Ajatus

Pyysin eilen perusteluja muutamaan esikoslestdiolaisuuden opinkappaleeseen, mutta niitä ei tullut.
Ilmeisesti esikoislestdiolaiset eivät tunne opetuksensa perusteita, tai sitten täällä ei ole ketään, joka käy esikoislest. seuroissa.

1 Mihin perustuu esikoislest opinkäsitys, että
vain esikoslest. yhteisö on Kristuksen seurakunta

2 Mihin perustuu esikoislest. saarnaajien käsitys, että vain esikoislest. todistama synninpäästö pätee Jumalan edessä

3 Mihin perustuu käsitys siitä, että Ruotsin Lapin saarnaajat ovat hengellisesti viisaampia kuin muut saarnaajat?

Mielestäni nämä opetuskohdat kaatavat kaiken sen, mitä uskonpuhdistajat opettivat.
Pyydän perusteluja Raamatulla ja Lutherin opetuksilla, kosa M.L. on yhdistyrekisterin mukaan esikoislest. oppi-isä.

Laestadius sanoo olevansa periaatteellisista syistä Tunnustuskirjojen puolella. Hän siis sitoutui oppi-isänsä Lutherin oppiin.
291223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Tutkijana tiedät hyvin, että nämä mainitsemasi seikat perustuvat pelkästään seurakuntalaisten luottamukseen.

Minulla ole tietoa siitä, missä vaiheessa herätysliikkeeseen on näitä mainitsemiasi isäin säädöksiä muodostunut.

Näppituntumani on sellainen, että nämä ovat hajaannusten seurauksena syntyneitä opinkäsityksiä. Veljet ja sisaret on pitänyt saada eristetyksi kukin omaan "loosiinsa",
eroon "niistä muista" (= sekundasta).

Äänestä

aamu on iltaa viisaampi.

Äänestä

vilpitön, koska mikään kohdista ei pidä paikkaansa.

1. Jumalan valtakunta on lasten valtakunta, johon myös esikoislestadiolaiset uskovat ovat saaneet Jumalan suuresta armosta tulla. Näin olen kuullut opetettavan. Korjatkaa jos erehdyn.

2. Kaikkia uskovaisia koskee yleinen pappeus. Kristityllä pitää olla elävä usko ja Pyhä Henki.
Mitä Luther opettaa kenet valitset rippi-isäksi?

3. Ei pidä paikkaansa. Jumala on antanut heille suuret lahjat. Vanhimmilla on tärkeä asema yhteydenpitäjinä eri maiden välillä. Olemme kiitollisia myös niistä lahjoista, joita kotimaamme saarnaajillakin on.

Äänestä
  • Kyllä näitä avaajan kysymiä asioita joka pyhä kokouksissa kuitenkin totena kerrotaan, todistettavasti.

    Tuohan onkin mielenkiintoista että ne eivät pidäkään paikkaansa. Taidetaan olla samaa mieltä muuten.

    Äänestä

  • Kysyjä epäilee sellaisen vastaajan vilpittömyyttä, joka mitätöi asialliset tiedot sanalla "ei pidä paikkaansa".

    1. Julistuksessa on koko ajan esillä, että Kristuksen seurakunta on esikoslest herätysliike.
    Jos tämä opetus ei ole virallinen, eivätkö Ruotsin Lapin saarnaajat ja ns. lähetyssaarnaajat opeta "virallista oppia"

    2. Kristuksen ruumista ei voi rajoittaa yhteen herätysliikkeeseen, koska Kristusta ei ole jaettu, eikä evankeliumin sanaa ole annettu kenekään monopoliksi.

    2. En kysynyt Pyhästä Hengestä,vaan avainten vallasta. Kenen oppii perustuu se, että esim. kirkossa julistettu synninpäästö ei ole pätevä ja Jumalan itsensä anteeksianto?
    Luther, eikä LLL opeta näin.
    Tämä sotii myös selvästi Raamattua vastaan, kun tiedämme, miten ne Jeesuksen lähettämät "toiset 70 ilolla" palasivat" jne.

    3. Se on siunaus, että seurakunnassa on yhteydenpitäjiä ja lahjakkaita saarnaajia.
    Mihin perustuu vaatimus luottamuksesta näihin saarnaajiin ja käytännössä luottamus heidän opilliseen erehtymättömyyteensä?
    Olen ymmärtänyt, että käytännön asioita kysytään heiltä, mikä saattaa synnyttää vain hajaannusta.

    4. Mihin perustuu ajatus äitiseurakunnasta, kun Raamattu ei sellaista tunne.
    Agricola tosin sanoo, että Varsinais-Suomi on kaikkien muiden maakuntien hengellinen äiti, koska kristinusko on tullut sinne ensin, mutta hän ei sen perusteella väitä sen pappien olevan muita viisaampia hengellisesti.

    Äänestä

  • Vilpitön kysyjä kirjoitti:

    Kysyjä epäilee sellaisen vastaajan vilpittömyyttä, joka mitätöi asialliset tiedot sanalla "ei pidä paikkaansa".

    että Kristusta ei ole jaettu tyyliin
    15% uudestakastajille, 10% kataareille,20% böömin veljille,25 luterilaisille jne. Keistus on jakamaton kuten hänen hameensakin oli; se saaja ratkaistiin arvalla ja jolle arpa lankesi, se sai sen kokonaisena. Niin myös Kristuksen kanssa tapahtuu: kaikki tai ei mitään. Tämä on taivaallinen jakoperuste ja siihen on ihmisten tyydyttävä.

    Äänestä

Laita nyt jo, hyvä veli, esille ne lähteet, joista olet poiminut nuo väitteet.
Muuten noita ei hyvälläkään tahdolla voi tulkita vilpittömiksi, vain ainoastaan provosoiviksi.

Saattaahan olla, että tuollaisia mielipiteitä esiintyy monissakin joukoissa, mutta nuo eivät kuitenkaan edusta sitä, mitä esim. es.lest. opetuksessa on tullut esille muistamani lähes 50 vuoden ajalla. Eri lest. suuntien sisällä mielipiteissä on varmaan hajontaa enemmän kuin eri ryhmien väliset erot ovat keskimäärin.

Äänestä
  • Silloin et ole käynyt esikoislestadiolaisten seuroissa lainkaan.

    Äänestä

  • Kiitos ystävällisestä palautteesta.
    Olen tiedot saanut kuunn Ruotsin Lapin saarnaajien puheista ja eräiden johtavien eslest puhujien saarnoja.
    Onko ymm, että mainitut saarnaajat ei opeta eslest. opetusta? Muuten en ymmärrä kysymystäsi.

    Äänestä

  • Vilpitön kysyjä kirjoitti:

    Kiitos ystävällisestä palautteesta.

    kantaa yhteisömme ulkopuolisiin ihmisiin, joukkoihin tms. Toivomme, että mitä enemmän siellä olis Jumalan työtä, niin sen parempi.

    Kysymystesi kaksi ensimmäistä kohtaa koskettaa sellaisia tilanteita. Eihän Raamattu kehota sellaiseen.

    Äänestä

  • tarvitse ottaa kirjoitti:

    kantaa yhteisömme ulkopuolisiin ihmisiin, joukkoihin tms. Toivomme, että mitä enemmän siellä olis Jumalan työtä, niin sen parempi.

    Kysymystesi kaksi ensimmäistä kohtaa koskettaa sellaisia tilanteita. Eihän Raamattu kehota sellaiseen.

    Sisäisesti meillä on kanta, tietoinen taikka tiedostamaton sellainen. Mielestäni tästä syystä ei voida sanoa sillä tavalla, ettei meidän tarvitse ottaa kantaa "ulkopuolisiin".

    Jos kateederilta ei otettaisi kantaa
    "ulkopuolisiin" se olisi mielestäni oikea ratkaisu.

    Mielestäni on tullut näytetyksi toteen tässäkin avauksessa, että puhujamme ottavat lähes joka seuroissa kantaa "ulkopuolisiin" kristityihin.

    Ja kanta on varsin monilla saarnamiehillä ollut kielteinen siihen mitä tulee heidän pelastumiseensa.

    Äänestä

  • - Abimelek kirjoitti:

    Olen oikein pistänyt merkille saman asian ja saa mielen tosi surulliseksi.Kovaa haukkumista tulee miltei joka saarnassa ainakin yli puolessa.Voi,voi.

    Miksikä se siitä paranee,eikä se ainakaan rakenna mitään eikä ainakaan minun uskoani kasvata.

    Äänestä

  • jeesuslainen kirjoitti:

    Olen oikein pistänyt merkille saman asian ja saa mielen tosi surulliseksi.Kovaa haukkumista tulee miltei joka saarnassa ainakin yli puolessa.Voi,voi.

    Miksikä se siitä paranee,eikä se ainakaan rakenna mitään eikä ainakaan minun uskoani kasvata.

    Täällä tavalla aloitti leeviläisetkin, eikö täällä huomata mitään , tämä menee kohti omaavanhurskautta ENEMMÄN JA ENEMMÄN KOKO AIKA
    Se ei parane ennen kuin pudotetaan henkilö USKONTO pois JUMALAN TIELTÄ ja JEESUKSEN KRISTUKSEN .Tieltä eli meidän pitää USKOA heidän päälle ja vain Heidän päälle .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    muita uskovia?

    Jaa leeviläiset? Olin panevinani merkille erään metäkin suuremman porukan.

    Äänestä

  • mollaamalla kirjoitti:

    No kuinkas luet ,

    on menossa yhä enempi sekavammaks,halkoja hakkaamaan,MARS!

    Äänestä

  • Vilpitön kysyjä kirjoitti:

    Kiitos ystävällisestä palautteesta.
    Olen tiedot saanut kuunn Ruotsin Lapin saarnaajien puheista ja eräiden johtavien eslest puhujien saarnoja.
    Onko ymm, että mainitut saarnaajat ei opeta eslest. opetusta? Muuten en ymmärrä kysymystäsi.

    Kerroppa, kuka, missä ja milloin on noita asioita noin esittänyt.
    Muuten noilla väitteilläsi on yhtä vähän arvoa, kuin jos minä kertoisin "vilpittömän kysyjän" esittäneen yleensä puheissaan joitakin asioita, jotka ovat MINUN OMIA tulkintojani

    Äänestä

  • ...kuka, kirjoitti:

    Tuttu tyyli!!

    "Kuka sanoi, olet kuullut väärin, olet käsittänyt kuule ihan väärin.."
    Uusi Arielkaan tuskin pesee mustaa valkoiseksi näin tehokkaasti, kuin tämä tuttu reaktio.
    Kysyä sopii, onko tuollainen peseminen Jumalasta.

    Turha asioita on kieltää.
    Saarnoja saa ostaa, niitä saa kuunnella puhelimella toisella puolella maata ja äänittää kovalevylle. Työkiireet estävät, etten poimi tiedostosta sanasta sanaan.

    Äänestä

  • mollaamalla kirjoitti:

    muita uskovia?

    Jaa leeviläiset? Olin panevinani merkille erään metäkin suuremman porukan.

    Matt. 5:44   Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
    Matt. 5:45   että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa;

    sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
    --------

    Matt. 5:46   Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva?

    Eivätkö publikaanitkin tee samoin?

    Matt. 5:47   Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette?

    Eivätkö pakanatkin tee samoin?

    *) Matt. 5:48   Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."
    --------------

    Jokainen uskossa valvova kristitty huomaa riman joka on niin korkealle asetettu, että se jää meiltä kaikilta ylittämättä ja saavuttamatta .

    SE ON YKSINKERTAISESTI MAHDOTON TEHÄVÄKSI.

    (Silti fariseuksesta ei vieläkään tule niin syntistä, että pitäisi amoon turvautua.)
    - Sokea on sokea!!!

    Tässä(kin) on siis mainittu syy, JOKAISELLE MEISTÄ, kontata Jeesuksen jalkain juureen pyytämään hänen nimensä ja pyhän verensä tähden armoa ja anteeksiantamusta Jumalalta.

    Jumalan lupausten mukaan me saamme armon, pyytäessämme sitä Jeesuksen ansion tähden Jumalalta, kunhan meistä tulee ensin armoa tarvitsevia syntisiä.

    Äänestä

  • Torjuntareaktio kirjoitti:

    Tuttu tyyli!!

    "Kuka sanoi, olet kuullut väärin, olet käsittänyt kuule ihan väärin.."
    Uusi Arielkaan tuskin pesee mustaa valkoiseksi näin tehokkaasti, kuin tämä tuttu reaktio.
    Kysyä sopii, onko tuollainen peseminen Jumalasta.

    Turha asioita on kieltää.
    Saarnoja saa ostaa, niitä saa kuunnella puhelimella toisella puolella maata ja äänittää kovalevylle. Työkiireet estävät, etten poimi tiedostosta sanasta sanaan.

    Jatkuvasti näyttää toistuvan sama ilmiö.
    Levitellään huhua, että esikoisuudessa opetetaan muka näin tai noin. Kun sitten kysytään, kuka on näin sanonut, ja missä, ei siihen kyetäkään vastaamaan.
    Tällainen on tarkoituksellista asiain vääristelyä ja väärän todistuksen antamista toisista.

    Äänestä

  • tuokin kirjoitti:

    naurattaa

    Äänestä

OLit aivan oikeassa , eilen ei jäkeviä vastauksia . aivan kasipäitä ainakin viim.
Koetan vastata :

1). Luuloon , ei ainakaan Raamattuun

2). Viittaan yllä olevaan

3). Heidän käskytykseen , luottakaa meihin , ja Jeesuksesta ei niin väliä , Hänestä on tehty kävely keppi . Oikeasti he ovat myös unohtaneet JUMALAN , Koskapa vain vanhimpia tulee kunnioittaa . LLL. oli nöyrä , näihin verrattuna

Äänestä

Lutherin kerrotaan myös saarnanneen et ihmisen järki on hänen pahin vihollinen jolta on niskat taitettaman.

Esikoislestadiolaisessa seurakunnassa on myös menneinä aikoina tapauksia kun ihminen epäuskoisena oli levitellyt perättömiä tietoja liikkeestä mutta elävän uskon saatuaan, valheet joita hän oli julkisesti kertonut piti myös julkisesti korjata...tähän ei kukaan vaatinut mutta omatunto ei antanut nukkumarauhaa ei yöllä ei päivällä ellei puhdista vääryyttä mitä oli julistanut.

Luther opetti myös näin: Toinen ihminen opettakoon ja saarnatkoon miten tahtoo, sinun asiasi ja sinun autuutesi asia, sinun iankaikkinen onnesi vaatii kuitenkin, että koettelet oman uskosi.

Usko ei ole omiin mieltymyksiin uskomista vaan uskomista Jumalan-sanaan ja ja Jumalan tahtoa ei voi kumota vaan usko pitää olla yhtäpitävä Jumalan Pyhän-sanansa kanssa.

Ystävällisin terveisin Ystävä.

Äänestä
  • Narsistiset johtajat jalustalle?

    Päinvastoin Raamatussa on kerrottu. Seurakunta kutsuu jonkun joukostaan sananpalvelijaksi, ja SEURAKUNTA (ei saarnaajat) kontrolloi nyöskin sananjulistajan julistusta.

    Tähän tehtävään tarvitaan seurakunnan keskuudestaan valisema seurakuntaneuvosto joka asettaa saarnaajat, ja tarvittaessa erottaa heidät tehtävästään, jos se poikkeaa Kristuksen evankeliumista. Joka on:

    - YKSIN USKOSTA
    - YKSIN ARMOSTA
    - YKSIN KRISTUKSEN TÄHDEN

    Äänestä

  • - Abimelek kirjoitti:

    Narsistiset johtajat jalustalle?

    paljon yksinkertaisempi ratkaisu.

    Kuukauden lukujärjestys.
    Jokainen saa sitten itse valiita, ketä kuuntelee. Se on demokraattinen tapa, eikä vaadi mitään hallinnollisia toimenpiteitä.

    Ja tämä on käytössä lähes kaikkialla muualla, myös kirkon piirissä.

    Äänestä

  • Puutun hiukan kinaanne:

    JÄRKI.
    Luther pitää tärkeänä järkeä. Ollessaan Wormsin valtiopäivillä syytettynä hän sanoi:
    "Jos minua ei Pyhän Raamatun todistuksilla JA
    selvillä järkisyillä....".

    Kristityn tulee siis käyttää myös järkeään, ettei selittäisi Raamatun avulla järjettömyyksiä.

    USKO
    En halua olla loukkaava, mutta nimimerkki Nimetön
    on esimerkki siitä, ettei asioita ja uskomuksia ole Jumalan sanan rinnalla koeteltu.

    En halua pakottaa. Vasta sitten kun pohja pettää, alkaa ihminen turvaamaan Jumalan sanaan. Moni eslest kristitty ja saarnaaja on tullut tähän tilanteeseen vasta kuolinvuoteellaan.

    Kiitos ystävällisestä viestistä.

    Äänestä

  • vihne kirjoitti:

    paljon yksinkertaisempi ratkaisu.

    Kuukauden lukujärjestys.
    Jokainen saa sitten itse valiita, ketä kuuntelee. Se on demokraattinen tapa, eikä vaadi mitään hallinnollisia toimenpiteitä.

    Ja tämä on käytössä lähes kaikkialla muualla, myös kirkon piirissä.

    Viikon ruokalista ilmoitustaululle! :-)))

    En allekirjoita tätä seuraavasta syistä:

    Kristus on ainut ravinto iankaikkista elämää isoaville ja janoaville.

    Ei voda ajatella että maanataina olisi Kristusta lihapullakastikkeella.

    Tiistaina pääruokana Kristus ja hedelmäkiiseli jälkiruoaksi.

    Keskiviikkona päärukana runsaasti suolattua ruotokalaa ja kotiin lähtijöille matkasauvaksi kävelykeppi, jossa on Kristuksen kiiltokuva.
    Etc.

    Inhimillisten taipumusten mukaan ja tottumuksen vuoksi joku olisi aina ruotokalapöydässä mukana.
    Yksi nappaisi vai kiisselit. Yksi söisi lihapullia ja lihoisi niin että ylpeyttä kannattelevat henskelit lopulta pettäisivät.

    Nythän sinä olet sitämieltä, ettei olekkaan vapautta valita ketä haluaa kuulla?

    Vanha tahti siis jatkukoon. Nimittäin, jos jotakin seurakuntaneuvostoja perustettaisi, ne olisi valittava demokraattisella vaalilla. Ongelma vain vähän tiivistyisi.

    Äänestä

  • - Abimelek kirjoitti:

    Viikon ruokalista ilmoitustaululle! :-)))

    En allekirjoita tätä seuraavasta syistä:

    Kristus on ainut ravinto iankaikkista elämää isoaville ja janoaville.

    Ei voda ajatella että maanataina olisi Kristusta lihapullakastikkeella.

    Tiistaina pääruokana Kristus ja hedelmäkiiseli jälkiruoaksi.

    Keskiviikkona päärukana runsaasti suolattua ruotokalaa ja kotiin lähtijöille matkasauvaksi kävelykeppi, jossa on Kristuksen kiiltokuva.
    Etc.

    Inhimillisten taipumusten mukaan ja tottumuksen vuoksi joku olisi aina ruotokalapöydässä mukana.
    Yksi nappaisi vai kiisselit. Yksi söisi lihapullia ja lihoisi niin että ylpeyttä kannattelevat henskelit lopulta pettäisivät.

    siinä seurakuntaneuvostossakin olisi ongelmia.

    Mitä vikaa on nykyisessä asioiden hoitotavassa?

    Ei se oikein kävisi laatuun, että saarnaajia alettaisiin erottelemaan. Kyllä kuulijoiden on paljon helpompi kuunnella itselle, minkä Jumalan Sana juuri itseen kohdistaa. Jos tulee esiin asia, joka ei kosketa, niin anna mennä ohitse.

    En usko, että se toisi mitään muutosta. Väärällä mielellä kuulija löytää aina vikaa puheesta.

    Olis se varmaankin melkoinen kööri se seurakuntaneuvosto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vilpitön kysyjä kirjoitti:

Pyysin eilen perusteluja muutamaan esikoslestdiolaisuuden opinkappaleeseen, mutta niitä ei tullut.
Ilmeisesti esikoislestdiolaiset eivät tunne opetuksensa perusteita, tai sitten täällä ei ole ketään, joka käy esikoislest. seuroissa.

1 Mihin perustuu esikoislest opinkäsitys, että
vain esikoslest. yhteisö on Kristuksen seurakunta

2 Mihin perustuu esikoislest. saarnaajien käsitys, että vain esikoislest. todistama synninpäästö pätee Jumalan edessä

3 Mihin perustuu käsitys siitä, että Ruotsin Lapin saarnaajat ovat hengellisesti viisaampia kuin muut saarnaajat?

Mielestäni nämä opetuskohdat kaatavat kaiken sen, mitä uskonpuhdistajat opettivat.
Pyydän perusteluja Raamatulla ja Lutherin opetuksilla, kosa M.L. on yhdistyrekisterin mukaan esikoislest. oppi-isä.

Laestadius sanoo olevansa periaatteellisista syistä Tunnustuskirjojen puolella. Hän siis sitoutui oppi-isänsä Lutherin oppiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu