TIESITKÖ, että (47)

enää vain "pölhökustaa" uskoo, että TTL:n Aspergillus fumigatus -altistuskokeella selviäsi kosteusvauriomikrobien aiheuttama ASTMA.

Aspergillus fumigatuksella ei ole mitään tekemistä kosteusvauriotalosta johtuvan sairauden kanssa. TTL:n altistuskoe on täyttä bluffia ja sitä paitsi se aiheuttaa sen, että sillä altistettu saa siitä ennen pitkää allergisen alveoliitin, koska joutuu hengittämään jatkuvasti sen itiöitä sulan maan aikana. Se syntyy siitä helposti, jos on jo "sädesienistä" johtuva alveoliitti.

No miten pääsisit sitten "pölhökustaan" maineesta. En kerro sitä, mutta voit itse sen selvittää googlen avulla. Annan vinkin, jotta sivustoja ei tule loputtomiin. Kirjoita googlen hakukenttään vain yksi sana, halstedii, niin näin ei tule montaakaan sivustoa. Etsi tietysti suomenkielisiltä sivuilta.

Kirjoita siis:
halstedii

Kun löydät oikean sivuston ja tajuat, mitä siitä selviää, niin uskot myös siihen, mitä mikrobiologian professori M S-S kertoi viime vuoden maaliskuussa Mediuutiset-lehdessä. Sinulle myös selviää, että TTL on kusettanut ja raskaasti, jos vain olet ollut siellä ammattitautitutkimuksissa.

Uskokaa nyt jo, mitä tällä sivustolla kerrotaan:
http://www.helsinki.fi/tutkimus/huippuyksikot/mikrobivarannot.shtml

M S-S ansaisisi luonnontieteen Nobelin uraauurtavasta työstään! Suomi on muuten saanut vasta yhden tieteen Nobelin ja sekin taisi tulla sen asiosta, että Ruotsi ei joutunut sotimaan Suomen ansiosta 2. maailmansodassa.

ystävällisin terveisin
Pekka Nikkola
6357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen yhä edelleen "pölhökustaa".

Äänestä
  • sellainen. Selvitä nyt vain se juttu. Se on helppo tajuta, eikä se liity tähän halstedii-sanaan.

    Äänestä

http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/4546704.stm

Tällä vauhdilla Af:n itiöitä joutuu keuhkorakkuloihin joka päivä:
"It has been estimated that everybody inhales around 200 spores each day."

Siis, jos olet sille herkistetty TTL:n altistuskokeessa, niin huonosti sinun ennen pitkää voi käydä.


Tässä kerrotaan sen kasvulämpötilasta:
It is unusual because it can thrive at a wide range of temperatures, from 70C - the temperature in a compost heap - to 37C, inside the human body.

Sitten on vielä erikseen tämä Af:n aiheuttama infektio. Jos se alkaa kasvaa elimistön sisällä, niin se on kuolemaksi, jos immuunipuolustusjärjestelmä ei ole kunnossa.

Tiedän jo muuten pari kosteusvauriokohteessa sairastunutta, joilla on jo Af:n kasvustoa. Toisella sitä on/oli korvakäytävässä. Tarvittiin muuten eläinlääkäri, joka sen selvitti, koska ihmislääkärit eivät halua koskea edes tikulla kosteusvauriokohteessa sairastuneeseen.

Niin onko Af vielä kuutospaneelissa, vai missä se luuraa nykyään?

Pekka Nikkola

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nisuiisu kirjoitti:

enää vain "pölhökustaa" uskoo, että TTL:n Aspergillus fumigatus -altistuskokeella selviäsi kosteusvauriomikrobien aiheuttama ASTMA.

Aspergillus fumigatuksella ei ole mitään tekemistä kosteusvauriotalosta johtuvan sairauden kanssa. TTL:n altistuskoe on täyttä bluffia ja sitä paitsi se aiheuttaa sen, että sillä altistettu saa siitä ennen pitkää allergisen alveoliitin, koska joutuu hengittämään jatkuvasti sen itiöitä sulan maan aikana. Se syntyy siitä helposti, jos on jo "sädesienistä" johtuva alveoliitti.

No miten pääsisit sitten "pölhökustaan" maineesta. En kerro sitä, mutta voit itse sen selvittää googlen avulla. Annan vinkin, jotta sivustoja ei tule loputtomiin. Kirjoita googlen hakukenttään vain yksi sana, halstedii, niin näin ei tule montaakaan sivustoa. Etsi tietysti suomenkielisiltä sivuilta.

Kirjoita siis:
halstedii

Kun löydät oikean sivuston ja tajuat, mitä siitä selviää, niin uskot myös siihen, mitä mikrobiologian professori M S-S kertoi viime vuoden maaliskuussa Mediuutiset-lehdessä. Sinulle myös selviää, että TTL on kusettanut ja raskaasti, jos vain olet ollut siellä ammattitautitutkimuksissa.

Uskokaa nyt jo, mitä tällä sivustolla kerrotaan:
http://www.helsinki.fi/tutkimus/huippuyksikot/mikrobivarannot.shtml

M S-S ansaisisi luonnontieteen Nobelin uraauurtavasta työstään! Suomi on muuten saanut vasta yhden tieteen Nobelin ja sekin taisi tulla sen asiosta, että Ruotsi ei joutunut sotimaan Suomen ansiosta 2. maailmansodassa.

ystävällisin terveisin
Pekka Nikkola

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu