Doping on tullut

urheilussa! Doping on ollut kautta aikojen urheilussa ja tulee olemaan tulevaisuudessa siitä ei päästä ikinä!
Itseltäni karisi sinisilmäisyys 1982, kun Varkautelainen voimannostaja kehui miten mömmöt lisäävät voimaa, mutta sanoi, että silloin kun syö mömmöjä, niin ei voi ottaa viinaa, sillä menee ihan sekaisin päästään.
Jo 1940-luvulla hiihtäjät olivat käyttäneet dopingia. Televisio ohjelmassa hiihtäjä sanoi osallistuneensa 50:n hiihtoon, mutta ei 30:n kohdalla jaksanut enää hiihtää, mutta valmentaja oli antanut tabun ja hiihtäjä kertoi, että sen jälkeen olisi mennyt vaikka 100 kilometriä!
Joten Kaisa Varis on nyt ainoa joka on jäänyt kiini kielletyistä aineista, mutta on satoja, jotka käytää, mutta eivät jää kiinni!
1211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Silmät tapillaan niitä tuijotatte.Kaikki ovat samanlaisia luusereita.Hemohessejä.Inhoan näitä urheilijoita.Niin koti kun ulkolaisia.Niissä eioo mitään tervettä ja raitista.Sitten lapsia pakotetaan urheilemaan ja katsomoihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jäädäkseen kirjoitti:

urheilussa! Doping on ollut kautta aikojen urheilussa ja tulee olemaan tulevaisuudessa siitä ei päästä ikinä!
Itseltäni karisi sinisilmäisyys 1982, kun Varkautelainen voimannostaja kehui miten mömmöt lisäävät voimaa, mutta sanoi, että silloin kun syö mömmöjä, niin ei voi ottaa viinaa, sillä menee ihan sekaisin päästään.
Jo 1940-luvulla hiihtäjät olivat käyttäneet dopingia. Televisio ohjelmassa hiihtäjä sanoi osallistuneensa 50:n hiihtoon, mutta ei 30:n kohdalla jaksanut enää hiihtää, mutta valmentaja oli antanut tabun ja hiihtäjä kertoi, että sen jälkeen olisi mennyt vaikka 100 kilometriä!
Joten Kaisa Varis on nyt ainoa joka on jäänyt kiini kielletyistä aineista, mutta on satoja, jotka käytää, mutta eivät jää kiinni!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu