...äitini on nyttemmin myöntänyt, että kuullessaan raskaudestaan, oli vakavasti harkinnut aborttia. Hän oli juuri valmistunut kansakoulusta, ei ammattia, ei rahaa, ei omaa asuntoa, eikä kunnollista parisuhdetta. On sittemmin kiittänyt luojaansa ettei niin tehnytkään. Muistan kyllä, että aika lailla köyhyydessä elettiin ja rankkoja aikoja oli, mutta aina jotenkin selvittiin. Isovanhemmista tuli erittäin läheisiä ja lapsuuteni on täynnä ihania muistoja. En keksi mitään syytä, miksi en olisi saanut elää...
Oma äitini
harkitsi aborttia
171011
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Aikana ennen internettiä ei äitisi liepeille ollut pyrkimässä liutaa "voimia" toivottavia abortti-asiamiehiä, joille olisit ollut vain kiusallinen mielipide, oikeastaan olematon ja varmasti merkityksetön ja arvoton solumöykky.
Vakavammmin puhuen, olet esimerkki ihmisestä, joka varjeltuu rakkauden ja epäitsekkyyden vuoksi kuolemasta ja palaa kerotomaan ja kiittämään elämästään. Niin vuosittain 11 000 abortoituakin olisivat halunneet ja tehneet, jos olisivat saaneet elämänsä pitää.
Kertomuksesi saattaa häpeään omanvoiton pyynnin lapsen kustannuksella ja alhaiset pyrkimykset lapsien surmaamiseen mukavuusaborteissa.
Kertomuksesi on osoitus siitä, kuinka vastuun kantaminen ja elämän vastaanottaminen on parasta mitä ihmiselle / naiselle voi tapahtua.
Tietysti oli oikein ja hyvä, että sait elää.
Tietysti lapsien tulee saada elää.
kun tajusi minua odottavansa. Muttei tehnyt sitä, koska hän, kuten sinunkin äitisi, halusi lapsensa synnyttää ja pitää. Onneksi meidän vanhempamme eivät taipuneet olosuhteiden paineen alle, vaan tekivät oman halunsa mukaan!
Minä kykenen keksimään yhden syyn, miksi en olisi saanut elää: sen ettei äitini olisi oikeasti edes halunnut minua. Meidän molempien lapsuus on aineellisesta niukkuudesta huolimatta täynnä ihania muistoja juuri siksi, että olimme kuitenkin haluttuja, toivottuja ja rakastettuja, vaikkakin aluksi yllätyksiä. Oletko koskaan miettinyt millaiseksi lapsuutesi olisikaan muodostunut, jos äitisi olisikin sanonut katuvansa sitä, ettei tehnyt aborttia, jos hän olisi sanonut luojan rankaisseen häntä sinulla?
ketulle.
Aborttiväki haluaisi kieltää äitisi viisauden ja rakkauden teon, palaamalla perusväitteeseensä siitä, että "mitä hyvänsä haluat ja teet on oikein."
Aloittaja kertoo äitinsä elälmäntilanteen olleen juuri sellainen, jolla aborttiväki edistää lapsen surmaamista. Arvattavasti hän ei ollut alun perin halunnut lasta. Kuitenkin hän teki oikein. Äiti teki oikein LAPSENSA kannalta. Samalla hän teki oikein omalta kannaltaan.
Ap:n äiti oli riittävän viisas KÄYTTÄÄKSEEN TAHTOAAN siten että myös lapsen tahto varjeltui ja tuli nähtäväksemme aloituksessa.
"...oli vakavasti harkinnut aborttia. Hän oli juuri valmistunut kansakoulusta, ei ammattia, ei rahaa, ei omaa asuntoa, eikä kunnollista parisuhdetta. On sittemmin kiittänyt luojaansa ettei niin tehnytkään."
(Aborttiväen argumentti tahtomisen merkityksestä on tässä yhteydessä virheellinen kehäpäätelmä. Sen arvottomuuden osoittaa myös se, että edellä kirjoittanut aborttiväkeen kuuluva kirjoittaja pyrki sillä mitätöimään ap:n äidin teon ja jopa kirjoittajan elämän.)
Minunkin äitini harkitsi aborttia. Olen koko elämäni ollut katkera, että hän antoi taivutella itsensä luopumaan siitä. Äitikin katuu synnytystä edelleen.
Jos olisit mieluummin kuollut niin olisit jo tehnyt asialle jotain.
Kiitos myötätunnosta, kovasti lohdutti...Abortin vastustaja siinä taisi taas paljastaa oikean karvansa. Että tapa vain itsesi, kunhan et aborttia tee.
Jatkan vielä, että olen sen verran nuori,etten vielä halua "tehdä asialle jotain". Haluan kuitenkin katsoa, onko maailmassa joku paikka ja tarkoitus minullekin.
Katso nyt, AINA kannattaa katsoa seuraavaankiin päivään kun ei tiedä mitä hienoa on luvassa! Ja muistaa samalla olla kiitollinen saadusta elämästään!
minäkin olen ei toivottu lapsi, joka annettiin suoraan synnytyslaitokselta iäkkäälle pariskunnalle sijoitukseen. Ehdin olla siellä kolmisen vuotta, ennen kuin lastensuojeluviranomaiset hakivat pois. Oli ollut koko elämäni ensinmäiset vuodet seksuaalista hyväksikäyttöä ja fyysistä ja henkistä väkivaltaa ja seuraava osoite oli psykiatrinen hoito, joka oli todella surkeaa siihen aikaan kun minä olin pieni ( ei siis tietotaitoa mm trumojen hoidosta kuten nykyään).
Koska psyykkisesti vammautuneena ( en esim puhunut moneen vuoteen sanaakaan) olin vaikeasti sijoitettava tapaus, pitkin hampain jonkunlaista katunusta osoittava äitini halusi ja otti minut takaisin. Fyysinen ja henkinen väkivalta jatkui kunnes vanhempani erosivat murrosiän kynnyksellä.
Aina suuttuessaan äiti jaksoi jankuttaa sitä, miten olen tämmöinen vammainen ja epäonnistunut vahinko, joka pilasin hänen nuoruutensa ( hän oli 16 kun synnyin) elämänsä ja kaikki, miten katuu ettei tehnyt aborttia ( koska huomasi vasta liian myöhään raskauden) ja miten oli toivonut kun synnyin, että kuolisin.
Nyt 30 vuotta myöhemmin koittaa paikkailla ja olla kaveri, ei se oikein onnistu. En ole vihainen tai katkera, mutta en myöskään tunne mitään äiti-lapsi tunnetta.
Olen nuori vielä mutta työkyvytön eläkeläinen lapsuuden traumojen aiheuttaman aivovamman vuoksi, lapsena jo olin itsetuhoinen ja itsemurhayrityksiä takana lukematon määrä.
Minulla ei ollut isovanhempia tai sisaruksia tai muitakaan pelastavia aikuisia tai läheisiä elämässäni, ei ole vieläkään, joten siksi on ollut varmaan vaikeampi toipua.
Olen ollut aina sitä mieltä, että olisi ehdottomasti ollut järkevää kaikkien osapuolten kannalta, jos äitini olisi ehtinyt tehdä abortin, hän olisi saanut pitää elämänsä, minä tyhjänpantti en todellakaan osaisi kaivata mitään mitä en tajuaisi olevan olemassakaan.
Väkisin väännetyt ja ei-toivotut lapset ovat ehdottomasti itsekkäämpi ja epäinhimillisempi ratkaisu kuin alkion abortoiminen, sillä ei-toivotusta lapsesta kasvaa tunteva ja tajuava ihminen, jonka kärsimys on eri luokkaa kuin varhaisessa vaiheessa abortoidun alkion.
Jokaisen lapsen pitäisi saada syntyä suunniteltuna ja toivottuna, tai ainakin toivottuna vaikka vahingossa tulisikin. Mikäli lähtökohdat elämälle ovat ne, että vanhemmat eivät sinua halua, mahdollisesti vammautuminen jo ennen syntymää esim äidin päihteitten käytön seurauksena, ei ole oikein maalailla ruususen kuvia ihanista sijais ja adoptio perheistä, koska ne eivät ole vaikeasti oirehtivia ja sairaita lapsia varten, se on karu totuus, vaan se on laitosta laitoksen perään, lyhyitä sijoituksia ja riepotusta sinne sun tänne.
On turha pistää pää pusikkoon ja huudella sieltä meitä toisenlaisia tarinoita kertovia valehtelijoiksi, ei tarvitse mennä kuin käväisemään vaikapa lähimmän mielenterveystoimiston vastaanotolla ja voi tavata vastaavia tarinoita kertovia ihan naamatusten. Tai piipahtaa lasten teho-osastolla katsomassa vierotushoidossa olevia huumevauvoja.
Rohkeasta kirjoituksestasi!
Elämäsi on ollut rankkaa sitä ei voi kukaan kieltää, mutta toivottavasti tulevaisuus on parempi jollain tavoin.
"Väkisin väännetyt ja ei-toivotut lapset ovat ehdottomasti itsekkäämpi ja epäinhimillisempi ratkaisu kuin alkion abortoiminen, sillä ei-toivotusta lapsesta kasvaa tunteva ja tajuava ihminen, jonka kärsimys on eri luokkaa kuin varhaisessa vaiheessa abortoidun alkion."
Sait tuohon tiivistettyä hyvin, mitä mieltä minä olen aina asiasta ollut. Onko se, että vain saa syntyä aina niin hyvä asia... no jos vastustajilta kysytään niin on. Mitäs väliä jo syntyneillä ihmisillä ja elämän laadulla...
mutta uskoisin silti että enemmistö on niitä jotka on kiitollisia elämästään.
Ja kun emme voi etukäteen tietää kenellä tulee olemaan kuinka vaikea elämä niin olisi reilumpaa antaa jokaiselle mahdollisuus siihen kelvolliseen elämään.
ennakoida , mm yhdistelmä; ei toivottu, päihdevanhemmat joilla ei mitään aikomusta lopettaa päihteittein käyttö, todennäköinen vammautuminen jo raskausaikana ------> ei kaksiset eväät elämään.
Totta kai jo syntyneille lapsille, terveille ja sairaille, pitää yrittää luoda ihmisarvoinen elämä, mutta on lähtökohtia joiden ennuste on sitä tasoa, että abortti on kaikkien, erityisesti lapsen, kannalta järkevä ratkaisu.
Niin, että olet työkyvytön aivomamman vuoksi. Kirjoituksesi on virheetöntä. Jaat sanomasi kappaleisiin ja käytät laajaa sanavalikoimaa.
Lahjasi ylittävät keskivertokirjoittajan tällä palstalla... Ilmeisesti tarinasikin...
Lopuksi sanot:
"On turha pistää pää pusikkoon ja huudella sieltä meitä toisenlaisia tarinoita kertovia valehtelijoiksi, ei tarvitse mennä kuin käväisemään vaikapa lähimmän mielenterveystoimiston vastaanotolla ja voi tavata vastaavia tarinoita kertovia ihan naamatusten."
diagnoosini on vaikeatasoinen traumaperäinen dissosiatiivisuus häiriö. Joka voidaan luokitella lieväksi aivovammaksi. Ja oikeuttaa minut työkyvyttömyyseläkkeeseen.
Aivovamma ei ole sama kuin tyhmä, kirjoitus tai itsensäilmaisukyvytön.
Kansan keskuudessa on muuten hyvin yleinen harhaluulo tuo, että aivovamma on sama kuin vamma älyssä.
minulla on vamman takia testattu älykkyyttä useaan otteeseen elämäni varrella, ja tulos aina ollut keskitason yläpuolella, ja olen opiskellut yliopistotasolla.
Vamma vaikuttaa muistiin ja motorisia asioita säätelevään osaan aivoissani, ei älyyn.
Moni tapaturmaisesti aivovamman saanut kärsii juuri muistin muutoksista ja vaikkapa puheongelmista.
Vajaa älykkyys on taas ihan eri asia, se yleensä liittyy johonkin aivoja tuhoavaan sairauteen tai aivojen kehitysvammaan ja häiriöön.
Tulihan susta tollanen, noin ahdistunut ihminen että sun täytyy nettipalstalla päteä, heikompien kustannuksella. Siinä syytä riittämiin.