Olen vkolla 26 ja minulla on ollut jo usean viikon ajan kivuttomia supistuksia. Niitä tulee päivässä lukuisia. Kävellessä, istuessa, makuuasennossa ja varsinkin kantaessa kevyttäkin kassia. Supistus tuntuu alkavan alhaalta ja samalla tuntuu laajaa paineentunnetta alapäässä. Miltä tämä kuulostaa teistä kokeneemmista?
Onko normaalia
supistuksista
6340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Suurimmalle osalle odottajista tulee harjoitussuppareita tuossa vaiheessa. Niitä voi tulla montakin kertaa päivässä.
Mikäli ne muuttuvat kivuliaiksi, tai niitä on jatkuvasti jopa useita tunnissa, niin kannattaa ottaa yhteys lääkäriin. Tai sitten jos ne supistukset on hirmuisen pitkiä.
Itse olen rv 30 nyt. Suppareita on todellakin usein, mutta yhä kivuttomia. Valitettavasti niiden kesto on vain normaalia pidempi, voi kestää lähes minuutin yksi supistus. Siksi jouduin eilen saikulle.:( Tässä sitä sitten kotona odotellaan äippälomaa. En saa urheilla tms, jotta supparit ei pahene, eikä lapsi vielä syntyis.
Ei se minuutin supistus oo mikään pitkä, mulla kestää välillä 10-15 minuuttia.
Aika erikoista. Minulle on nyt terkkarin täti ja yksi lääkäri sanonut, että minuutin supistus on liian pitkä näille viikoille. rv 30. Kuuluisi kestää muutamia sekunteja...
Paras ystäväni sanoi, (hänellä on kaksi lasta), että molemmat lapset ovat syntyneet, kun suopistukset ovat olleet yli 45 sekuntia pitkiä.
Aika hurjalta siis kuulostaa 15 minuuttia!
Itse olen kokenut lääkkeellisen synnytyksen, kun ensimmäinen lapsemme kuoli kohtuun. Lääkkeillähän supistukset ovat tunnetusti äärimmäisen pitkiä. Silti ne silloinkin olivat korkeintaan parin minuutin luokkaa, en tosin ottanut aikaa.
Tässä Helistimen sivuilta kopioitua tekstiä synnytyksen käynnistymisestä:
"Avautumisvaihe tarkoittaa aikaa, jolloin kohdunsuu avautuu lähtötilanteesta täysin auki eli 10 cm:iin. Avautumisvaiheen alussa supistukset tulevat yleensä 5-6 minuutin välein ja kestävät vajaan minuutin. Ne voimistuvat ja tihenevät ja tulevat lopussa 2-3 minuutin välein kestäen noin minuutin."
Niin, eihän se supistuksen pituus tarkoita että synnytys olisi lähellä. Mulla niitä pitkiä supistuksia oli eka raskaudessa jotain 20 viikolta asti, suunniteltu keisarinleikkaus oli viikolla 39 1, eli ei ennakoinut ennenaikaista synnytystä.
Nyt toka raskaudessa yhtä lailla supistuksia, menossa rv 28 4.
Tälläkin palstalla on kirjoteltu vastaavista harjoitussupisteluista useita ketjuja ihan viimeisten parin viikon aikana. Tsekkaa löytyykö niistä apua. Tilanteesi ei ole mitenkään harvinainen.