oon aatellu jos meille tulee joskus lapsia onko ne kans hiljaisia hyssyköitä joilla on vaikeeta tässä puhetta ja itsevarmuutta suosivassa maailmassa?en haluais heistä samanlaista ku minä.ois niin paljon helpompaa olla puhelias ja itsevarma...
on vaikeaa
olla hiljainen
1573
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lapsena ujo ja hiljainen.mutta nyt kun olen ollut mieheni kans noin 5v. yhessä niin olen muuttunut kuin eri ihmiseksi.saatan alkaa puhumaan ihan tuntemattomille,vaikka autohuollossa tai lääkärissä.ahistaa hiljaisuus.mieheni ei puhu paljon,vain välttämättömät,mutta minä höpötän kuin viimeistä päivää,välillä sellaista mitä ei tarvis tai kannattais.minulla se riitti että pääsin vanhemmistani kauemmaks ja sain mieheni vanhempien puolelta ymmärrystä.mutta olen muuten aika ujo edelleen,mutta se näkyy siinä että jännitän tulevia sosiaalisia tilanteita.eli kiinnitän liikaa itseeni huomiota.nuorena en voinut kuvitella että juttelisin vaikka naapureiden kans vaikka ja mistä,ehkä sitä on aikuistunut ja reipastunut...koita sinäkin olla vaan oma itsesi etsiä sellaisia ystäviä joiden kans voi puhua kaikista maailman asioista,niin jos se siitä vähitellen...