Olen töissä mielenterveysosastolla. Yritän tosissaan auttaa potilaita. Valitettavasti monilla työtovereilla on taipumusta "käyttää valtaa" eli toisinsanoen kiusata potilaita tarpeettomasti.
Saattaa olla, että itsekin tähän syyllistyn, mutta näin samanalan ihmisenä haluaisin herättää tästä aiheesta keskustelu.
Saattaa olla, että itsekin tähän syyllistyn, mutta näin samanalan ihmisenä haluaisin herättää tästä aiheesta keskustelu.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi hoitajat kiusaavat potilaita? Kuuluuko se nokkimisjärjestelmään, onko heillä huono itsetunto vai ovat yksinkertaisesti pirullisia ja nauttivat kiusaamisesta. Mielestäni yksi syy hoitoalalla vallitsevaan pahoinvointiin on se, että esimiehillä ei ole juurikaan koulutusta johtamiseen. Esim. osastonhoitajaksi pääsee kuka tahansa hoitaja jolla on joitakin avuja ja on sopivasti ruskeakielinen.
Ihan sama kuin millä tahansa työpaikalla; jos naisella ongelmia kotona esim. sänkyhommat ei toimi niin se usein naisilla purkautuu känkkäränkkä-toimintana työpaikalla.
Näin se valitettavasti on. Naiset ovat tunne-elämältään haahuilevia ja siksi eivät oikein johtajatasolla pärjää..
Potilaiden kiusaaminen on mukavaa. Sr tekee hyvää minulle. Kun kiusaan potilaita, näytän heille olevani heitä parempi. Pidän työstäni
hoitamia potilaita on erityisen helppo kiusata, koska he ovat puolustuskyvyttömiä sairautensa tähden ja toisaalta kuka heitä uskoo tai ottaa vakavasti, kaikki kuitenkin menee sairauden piikkiin vaikka näin ei aina olisikaan.
Toisaalta olen kyllä sitä mieltä että sairaanhoitoalalla kiusaaminen, alistaminen, nöyryyttäminen ja vieläpä se kateuskin on tavallistakin tavallisempaa - tämähän on ihan virallisestikin tiedossa. Eli - pitäisikö alan ihmisten itsensä ruveta kattomaan peiliin entistä enemmän. Teillehän tuli ne palkankorotuksetkin joitten myötä työn valitettu raskaus varmaan keveni huomattavasti - heh - kaikkea ei siis voi laittaa henkisesti ja fyysisesti rasittavan työnkää piikkiin. Oma ajattelutapa, omat väärät henkiset käytännöt, oman itsensä tutkiskelu ja muitten ratkaisujen haku kuin lähimmän työtoverin tai alaisen henkinen lyöminen - saati sitten potilaan. Kiitos ja näkemiin, toivottavasti ei nähdä osastolla .... heeeeeeeeeeeeee.
ilmeisen sairasta porukkaa ja ne sairaimmat saa parhaimmat pisteet.
Nehän täytyy myös kiusata ja polttaa loppuun. Ihanaa!!!