Hei!
Miten ihmeessä te kanssasisaret kestätte esimerkiksi kahden tai kolmen viikon kiinnioloajan? Tai sen armeija-ajan muutenkin? Meneekö viikonloput vahingossa riidellessä, kun tunteet ovat pinnassa? Vai onko suhde hyvässä jamassa armeijasta huolimatta?
Poikaystäväni lähti nyt tammikuussa armeijaan, ja hän on ollut siellä heti alusta saakka kolme viikkoa kiinni. Nyt viikonloppuna tulee onneksi takaisin, olen niin uskomattoman onnellinen siitä.
Miten ihmeessä te kanssasisaret kestätte esimerkiksi kahden tai kolmen viikon kiinnioloajan? Tai sen armeija-ajan muutenkin? Meneekö viikonloput vahingossa riidellessä, kun tunteet ovat pinnassa? Vai onko suhde hyvässä jamassa armeijasta huolimatta?
Poikaystäväni lähti nyt tammikuussa armeijaan, ja hän on ollut siellä heti alusta saakka kolme viikkoa kiinni. Nyt viikonloppuna tulee onneksi takaisin, olen niin uskomattoman onnellinen siitä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pakkohan se on kestää, mites muutenkaan? Aluksi sitä märisee ja kitisee jonkun aikaa, mutta ei sitä jatkuvasti voi räkä nokassa valittaa ikävää varsinkaan jos armeija kestää vuoden eikä puoli vuotta. Hulluksihan siinä tulee kun pitää koko ajan olla sitten olevinaan kamala ikävä.
Joojoo, alku varmasti hankalaa mutta kyllä se elämä muustakin koostuu kun poikaystävästä, yritäs nyt saada jotain muuta aktiviteettia ja mielenkiintoa elämääs ettei pelkäksi märisemiseksi mene sekin aika. Kun ei se kaveri sillä tavalla sieltä takaisin tule, eikä kyllä muutenkaan millään tavalla niin.
Kyllähän sitä yhteyttä pitää pitää ja semmosta, mutta ei nyt tarvitse alkaa marttyyriksi senkään uhalla ryhtyä että "ikävä on kuolettava". Koska pari kun pari, aina pitää pystyä olemaan joitakin aikoja erossa, oli tilanne mikä hyvänsä. Pitää yrittää oppia se yksinolon mukavuuskin. Ja jos olette olleet kovia riitelemään aikaisemmin niin nythän se rauhallinen irtiotto sitten onnistuu joksikin aikaa.
Yritäpäs nyt jaksella siellä ja annas poitsus rauhassa pomppia pusikoissa tän ajan nyt.
Elä nyt sitä aikaa kun saat olla yksin ja hillua ja rellestää kuin hullu. niin minä tein. Alku oli aivan sairasta kun mieheni oli intissä. Vaan sitten otin elämääni aivan toisen vaihteen päälle. Näin kavereitani, juhlin aamuun asti ja tein kaikkea mahdollista. Nyt kun sitten saamme napittaa toisiamme joka päivä ei yksin voi enää olla samalla tavalla. Riippuu tietysti täysin iästäsi ja asutteko yhdessä. Me olimme juuri muuttaneet yhteen ennen armeijaa. Siitäkin on jo monta vuotta aikaa. Onhan se toki raskasta, mutta on siinä hyviäkin puolia. Sovimem myös armeijan aikana, että pidämme pienen tauon ja näin molemmat sai elää hetken omaa nuoruuttaan. katsos armeijassa ollessa pojat haluavat tehdä asioita inttikavereiden kanssa eivätkä he juuri muusta puhukkaan. Mikä oli välillä todella ärsyttävää! mutta nyt olemme olleet yhdessä 8vuotta ja armeija oli oma aikansa. en tosin kaipaa sitä aikaa yhtään.
Moih!
Miun ukko lähti armeijaan nyt tammikuussa..
Kamala ikävä on....ihan mahoton...
Ja kun kulta on vielä kaiken lisäks sairaana
ollu jo monta viikkoo.. Nyt viimein, kun
se kävi oikeessa lääkärissä, tajusivat, että sillä
on keuhkoputkentulehdus, ja paha sellainen :0
Käy rakasta sääliks, toivottavasti se ei saa mitään
ikuista vaivaa tuosta tosi pitkittyneestä
taudista :( Kuullostaa älyttömän kurjalta...
Ja kun puhelimessa puhuminen on vähän niin ja
näin.. ei se oikein osaa siinä puhua, kun on kaikki ympärillä... Ja mustasukkaisuuski vaivaa :O
Se aina välillä epäilee mun tekemisiä, vaikka oon
luvannu olla kiltisti ja TODELLAKIN oonkin!!!
Ollaan seurusteltu kaksi vuotta ja armeijan jälkeen muutetaan yhteen :)
Nyt vain pitää odotella lomia :)
Tsemppiä kaikille joiden rakas on armeijassa :)