Pennutus?

Meillä on 3v.beagle-neiti,tosi hyvä jänishommissa. Tarkoituksena ei ole teetättää pentuja, olemme miettiineet leikkauttamista,mutta miten se vaikuttaa ajoviettiin ym.käytökseen?
Jotkut sanovat,että yhdet pennut olisi hyvä tehdä, onko kenelläkään kokemusta?
6891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei tiettävästi vaikuta metsästysviettiin. Pennutuskaan ei välttämätön.

Äänestä
  • Metsästysvietti ja lisääntymisvietti on kaksi ihan eri asiaa. Ihan kuten ihmisilläkin :).

    Äänestä

Leikkautin oman beagleni koiran ollessa puolitoista vuotias. Pentuja ei ollut tehnyt ja metsällä oli, kuin ennenkin. Jouluaattona jouduin viemään Rakkaan Kaverini eläinlääkäriin viimeiselle piikille. Rakkaani oli jo 13 vuotias ja takapää oli halvaantunut. Ystävät hyvät voin sen kertoa, että tuo reissu oli elämäni rankin.

Äänestä

Meidän tyttö oli jo yli 4 vuotias kun pennutimme sen yli vuosi sitten.
On ahkera jänisajuri ja pennutus ei oikeastaan muuttanut mitään.
Pentuja syntyi 10 joista kaksi kuoli.
Jälkijoukko on ympäri Suomea ja myös joillakin jo jänisjahtikokemuksia.
Pennutus on sinänsä kokemus, ainakin meille rankka kokemus, kun ei oltu ennen jouduttu vastaaviin tilanteisiin. Onneksi kaikki meni muuten hyvin mammakoiran osalta.
Nyt meillä on myös urosbeagle ja pelkäämme ettei vaan vahingossa tulisi lisää piikkeleitä:)

Äänestä

Leikkauttaminen ei vaikuta metsästysviettiin, on kokemusta.
Ja se vanhankansan uskomus että yhdet pennut olisi hyvä saada ei perustu mihinkään tieteelliseen näyttöön joten hyvät ihmiset unohtakaa se. teettäkää pennut vain ja ainoastaan jos koira osottautuu todella hyväksi ja terveeksi sekä tahdotte hoitaa kasvattajan työnne huolellisesti.

Äänestä
  • Kirjoitit asiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Beagle-neiti kirjoitti:

Meillä on 3v.beagle-neiti,tosi hyvä jänishommissa. Tarkoituksena ei ole teetättää pentuja, olemme miettiineet leikkauttamista,mutta miten se vaikuttaa ajoviettiin ym.käytökseen?
Jotkut sanovat,että yhdet pennut olisi hyvä tehdä, onko kenelläkään kokemusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu