Minulla oli vielä pari vuotta sitten muutama läheinen ystävä kenelle saattoi puhua ihan mistä vaan. Nykyään tilanne on toisin. Olen kaveripiirin ainoa sinkku, eikä minua enää huolita mukaan pariskuntien viettäessä aikaa keskenään. Silloin harvoin, kun nään "ystäviäni" puhuvat he tietysti koko ajan kumppaneistaan, hääsuunnitelmistaan jne. Heitä ei tunnu kiinnostavan ollenkaan mitä minulle kuuluu. Toisaalta en varmaan edes pystyisi enää kertomaan heille syvimpiä ajatuksiani, sillä olemme etääntyneet toisistamme. Eräällä "ystävällä" on jopa tapana leveillä miehellään. Hänellä on tapana kommentoida esim seuraavasti: "Minun ei tarvitsekkaan olla nätti, koska minulla on mies". Eräs toinen taas jaksaa joka ikinen kerta kysellä joko olen tavannut jonkun. Eivätkö he ymmärrä miten se sattuu? :(
Koskaan en ole tuntenut itseäni yhtä yksinäiseksi. Uusiin ihmisiin tutustuminen on todella vaikeaa, koska luottamus ja usko ihmisiin on mennyt. Jos henkilö, joka on ollut yhtä läheinen kuin oma sisar, pettää sinut ja kohtelee kuin ilmaa, niin miten voit enää koskaan päästää ketään lähellesi?
Jotenkin on vaan jatkettava. Samaa rataa päivästä toiseen...Tentteihin pitäisi lukea, muttei pysty kun vaan itkettää. Tätä jatkunut jo vuoden, eikä loppua näy..
Miksi siis jaksan vielä pinnistellä (tai kirjoittaa tänne)? En tiedä, ehkä kuitenkin vielä uskon parempaan huomiseen.
Jaksamista kaikille samassa tilanteessa oleville
Koskaan en ole tuntenut itseäni yhtä yksinäiseksi. Uusiin ihmisiin tutustuminen on todella vaikeaa, koska luottamus ja usko ihmisiin on mennyt. Jos henkilö, joka on ollut yhtä läheinen kuin oma sisar, pettää sinut ja kohtelee kuin ilmaa, niin miten voit enää koskaan päästää ketään lähellesi?
Jotenkin on vaan jatkettava. Samaa rataa päivästä toiseen...Tentteihin pitäisi lukea, muttei pysty kun vaan itkettää. Tätä jatkunut jo vuoden, eikä loppua näy..
Miksi siis jaksan vielä pinnistellä (tai kirjoittaa tänne)? En tiedä, ehkä kuitenkin vielä uskon parempaan huomiseen.
Jaksamista kaikille samassa tilanteessa oleville
Vastaukset 7
Vanhimmat
olevat esim. pariskunnat viihtyvät toisten parien
kanssa,samat puheen aiheet,myöskin yksinäinen voi olla uhka,näin tyttöystäväni sanoi,että olen tervetullut heille kun on poikakaveri.
Elämän tilanteet vaihtalevat ja voitte taas treffailla,tai saat uusia ystäviä.Tsemppiä.
maailmassa ystävinä.Sitä asiaa kannattaisi seuloa.Pelkästään ystävä sanan käyttäminen,on selvää vääristymää maailmassamme.
hyvin paljon samanlaisia tunteita monilla ihmisillä. On vain niin, että moni kantaa sitä yksinäisyyttä tietämättä, että jossain vieressä on samanlainen yksinäinen. Varmaan tulee kohdallesi vielä se 'oikeakin'. Tietenkin nuoren ihmisen sitä on vaikea jaksaa odottaa, kun haluaa kunnollisen ystävän. - Tuli tässä mieleen, että annan tässä yhden sivuston, josta voisit löytää ainakin rehellisiä ystäviä: www.nokiamissio.fi Heillä on suoria ohjelmia netissä, ainakin usein sunnuntaisin, mm. ensi sunnuntaina viiden jälkeen. Siellä on paljon nuoria ja vanhempia ihmisiä. Heillä on monipuoliset sivut, jonne voi myös lähettää rukouspyyntöjä. Ei siis kannata masentua, apua löytyy. Voimia ja siunausta sinulle.
Hei!
Tunnistin itseni tuossa sinun tekstissäsi...minulla siis aikalailla sama tilanne. KAverit ovat jo naimisissa ja saaneet lapsia tai raskaana ( olen ollut 7 häissä kaasona 2,5v. sisällä kiva kiva...) ja itse olen sinkku...tuntuu tod. juuri siltä että kukaan ei oikein tajua minun elämäntilannetta eikä ole ketään kelle siitä puhua. Lisäksi olen juuri saanut vielä diagnoosin että minulla on vaikea masennus...tiedostin sen kyllä itsekkin...mutta kumma etten ollut ollenkaan masentunut ennen kavereideni "vaippa yms. mitä tein eilen miehelleni ruuaksi" juttuja... En tiedä oikein että mitä tehdä...olen huomannut että en edes oikeastaan jaksa vastata jos "kaverini"soittavat ja kertovat kuinka hyvin heillä menee, koska siitä tulee itselleni tosi paha olla... miten sinä olet toiminut näissä tilanteissa kun "kaverit" soittaneet ( silloin harvoin kun 1x kuussa saittavat...ainakin minulla näin...)?
Nykyään minulla menee paremmin, jos en näe kavereitani. Heidät tavattuani tulee aina repsahdus. Itkeskelen monta päivää putkeen ja mieli on maassa. Yritän vältellä tapaamista keksimällä erilaisia tekosyitä.
Mikäli en tapaa kaveraita, olen yksin..Se ahdistaa. Oravanpyörä pyörii jälleen...
Tiedän kyllä, että pitäisi hakea apua. Se on vaan niin vaikeaa :(
Mulla on ihan sama homma. Tänä viikonloppunakin "kaverit" on järkänny leffa illan, jonne mut myös kutsuttu, mutta keksin taas teko syyn että en pääse menemään. En kertakaikkiaan jaksa mennä, koska tiedän että siellä puhutaan vaan lapsista, miehistä ym. ja päivitellään että mistäköhän mulle nyt löydettäs se mies...Sitten istun yksin täällä kotona ja itken ja masennun. Mä olen yrittänyt hakea apua ja syönkin nyt masennuslääkkeitä, mutta niistä ei ole ollut minulla mitään apua...yhtä kakka olo on edelleen kokoajan ja ahdistaa tämä yksinäisyys ja ns. ulkopuolisuus. Kannataisikohan sinunkin yrittää hakea jotain apua, voisi olla ihan hyvä???
Mäkin meinaan että pakko soittaa lääkärille, että nuo lääkkeet eivät auta...
On vaikeaa olla porukan ainoa sinkku ns. mustalammas:(
Suurin osa ystävistäni alkoi seurustelemään 6-4 vuotta sitten ja muutamalla jo lapsia..
On se kumma kuinka kuin yhdessä yössä vanhat kaverit muuttuvat.. Ei vain riitä että kysellään että jokos olet löytänyt itsellesi sen oikean (=ihmisen joka pelastaa sinut sinkkuuden kamaluudelta) vaan myös arvostellaan baarissa käyntiä ja tiedustellaan että kuinkahan monena iltana se sinäkin olet taas baarissa juossut.. Olen SINKKU! MINÄ SAAN KÄYDÄ BAARISSA ja vielä juuri niin usein kun haluan. Nämä ovat juuri niitä ihmisiä joiden kanssa baarissa silloin "nuorempana" juostiin mutta on tainnut jo unohtua ne ajat.
Nyt parikin on ruvennut pitämään enemmän yhteyttä.. Sain kuulla että heidän suhteensa rakoilevat.. Ensimmäistä kertaa vuosiin voi näiden ihmisten kanssa keskustella ilman että on itsellä ihan paska olo jälkeenpäin..