oikein jatkuu. Exän 14 ja 16 vuotiaat käy joka toinen viikonloppu. Koska nämä tapaamiset oikein harvenee? Koska ne alkaa itsenäistyä? Vai käykö ne 18 vuotiaiksi asti? Kertokaa miten teillä muilla. Tähän ei liity tätä jossittelua tapaamisista ja oikeuksista joten niitä ei tarvii kommentoida. Vastatkaa vain kysymyksiin niin ei tule jonnenjoutavan pitkää turhaa juupa jaapa keskusteluketjua tästä!
kuinka kauan
tää rumba
151191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Meillä lapset (alle kouluikäisiä) käyvät isän uudessa kodissa yökylässä (1yö) noin kolmen kuukauden välein.
Asutteko niin kaukana toisistanne? Minkä ikäisiä lapset ovat?
Isä asuu "virallisesti" noin parin kilometrin päässä mutta käytännössä asuu n. 100 km:n päässä. Lapset ovat 3, 5 ja 7 vuotiaat joten eivät ihan "helpossa" iässä. Isälle ja uudelle naiselle riittää nämä harvat tapaamiset. Ei ole kuulemma aikaa tavata useammin koska on paljon muita menoja.
oon nyt nelikymppinen ja viikottain "kotona" vierailen vieläkin.
13- ja 16-v ovat isällään edelleen joka toinen viikonloppu ihan niinkuin ennenkin, ja minä pidän sitä ihan luonnollisena koska muuten eivät näkisi isäänsä juuri koskaan. Ei ole tullut mieleen edes miettiä tämän käytännön lopettamista.
Vaikka elänkin uudessa parisuhteessa, niin isä on kuitenkin aina isä enkä halua heidän väliensä "jäähtyvän".
Miksi pidät rumbana sitä jos miehesi isot lapset ovat teillä joka toinen viikonloppu? Eihän heistä tarvi kuitenkaan kovin paljoa huolehtia, enää ei ole vaipanvaihtamista, syöttämistä eikä muutakaan mitä "joutuu" pienempien lasten kanssa tekemään.
Tosin murkkuikäisten äitinä tiedän kuinka raivostuttavia ne voi joskus olla....
tulevat kuin täysihoitoon. Ruuat valmiiksi tehtynä ja pöytä katettuna ja silti naamat väärällään jos ei satu mieliruokaa.
Kyllähän lasten tietenkin pitää jotain tehdä myös etävanhemman luona; omien jälkien siivousta, roskien viemistä, kaupassa käyntiä ym. mutta sinulta tuli tuossa yksi pointti mikä on itseäni vaivannut jo jonkin aikaa.
Lapseni ovat isällään ja hänen avovaimollaan vain joka toinen viikonloppu, ja melkein poikkeuksetta siellä on ruokana hernekeittoa josta kumpainenkaan ei pidä, ja isänsä sen hyvin tietää...
En nyt tarkoita että pöydässä pitäisi hanhenmaksapalleroita olla, mutta jos rahasta on kiinni niin halvalla voi myös tehdä muunkinlaista ruokaa. Sellaista mistä jokainen pitää.
Silloin kun omani ja miehen lapset ovat meillä viikonloppuna, minä ainakin haluan "hemmotella" kaikkia sellaisella ruualla mikä on kaikkien herkkua!
Olisit, hyvä ihminen, jo aikaa sitten opettanut lapset talon tavoille. Tuollaisille munakarvasille siivous, tiski ja ruuanlaitto vuorot. Ilmanmuuta kaverit mukaan ostoksille kantamaan maidot, juotavat ja muut painavat jos mielii syödä ja laiskotella.
Isälläkin varmaan löytyy mukavaa yhteistä tekemistä omien askarten parista.
Eiköhän perinteinen saamaton teini kyllästy tällaiseen järjestelmällisyyteen pikapuolin ja käynnit harvenevat kunhan kokevat että mamin luona pääsevät helpommalla.
vanhemmuudeksi. Miksi ihmeessä lapset eivät saisi tavata isää pari kertaa kuussa ja olla tämän luona yötä? Tapaamisista tulee lähinnä päivävierailuja vasta siinä vaiheessa, kun lapset muuttavat kotoa -näin ainakin itse järkeilen.
Sinun kannattaisi tässä kohtaa käyttää hieman empatiakykyäsi ja miettiä suhdetta omiin vanhempiisi. Olisitko itse toivonut, että olisit saanut tavata toista vanhempaasi vain muutaman kerran vuodessa teininä. Vai oletko niin jo kokenutkin? Lapsia ne ovat kuitenkin vielä tuossakin iässä ja tarvitsevat molempia vanhempiaan.
Jos tapaamisissa mättää joku tai lasten käytös ärsyttää (kuten murkkujen useimmiten), puhu miehellesi ja yrittäkää sopia säännöt. Älä kuitenkaan protestoi lasten läsnäolosta, se on julmaa ja väärin!
aikuisiksi ja loppuu tämä rumba. Kyllä käy välillä ottaa nuppiin kun ruokapöydästä noustaan niin erikseen pitää huomauttaa että astiat laitetaan koneeseen. Sen verran monta vuotta olen tästä asiasta huomautellut ja välillä tuntuu ettei ne piruuttaankaan saa niitä koneeseen. Toinen vitutus on se, että juomalaseja lojuu jatkuvasti milloin missäkin. Sen takia täällä kirjoittelen että voi päästellä höyryt tänne niin ei tarvii kiukutella niille. Kohta ne taas tulee.
Meillä rumbaa ja sambaa on kestänyt pian kymmenisen vuotta. Enkä ole vieläkään kyllästynyt.
Vanhin asuu jo poissa kotoa, ja "nuorempia" kotosalla 3, joista 1 "oma!, loput "puolikkaita" mutta rakkaita. Armaassa teini- iässä jokaikinen.
Nyt on porukka melkein tuplaantunut, kun kahdella vanhemmalla on jo tyttö- ja poikaystävät...
En tiedä onko vika minussa, mutta minä ainakin nautin, kun kokoontuvat välillä kaikki (myös poismuuttanut) meille yhdeksi häliseväksi joukkioksi. Jääkaapin ovi käy, ja ruokapöytään lisätään lautasia. Keitetään lisää perunoita ja paistetaan vaikka kananmunia lisukkeeksi.
Tänään juuri mietein, kun oli työviikko takana, perjantai-siivous loppusuoralla, ja esikoinen tyttöystävineen tuli "kylään". Oli kova nälkä, ja kaapista löytyi onneksi vielä äsken laitetun ruuan tähteet. Oli mukavaa vaihtaa viikon kuulumiset nuoren parin kanssa, nauraa ja vaihtaa ajatuksia, antaa välillä ohjeita oman kodin hoidosta. Esikoinen ei ole "oma" lapseni, mutta minulle hyvin rakas ihminen, jonka kasvamista aikuiseksi olen lämmöllä seurannut ja tukenut. Sitten tuli "oma" kotiin kyliltä poikakaverinsa kanssa, ja hälinä lisääntyi. Kaikilla oli puhuttavaa ristiin rastiin, naurettiin ja ihmeteltiin. Keitettiin teetä ja kahvia. Loputkin "pesueesta" saapui kotiin, ja riemu ja hulina sen kun yltyi. Ja kas kummaa, virkistyin itsekin nuorten iloisuudesta ja vilkkaudesta. En lösähtänytkään väsyneenä sohvalle telkkaria tölläämään, vaan sain sydämen täydeltä mukavaa ihanaa ja rakasta seuraa!
En tiedä kuinka kauan tämä "rumba" jatkuu, mutta toivon sen jatkuvan koko loppuelämäni.
Terveisin: yksi äiti ja äitipuoli
Kyllä ne alkaa vähentyä mitä lähemmäs täysi-ikäisyys tulee. Meillä ainakin nuorilla on viikonloppurientoja kavereiden kanssa, leirejä ja kaikenlaista. Riippuu tietysti nuorista, miten kiinni ovat vanhemmissaan. Aikuistumiseen kuuluu tietty irrottautuminen, mikä varmaan ajastaan tulee. Itsekin tässä odottelen, milloin ensimmäinen lentää pesästä.
Sitäpä tuossa juuri vähän kuin haikean-suloisin tuntein tarkoitin. Ja siksi olen onnellinen, että tuo pian 20v, omassa kodissaan elävä nuori mies nuorikkoineen käy usein kylässä, juttelee asioistaan, kyselee neuvoja ja välillä parannetaan maailmaa enemmänkin. Pois on jäänyt se murrosiän juro "kaiken osaava ja tietävä" asenne. :)
Alkuperäiselle vinkiksi, että koita nyt vaan jaksaa, vaikka ovatkin jöröjä mutrusuisia murrosikäisiä. Kyllä sekin päivä koittaa, että kasvavat aikuisiksi, ja asennoituvat ihan eri tavalla sinuun ja mieheesi. Eivätkä odota välttämättä mitään täyden palvelun kattausta joka kerta. Itse ainakin nautin täysin siemauksin näistä vierailuista.
Kotonamme asustaa vielä kolme kappaletta 13 - 16- vuotiasta murkkua, ja onhan se niin, että välillä on niitä myrskyisä päiviä, mutta kyllä sitä aurinkoakin piisaa :)Kun sovitaan tietyistä säännöistä ja rajoista ja valvotaan että ne pitävät, on kaikilla hyvä olla.
Eikä sinun kai ole pakko aina laittaa ja passata. Kyllä ne mutrusuut osaavat varmasti kattaa pöytää tai kantaa tiskit koneeseen, jos kerran ovat mutrussa suin koko ajan, niin ei se siitä ainakaan pahene.
En tiedä, mutta itse jo kaipaan heitä (uusperheeni lapsia), ennenkuin ovat edes ehtineet kaikki lentää maailmaan ja haluan satsata siihen, että haluavat käydä luonamme poismuutettuaankin.
Että jos välimatka ei ole pitkä, niin onko se täysin vierasta teille, joilla lapset/lapsipuolet jo isompia, että lapset näkevät isäänsä/äitiään myös itse järjestäminään aikoina? Esimerkiksi muistan erään tapauksen, jossa isän työ oli niin joustavaa, että lapsi näki isäänsä ihan päivisinkin - kahvittelivat, juttelivat jne. Siinä ei tosin ollut mitään vuorotteluja, mutta tuollainen vaikka viikonloppujen lisänä? Onko kenelläkään näin? Joskus tuntuu hassulta vaikka tosin selvemmältä ja helpommalta vanhemmille, että tosiaan sokeasti mennään 18 vuotta tapaamisten mukaan eikä lapsi ja toinen vanhempi itse itsenäisesti järjestä tapaamisia vapaa-ajallaan. Ja tämä itsenäinen tapaaminen jatkui 18 vuoden jälkeenkin luontevasti ja välit todella lämpimät tietääkseni vieläkin, vaikka silloin ei näitä vuorotteluja niin käytetty.
Mun mielestä tuollainen kuulostaa mukavalta lisältä ja ohjaa lasta ja vanhempaa toimimaan keskenään, kun lapsi itsenäinen viettämään sitä omaa päiväsvapaa-aikaansa.
Me ollaan alusta pitäen sovittu lasten kanssa tapaamiset keskenämme, lapset oli murrosikäisiä eron aikaan. Välimatkaa on pari km. Eli jompi kumpi soittaa ja kysyy että tavattaisko. Isoilla lapsilla on omiakin menoja, samoin aikuisilla omiaan ja on kiva vaihtaa pikakuulumisia vaikka kaupungilla kahvilla.