odottaville äideille

huumeiden ja päihteiden käytön selvittämiseksi.
Jokainen odottava äiti joka jää testissä kiinni niin armottomasti abortti ja sterilisaatio. Lapsettomuus koskee myös raittiita äitejä joten kerran narahtanut on samassa tilanteessa kuin sellaisetkin jotka eivät syystä tai toisesta voi saada lapsia. Se on surullista mutta sen kanssa on opittava elämään. Millainen tulevaisuus on lapsella joka heti syntymänsä jälkeen kokee valtavat vieroitusoireet? Valitettavaa, mutta kun kerran on odotusaikana sortunut aineisiin niin siitäkin huolimatta, että olisi selvinnyt kuiville myöhemmin elämässä, joutuisi tyytymään siihen että lapsia ei voi saada.
Odottaville äideille voisi tehdä testejä yllättäen. Se maksaa rahaa, mutta säästyy moninkertaisesti myöhemmin huostaanotto ym kuluissa ja ennenkaikkea siten, että jokainen syntyvä lapsi saa mahdollisimman hyvät lähtökohdat ainutkertaiselle elämälleen! Kirjoittakaa mielipiteitänne vielä syntymättömien ihmisten puolesta.
5330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sinänsä kyllä, tuollaiset testaukset voitaisiin ottaa ohjelmaan, mutta aika rankkaa tekstiä on tuo, että "kiinni jäänyt" pitäisi pakottaa aborttiin ja sterilisaatioon. Aika lapsellinen mielipide minusta.

Pikemminkin kannattaisin enemmän tukea päihdeäideille ja vaikkapa sitä pakkohoitoon ohjaamista, mutta ei missään tapauksessa noin radikaaleja ratkaisuja.

Ihan varmasti on olemassa päihdeäitejä, joille se vauvan syntyminen on ollutkin tie uuteen elämään. On tosin äitejä, joille vauva ei ole tuonut minkäänlaista merkitystä elämään, ja heidän kohdallaan lapsen uudelleen sijoittaminen on tarkoituksenmukaista ja järkevää.

Minusta on aika huvittavaa ja erittäin ikävää hyvin yleinen mielipide lasten huostaanoton helppoudesta, se heitetään ilmaan hyvinkin usein niinkuin se olisi jollakin tapaa yksinkertainen ratkaisu. Mutta ei se aina ole, ei vanhemman eikä etenkään sen lapsen kannalta. Näitäkin asioita pitäisi ajatella hieman kauaskantoisemmin eikä huudella mielipiteitään lonkalta.

Summa summarum, kyllä näihin päihdeäitien- ja vauvojen/lasten asioihin tulisi saada jotain ratkaisuja ja pikaisesti.

Äänestä

"Millainen tulevaisuus on lapsella joka heti syntymänsä jälkeen kokee valtavat vieroitusoireet?"

Ööh, ihan normaali tulevaisuus, kun syntymän jälkeen hoidetaan kuntoon saakka. Ei lasta pidä tappaa vain sen vuoksi että se ei ole täydellinen :D yleensähän vastasyntyneet joilla on jokin terveydellinen ongelma, hoidetaan kuntoon jotta saisivat sen hyvän elämän alusta saakka.

Kun kerran päihteistä vammautuneilla ei ole sinusta oiekutta elää, mites niskapoimuseuloissa tms. kiinni jääneet? Pakkoaborttiin vaan?

Koskka kukaanhan meistä ei pysty muuttumaan, kun kerran on päihderiippuvainen niin elämä on ohi, eiksni? Kukaan meistä ei tee virheitä ja ota niistä opikseen, eihän? :D

***

Äänestä

sen vuoksi kuulu tappaa, ettei niillä ole parhaat mahdolliset lähtökohdat elämässään tai että ne ehkä kärsivät tulevaisuudessaan kohtuuttomasti.

Jos se äiti jää kiinni huumeista raskausaikana, eikä pysty huolehtimaan lapsestaan kunnolla, niin sellaiselle kyllä pakkosterilisaatio olisi ihan paikallaan. Lisää lapsia ei tartte tehdä, muttei vanhojakaan tappaa. Ja onhan se lapsi jonkun muunkin kuin vain sen äidin.

Äänestä

...että tälläinen sääntö pitäisi olla kaikissa maailman maissa. Vain raittiit ja kunnolliset ihmiset saisivat hankkia lapsia. Näin saavutettaisiin kaksi hyvää asiaa:

1) Maailman syntyvyys laskisi ja pikkuhiljaa päästäisiin eroon liikakansoituksesta
2) Jokainen syntyvä lapsi saisi hyvän kodin.

Toisaalta jos joku alkoholia käyttävä nyt on onnistunut hankkiutumaan raskaaksi, ei sitä lasta tulisi abortoida vaan ottaa heti huostaan syntymän jälkeen ja äiti saisi jonkin rangaistuksen, esim sakkoja.

Samat säännöt koskisivat isiä tietenkin. jos raskaana oleva äiti käyttäytyy hyvin mutta mies kärähtää, niin hänellä ei ole oikeutta isyyteen ja hänen on välittömästi muutettava pois taloudesta. Jos äiti ei suostu tähän, lapsi otetaan huostaan heti syntymässä.

Äänestä
  • on mielipiteitä sinulla.
    Oletko siis sitä mieltä, että vain ja ainoastaan raittiit ja ns.kunnolliset vanhemmat takaavat lapselle hyvän kodin? Voi voi. Kuinka sinä sitten varmistaisit sen ihmisten kunnollisuuden? pakkotesteilläkö vaiko pankkitilin suuruudella?

    Paljon kärsivät lapset niissä sinun kunnollisten vanhempiesikin hoivissa, vakkeivat nämä käyttäisi minkäänlaisia päihteitä, tai olisivat päällisin puolin muuten niitä "kunnollisia".

    Jos tuota ajatusmallia käytettäisiin,niin TODELLA pieni prosentti soveltuisi vanhemmiksi,on olemassa niin paljon muitakin seikkoja, jotka eivät vanhemmuuteen sovi.

    Mitäpä luulet sitten noiden sakkojen auttavan? Päihdeäiti saisi sakkoja, joita tuskin maksaisi koskaan. Jatkaisi vain elämää samalla tavalla kuten ennenkin. Mikä hyöty tästä siis olisi?

    Tuohon viimeiseen ehdotukseesi en viitsi edes ottaa kantaa, on se sen verran typerä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pakkotestaukset kirjoitti:

huumeiden ja päihteiden käytön selvittämiseksi.
Jokainen odottava äiti joka jää testissä kiinni niin armottomasti abortti ja sterilisaatio. Lapsettomuus koskee myös raittiita äitejä joten kerran narahtanut on samassa tilanteessa kuin sellaisetkin jotka eivät syystä tai toisesta voi saada lapsia. Se on surullista mutta sen kanssa on opittava elämään. Millainen tulevaisuus on lapsella joka heti syntymänsä jälkeen kokee valtavat vieroitusoireet? Valitettavaa, mutta kun kerran on odotusaikana sortunut aineisiin niin siitäkin huolimatta, että olisi selvinnyt kuiville myöhemmin elämässä, joutuisi tyytymään siihen että lapsia ei voi saada.
Odottaville äideille voisi tehdä testejä yllättäen. Se maksaa rahaa, mutta säästyy moninkertaisesti myöhemmin huostaanotto ym kuluissa ja ennenkaikkea siten, että jokainen syntyvä lapsi saa mahdollisimman hyvät lähtökohdat ainutkertaiselle elämälleen! Kirjoittakaa mielipiteitänne vielä syntymättömien ihmisten puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu