Olen nyt kärsinyt tästä ongelmastani toistakymmentä vuotta. Jännitän ruokailutilanteita, lasien kilistelyä ja välillä small talkin heittoa. Omituisinta on se, että olen hyvin ulospäin suuntautunut: puhun paljon ja olen eloisa. Olen syönyt propalia on ja off, rauhoittavia etc., mutta varsinkin lasia kilistellessä en halua rauhoittavia sekoittaa. En tiedä kärsinkö kahvikuppineuroosista tai paniikkihäiriöistä. Minua suututtaa oma tilani, koska haluaisin olla sosiaalinen, mutta huomaan keksiväni tuhansia tekosyitä kun kutsutaan illastamaan etc. Koen varsinkin nuo ruokailutilanteet liian intiimiksi: vieraat istuvat vastapäätä toisiaan, jolloin suojautuminen paniikista on hyvin vaikeaa. Ongelma saattaa tuntua pieneltä, mutta mietin sitä jatkuvasti, varsinkin kun aloitin terapian noin pari kuukautta sitten. Luin eräästä tutkimustyöstä, että ongelman käsitteleminen saatta joillakin pahentaa tilannetta ja sen "unohtaminen" saatta helpottaa oireita. Elämäni on yhtä valehtelua sukulaisille ja ystäville. olen sairastunut, tuli töitä... Pahoitan näin monen ihmisen mielen. Töitäkin olen joutunut karsimaan tai en ole edes viitsinyt hakea, jos kuvio näyttää liian intiimiltä. Huomaan joskus myös kesken puhettani, alkavani jännittää. Ehkä kärsin siis intiimi paniikkihäiriöistä, mutta päivittäin joutuu kohtaamaan ihmisiä ja syömään, joten elämä on mennyt kovin hankalaksi. Mikäli sovin illanvietto treffit kuukauden päähän, alan jännittää sitä ja varsinkin tiettyjen tilanteiden onnistumista saman tien, joten olen täysin uupunut vaivaani. Tulisiko terapeutin olla juuri tähän ongelmaan erikoistunut, sillä en koe edistystä tämän parin kuukauden aikana, vain päinvastoin: mietin ongelmaa alituisesti. Onko kenties muuta lääkitystä kuin propal, jota voi parin viinilasin kanssakin käyttää? Kaikki apu on tervetullutta. Turhauttaa, suututtaa ja uuvuttaa tämä tila!
Ulospäin suuntautunut jännitäjä
Aikuinen nainen
112341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
The Truth shall set you Free!
Vain totuudella on merkitystä,valhe eksyttää ei vain sinua mutta lähimmäistäsi!
Ajattele hetki jos joku toinen lähimmäisistäsi olisi sinun tilassasi ja kertoisi ongelmistaan teille,hylkäisisittekö hänet vai rakastaisitte vielä enemän?
Ihan totta mitä voisi tapahtua jos kerrot totuuden?
En sua osaa auttaa, en itseänikään.
Tuossa yksi vastaa, että kertoa totuus. Miten sen voin enää kertoa, kun olen jo niin kauan valehdellut?
Voi, kuinka paljon olen mietinyt, että kertoisin, mutta en vaan voi! Aikasemmin en uskaltanut, koska häpesin. En uskalla vieläkään, häpeän vieläkin, lisäksi tnnen raskasta syyllisyyttä valehtelemisesta.
Pöljintä tässä on, että itse suhtaudun empaattisesti jännittäjiin...
Mikä on se todellinen salaisuus, jonka paljastumista niin kovasti pelkään? Ehkä se tunnistamaton aiheuttaa jopa koko jännityksen?
En itsekkään ymmärrä ongelman ydintä. Ikään kuin pelkäisin romuttavani ihmisten mielikuvan itsestäni, koska olen puhelias ja usein hauskakin. Luitko alla olevan vastauksen. Onko tuo kiusaamista vai heittääkö hänellä pahasti. Kiva kun pyytää apua ja tulee toisilta tuommoista vastausta?
Ongelmasta kertominen saattaa pahentaa oireita, niin minulle on nyt käynnyt.
olet ylienerginen.Ellet ole ulospäinsuuntautunut,tarvitset lääkettä pirityäksesi.Jos olet molempia,olet skitso ja ellet kumpikaan Olet Suomalainen tavallinen turvenuija.Löytyy tosin lääkettä joka tautiin,kuten koekaniinia myös.Myös siksi on pitkät terveyskeskus jonot,kuten myös apteekeissa jonottajia.
vaaditaan,muuta kuin rumaa naamaa ja kommunikaatio kieltoa?Miksi voimme valehdella suorasukaisesti päin naamaa,että meillä on puheoikeus ja julkaisun vapaus,mitä ensimmäistä pelkää täällä joka asukas sekä yleiset julkaisuvälineet toimivat täysin omien intressiensä mukaan?Emme tuskin ole sen kummempi pohjolan vapaa maa kuin mikään muukaan maa maapallolla.Jaellaan vain eurojamme pitkin maailmaa ja päästetään paksuja.
"Onko kenties muuta lääkitystä kuin propal, jota voi parin viinilasin kanssakin käyttää? "
On, tuopillinen kossua.
ku mun omasta kokemuksista. itse sain avun terapiasta ja lääkkeestä nimeltä alprox.tiedän että "taudista"ei koskaan parane kokonaan mutta sen kanssa oppii elämää. onne ja tsemppiä,äläkä anna periksi!
Minusta nuo oireet mista tassa puhut ovat taysin normaaleja juttuja kaikille ihmisille. Tosin, silloin kun ne alkavat hairita elamaa, kannattaa asiaan paneutua. Et kertonut tuossa ikaasi, etka liiemmin taustastasi, mutta tuossa oli aika selkeita viitteita korostuneeseen Sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Et tossa maininnut, etta vaikuttaako jannittamiseen esilla oleminen tai sen pelko. Mikali saat olla "sivussa" onko silloin helpompaa? Pelkaatko, etta joudut "keskelle" keskustelua? Eras selkea oire sosiaalisten tilanteiden pelosta on pissaamisen vaikeus muiden ihmisten katsellessa tai jo yleisen WC:n kayttaminen. Onko sinulla semmoista vaivaa?
Rauhoittavat laakkeet eivat juurikaan vaikuta Sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Tai niita on otettava erittain paljon, jolloin sosiaaliset tilanteet eivat toimi toivotulla tavalla. Ahdistuslaakkeet sensijaan toimivat huomattavasti paremmin. Ja niissa on sekin hyva puoli, ettei niihin jaa koukkuun. Ahdistuslaakkeita kaytetaan vahvistamaan terapiahoitoa vaikeissa tapauksissa.
Vaivasi ei kuitenkaan vaikuta ihan niin voimakkaalta, etta tuskin laakkeille on tarvetta.
Mina suosittelisin sinua kaantymaan asiantuntevan psykologin puoleen. Kognitiivinen terapia auttaa parhaiten pitkassa juoksussa.
Oli sinulla sitten selkeaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa tai ei, niin terapialla varmasti voidaan joko poistaa nuo maitsemasi hankaluudet tai ainakin saada ne niin hyvin hallintaan, etta et koe niita enaa ongelmaksi.
Tsemppia!
että sinä olet vain kotipsykologi!
Toivottavassti kukaan ei ota tosissaan sun kirjoitusta.
Tietoa sulla ei aloittajan asiasta ollut minkäänlaista.
Pysy keittiössä, kyökkipsyko!
Oli tavallaan helpottavaa kuulla että muillakin on vastaavanlaisia ongelmia! Olen myös aikuinen nainen ja ulospäinsuuntautunut. Koen täsmälleen samanlaisia asioita kuin sinä! Syöminen ihmisten seurassa ja jatkuva jännittäminen on aina ollut ongelmani.
Kierointa tässä on, että kun avauduin parhaalle ystävälleni, niin hän sanoi, ettei ikinä uskoisi minusta! Olen kuulemma ulospäin vahva persoona, puhelias ja itsevarma. Sisältä olen sitten ihan muuta. Olen ilmeisesti vaan luonut kovan kuoren ja pelkään kuollakseni, että joku näkee lävitseni kuinka heikko ja haavoittuvainen olen. Joskus pelkään katsoa keskustelukumppaniani silmiin kun luulen hänen lukevan minua kuin avointa kirjaa.
Tavallaan esilläolo ja huomion kohteena oleminen kuitenkin myös kiehtoo ja antaa jonkinlaista tyydytystä. En ymmärrä itseäni. En ole hakenut apua, mutta olen viime aikoina ajatellut.