Niin, kaikkihan tietää että naisia ne hormonit heittelee. On PMS, raskaushormonit, imetyshormonit ja vaikka mitkä. Mutta kai tässä nyt joku raja on oltava. Tarkemmin erittelemättä: Elämäni on ollut yhtä helvettiä viimeisen vuoden aikan. Ensin puoli vuotta raskautta, siihen päälle puoli vuotta imetystä ja vaimo on ollut koko ajan täysi mieli½.
Parin tunnin sisään vaimo voi olla Raivotar, Madonna, Nymfomaani ja Marttyyri. Kulloinkin vallitsevaa olotilaa ei voi ennustaa ja siirtymät on salamannopeita. Siirtymän laukaiseva tekijä voi olla vaikkapa eteisen lattialla oleva, kengästä jäänyt lumikokkare.
Puhuminen? On yritetty, seurauksena silmänräpäyksellinen muuntuminen Marttyyrin kautta Raivottareksi. Ei helvetti, kohta ei ole muuta mahdollisuutta kuin asumisero. Onhan ne hormomyrskyt varmaan rajuja mutta kai sitä nyt ihmisellä jotain itsehillintää oltava.
Parin tunnin sisään vaimo voi olla Raivotar, Madonna, Nymfomaani ja Marttyyri. Kulloinkin vallitsevaa olotilaa ei voi ennustaa ja siirtymät on salamannopeita. Siirtymän laukaiseva tekijä voi olla vaikkapa eteisen lattialla oleva, kengästä jäänyt lumikokkare.
Puhuminen? On yritetty, seurauksena silmänräpäyksellinen muuntuminen Marttyyrin kautta Raivottareksi. Ei helvetti, kohta ei ole muuta mahdollisuutta kuin asumisero. Onhan ne hormomyrskyt varmaan rajuja mutta kai sitä nyt ihmisellä jotain itsehillintää oltava.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tuntuu mun miehellä olevan hormoonit sekaisin, kuulostaa aivan häneltä sun kuvaus :)
Minä en ainakaan tunnista itseäni kuvailemistasi oireista. Jonkin verran vaikuttaa, mutta ei oikeastaan kauheest eroa tavallisesta minästä. Ainoastaan itken herkemmin, siinä on iso ero.
Tottakai nämä asiat on jokaisella henk. koht juttuja, että ei voi tietenkään verrata, mutta en nyt neuvo, että tarttis erotakaan... Kannattais vaikka varata aika vaikka jonnekin perheneuvolaan tms. Taitaa olla naisesi aika tempperamenttinen muutenkin, vai onko oikeesti rakaus muuttanut hänet?
kyseessä? Sori saivartelu, mutta oli pakko kysyä. Mun kokemusten mukaan hormonit tai mitkä lienevät heittelevät miestä vähintään yhtä paljon - ja yhtä arvaamattomasti. Tyyppikysymys enemmänkin, kuin sukupuolikysymys.
Omalla kohdallani se, kuinka paljon hormonimyrskyt ovat pystyneet minua heittelemään, on riippunut siitä, kuinka hyvin olen kokenut tulleeni kuulluksi. Pelkästään tieto siitä, että kumppani tiedostaa ja ymmärtää, että mielialat esim. raskauden aikana heittelevät, on toiminut heittelyä voimakkaasti laukaisevana ja hillitsevänä tekijänä - ikään kuin painekattilan venttiilinä.
Kuinka "helppo" raskaus oli? Kuinka helppo synnytys? Kuinka helppohoitoinen vauva? Millä tavalla sinä olet ollut mukana? Minkälainen suhteenne oli ennen tätä? Minkälaisia kokemuksia vaimolla on omasta vauva-ajastaan ja lapsuudestaan? Omista vanhemmistaan? Monenlaista juttua raskaus etc. voi ruopata ihmisestä esille. Onko teillä kahdenkeskistä aikaa? Viihdyittekö hyvin yhdessä ennen vauvaa? Saatteko lapsenhoitoapua joskus toivoessanne? Minkälainen suhde sinulla on vauvaan?
Jostain syystä vaimo on hirvittävän turhautunut ja tyytymätön. Se syy voi olla hänessä itsessäänkin. Monelle uudelle äidille saattaa olla hämmästyksen paikka, ettei äitiys olekaan sellaista, kuin mitä he luulivat sen olevan.
Vaimon ailahtelu alkoi 3. raskauskuukaudella - siitä se puoli vuotta. Mutta
"Kuinka "helppo" raskaus oli? Kuinka helppo synnytys? Kuinka helppohoitoinen vauva? Millä tavalla sinä olet ollut mukana? Minkälainen suhteenne oli ennen tätä? Minkälaisia kokemuksia vaimolla on omasta vauva-ajastaan ja lapsuudestaan? Omista vanhemmistaan? Monenlaista juttua raskaus etc. voi ruopata ihmisestä esille. Onko teillä kahdenkeskistä aikaa? Viihdyittekö hyvin yhdessä ennen vauvaa? Saatteko lapsenhoitoapua joskus toivoessanne? Minkälainen suhde sinulla on vauvaan? "
Raskaus ei ollut "helppo" kummallekaan. Syynä ensisijaisesti nuo täysin hurjat mielialan vaihtelut. Synnytyksestä paha sanoa mitään, minä en sattuneesta syytä ole synnyttänyt eikä ole vertailukohtaa vaikka mukana olinkin. Vauva "tavallinen" - kai (ei ole vertailukohtaa). Nukkuu nykyään 6-7 tuntia yhteen menoon yöllä, päivällä kahdesta neljään pitkää päiväunta. Huutaa kun on nälkä tai märkä vaippa, ei oikeastaan muuten. Itse olen ollut "mukana" siinä määrin että päivätyön jälkeen kotona odottaa toinen työpäivä. Mitä en kuitenkaan valita. Vauvaa edeltävä suhde vaimoon oli hyvä. Vaimolla oli normaali lapsuus ja suhde vanhempiin OK. Kahdenkeskistä aikaa ei ole koska vaimo ei tähän päivään mennessä ole suostunut jättämään vauvaa kenellekään hoitoon edes hetkesi. Varovainenkin ehdotus tähän suuntaan johtaa parkuraivariin. Oma suhteeni vauvaan on läheinen, vaikka saankin vauvan hoidosta (ja kaikesta muustakin) pelkkää negatiivista palautetta. Jos vaimo ei muuta keksi hän raivoaa väärän värisistä vauvanvaatteista.
Kovin kummoinen kyökkipsykologi ei tarvitse olla ymmärtääkseen että vaimolla on tosiaan kestovitutus päällä. Mutta mitä asialle voi tehdä kun pienikin keskusteluyritys aiheesta johtaa parkuraivariin? Kai äidilläkin pitää joku vastuu tekemisistään, käytöksestään ja ylipäänsä itsestään olla. Hormoneihin vetoaminen on raukkamaista, minua ei pätkääkään lohduta että vika on hormoneissa kun joudun omassa kodissani kulkemaan varpaillani seinänvieriä ja punnitsemaan joka sanani kultavaa´alla ettei armon rouva vaan saa syytä raivokohtaukseen.
Jos vaimon mielialaheittelyt jatkuvat noinkin pitkään, herättäisin kyllä kysymyksen siitä onko hän masentunut. Ja huomio, masennus on vakava sairaus. Vaikeaa masennusta sairastavien ennuste on pahempi kuin sepelvaltimotautisilla, kuolleisuus 20-25 % / 5 v.
Itsellä lapsen vaikea allerginen oireilu johti masennukseen, jonka oireet olivat samaa sorttia kuin aloittajan. Itku-, raivopuuskia jne. Luulin että kyseessä oli vain univaje. Lapsen ollessa lähes vuoden ikäinen tajusin viimein asian, kun eräänä aamuna heti heräämisen jälkeen aloin vain itkeä ilman mitään "järkevää" syytä.
Puolen vuoden mielialalääkitys korjasi mielialan, mutta lääkityksen sivuvaikutuksena seksihalut olivat kateissa :(
itte oon hormooni pöllyissä miehellekki raivonnu vaikka ja mistä.. mutta viimeistään 2h päästä TAJUAN itse että raivosin tyhmästä syystä.
jos saan "raivareita" miehelleni niin yleensä se on jostain siivous hommasta.. ja mulle tulee mieleen "jos se ei nytkään auta ja tee hommia niin miksi sitten ku vauva tulee!!" sit tulee paniikki "apua! jään ihan yksin vauvan kanssa kukaan ei auta muo sen hoidossa ja kotitöissä!!"
sit se olo menee ohi ja pyydän miestäkin aina vaam vakuuttamaan että se auttaa.. meillä on esikoisen laskettu viikon päästä..
kyllä mulle ukko muistaa aina sanoa etten voi häntä komentaa ja määräillä=)
Sun kuvaus sopii yhteen tuttuuni. Se on sanonut, että hormonit "ei sovi sille", ei raskaus, imetys, pillerit... tämä muutenkin temperamenttinen tyyppi muuttuu ihan arvaamattomaksi hormoniheilahteluissa. Sanoo, ettei oikeen tunnista edes itseään silloin eikä todellakaan tykkää olostaan tuolloin, kun itsehallinta on lähellä nollaa. Välillä on kyllä itseä ihmetyttänyt, voiko se olla NIIN vakeaa, mutta meitä on moneen junaan ja tyyppi on muuten mukava ja "reipasta seuraa".
Ei käy kateeksi elämä tuollaisen ihmisen kanssa, mutta toisaalta kun hormonit tasaantuu imetyksen loputtua, tilanne helpottaa kummasti. En osaa muuta sanoa kuin että koita kestää. Toivottavasti vaimosi pian tajuaa, että voitte molemmat hyvällä omallatunnolla syyttää niitä hormoneja, eikä hänen tarvitse ottaa itseensä sitä, että olet kyllästynyt tilanteeseen.
Tuli mieleen, että jos vaimosi pystyisi purkamaan pahimpia höyryjä pihalle jossain muualla kuin kotona... lopettaisi vaikka imetyksen ja lähtisi tyttökavereiden kanssa kaljalle...?
Länsimaissahan on lääketieteellise perusteet 4-6kk imetykselle, tämän jälkeen imetys ei vaikuta lapsen tulevaan terveyteen. Siis fyysisesti, psyykkisestä puolesta en sitten tiedä. Toisaalta eihän se lapsellekaan hyvää tee, jos äiti on arvaamaton. Ainakin tuttuni kohdalla myös lapset ovat saaneet osansa "äitihirviöstä"...
"Länsimaissahan on lääketieteellise perusteet 4-6kk imetykselle, tämän jälkeen imetys ei vaikuta lapsen tulevaan terveyteen. Siis fyysisesti, psyykkisestä puolesta en sitten tiedä. Toisaalta eihän se lapsellekaan hyvää tee, jos äiti on arvaamaton. Ainakin tuttuni kohdalla myös lapset ovat saaneet osansa "äitihirviöstä"... "
Mistäs ihmeestä tuollaista faktaa olet keksinyt?
Suomessa pätevät WHO'n ja Unicefin imetyssuositukset lapsen immuniteetin rakentumisen vuoksi.
Eli 4-6 kk pelkkää rintamaitoa, 1-vuotiaaksi pääasiallisena ravintona
ja 2-vuotiaaksi muun ruoan ohella.
Ja myös äidille imetys on terveellistä, joten ei sitä kannata muutaman baarikeikan takia lopettaa.
Otapa asioista selvää ennen kuin annat neuvoja.
lääkäriin vaikka vähisin. Ei tuo ole ihan normaalia hormonien heittelyä. Mutta tuskin hän tuota tahallaankaan tekee ja tuskin itse tajuaa, että asialle voisi lääkäri jotain tehdä.
Todennäköisesti kyseessä on masennus, joka on hoidettavissa lääkkeillä. Tai sitten ne hormonit tosiaan heittelee luonnottoman paljon ja sekin on hoidettavissa lääkkeillä.
Koska ongelma on mitä todennäköisimmin aivokemiallinen, hän ei tosiaankaan voi itse vaikuttaa itsehillinnällä ainakaan kokonaan käytökseensä. Et edes voi tietää, kuinka paljon hän jo nyt sitä yrittää. Mutta oikealla lääkinnällä asia korjaantuu. Tee siis palvelus itsellesi, vaimollesi ja lapsellenne ja vie hänet lääkäriin.
Jos et keksi mitään muuta keinoa saada häntä hoitoon, niin mene mukaan seuraavalle neuvolakäynnille ja ota asia siellä puheeksi.
kylläpä kuulostaa kamalalta ja otan osaa. itselläni on toinen raskaus menossa, voin ainakin omalta kohdaltani sanoa että olen normaalia itkuisempi ja loukkaannun helpommin mutta en suin surminkaan sentään noin sekopää ole.
okei, myönnettäköön että ensimmäisessä raskaudessa revin miehen vaatteita tuusannuuskaksi ja silppusin pornolehdet pitkin lattioita ym mutta tähän minut ajoi suuri viha, inho ja epätoivo mieheni petoksista ja asenteestaan minua kohtaan, pitkä juttu eikä siitä sen enempää.
on kohtuutonta syyttää kaikki tekosiaan hormonivaihteluista ja hakea siten jonkinlaista oikeutusta teoilleen. ei siinä, hormonit ne on miehilläkin ja meillä ainakin mies on nykyään sellainen raivoherkkis ettei mitään järkeä..
nyt on laitettava se sun eukkosi järjestykseen, hänellä on jäänyt jonkinlainen rooli päälle. häntä vituttaa ja hän käyttää sinua jäteastianaan koska on niin tottunut siihen. pyydä häntä ystävällisesti aukaisemaan silmänsä ja kysy kestäisikö hän samanlaista kohtelua sinun puoleltasi, järki käteen. aikuinen ihminen osaa ottaa opikseen jos vain tahtoo.
99% hormoneista johtuvaa, 1% yleistä tyytymättömyyttä omaan tilaan. VIE lääkäriin, ei se nainen VOI sille mitään! Itsekin olen pelkistä PMS-oireista ihan JÄRKYTTÄVÄ, huudan, riehun, heittelen tavaroita, olen eroamassa, syytän miestäni kaikesta, harkitsen itsaria... Ja silloin se tuntuu tosiaan siltä että ne ovat todellisia tunteita eivätkä johdu hormoneista. Kun kuukautiset alkavat olen takaisin rauhallinen iloinen itseni. Ainoastaan e-pillerit ovat jonkin verran rauhoittaneet kohtauksiani. Toivon vielä joskus saavani sellaiset hormonit mitkä tasoittaisivat hormonivaihtelun täysin. Ei se ei ole YHTÄÄN liioittelua että joillekin vaan ne hormonit eivät sovi!
Joo tuttua tuo on. samaa peli meillä molempien muksujen syntymän jälkeen. Kestää vuoden - puolitoista, loppuu kun lopettaa imetyksen.
ulkopuolista apua. Vaimosi pelkää jotain, koska noin riehuu. Sinäkin pelkäät, koska sietokykysi rajoja koetellaan. Kuinka vauva voi siinä välissä? Ei ole tervettä mökkihöperöityä kolmeen pekkaan. Vauva ja te aikuisetkin tarvitsette enemmän ihmiskontakteja, jotta hommaan saadaan oikeat mittasuhteet. Voisitko olla omin päin yhteydessä neuvolaan? Voisit myös soittaa esim. Ensi- ja turvakotien liiton Baby Blues - palveluun http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/baby_blues/
Neuvontapuhelin 726 1466, päivystys ti ja ke, klo 9.00-12.00, sähköposti: baby.blues(ät)helsinginensikoti.fi
Monessa kulttuurissa naista hoitaa synnytyksen jälkeen "lauma" sukulaisnaisia. Uskon, että tällä tavalla vältetään monet masennukset ja ylilyönnit hormoniheilahteluissa. Meillä Suomessa vanhemmat, joilla monista ei ole aiempaa omakohtaista kokemusta vauvoista, jäävät aivan liian yksin.
Pidä kuitenkin huolta oikeuksistasi lapsen isänä. Neuvola tai baby blues voivat olla hyvänä tukena, mutta esim. Miessakit ry on sellainen paikka, johon voi ottaa yhteyttä, jos tuntuu siltä, että kaipaa miesnäkökulmaa asiaan tai ei tule riittävästi kuulluksi näissä toisissa instansseissa, jotka ovat työntekijäpuolelta naisvaltaisia.
Nonih, nostin lauantaina kissan pöydälle ja kerroin rouvalle missä mielestäni mennään ja mihin pitäisi ryhtyä.
Seuraus: Voimalla päin näköä heitetty posliininen kahvimuki, ylähuuli setsuuria ja toinen etuhammas halki.
Kävi lääkärissä hakemassa todistuksen vammoista ja siinä vaiheessa olin jo jatkamassa suoraan poliisiasemalle, mutta muutin kuitenkin mieleni. Annan nimittäin vaimolle tasan tarkkaan yhden mahdollisuuden. Soitan tänään sosiaalitoimeen, selostan tilanteen. Jos sosiaalitädeillä ei ole halua tai kykyä puhua rouvalle järkeä tai jos rouva ei heitäkään kuuntele niin se on sitten rikosilmoitus, avioeropaperit sisään ja yksinhuoltajuuden vaatiminen. Lastani en nimittäin tule jättämään psykopaatille, se on varma.
..ei noin paljoa painoa hormooneille...selitys on kyllä nyt jossain muualla. Tokihan voivat vaikuttaa asiaan, mutta menee hieman yli jos ruumiillisia vammoja alkaa jo tulla..
Millä tavalla nostit kissan pöydälle? (vaikka olisit nostanut esihistoriallisen kissapedon pöydälle, on kahvimukilla heittäminen väkivaltarikos) Oletko ollut näistä asioista avoimesti yhteydessä vaimon perheeseen? Miten he suhtautuvat?
Sosiaalitoimessa kannattaa reippaasti etsiä käsiinsä sellainen ihminen, joka ottaa asiasi vakavasti, vaikkei se ensimmäinen vastaaja sellainen olisikaan. Hyvä, että sinulla on lääkärintodistus.
Joissain tapauksissa raskaus ja synnytys voivat laukaista jonkin sortin psykoosin (psykopaatin?) ja viedä tasapainon kokonaan. Tarvitsette lastensuojelun apua koko perhe (en tarkoita mitään huostaanottoon viittaavaakaan, vaan muunlaista interventiota).
En tiedä sopiiko varsinaisesti tähän tapaukseen, mutta synnytyksen jälkeen on mahdollista puerperaalipsykoosi (lapsivuodepsykoosi), alkaa yleensä alle kuukauden kuluttua synnytyksestä ja pitää sisällänsä usein mielialahäiriöitä ja harhaluuloja.
Väkivaltaisuudesta en tiedä menee juuri tämän psykoosilajin piikkiin, mutta todella huolestuttavalta kuulostaa tuo tilanne.
Hyvät on sinulla hermot ja hatunnosto jaksamisesta ja uuden mahdollisuuden antamisesta, mutta toivottavasti myös pystyt tilanteesta lähtemään (lapsen kanssa!) jos tuo jatkuu.
Voimia ja jaksamista
Tuleva isä
tutkittu juttu.
Luin vasta nyt ketjun ja kiinnostaisi tietää, miten homma on edennyt?? Ja samalla mietin voiko kirjoittamasi olla tottakaan... Itse olen kuvitellut olevani tulisielu, mutta kyllä tuo kuulostaa kamalalta. Kerrohan kuulumiset!