Kuuntelin vuosikausia mieheni karmeaa kuorsausta ja kärsin. Käytin korvatulppia, tönin miestäni parin minuutin välein ja kärsin, lisäksi mieskin häiriintyi jatkuvista herättelyistä. Mikään ei auttanut, hän osasi kuorsata vatsallaan, selällään ja jopa kyljellään. Eräänä päivänä päätimme kokeilla erillään nukkumista. Nukumme edelleenkin samassa makuuhuoneessa, mutta n. 1m etäisyydellä ja niin että mieheni nukkuu pää minuun päin, ja ihmeiden aika ei ole ohi, kuorsaus ei enää häiritse minua. Nykyään nukumme molemmat huomattavasti paremmin. Onko muilla ollut vastaavia myönteisiä kokemuksia?
karmean kuorsaajan puoliso
7
4789
Vastaukset
- toinen tohelo
Me taas muutimme eri huoneisiin asumaan ja silti hirrenvetoäänet kuuluvat läpi vaihtelevasti. Mies menossa leikkaukseen.
- äiree07
Meillä olen kuunnellut mieheni kuorsaamista 14 vuotta. Eilen ostin hänelle apteekista SILENCE merkkistä lääkettä kuorsaamiseen. Ihmeiden aika ei ole ohi. Kuorsaaminen loppui lähes kokonaan ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Mielenkiinnolla odotan seuraavia öitä kuinka lääke vaikuttaa.
- unitutkimuksiin
Passita se mies kuitenkin unitutkimuksiin niin että tulee suljettua uniapnea pois. Jos on uniapneaa, sen kustannuksella syntyy joukko muitakin sairauksia, koska hapen puute sairastuttaa muita elimiä.
- emmiina44
Tottakai huolehdin siipan terveydestä. Ylipainoa on karsittu jo 7 kg ja luulen senkin jo vaikuttaneen suotuisasti, muuten vielä hyvinkin terve.
- Huomaavainen kuorsaaja
Hei!
Olen tiennyt kuorsaavani kovasti ja olen sillä häirinnyt läheisiäni ja tuttaviani useinkin. Nyt uudessa liitossa morsiameni joutui kerran raivon valtaan kun ei saanut olohuoneen sohvallakaan rauhaa kauheasta kuorsaamisestani. Koska olen kovin rakastunut, rupesin toimimaan ja menin menin myös lääkäriin.
Perussyyt kuorsaamiseen ovat kai tuolla kurkun alueella, mutta kuorsaamista edesauttavat ainakin seuraavat asiat:
- jos olet pahuksen väsynyt ja nukut tosi syvää unta
- jos otat alkoholia ennen nukkumaanmenoa tai olet jopa juovuksissa nukahdettuasi
- nukut paljon selälläsi
- hengität nukkuessasi suun kautta
Lääkärini mukaan kurkun alueen elimeni eivät ole kovinkaan suuret tai tai muuten ongelmalliset, mutta kuorsaan kyllä noiden edellisten vaikutuksesta vahvasti.
Nyt sitten apukeinoihin. Ne ovat hyvin yksinkertaiset. Vältä noita alussa mainitsemiani asioita ja esimerkiksi seuraavasti.
- Vältä alkoholia ennen nukkumaanmenoa (ota se konjakki jo illalla aikaisemmin)
...Jos olet tukkihumalassa, mene nukkumaan sellaiseen paikkaan, jossa et häiritse selvänä nukkujia (heh)
- tee jokin viritys, että suusi pysyy nukkuessasi kiinni ja alaleukasi ylhäällä
... muun muassa on olemassa valmiita hammasrautoja, joilla saa leuat pysymään yhdessä
... toinen tosi halpa keino on vetää pari teippiä nenän vierestä ristiin suun yli leuan alle..pitää hyvin leuat yhdessä ja suun kiinni, jotta hengitys kulkee nenän kautta
- huolehdi siitä, että nenäsi on riittävän avoin ilman kulkemiseen kun suu on kiinni
...nenäteippi nenän päälle
...apteekista saa valmiita nenäkumeja, joilla nenäontelo hieman leviää ja ilma-aukko on suurempi (tosin näytät ihan nenärengasta pitävältä ab-originaalilta..heh)
...ryhdy joogaamaan, jolloin opettelet nenähengitystekniikan hyvin (siis nenän kautta pitää muutenkin hengittää, suu on tarkoitettu ruoan ja juoman oveksi vatsaan)
- selällään nukkumista voi välttää perinteisellä tennispallotempulla ja ehkä myös oikean kokoinen ja muotoinen tyyny ei pudota leukaasi ihan alas jos nukut selälläsi
- myös kuorsausta vähentävät suihkeet kurkkuun auttavat, mutta maksavat noin 15 euroa/kuukausi
Itselleni on riittänyt hyvin tuo teippiviritys suun päälle. On taivaallista herätä aamulla, kun nenäkin on ihanan avoin nenähengityksen vuoksi ja suu kostea, kun ei ole nukkunut suu auki.
Pahassa tapauksessa kannattaa kokeilla edellä mainittuja kaikkia keinoja yhdessä (silloin näyttää varmaan aika koomiselta) Suun kiinni pitämistä, nenän avaamista, kurkun elinten jäykistämistä suihkeilla jne.
Olen nyt onnellinen mies, kun en enää häiritse morsiantani (hän hyväksyy, kun suu kiinni tulee jotain vaimeaa murinaa kurkusta, mutta se loppuu kuulemma pienellä tönäisyllä tai hyväilyllä). Mitä sitä ei rakastunut mies tekisi onnensa eteen..!- yks mies
Eräitä huomioita viestiisi, ensiksikin miten voi vältää olematta joskus väsynyt. Toiseksi vaimoni kuorsaa pahiten nukkuessaan vatsallaan, ja siihenhän on luonnollinen selitys - eli kaula joutuu luonnottomaan asentoon (eihän nenä kohti tyynyä kukaan nuku ). lisäksi hän hengittää kuorsatessaan juuri "nenän kautta". Itse hengitän "suun kautta" ja enkä juurikaan kuorsaa paitsi "alkon" jälkeen kuulemma hieman. Eli neljästä ohjeestasi yksi pitää paikkansa tässä tapauksessa. Apteekin suihke kyllä auttaa mutta on kuulemma epämiellyttävä käyttää. Että kuorsaamisiin !!??
- Onnellinen kuorsaaja
yks mies kirjoitti:
Eräitä huomioita viestiisi, ensiksikin miten voi vältää olematta joskus väsynyt. Toiseksi vaimoni kuorsaa pahiten nukkuessaan vatsallaan, ja siihenhän on luonnollinen selitys - eli kaula joutuu luonnottomaan asentoon (eihän nenä kohti tyynyä kukaan nuku ). lisäksi hän hengittää kuorsatessaan juuri "nenän kautta". Itse hengitän "suun kautta" ja enkä juurikaan kuorsaa paitsi "alkon" jälkeen kuulemma hieman. Eli neljästä ohjeestasi yksi pitää paikkansa tässä tapauksessa. Apteekin suihke kyllä auttaa mutta on kuulemma epämiellyttävä käyttää. Että kuorsaamisiin !!??
En ymmärrä miksi kuorsaus pitäisi saada loppumaan? Itse ainakin aion kuorsata niin kauan kuin henki pihisee...
Kautta maailman ja aikojen on ihmiset kuorsanneet, nyt vain on uniapneasta tehty muotitauti, jota lähes kaikki sairastaa. Ja jos ei se puoliso tykkää, vaihda a)puolisoa b)makuuhuonetta c) asuntoa. Tai käske sen toisen käyttää korvatulppia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1594554Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392522Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1452173Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet321307- 701184
Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711112Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen681019En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391013- 53943
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies115920