Mitä mieltä olette väitteestä, että
suurinta rakkautta on...että jos tietää että
on toiselle enemmän vahingoksi, rakastaa toista niin paljon että on valmis luopumaan...
suurinta rakkautta on...että jos tietää että
on toiselle enemmän vahingoksi, rakastaa toista niin paljon että on valmis luopumaan...
Vastaukset 43
Vanhimmat
Aidosti rakastava ihminen antaa sen kumppanin itte päättää. Ihmiset ei muutenkaa oo lapsia joiden puolesta voi päättää.
Sanoisin että tuo on saippusarjarakkautta. Sellasta ihmisten tunteitten yksinkertaistamista. Ei mitään syvää rakkautta
kohde rakastaa sinua ja pahinta hänelle on olla erossa sinusta. Mikään muu ei hänelle aiheuta enemmän vahinkoa.
Rakkaus voittaa kaiken, ethän milloinkaan epäile sen voimaa järjestää asiat, vaikka nyt tuntuisi epätoivoiselta.
tää - suurinta rakkautta on antaa toisen rakaastaa vaikka kyseinen asia (haitaksi toiselle mielestään) sattuu itsee??
Paitsi, tolleen ajattelevalla on jotain henkisiä ongelmia (tiedostamattomia). Niinkun liika uhrautumisen tarve tai jotain....
Älä tollasii mieti. Ei se niin ole.
Musta vaikuttaa ettet osaa erottaa ihastusta ja rakastamista toisistaan. Sä ajattelet juuri kuin ihastunut, jolle ne omat tunteet on tärkeämmät kuin se jota kohtaan sulla on tunteita. Vaikka ihastunutkin tottakai välittää siitä toisesta, niin ihastuminen on silti lähtökohtasesti paljon itsekkäämpää kuin rakastuminen. Rakastuneella tunteet toista kohtaan on paljon syvemmät ja lämpimämmät. rakastuneelle se toinen on se tärkein.
Rakastunut välilttää ihan oikeasti siitä toisesta ja on valmis asettaan toisen onnen omansa edelle. Rakstunut osaa ajatella asioita sen toisen kannalta ja ottaa sen huomioon. Rakastuneelle on tärkeintä, että se josta välitää on onnellinen, vaikka se sitten tarkottas sitä että itse joutus luopuman hänestä ja kärsimään ikävää sen takia.
Totta helvetissä se toisesta luopuminen satuttaa, se satuttaa ihan hirveesti etenkin jos on oikeesti rakastunut. Ei kukaan rakastunut halua toisesta luopua, ei tietenkään. Mutta joskus sille ei vaan voi mitään, joskus on pakko luopua toisesta että ees se toinen voi olla onnellinen.
on oikeus olla itse Jumala ja päättää toisen puolesta?? No miten vaa. Kysy keltä tahansa, jolle niin on tehty, SE EI OO RAKKAUTTA. Entäs jos sulle tekee joku niin. Tai jos joku marenki pakenee sua, kun tietää että on epäterveellinen sun terveydelle vaikka kuitenkin haluut syödä sen! Sama asia ja ihan yhtä tyhmää.
Kyllä. Tuo väite pitää usein paikkansa.
Todellisuus on tarua ihmeellisempää, ja saippuatkin sitä heijastelevat. Onko se sitten hyvä vai paha, oikein vai väärin, on taas toinen kysymys.
Miten rakkaus voi olla toiselle vahingoksi?
Kyllä se sattuu enemmän olla erossa rakkaastaan kuin elää elämää tietäen että jossain se mun rakas on mutta en saa sitä.ihminen näivettyy henkisesti tuollaisesta..
eiköhän näitä uhraustarinoita ole historiat täynnä, eikä ne ihmiset siitä onnelliseks tulleet ja koko elämän haikailevat toistensa perään, koskaan kokematta sitä mitä eniten haluaa.
jos rakastaa antaa ja ottaa vastaaan koko paketin ja rakkaansa vuoksi myös muuttuu..
ihminen voi muuttua, jos hänellä on esimerkiksi psyykkisiä oireita? Voiko rakkaus ne parantaa? Entä jos rakas kärsii niistä, ja tuntee itsensä voimattomaksi? Tahtoisitko että myös rakastamasi henkilö kärsisi?
Uskon, että ihminen voi muuttua. Itse olen muuttunut, onhan siihen silloin uskottava. :)
Itse on otettava vastuu siitä että "hoitaa" itseään ja miksi et voisi olla rakkaasi, sehän antaa lisää hyvää elämään kuin olla erossa siitä ketä rakastaa..
Tsemppiä. Rohkeutta.
sellainen, että en tahtoisi että toinen puolisko olisi esim. psyykkisesti sairas. Tämä ei tarkoita sitä, että en hyväksyisi häntä, vaan tämä tarkoittaa sitä että itse olen sen verran "heikko ihminen" että voimani eivät riittäisi toisen tukemiseen. Tarvitsen rinnalleni vahvan tai sellaisen henkilön joka on JO hoitanut itsensä kuntoon..
ei kenenkään ainakaan minun mielestäni tarvitse tai kannata uhrautua kenenkään takia. Varsinkaan jos voimat ei riitä siihen. On upeaa, että osaa hyväksyä toisen, mutta mielestäni pitää osata myös ajatella itseään ja pyrkiä tulemaan itse onnelliseksi. Ja onhan se vielä niinkin, että sitä kautta kun itse on onnellinen, saa myös paremmin levitettyä iloa ja onnellisuutta muuhun "ympäristöön".
noin ja päästin rakastamani ihmisen menemään sanomatta että rakastan. Myöhemmin tajusin että toimin niin enemmän pelon ja epävarmuuden vuoksi. Ja edelleen häntä rakastan. Nyt toimisin toisin jos vielä saisin tilaisuuden.
Minä rakastan itseäni 13 vuotta nuorempaa miestä.
Hän on 26 ja itse 37.
Hänellä ei ole oikeastaan mitään seurustelukokemuksia vielä takana, itse olen yksinhuoltaja yhdelle lapselle.
Tiedän, että hän tykkää musta kovasti, mutta rakkaudesta ei ehkä voi puhua, itse rakastan aidosti.
En kuitenkaan aio sitä hänelle kertoa, vaan pysyttelen ystävänä, koska hän mielestäni ansaitsee rakastua johonkin itsensä ikäiseen naiseen ja saada oma perhe sekä elää nuoruuttaan sitoutumatta minun perheeseeni.
Eli tavallaan koen, että olisin hänelle vahingoksi jos alkaisin rakkauttani tunnustamaan ja siksi olen valmis hänestä luopumaan.
Tämä meidän ystävyys riittää mulle ja toivon todellakin, että hän löytää rinnalleen naisen, joka saa hänet onnelliseksi, vaikka niin mielelläni olisinkin itse se nainen.
Mikään ei estäisi minua jos olisin edes 10 vuotta nuorempi.
Sehän on sama, jos ajattelet olevasi liian hyvä jollekin, etkä sen tähden ala.
Oikea rakkaus menee rytinällä päämääräänsä kaikesta muusta välittämättä, käyttämättä järkeä. Tosin, tätä esiintyy vain saduissa
tuskinpa kukaan luopuisi siitä!!! Esim. jos on kaikkien keskipisteenä voi olla vaikea pysyä järjissä puolustaessaan reviiriä!
niin että suurinta rakkautta on toisesta luopuminen vapaaehtoisesti. Joko niin että toinen ei enää jaksa rakastaa ja sitten hänestä on vain luovuttava ja annettava vapaus takaisin. Tai jos olisi toiselle enemmän vahingoksi.
Ajattelen että suurinta rakkautta on se, että yrittää tehdä toisen, niin onnelliseksi kuin ikinä osaa. Ajattelee aina hänen parastaan. Joissain tilanteissa luopuminen voi olla oikea ratkaisu, mutta joskus se voi olla täysin vääräkin.
toista onnelliseksi? Jokaisen ihmisen kyvyt ovat rajalliset. Entä jos molemmat rakastaa toisiaan, mutta hakevat erilaisia asioita elämältä? Mitä silloin tulisi tehdä?
joskus tosi monimutkaisia, mutta oma mielipiteeni on, että jos molemmat hakee erilaisia asioita elämältä ja ainakin joku kärsii tilanteesta niin vaihtoehdot alkaa varmaan olemaan silloin aika vähissä. Kenenkään ei tietenkään ole hyvä uhrata omaa onnellisuuttaan toisen vuoksi, vaan silloin asiat kannattaisi varmaan pyrkiä selvittämään toisella tavalla. Mielipiteitä on tietysti monenlaisia, mutta itse ajattelen näin...
Niin, jokin siinä vetää yhteen jos rakastaa toista.
Yleensä asiat selviävät parhaiten elämällä mutta järkevä keskustelu aiheesta on paikallaan. Jos arvot ja toiveet elämältä ovat täysin yhteensovittamattomia, on siinä jo aikas paljon ratkaistavaa. Ei mahdotonta. Oma asennoituminen on tärkeää ja on syytä muistaa että suhteita on yhtä monta kuin on parejakin, ei ole onnellisuuden kaavaa miten kaiken kuuluisi mennä.
Eriäväisyydet on hyvä selvittää ja päästä yhteisymmärrykseen.
Rakkauden pitäisi kestää.
Vahingot voi korjata
ja muuttaa asioiden suuntaa.
Virheiltä ei voi välttyä kukaan,
mutta niiden tekemistä voi estää.
Ettei tietoisesti loukkaa toista.
Kehittämällä itseään.
Minkähän tyyppisestä vahingosta on kyse?
Tahtoa rakkauteen uskomiseen
sekä mahdollisuus toiselle päättää,
että oletko"vahingon arvoinen".
Aina ei tosiaan tiedä toisen parasta
ja koe hänen arvomaailmaa.
psyykkisesti sairas, että harrastaa väkivaltaa (henkistä tai fyysistä), niin kokee että toisen on paras olla ilman häntä, jotain tän tyyppistä.
ei kukaan "harrasta" väkivaltaa vaan tekee väkivaltaa, eli ei välitä toisista.
Jos on oikeasti väkivaltainen niin tuskinpa välittää kertoa. Joka on sillä tavalla psyykkisesti sairas, tuskin edes tiedostaa sitä niinkään itse.
Voimakas persoona voi olla, joka ei välttämättä tahdo hoivattavaa heikomman luonteista. Kaikki ihmiset ei sovi yhteen. Rakkaudella kai voi sopia yhteen jokainen, mutta ei kukaan rakastuneena toista suunnittele satuttavansa. Koska sitähän tuolla tarkoitat. Että hän tietää tulevansa olemaan väkivaltainen.
Itse tiedän että olen henkisesti joskus jopa pelottava. En valitse naista kumppaniksi joka ei sitä kestäisi. siis valitse...
Se ei liity mitenkään rakastamiseen.
Päinvastoin jos rakastan jotakuta, teen kaikkeni että homma toimii ja mukaudun vaan sitten sen mukaan millainen nainen on ja otan sen huomioon, vaikka olisi kuinka heikko luonteeltaan.
Jotakuta rakastaa niin oma tärkeysjärjestys muuttuu ja henkilöstä tulee numero yksi ja silloin on todella itsekin valmis muuttumaan.
Sen olen kokenut.
henkisesti pelottava, tarkoitatko kun suutut? Eikös siinä käy niin, että jos henkilö on henkisesti pelottava, ja puolisona sellainen, joka sen kestää, suhde on luonteiden taistelua. Kumpi kampittaa kumman?
sanoa tuohon väkivaltaisuuteen muuta, kuin että mielestäni kenenkään ei pitäisi alistua sellaiseen edes vaikka toinen olisi sairas. On tervettä pitää huolta myös itsestään.
Oma kumppanini on sairastanut masennusta, mutta silti en vaihtaisi. On itsenäinen ja älykäs ihminen, mutta tarvitsee välillä paljon tukea. En koe sitä raskaana, minulle on pikemminkin vetoavaa, että toinen tarvitsee minua. Toinen on kuitenkin aktiivinen masennuksensa kanssa, tunnistaa hyvin merkit jos meinaa tulla ja on löytynyt keinot millä estää vajoaminen. Itse koen, että "normaalin" naisen kanssa en olisi koskaan uskaltanut avautua ja rakastaa näin. Vaikeaa oli vain alussa, kun hän ei pystynyt uskomaan suhteeseemme, pelkäsi niin kovasti hylätyksi tulemista. Ei mikään oikeastaan voi estää todellista rakkautta jos vain uskaltaa ottaa sen riskin.
En tiedä tarkkaan. Tiedän vaan että olen epänormaali ihminen ja etsin toista epänormaalia ihmistä. Sen olen tiedostanut jo kauan. Ja siis olen todellakin aika erikoinen.
Jos on henkisesti erikoisia täälläkin niin ei tarvitse pelätä etteikö saisi ketään. Löydän teidät vielä joskus.
Uskon tasa-arvoon ja tasaväkisyyteen ja uskon että se toimii. En pysty näkemään itseni ns. alistetussa asemassa enkä toista ihmistä myöskään. En palvele eikä minua palvella.
Koska jotkut ihmiset ovat tällaisia... syntyään tai opeiltaan itsenäisiä, enkä näe seurusteluja ja kanssakäymisiä ihmisten kanssa ihan yhtä helppona ja tavanomaisena kaikista taustoista johtuen. Etsin toista itsenäistä, koska kuitenkin tahdon jonkun.
Kuulostaako se oudolta?
Kaksi ihmistä määrää oman suhteen, ei yleiset olettamukset mikä toimii ja mikä ei.
etsin itsekin tasavertaista suhdetta, tasapainoista jossa kumpikin tekee osansa ettei suhde ajaudu hoivasuhteeksi tai äiti-lapsi..
Uskon sen mahdollisuuteen, koska minut on kasvatettu niin.
Naisella voi olla miehisiä omimaisuuksia ja miehellä naisisiä mutta se ei tee kumpaakaan vähemmän mieheksi tai naiseksi..
"Roolit" sekoittuu, löytyy sopeutumista ja "rajojen" ylittämistä.. vastavuoroisuutta, sellaista suhdetta etsin miehen kanssa..
mulle että "Tosirakkaus". Rakastat kumppanias vaikka se on sairastunut.
mutta pitkään pohdittuani olen sitä mieltä, että silloin sille rakkaalle pitää puhua tästä asiasta. Kertoa omista heikoista asioista. Epätietoisuus on pahinta, tuskallisinta ja jos katoat vaan yhtäkkiä mitään ilmoittamatta, särjet vaan enemmän. Sun pitää selventää, että miksi olisit enemmän vahingoksi. Sen jälkeen anna hänen päättää. Se osoittaa sitä syvintä rakkautta.
jos katoaa ilman selitystä, toinen jää ihmettelemään mikä hänessä on vikana...Täytyy olla avoin ja kertoa...
omalle kohdalle sattuisi, miltä tuntuisi ja miten vähiten satuttaisi toista. Ongelma voi olla myös siinä että se joka luulee satuttavansa toista, ei päästä siitä syystä ketään lähelle. Toivottavasti ap annat mahdollisuuden myös rakastaa sinua. Rakkaudella on ihmeellinen voima. Luulen että elämä vetää maton alta meiltä jokaiselta joskus. Jos ollaan parisuhteessa, ei se rakas mihinkään lähde, vaan on tukena vaikeimpien aikojen yli.
Mieti, jos kaikesta huolimatta rakkaasi haluaa jäädä, osoittaa se syvintä ja aidointa rakkautta. Voi olla, että joku päivä roolinne kääntyvät. Sinä oletkin se vahva ja olet tuet rakastasi, jolla on voimat vähissä. Päätökset on tehtävä yhdessä.
todellakin, on kaikista raastavin ratkaisu vain häipyä kertomatta miksi.
siinä jää toinen niin tyhjän päälle ja miettimään että mikä vika minussa on kun lähtee noin vaan eikä edes kerro miksi.
se on oikea karhunpalvelus toiselle, jos ei anna edes mahdollisuutta miettiä eron syitä samoista lähtökohdista kuin jättäjä on tehnyt.
tuolla tavalla saa aikaan paljon turhaa pahaa, eikä ihminen pääse eteenpäin ja voi ottaa opiksi tai edes ymmärtää suhteensa pieleen menoa..
Kerro kerro kerro kerro, todellinen syy..
Tarvitaan HALUA ja TAHTOA olla yhdessä ja rakastaa.. pelkkä rakkaus ei riitä jos ei ole tahtoa..
Kysytään alttarillakin tahdotko eikä rakastatko..
Siis että rakastamalla ja rakkauttasi antamalla vahingoittaisit toista? Sehän on riippuvainen myös siitä, millaiset hänen tunteensa sinua kohtaan ovat.. Jos te molemmat tunnette toisianne kohtaan syvää tosirakkautta, tarvitaan rohkeutta antautua toisillenne, rohkeutta antautua rakkauden "vietäviksi".
Jos tuo toinenkin rakastaa sinua syvästi, olisi mielestäni pahin loukkaus luopua hänestä, silloinhan tuolla rakkaudella ei olisi mitään merkitystä! Miksi rakastaminen on niin vaikeaa, mikä siinä pelottaa?
Tuore omakohtainen kokemukseni asiasta on yhtä helvettiä.. toinen vielä hetkinen sitten kertoi rakkaudestaan minuun, tiesi myös minun tunteeni, mutta jätti silti. Ihmeellinen selitys oli se, että ei voi antaa minulle sitä mitä tarvitsen ollakseni onnellinen. Mitä? Minä olin onnellinen. Hänestäkin se onnellisuus selvästi näkyi. Suurempaa onnea ja parempaa tunnetta olla toisen kanssa ja jakaa asioita ei minulla ole ennen ollut. Eikä hänelläkään sanojensa mukaan.. Mutta se, että jättää toisen ihmisen kärsimään yksin ja ihmettelemään, miksei rakkaus riittänyt? Miksi se ei ollut merkityksellistä?
Tarvitaan myös tahtoa rakastaa. Halua vaalia rakkautta olosuhteista huolimatta. Eihän se niin mene, että kun rakastetaan niin sillä varmistetaan, että kaikki on aina hyvin. Elämä muuttaa meitä, olosuhteet ja elämän puitteet muuttuvat. Eteen tulee jotakin yllättävää, tai jo olemassaolevaa, josta pitäisi haluta selvitä yhdessä!!
Juuri näin!!
... ja käsittämätöntä on se, että ihmiset unohtavat kuinka paljon hyvää voimaa on rakkaudessa, kuinka paljon sillä voi saada aikaan, kuinka paljon sen avulla kestää.. jos vain uskaltaa.
Mikä se elämässä on tärkeää? Kerätä omaisuutta? Käyttää kaikki aikansa työhön? Elää "epärehellisesti" suhteessa, josta ei saa mitään, ja jossa ei anna mitään? Onko parempi "säästellä" itseään kylmässä suhteessa, ihan vain tavan vuoksi? Kaivata iltaisin toista joka sinua kuuntelee ja ymmärtää? Kaivata saada koskettaa sitä, jonka lähellä on hyvä olla ja joka ilolla viipyy vierelläsi?
Valitsisitko sellaisen elämän, jossa et voisi katsoa toista ihmistä silmiin ja ajatella: Hän on minun rakkaani, kalleimpani? Etkä näkisi hänen silmistään sitä samaa.. Mitä tekisit, kun tulee vaikeaa ja epäonnistut? Etkö silloin haluaisi tuntea olevasi silti hyväksytty ja rakastettu, haluaisitko yrittää ponnistella yksin vai yhdessä?
Ei anneta rakkauden kadota tästä maailmasta, annetaan sille mahdollisuus ja sille kuuluva arvo. Rakastetaan toisiamme!
miten pääsyt ajattelemaan ettet voi tehdä rakastasi onnelliseksi?
älä päätä toisen puolesta asioita.
Nyt alankin ajatella näin. Uhraudun koska kärsimystä tämä rakkaus hänelle on ollut, ettei tuo pahemmaksi ehdi äityä. Voih nyt olen valmis luopumaan, rakastanhan niin paljon. Tehdään oikein joukkoluopuminen kaikki.
Ilman kunnollista selitystä, ilman mielipiteeni kysymistä, toinen päätti, mikä on meille parasta. Toisin sanoen itselleen parasta.
Tänä oli molemminpuolista rakkautta. Nyt minun pitää elää sen kysymyksen kanssa, mikä minussa oli vialla, että minulle ja hänelle parempi oli luovuttaa, ilman selityksiä.
Julmempaa tekoa en nyt heti keksi. Miten sammuttaa oma rakkaus ilman mitään syytä? Miten rakastua uudelleen, kun toinen on sen tilan sydämessä vienyt? Joku kirjoitti, että toisesta luopuminen toisen "parhaaksi" näivettää jätetyn sisältä. Tuo on niin totta.
Toisesta luopuminen toisen "parhaaksi" ilman pätevää syytä ei ole mitään muuta kuin itsekkyyttä ja pelkuruutta pahimmillaan, kun toisen tunteista ja toiveista ei todellakaan välitetä. Se ei ole rakastamista. Se ei ole rakkautta. Se on silkkaa itsekeskeisyyttä.
Kuulostaa niin kovin tutulta tuo, mistä kirjoitit. Ja olen samaa mieltä: rakkaudessa luovuttaminen ja rakkauden nimeen toisen jättäminen on julmaa!
Toivon, ettet ajattele oikeasti Sinussa olleen mitään vikaa, sen toisen tunne-elämässä ja tunteiden hallinnassa se vika on. Jos ei tosirakkaus kelpaa, saa hänkin vain syyttää itseään jos elää elämänsä jatkossa epätyydyttävällä tavalla. Suhteen päättymisen jälkeen minulle on useasti sanottu: "Rakastan sinua niin paljon, enemmän kuin ketään muuta koskaan, mutta.. näin on parempi. Voidaanko olla ystäviä?" Itse mietin kuinka voi olla ystävä, jos on vielä romanttista rakkautta toista kohtaan.. Ja mitä se todella tarkoittaa tuo ystävyyden hakeminen, pitääkö olla valmiina ja odottamassa jos se toinen vielä minut haluaisi?
Ehkä tuo rakkauden nimiin jättäminen ei ole tietoista pahantekoa, ainakaan jos Sinullakin on tunne siitä, että suhteen aikana Sinua kohdeltiin hyvin. Kuten omassa tapauksessani. Mutta se juuri tekee asiasta vaikean käsittää, miksi joku pelkää tosirakkautta niin paljon, että on valmis siitä lopulta luopumaan?
En tiedä.
Itse mietin samaa asiaa ja näivetyn yksin..
Ehkä se toinen pelkää ottaa hyvää vastaan, jos sen sitten menettääkin. Haavoittuvuus ja avoimuus voi olla vaikeaa jos on kokenut kovia.
Mutta vielä enemmän se nakertaa mieltä olla ottamatta "riskiä"...
Oliskohan se Don Huonojen biisi Hyvää yötä ja huomenta..jossa lauletaan että "turha pelätä laukausta, sillä yksinäisyys saman reiän nakertaa..." " jos sulla kerran on se josta oikeesti välität, niin pidä siitä kii.."
olen samaa mieltä tosta... tuntuu välillä ihan tuolta. että tuotan enemmän tuskaa poikaystävälleni kuin hyvää.. mut silti rakastamme toisiamme todella paljon. oltu nyt yhdessä 1 vuosi 3 kk. hyviä ja huonoja hetkiä ollut.