Ja taas ne

elämäntapasäännöt.

Usein kuulee että elämäntapasääntöjen noudattamisen tarkoitus on suojella uskoa.

Sitä minä kyllä vain ihmettelen että elämäntapasäännöt pahimmillaan nousevat uskonmisen esteeksi?

Siinä vaiheessa kun näkee asian niin ettei elämäntapsäännön noudattaminen varjelekaan uskoa niitä kuitenkin uskon ehtona "edellytetään noudatetavan. (kielsi teoilaan uskonsa)

Entäpä jos yhteisön rakkaus lopuu siinä kohdassa ja ihminen suljetaan ulos elämäntapa-asioitten noudattamatta jättämisestä.
10336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ja mitähän elämäntapasääntöjä tarkoitit?
Uskontoihinhan kuuluu oleellisena osana elämäntapasäännöt.
Otetaan nyt vaikka lepopäivän viettäminen.
Lepopäivä on tunnetusti nykyaikana harrastusten päivä ja sellaisten hommien tekemistä, johon ei arkena kerinnyt.
Lestadiolaisen uskon mukaan lepopäivänä pitää harrastaa näitä:
- seuroissa käynti
- kylässä käynti
- pyhäkoulussa käynti
- (kaupassa shoppailemassa) väljä käsitys
- autolla ajeleminen
- tiskaaminen, pyykinpesu, ruoanlaitto
- (autonpesu) väljä käsitys
- radiosta urheilukilpailun kuuntelu
- lukeminen ja musiikin kuuntelu
- tietokoneen ääressä työskentely
- rauhanyhdistyksellä talkoo työskentely sisällä
- veneellä soutaminen

Näitä ei saa tehdä:

- pilkkiminen, mattojen tamppaus
- pihan haravointi
- kortinpeluu
- halonhakkuu
- veneestä kalastelu virvelillä
- marjain poiminta
- heinänkorjuu
- auton rassaaminen
- urheilukilpailujen katsominen
- kutominen ja ompeleminen

Syömisessä ei lestadiolaiselle ole sääntöjä, saat syödä vaikka kuinka epäterveellisesti.

Mutta juomisessa on tosi tarkat säännöt:
- vain alkoholittomiia juomia saat juoda. Poikeuksena on vain tilkka ehtoollisviinaa.

Tupakointi on kaikkein erikoisin etu:
- tupakointi on sallittua, vaikka se on tunnetusti erittäin epäterveellistä ja tarpeetonta. Tupakointi ei ole ihmiselle tarpeen. Se on vain himojen ja halujen tyydytystä. Tupakointia perustellaan sillä, ettei siitä tule paha meno alkoholin tapaan.
Pitää paikkansa, mutta pitkässä kuusessa tupakointi aiheuttaa kuitenkin ruumiille vakavia vahinkoja ja haittoja, keuhkoastma ensiksi mainiten. Tupakka on huume, vaikka sitä ei mielletä lestadiolaisen käsityksen mukaan muuksi, kuin pikku pahaksi.
Tupakasta tulee riippuvaisksi ja se on köyhältä lestadiolaisperheeltä pois lasten tarpeista, kun raha menee aivan hukkaan.
Tupakka sotkee ympäristöä ja lestadiolaisen pitäisi varjella ja vaalia tätä jumalan luontoa, eikä tuhota ja sotkea sitä.

Ja mitäs sitä muita elämäntapoja onkaan?
Ei tanssi, ei katso televisiota, mutta katsoo sitäkin ahneemmin tietokoneen ruutua.
Ei meikkaa, ei maalaa kynsiä, ei istu baareissa, eikä kapakoissa olutta kittaamassa.
No nämähän ovat vain hyviä' elämäntapoja.
Ja ei kiroile, ainakaan muiden kuullen.
Ei varasta, eikä katso elokuvia.

En minäkään kyllä istu baareissa, ei huvita. Vain kun on ihan pakko odotella jotaki tulevaksi tai tapaamaan.
Asemilla istun odotellen junaa tai lentokentän odotussalissa. Ravintoloissa käyn vain kerran vuodessa, kun firma tarjoaa siellä pikkujoululounaan.
Mutta Rauhanyhdistyksen talossa istun arviolta 40 tuntia vuodessa kesäseuroissa istumiset ulkona penkeissä.
Kyllähän elämässä sääntöjä tarvitaan, vaikkapa kerrostaloissa, joissa viime aikoina on tapetilla ollut parveketupakoijat.
Kerrostalot on viheliäisiä asuinpaikkoja, koska asukkaat niissä ei tahdo noudattaa yhteisiä sääntöjä.
Ja koirista puhumattakaaan. Harva koiranomistaja kokoaa koiransa jätöksiä, vaan antaa niiden jäädä pilaamaan ympäristöä.
Elämässä riittää sääntöjä, mutta tulee muistaa, että ne on kaikkien meidän parhaaksemme.
Eniten purnataan liikennesäännöistä, etenkin nopeusrajoituksista.
Myös uskovaiset korpeaa liikennesääntöjä vastaan.
Seuroissa nyt ei koskaan puhuta liikennesääntöjen noudattimisesta, koska se ei tupakan ohella kuulu seurapuheen imagoon.
Sen sijaan seurapuheiden imagoon kuuluuu puhua alkoholista, meikkaamisesta, korvakoruista ja muista vääristä hengellisyyksistä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Oletko viimekädessä ajatellut onko noiden elmäntapasääntöjen noudattamisessa mitään "mieltä"-

    Kenen uskoa ne oikeasti rakentavat?

    Kuvauksesi on totuudellinen ja oikeaan osunut. Silti ihmetelen sitä kaksinaismoralismia mitä kuvauksei on pullollaan.

    Tupakaa voidaan poltella aina pahennuskeen asti mutta jotain vähemmän vahogollista ei saa missään tapauksessa harrastaa ei edes omaksi mielihyväksi asit..

    Huomasinpa vain yhden sellaisen huvittavuuden. Onkohan kalassa käynti kielletty pyhäisin ettei kävisi niin että emännät jäisivät yksin muksujen kanssa pakertamaan. Toisaalta hyviä mahdollisuuksi a luistaa on kuunella urheilua tai psestä autoa.

    Miksi auton peseminen on sallittua mutta lattian peseminen ei :)

    Lukea saa "vaikka mitä roskaa" mutta marjassa ei saa käydä. Uskontoon ei kuulu elämäntapasäännöt. Vaan ennemminkin yhteisöllisyyteen ja siinä pysymiseen tai pysymätömyyteen.

    Edelleenkin avoimesti ihmettelen että mm pyykin pesu pyhän oli lähest ulkoon pyhäpäivän häväistys kuten myös auton peseminen, Mikai ne eivät sitä enää ole?

    Toisaata jos et noudata tuota vl elämäntapaa sina voidaan alkaa sulkemaan yhteisöstä ulos monella tavalla. Miksi se on sallittua? MIksi elämäntapasääntöjen noudattaminen on uskon ehto silloin jos joku ei näe tarvetta noudataa niitä.

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    Isoissa perheissä on pakko pestä pyykkiä pyhisinkin. Sitä perustellaan paljon sillä, että konehan sen homman tekee, ei perheenäiti. Mutta mattojen pesu kesällä laiturilla on jo totista touhua ja oikein pyhäinhäväistys.

    Ihmeellisiähän nämä säännöt ovat ja itsekkin niitä ihmettelen. Säännöt on kuitenkin sääntöjä, eikä niissä ole perusteluja muuta kuin että näin on asia ristillisyydessä ymmärretty.
    Minun nuoruudessani käytiin kalassa pyhinäkin johtuen siitä, että asuttiin senverran syrjässä, jossa ei asunut juuri muita uskiovaisia lähimailla ja saattoi lipsua säännöistä.
    Äiti sanoi kuitenkin, ettei puukolla saanut vuolla, koska silloin vuolee sormeen.

    Myös heintöitä saatettiin tehdä pyhisin, jos oli poutapäivä ja maanantaiksi oli luvassa sateita.

    Myös marjassa käytiin pyhisin, mutta se oli sitä 1960 lukua, nyt se ei tulisi kysymykseenkään.

    En ole itse noudattanut elämäntapasääntöjä, mutta usein se on pakko, jos ei voi olla muiden uskovaisten silmien alta pois.
    Kun menen mökille, puuhastelen siellä kaiken aikaa, oli pyhä tai arki. Haluan olla siellä irti kaiken maailman elämäntapasäännöistä.

    Lepään silloin kun huvittaa, vaikkapa maanantaina. Voin pyhittää minkä päivän tahansa, koska uskonto opettaa, ettei sillä ole väliä, minkä päivän pyhittää, kuinhan vaan yhden päivän viikosta. Voin syventyä hengellisiin asioihin vaikkapa muslimien pyhäpäivänä perjantaina ja loikoa oikosäärisenä sateisen päivän sattuessa.

    Kaikissa säännöissä ei luonnollisestikaan ole mitään mieltä, mutta on tietysti paljonkin mieltä esim. kerrostaloasumisessa ja parveketupakoinnissa, jossa tuotetaan haittaa muille asukkaille ja aiheutetaan pahaa verta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    aina väärin päin kirjoitti:

    silmän palvontaan?

    Heh heh tuohon kyllä heitän että vaikka kone kuinka pesee pyykit joku kuitenkin tekee sen eteen sekä ennen että jälkeen sitä työtä. Itsestään ne pyykit eivät koneeseen mene ei vaikka mikä olisi.

    Hyvinkin pyykiin saa uppoamaan aikaa paljonkin. Nimittäin siihen kuivaan pyykiin.

    Mutta se itse asia. Miksi lähdet palvomaan kenekään silmää. Miksi marjassa pitäisi käydä salaa? Siksikö ettet "viitsi" olla toisten hampaissa? Onko oikein se että voit tehdä salaa muttent julkisesti? Kristillisyydessä kyllä aina neuvotaan että se mitä et voi tehdä julkisesti sitä ei pidä tehdä salaa.

    Ei en halua hyökätä kimpuusi. Vaan tätä asiaa vastaan. Kaksinaamaista on se että mökillä salassa voit marjastaa pyhäisin muttet silloin jos joku sisar tai veli valvoo.

    Miksi on pakko noudataa elämäntapasääntöjä?

    mikään pakko ei ole mutta jos et noudata yhteisö sulkee sinut ulos siitä. Sekö todella on rakkautta? Minusta se on silkaa kiristystä silloin kun puhutaan näistä tyhäjänpäiväisitä höpö höpö synneistä. Se on valtaa ja mielivaltaa.

    Mikä sinut saa alistumaan siihen????

    Ymmärrän sen että uskovaisella on säännöt joiden puitteissa hän elää. Mutta nämä säännöt lähtevät raamatusta - kymenestä käskystä - ja niiden noudataminen lähtee uskosta ja omasta tunnosta.

    Ja kun luet mitä kirjoitit niin sinun halusi noudataa näitä elämäntapasääntöjä ei lähde uskosta. Jos sinä voit ne jätää ilman tunnon tuskia noudattamatta. Vaan sinun halusi noudataa niitä lähtee puhtaasti yhteisön paineesta.

    Onko elämässä todella tärkeintä elää mielytääkseen toisen ihmisen silmää?

    Mitäpä tuohon enää paljoa lisäisi. Moni eläkkeelle jäänyt kirjoittelee vasta sitten muistelmiaan työstään ja toiminnastaan, kun ei tarvitse enää olla silmäin palvonnan alla.
    Itsekkin voisi kirjoittaa muistelmiaan sitten, kun saa olla rauhassa tarvitsematta pelätä asemansa puolesta.
    Muistan, kuinka erään vaikutusvaltaisen henkilön jäädessä eläkkeelle hänelle pidettiin komeat läksiäiset. Kehuttiin ja kiiteltiin.
    Sitten kun tämä läksiäisjuhla oli ohi ja ikkunasta katsottiin, kuinka hän mennä köpötteli ulkona, moni huokaisi: Olipa helpotus, kun tuostakin ukosta päästiin lopultakin eroon.

    Myös eläkkeelle jäänyt itse kehui tilaisuudessa työkavereitaan ja hyvää ilmapiiriä, joka vallitsi kaiken aikaa.
    Myöhemmin alkoi ilmestyä lehdissä miehen kirjoituksia ja muisteluksia työstään ja toimistaan, joissa ei ylistetty työpaikan henkeä ja päätöksiä, vaan annettiin tulla porvoon mitalla.
    Uskovaisen on sopeuduttava sääntöihin, tahtoipa tai ei. Ja kyllä uskovaiset sopeutuukin niihin. Me, jotka tällä kirjoittelemme, taidamme olla niitä vastarannan kiiskejä, jotka emme sopeudu.
    Mitä tulee kaksinaamaisuuteen, se on tarve paeta ja etsiä pelastustietä omaan sisimpäänsä.

    Olen ikäni tajunnut sen, etten voi elää täydellistä uskovaisen elämää, en edes lähellekkään. Jos yrittäisin pakottaa itseni siihen, niinkuin joskus olen yrittänyt, siitä seuraa sisäistä ahdistusta ja verenpaineen nousua.

    Jeesuksen veri ei tepsi, vaikka sitäkin on kokeiltu. On tässä käyty sykiatrinkin pakeilla, että kun mulla tahtoo tuo mieliala heittää kuperkeikkaa näiden uskonasioiden takia.

    Psykiatri antoi neuvon, että ota rennosti. Voit sinä olla uskovainen, vsaikka et niin tosikko yritä ollakaan.
    Me yhdessä naurettiin tämän maailman menolle ja kaikelle hömpötyksille.
    Elämä on jatkunut melko tasaisesti, kun ei ota uskonasioita kovin kuolemanvakavasti.
    Tosin saarnaajat sanoo, että ne on otettava vakavasti ja maailman lasten neuvot mielialojen heilahdellessa eivät ole oikeita.
    Vain Jumalan lasten neuvot ovat oikeita.

    Äänestä

  • Aloittaja

    silmänpalvoja kirjoitti:

    sopeudutko niihin elämäntapasääntöihin oikeasti?

    Siis ainakin siinä määrin kuin sinun on "aivan pakko"?

    Sanot että uskovaisen on pakko sopeutua? Onko?

    Minä en ole nähnyt siihen mitään muuta pakkoa kuin sen että jos en sopeudu yhteisö voi vaikka painostaa minut pihalle?

    Eli itse kyllä taidan enemmän elää niin kuin kirjoitan. Teen asioita joita ei ole tapana ja toisinaan aina "narahdan verekseltäni" epäsopivista puuhista.

    Mutta siitä kristillisyyden neuvosta pidän kiinni että kaikke minkä voin tehdä salassa von tehdä myös julkisesti? Mutta myönnän että se on kohdallani johtanut toimiin joiden tarkoituksena ei voi olla mikään muu kuin osoitaa "ulkopuolisuutta".

    Sinä kirjoitat varsin paljon ja teet uusia avauksia. Täällä ei vain tahdo olla montaa kunnon keskustelijaa. Olet joutunut monta kertaa tekemään samankaltaisista aiheista uudelleen avauksia, kun mielipiteitä pitää oikein lypsää.
    Oliskohan tuo Mopin palsta parempi paikka. Siellä ei ole paljoa kirjoittajia.
    Kirjautumispakko sinne tietää sitä, että oma identiteetti tulee ainakin ylläpitäjän tietoon.

    Minä olen huono sopeutuja. En sopeutunut esim. kerrostaloelämään laisinkaan.
    Ajattelen vankileirejä, joissa oli pakko sopeutua.
    Sopeutuminen lestadiolaiseen elämäntapaan on tuottanut vaikeuksia, mutta mitä vähemmän siellä on esillä, sitä tuntemattomampana pysyy.

    Yhteisö on kuitenkin niin iso monella paikkakunnalla, että sinne "hukkuu" joukkoon.
    Kun käy vaan istumassa, eikä osallistu mihinkään, oma identiteetti ei paljastu.
    Identiteetti paljastuu varmasti, jos osallistuisi keskusteluihin. Kuulijana selviää kaiken parhaiten.
    Joskus se sanomisen tarve on polttava ja kun ei voi mennä sanomaan, on parempi lähtiä kävelemään koko tilaisuudesta raikkaaseen ulkoilmaan.

    En käy vuosikokouksissa, enkä muissakaan ryhmätilaisuuksissa, joissa pieni piiri kokoontuu.
    Siellä esitetään kiusallisia kysymyksiä.
    Ainahan voisi puhua puolitotuuksia, mutta kaikista parhaiten pärjää, kun osallistuu mahdollisimman vähän.
    Ainoa paha meno, mitä lestadiolaisuudessa voi toteuttaa vapaasti, on tupakointi, mutta kun en sitä harrasta, minun on haettava korvike jostain muualta.
    Helmasyntejäni ovat: iskelmämusiikki, huono kirjallisuus, television katselu, netissä kielletyillä sivuilla käynnit,elokuvat, teatteri, tanssi, en usko helvettiin, enkä moniin muihinkaan oppeihin.
    Olen siis täydellinen uskovaisen fiasko.
    Minua pahempaa uskovaista ei taida löytyä.
    Mutta on minulla hyviäkin puolia.
    -olen raitis, tupakoimaton, siisti, järjestelmällinen, tarkka, tunnollinen, luonnon ystävä, noudatan tunnollisesti kaikkia yhteiskunnan normeja, lakeja ja sääntöjä. En aja ylinopeutta, en ohittele rämäpäisesti, olen säästäväinen, en tuhlaa, hoidan tunnollisesti minulle tulevat tehtäväni. Istun seuroissa, jotta lähipiiri voisi tuntea olonsa hyväksytyksi.
    Siinäpä uskovaiselle sielunhoitajalle kova pala purtavaksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tällä palstalla kirjoitti:

    tämä keskutelu on ollut oikein antoisa...

    Eikä minua haitaa lainkaan se että joskus joutuu keskutelua virittelemään montakin kertaa.

    Se minua kyllä vain huvitaa että kun kuvailet tuota elämääsi tässäkin viestissä kohivinkin tarkanäköisesti niin minua jää vaivaamaan asioita...

    "Olen siis täydellinen uskovaisen fiasko.
    Minua pahempaa uskovaista ei taida löytyä."

    Näihin lausesiin voisi vielä lisätä että ihmisten mielestä. Mitähän Jumala sinusta ajatelee? Ainakin olet rehellinen itsellesi ja varmaankin myös Jumalalle. Kun kerran näin "avomielisesti" kerrot ettet voi joitain asioita noudataa.

    JOs itse ajatelen että mikä on "pahin synti" mitä ajatelisin niin se olisi se etten seisoisi elämäni ääressä rehellisenä.

    Onko pahin uskovainen se joka tekee syntiä ja myöntää sen vai se joka tekee syntiä mutta ei myönnä sitä?

    Niin mopin palsta on ja sinne osisin kirjautua jos tahoisin. Kuitenkaan nän en ole tehnyt enkä varmaan tee. Kaikesta huolimatta tykään tästä palstasta myös siksi että täällä on niin monesta lähtökohdasta kirjoittajia.

    Tämäkin keskustelu on yhdenlainen helmi monien "turhien" yritysten jälkeen. Saada joku houkuteltua kirjoitamaan :D ja saada näin oivallinen kirjoitus. Sinun on tätytynyt työstää itseäsi jotta voit nähdä asiat näin kuin ne näet.

    Olet kasvanut ulos siitä vl kieltämisen kultuurista. Olet etsinyt ja löytyänyt tapoja selvitä "hengissä". Ja uskallat jos et muualla niin täällä myöntää sen. Minusta se on hienoa.

    "Istun seuroissa, jotta lähipiiri voisi tuntea olonsa hyväksytyksi."

    Jos aito hyväkyntä olisi todellista näin ei tarvitsisi tehdä.

    "Siinäpä uskovaiselle sielunhoitajalle kova pala purtavaksi."

    Ihmienn joka ajatelee itse on aian kova pala ja uhka ainoalle oikealle totuudelle...

    Kiitos että vaihdoit ajatuksia :)

    On se mukava kun löytää täältä jonkun, joka ymmärtää erilaisuutta ja poikkeavuuksia.
    Aito uskovainen ei nimittäin ymmärrä, että joku voi olla tällainen.
    Aidon uskovan mielestä joko ollaan uskomassa tai sitten ollaan täydelisessä epäuskossa.
    Välimuotoja ei ole, mutta minulle on sellainenkin.

    Uskon, että myös uskomisen takia voi tulla mieleltään sairaaksi, kun oikein yrittää ja ei sitten pystykkään.
    Kuulemani mukaan mormoneissa ja jehovissa on paljon ahdistuneita. Siellä nämä elämäntapasäännöt ovat paljon kovempia kuin lestadiolaisuudessa.
    Ja lestadiolaisissa on myös paljon uskossaan ahdistuneita. Ne vaan selitetään synnin sairauksiksi. Minulla on myös sisaruksia, jotka ovat vaan tapauskovaisia. Ei me puhuta koskaan, mutta sen muuten vaan huomaa.
    Sen olen kans havainnut, ettei lestadiolaisten sukulaisteni lapsiluvut ole poikkeuksellisen suuria, mikä antaa olettaa, ettei tähän Herran lahja oppiin ole jaksettu täydellisesti uskoa.

    Ajattelen tässä niitä hoitokokous aikoja. Mistä hoitajat pääsivät perille, ettei joku uskonut tai elänyt sillä tavalla mallikkaasti, kuin olisi pitänyt. Jos minun vanhempieni elämän/uskon tyyli olisi tullut hoitajien tietoon, he olisivat varmasti joutuneet hoidetuiksi tai erotetuiksi.
    Vanhempani siis osasivat olla hissukseen ja eivät avanneet suutaan väärässä paikassa.
    Jotkut muut taas ottivat osaa keskusteluihin, jolloin paljastui, etteivät he olleetkaan oikealla tavalla uskomassa ja joutuivat täten piinapenkkiin.
    Mutta ymmärrän sen, että joskus haluaisi avataq suunsa ja sanoa omasta mielestään tärkeää, joka sitten ei olekkaan oikena uskon hengen mukaista ja siitä seuraisi puhuttelu väärästä hengestä.

    Jos oma sinni ei antaisi periksi, seurakunta käyttää avainten vallan pidätystä.
    Eri asia sitten on, tarkoittaako tämä sitä, että nämä seurakunnan kahlitsijat voivat oman vallan avulla kieltää Pyhää Henkeä antamasta anteeksi muuallakaan, siis suoraan puheesta uskottaessa.

    Nykyäänhän syntejä saa anteeksi omassa mielesään, mutta ennen käsitettiin, että pitää pyytää julkisesti lausumalla ääneen.
    Jos puhuja ei huomannut väentungoksessa jonkun pyyntöä, hän ei saanut anteeksi.
    Sittemmin turvauduttiin vieruskavereihin, jotka siunsivat.
    Myönnän sen, että olen pahin syntinen, mutta sen kanssa on osattava elää, eikä jäädä jatkuvaan hermopaineeseen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    samainen kirjoittaja kirjoitti:

    Tuo onkin sitten käsite jota pitäisi tarkentaa.

    Aito uskovainen = Tarkoitanet varmaan sitä vl uskovasita joka noudataa syntilistaa jne.. Tätä määriteltiin täällä oivasti x-vl taholta

    "
    Joskus tuntuu, että sydämenusko ja omakohtainen usko vl:ssa on sitä, että tottelee seurakunnan ohjeita ja rakkaudenneuvoja mielellään! Ne tuntuvat omakohtaisen uskonelämän kannalta todella tärkeiltä.

    Jos noudattaa niitä vain tavan vuoksi, niin silloin on asiat huonosti, vaikka olisi miten tiivisti vl-seurakunnan sisällä.

    Tuosta vl-sydämenuskosta nousee rakkaus muita tottelevaisia vl-uskonystäviä kohtaan! Sen rakkauden sanotaan olevan oiken hengen oikea hedelmä! Ja se on merkki siitä, että 'vain me olemme Jumalan lapsia'."

    Tässä sinulle likki

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000031910758

    Toit esille hoitokokouset. Juuri täällä käydyt keskutelut ovat avaneet ihan erillaisen näköalan vl liikeeseen. Se mitä ei itsekkään ymmärtänyt on avutunut pala palalta.

    Ihmettelin aina kun hoitokokouksista vaijetiin niin järjeselmällisesti. Tai sitten sanottiin ettei kenenkään tarvitse synnyttää henkensä kaupalla (paitsi jos käy niin huono tuuri että joutuu synnyttämään henkensä kaupalla. Mutta siitäkään ei saa puhua.)

    Oikeastaan sen kautta kun on läheltä nähnyt useamankin äidin lopuunpalamisen ja väsymisen. Lasten oirehtimiest ym. oma vakava sairastuminen...

    Itse väsyin jossainvaiheessa käymään täällä keskutelua ym ... Ehkä siksi että kun sai kasaan sen palapelin osan jossa hoitokokouset muodostavat kuvan taustan ja näki asiayhtydet...

    Sitä en usko että uskon takia voi saaraaksi tulla mutta sen uskon että vl takia niin voi käydä hyvinkin helposti. Kiellä itsesi tunteesi ja alistu.

    Minusta ei ollut elämään tuossa "valheessa". Tuntuu miltä tuntuu niin vaikka kuinka tunnet tekeväsi väärin kun teet niin kuin vl "käskevät" sinun kuitenkin pitää nöyrtyä seurakunnan erehtymättömän vallan alle.

    Kyllähän sinä tämän kaiken tiedät :)

    Sitä minä vain ihmetelen että kuinka voidaan olla vain "puolittain uskomassa". Voidaan kyllä olla puolittain vl ja puolitain jotain muuta mutta uskovainen joko on tai ei ole.

    Päivämiehestä voin lukea tuomioni joka viikko. En ole oikein uskomassa jos teen niin tai näin? Jaa- a mitenkähän on. Onko usko sidottu ihmisääntöihin. On jos kysyt "aidolta uskovaiselta".

    Huvitavaa että tässä keskutelussa käsiteet tekisi mieli kääntää päälaelleen. Kuka mistäkin vinkelistä katsottuna on tapakristitty. Sekö joka noudataa "syntilistaa" vai se joka ei sitä noudata kuin vältämättömiltä osin?

    Kun nyt nostit nuo elämän tapasäännöt eseille koskien Jehovia milenkiintoista on se että he hyväksyisivät sterilisaation tilanteessani vl eivät. Toisaalta ilman verensiirtoa minun ei olisi tarvinnut koko asiaa edes miettiä. Aina siis yhtä armotonta johonkin suuntaan.

    Mistä hoitajat pääsivät selville jostain. Eikähän se ole ihan selvää. Kateus kateus ja kateus. Ainahan on niitä jotka elävät puolestasi ja ovat sinua itseäsi viisaampia siinä mitä sinun pitää tehdä tai jätää tekemättä. Jos joku ei mielytänyt niin valtaa ja mielivaltaa oli helppo käytää.

    Se kuitenkin täytyy todeta että Jumala kuitenkin on diktaattori ja tuomitsee ihan oman näkemyksensä jälkeen meidät kaikki. Se on minusta aika lohdullinen tieto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7899535 kirjoitti:

elämäntapasäännöt.

Usein kuulee että elämäntapasääntöjen noudattamisen tarkoitus on suojella uskoa.

Sitä minä kyllä vain ihmettelen että elämäntapasäännöt pahimmillaan nousevat uskonmisen esteeksi?

Siinä vaiheessa kun näkee asian niin ettei elämäntapsäännön noudattaminen varjelekaan uskoa niitä kuitenkin uskon ehtona "edellytetään noudatetavan. (kielsi teoilaan uskonsa)

Entäpä jos yhteisön rakkaus lopuu siinä kohdassa ja ihminen suljetaan ulos elämäntapa-asioitten noudattamatta jättämisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu