Välillä tulee miettineeksi näin vanhemmiten, miksi on ollut ujo ja mihin se on välillä hävinnyt, vaikka perusluonteeltaan on ujo.
Joissakin asioissa se on mielestäni hyve, kuten käyttäytyminen, ehkä miellyttävä (ei öykkäröi), itsesuojelua, saattaa antaa inhimillisyyttä/ lämpöä tietämättään, ei rasita muita liialla puhelaisuudellaan, mietiskelijä, harkitseva, tunteellinen, herkkä, kiltti, tunnollinen, ei valita yms.
Vastaavasti haittatekijöitä. Vaikeus sopia ihmissuhteita,saattaa antaa tyhmän kuvan itsestään (ei saa suuta auki), rasittava seurassa, (toiset ei tiedä mitä ajattelee) hyljätyksi tulemisen pelko, koulukiusattu, esiintymisjännitystä, ihmispelkoa, ahdistusta (kuvittelee mitä muut ajattelee, kun ei ole seurallinen), ei saa oikeaa huomiota työstään ja ylenemis mahdollisuudet pienet (määrätynlaisessa työssä, koska ei herätä huomiota ulospäin suuntauksella.)
Tässä lyhyesti mielipiteeni ujoudesta ja lisätä voi tai oikaista käsityksiäni, mitä on olla ujo posittiivisessa ja negatiivisessa mielessä.
Joissakin asioissa se on mielestäni hyve, kuten käyttäytyminen, ehkä miellyttävä (ei öykkäröi), itsesuojelua, saattaa antaa inhimillisyyttä/ lämpöä tietämättään, ei rasita muita liialla puhelaisuudellaan, mietiskelijä, harkitseva, tunteellinen, herkkä, kiltti, tunnollinen, ei valita yms.
Vastaavasti haittatekijöitä. Vaikeus sopia ihmissuhteita,saattaa antaa tyhmän kuvan itsestään (ei saa suuta auki), rasittava seurassa, (toiset ei tiedä mitä ajattelee) hyljätyksi tulemisen pelko, koulukiusattu, esiintymisjännitystä, ihmispelkoa, ahdistusta (kuvittelee mitä muut ajattelee, kun ei ole seurallinen), ei saa oikeaa huomiota työstään ja ylenemis mahdollisuudet pienet (määrätynlaisessa työssä, koska ei herätä huomiota ulospäin suuntauksella.)
Tässä lyhyesti mielipiteeni ujoudesta ja lisätä voi tai oikaista käsityksiäni, mitä on olla ujo posittiivisessa ja negatiivisessa mielessä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ujous on heikkoa itsetuntoa! Syy on kasvatuksessa, joka ei ole ollut itsetuntoa kasvattavaa vaan pikemminkin omanarvontuntoa alentavaa. Ujo tuntee olevansa huonompi kuin muut eikä uskalla ilmaista vapaasti itseään, koska pelkää muiden reaktioita.
Minut opetettiin alistumaan ja häpeämään itseäni, mutta onneksi kolmenkympin tietämissä koin vakavan masennuksen ja uupumuksen, jonka seurauksena luin paljon itsetuntoa kasvattavia kirjoja ja sain psykologista apua omanarvontunnon kohotukseen.
Ujous ei missään nimessä ole hyve, koska ujo on yhtä kuin alistuva! Edellä mainitut hyveet eivät edellytä ujona olemista! Kuka vaan voi olla tunnollinen, tunteellinen, harkitseva yms. olematta kuitenkaan alistuva eli ujo..
ujoutta näinkin, että se on alistumista. En kuitenkaan yleistäisi, koska meitä ujoja menestyviä ihmisiäkin löytyy. Saattaa jokin sotapäällikkö tai johtaja olla yksityiselämässään ujo, mutta alistaa muita hiljaisen tehokkaasti muuten.
Hyveitä löytyy varmaan muistakin ihmisistä ja itse pitäisin ujoutta kuitenkin jonkinlaisena hyveenäkin, koska aiemmin lueteltujani positiivisiakin piirteitä ujoista löytyy helposti, vaikka haittojakin on. Vaikea on määrittää ujos, koska öykkärin sisällä saattaa piileskellä vielä ujompi ihminen ja epämiellyttävä toisia kohtaan. Asiaa voi pyöritellä mielestäni monelta kantilta katsoen, eli nuoruuteen kuuluu tietynlaista ujoutta, mutta se saattaa olla myöhäisemmässä vaiheessa voimavara, kun itsetutkiskelut on suoritettu, niin rohkeus voi pilkistää voimakkaastikin.
Minut on kyllä kasvatettu aivan normaalisti ja olen silti ujo. Myös äitini on ollut ujo ja isoäitini on ollut todella ujo. Tämä siis kulkee suvussa.
koen, että ujous saattaa olla suvussakin perintönä. Saattaahan kasvatuksellakin olla oma merkityksensä, mutta jotenkin tuntuisi, että nöyryyttäminen saattaisi rohkaista tai päinvastoin, eli mielestäni nämä on enempi luonnekysymyksiä. En ole asiantuntija ujous asiassa, mutta jotenkin koen sympatiaa normaalisti ujoja kohtaan, mutta taas täysin nyhverö herättää hämmennystä tai negatiivisia ajatuksiakin.
olen samaa mieltä siitä, että ujostakin voi myöhemmin tulla rohkea. itse olen ohittamassa nuoruusvaihettani ja minusta on tullut välillä aika rohkea. tämä näkyy siis siinä, että aloitin vähän aikaa sitten kamppailulajin joka sisältää (kovaa) ottelua ja olen pärjännyt siinä jo varsin hyvin. olen myös sitä mieltä, että ujous on enemmän voimavara, kuin "vika"
Äläs yleistä kuule. Ehkä sun kohdalla asia on noin mutta mulla on ainakin tosi hyvä itsetunto ja silti olen ujo. Ei se ole siitä kiinni. Eikä kasvatuksestakaan voi olla koska mulla on myös sisko ja hän on kaikkea muuta kuin ujo.
Ujous on ominaisuus. Ujous on osa ihmisen persoonallisuutta. Heikko itsetunto saattaa kyllä olla seurausta ujoudesta, mutta heikko itsetunto ei automaattisesti kuulu ujouteen. Täällä muutenkin jatkuvasti ujot ihmiset vähättelevät itseään ja olettavat, että ujous on jotenkin huono luonteenpiirre.
Meidän amerikkalaista yhteiskuntaa matkiva nykykulttuurimme on saanut sen aikaan. Aivan kuin ujous olisi joku sairaus.
Professori Liisa Keltinkangas-Järvinen on asiasta paasannut jo julkisuudessa niin paljon, että olisi luullut, että se olisi saavuttanut jokaisen, joka vähänkin seuraa sitä, mistä tässä maassa puhutaan.
Itse olen extrovertti, mutta olen saanut monesta ujosta ihmisestä eli-ikäisen ystävän, kun olen osannut pitää suuni kiinni silloin, kun hän on avannut omansa. Siis tarvitsemme korvia enemmän kuin suuta. Niitähän miellä on kaksi, suita on vain yksi.
Voi olla niinkin, että ihminen on tehnyt ympärilleen ylpeyden muurin. Epävarmana, loukattuna, riittämättömyyden tunteen vallassa, hän tavallaan päättää, että ei päästä lähelleen ketään, hän pärjää yksinkin. Näin syntyy ylpeys, sitä se pohjimmiltaan on, vaikka ei ihan heti tulisikaan mieleen. Näin näen sen omalla kohdallani. Olen lukenut kirjankin näistä asioista, ihmisten tavoista käsitellä vaikeita asioita. Ne tavat, jos mitkä periytyvät, tavallaan niin, että ongelma periytyy ja näkyy eri ihmisissä eri tavalla. Meillä jokaisella on jokin perusongelma tai vika, jota kannamme käyttäytymisessämme. Toisille se on ujous ja sen taustalla on ylpeys, joka on tehty suojaksi.
Harmi kun en muista sen kirjan nimeä, se oli todella mielenkiintoinen, alussa panin kovastikin hanttiin, että eihän se nyt mitään ylpeyttä ole. Mutta on se, ainakin minun kohallani. Kovasti on helpottanut, kun sen on tajunnut ja varsinkin sen, miten se on syntynyt.. pitkä juttu, kannattaa kuitenkin miettiä, minkälainen on oma vankila. Vankilahan se ei ole, jos sen kokee hyvänä. Silloin sitä ei ole tarpeen pohtiakaan.
joillekin ihmisille muodostua ylpeyden muovaamana, mutta itse pitäisin yksinäisyyden käsitettä laajana kokonaisuutena, koska me ihmiset ollaan erilaisia.
Ujous on kirous, josta saan kiittää geenejäni ja menneisyyttäni. Paljon olen yrittänyt etsiä siitä hyviä puolia ja yrittänyt hyväksyä sen osana itseäni, mutta yhä edelleen, pitkän terapiankin jälkeen, vihaan tuota ominaisuutta itsessäni, se aiheuttaa minulle suunnatonta vihaa ja negativiisia tunteita itseäni ja muita ja muiden odotuksia kohtaan. En halua hyväksyä sitä osana itseäni ja välillä tekisi mieli luovuttaa, eristäytyä kaikelta maailmalta ja heittää menemään kaikki toiveet ja haaveet urasuunnitelmien suhteen. En näe siinä mitään hyvää ja sen takia vihaan itseäni.
Ujot eiväy ole ollenkaan ylpeitä. Silti heistä saa helposti sellaisen käsityksen, koska he eivät ujoudestaan uskalla olla esillä. Välinpitämätön käytös on usein vain vieraille joita he ns. pelkäävät, mutta jos tutustuu ujoon henkilöön huomaa, että hän on hyvin mukava ja kiltti (useinmmiten!!!)
Kunhan muistettaisiin vaan ettei ujous ole mikään sairaus