Nyt olisi Haminalaisten oikeus VAATIA lisätutkimuksia HMT:n toimille. Kuinka paljon palveluita onkaan karsittu sen eteen.Yöpäivystyskin?
koko
paketti julkiseksi vaan
4761
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
HMT tappiot ovat vain pieni notkahdus.
Hyvin hoidettu yritys se hmt on, yhteensä tehnyt voittoa 507000 ja muuten tappiota 5,7 miljoonaa, tai sinneppäin luki lehdessä, oikeen hatunnoston paikka hallitukselle ja kaikille jäsenille. Toimitus johtaja vakuuttaa että varmaan paremmat ajat ovat edessä, näin varmaan onkin, ei vittu kukaan varmaan huonompia aikoja odota, ja onhan se saavutus kun vuoden 99 jälkeen on yhtenä vuotena päästy plussalle. No lakkautetaan ne loputkin kyläkoulut ja kirjastot ei se sivistys kuitenkaan elämässä auta näkeehän sen jo sataman tilanteesta, noilla säästöillä saadaan taas hiukan lainarahaa satama operaattorille.
tulee ihan paha olo kun joku neiti itkee julkisella paikalla.
Vuosi löytyy sieltä alkupäästä kun hommassa oli mukana toimintaan sijoittanut kumppani, miksiköhän ei pysynyt kelkassa pidempään.....varmaan sen takia että yritystoiminnassa tavoitellaan yleensä voittoa paitsi Haminan tyyliin vain miinus kelpaa.