joonatan

huomenta! Usein käydessäni Kurenalla panen merkille nuorten maleksiman joukon Arinan nurkilla ja käytävillä, odottavatkos he kyytejä, vai muuten aikaansa tappavat.
Sätkän kääriminen sisätililoissa näkyy olevan tapa, kuten ennenvanhaan.
Eikös kaupungilla lie parempaa paikkaa vartomiseen, jos koulukyytiläisiä ovat ?
2550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Et ole sattunut huomaamaan että siinä vieressä on linja-autoasema. Eiköhän nuoret tapa Arinan eli Sokoksen eli Ossuuskaupan nurkilla aikaansa vongatessaan kyytiä lähteväksi jonnekin puolensadan kilometrin päähän kotia.

Samoilla nurkilla sitä itsekin tuli monta vuotta odotettua kyytiä koulupäivän päätteeksi. Jos oli pitempi odotusaika niin ensin kirjastolle tai nuokkariin ja sitten vasta linja-autolle. Linja-autoasema sinänsä ei ollut kovin houkutteleva paikka odottaa kyytiä.

Äänestä

niih. me nuoret ootetaan sitä linkku kyytiä sinne kottiin päin. ja ei oikee se linja-autoasema houkuttele ku siellä on ketä lie juomamiehiä ja vanhempaa porukkaa ja ku se on vielä nii pieni. mielummin siellä kaupan puolella istuu ja ootelee tai sitte siinä ulukosalla. noh jospa sitä joskus sais pudikselle isomman linkku aseman ja semmose missä viihtys. :))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


päivänä kirjoitti:

huomenta! Usein käydessäni Kurenalla panen merkille nuorten maleksiman joukon Arinan nurkilla ja käytävillä, odottavatkos he kyytejä, vai muuten aikaansa tappavat.
Sätkän kääriminen sisätililoissa näkyy olevan tapa, kuten ennenvanhaan.
Eikös kaupungilla lie parempaa paikkaa vartomiseen, jos koulukyytiläisiä ovat ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu