hei,olen täysi-ikäinen ja sairastanut jo aika monta vuotta.ollut osastollakin.
äitini sanoi minulle että olen hänelle suuri pettymys tyttärenä koska en kykene parantumaan ja nostamaan painoani täysin normaaliksi,saamaan kuukautisia.onko oikein äidiltä vaatia tällaista?
miksi en voi olla sellainen kuin itse haluan,miksi minun pitäisi muokata itseni äidin toivomaksi unelma-tyttäreksi? olenko paha ihminen kun en halua muuttua? vai pitäisikö vain haistattaa äidille paskat,muuttaa pois kotoa ja jättää hänen mielipiteensä omaan arvoonsa? tuntuu että vanhempani syyttävät minua kuin olisin tahallani tähän paskaan sairastunut ja syön huonosti vain kiusatakseni heitä ja ollakseni mahdollisimman hankala.he eivät voi ymmärtää kuinka äärettömän vaikeaa syöminen on minulle ja miksi en halua syödä rasvaa,punaista lihaa yms. mitä mä teen? en jaksa taistella heidän kanssaan ikuisesti.olisiko oikea ratkaisu katkaista välit kokonaan,kunnes tulevat järkiinsä ja tajuavat että tämä on sairaus eikä mitään lapsen typerää tahallista kiukuttelua?
äitini sanoi minulle että olen hänelle suuri pettymys tyttärenä koska en kykene parantumaan ja nostamaan painoani täysin normaaliksi,saamaan kuukautisia.onko oikein äidiltä vaatia tällaista?
miksi en voi olla sellainen kuin itse haluan,miksi minun pitäisi muokata itseni äidin toivomaksi unelma-tyttäreksi? olenko paha ihminen kun en halua muuttua? vai pitäisikö vain haistattaa äidille paskat,muuttaa pois kotoa ja jättää hänen mielipiteensä omaan arvoonsa? tuntuu että vanhempani syyttävät minua kuin olisin tahallani tähän paskaan sairastunut ja syön huonosti vain kiusatakseni heitä ja ollakseni mahdollisimman hankala.he eivät voi ymmärtää kuinka äärettömän vaikeaa syöminen on minulle ja miksi en halua syödä rasvaa,punaista lihaa yms. mitä mä teen? en jaksa taistella heidän kanssaan ikuisesti.olisiko oikea ratkaisu katkaista välit kokonaan,kunnes tulevat järkiinsä ja tajuavat että tämä on sairaus eikä mitään lapsen typerää tahallista kiukuttelua?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minusta tuntuu, että äitisi pelkää niin paljon menettävänsä tyttärensä tuolle hirvittävälle taudille ja kärsii suunnattomasti, kun katsoo, miten sinä kärsit. Sen takia hänen suustaan pääsee moisia sammakoita. Ei tietenkään ole oikein, että äitisi moisia sinulle puhuu ja ymmärrän hyvin, että sinusta tuntuu pahalta. Äidistäsi luultavasti tuntuu, että hänen keinonsa ovat lopussa ja hän on voimaton ja uupunut taudin edessä, aivan kuten sinäkin. Oletko keskustellut äitisi kanssa sairaudesta, tunteistasi ja peloistasi? Päin naamaa on varmasti vaikea näin isosta asiasta puhua, mutta oletko ajatellut kirjoittaa hänelle esimerkiksi kirjeen? Siihen voisit laittaa noita pohdintoja, mitä viestissäsi oli. Laittaisit lisäksi tietopaketin anoreksiasta, voihan olla, että äitisi ei todellakaan vielä ymmärrä, että kyse on mielensairaudesta, ei kiukuttelusta.
Välien katkaisu vanhempiin kuulostaa minusta huonolta ratkaisulta, eikä luultavasti pitemmän päälle palvele ketään. Jos käyt terapiassa, niin olisiko hyvä ottaa joku kerta vanhemmatkin mukaan? Perheterapia voisi tehdä teille hyvää?
Onnea matkaan ja toivottavasti sinun ja perheesi tilanne paranee:)
Nimimerkki Äiti itsekin kirjoitti hyvin.Äideillä on varmasti tuskainen olo kun lapsen elämä ei mene niin kuin äiti olisi toivonut.Äidillä ei tietenkään ole koskaan oikeutta vaatia lasta täyttämään äidin unelmia,eikä lapsen velvollisuus ole olla äitinsä unelman täyttymys!
Minäkään en täyttänyt oman äitini toiveita ja olen nuoresta lähtien joutunut valitsemaan oman elämäni,valinnoista monet vastoin äitini toiveita.Sairastin myös anoreksiaa,ja minun sairaudessani varmasti osa oli epätoivoista pakoa pois äidin vahvoista odotuksista.Välini äitiini eivät ole sen koommin olleet kovin läheiset,mikä on ollut minulle surun aihe.En koskaan varsinaisesti katkaissut välejä vanhempiini,en vain halunnut olla heidän vaikutuksensa alaisena.Tunsin,etten pääse itsenäistymään jos en ota välimatkaa.Minä muutin pois kotoa ja aloin etsiä omaa elämääni.
Nyt olen itse kolmen lapsen äiti,ja näen koko ajan paremmin,miten jokainen lapsi on erillinen,erilainen yksilö.En tunne tarvetta asettaa lapsilleni odotuksia,toivon vain heidän löytävän itselleen hyvän elämän,omannäköisensä.Sellaista oikeutta ajatella asioista omalla tavallaan,kokea ja toivoa elämältä muutakin kuin mitä äiti ja isä ovat kokeneet,tehdä ja löytää oman elämänsä tärkeät asiat,sellaistahan edelleen itsekin käyn läpi.
Toivon voimia ja rohkeutta sinulle ja äidillesi viisautta,että hän pystyisi tukemaan sinua.Äitisi tarvitsisi oikeaa tietoa anoreksiasta ymmärtääkseen sinua.Ja vaikka hän ei tulisi ymmärtämään sinua,usko omaan oikeuteesi olla omanlaisesi.Sinunlaistasi ei ole toista,ja sinun elämästäsi tulee antoisaa kun etsit itse tiesi.
Minä olen välillä masentunut ja kärsin huonosta itsetunnosta,en saanut kotoa sellaista tukea persoonalleni kuin olisin tarvinnut(en silloin nuorena sitä edes osannut kaivata kun en tiennyt mitä voisin vanhemmilta odottaa,mutta nyt aikuisena olen ymmärtänyt mitä vaille jäin).Mutta olen kokenut paljon iloa ja hyvää elämässäni kaikkien myrskyjen keskellä enkä luovu oikeudestani elää omaa ainoata elämääni.
Ajattelen sinua!