ideaa

elliivoo

Nyt se sitten viimein taas nähtiin. Pieksämäki saa Ideaparkin. Ihan turhaa enää tämän jälkeen itkeä päättäjien että säästökuurille on alettava ja asukkailta nyhdettävä enemmän rahaa ja palvelut ajettava alas. Jos kaiken edistyksen jarruna ollaan eikä mitään uutta hyväksytä ja annetaan tällaisen piristysruiskeen kaupungin taloudelle mennä ohi suun, on ihan turha inistä ja asukkaita maksumiehiksi laittaa. Kun tämän tempun tekivät saisivat itse maksaa. Laitetaan sieltä kallispalkkaisimmasta päästä ukkoja pakkolomalle, aluksi vaikka vuodeksi. Turhia virkoja voidaan kokonaan lopettaa. Mitä siellä tekee liuta tyhmiä ja itsepäisiä jarrumiehiä kalliilla palkalla istumassa takapuolellaan. Ne älykkäät jotka syytävät tuhansia euroja Kalevankankaan metsiin joutavat myös hyllylle. On sitä ennenkin osattu liikkua ja harrastaa ilman tuollaista typeryyttä. Mihin hävisivät rullasukset joilla aktiivihiihtäjät menneinä vuosina harjoittelivat lumettomana aikana? Sitten jos tästä tekolumi-älyttömyydestä uskaltaa kommentoida, aletaanjo lehden palstoilla läskittelemään ja nimittelemään. Kummallista touhua on, ja kallista. Pieksämäkeläiset saavat nyt heti kättelyssä 600 työpaikkaa. Lisäksi kaikki muu etu mikä Ideaparkista koituu matkailun vilkastumisena ym. Ei ole enää aihetta mikkeliläistenkään suhtautua halveksien pieksämäkeläisiin kuten vielä muutamia vuosia sitten. Pieksämäen päättäjät osaavat osoittaa viisasta hulluutta.

15

2551

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uskoa ja luottaa, että Mikkelille on luvassa vielä jotain parempaa kuin Sukarin jutut. Ei näitä vanhoja päätöksiä hetkessä kukaan muuta. Ei edes uusi kaupuginjohtaja. Mutta reilu hän ainakin on, kun rehdisti heti onnitteli Pieksämäen kaupunginjohtajaa. Otetaan opiksi muutkin :)

      • paavo p. sieni

        voiko enää pahemmin omaan ylpteyteensä kaupungin päättäjistö kompastua! Pitkällä aika tähtäimellä Pieksämäen seutu tulee hyötymään tästä rahallisesti todella suuria summia. Samallahan kasvaa, matkailijoiden myötä, monen muunkin liikkeen myynti. Itse en usko että toista tälläistä tilaisuutta hetkeen tulee. Ideaparkki on saanut viimeaikoina niin paljon julkisuutta, että varmasti myös tämä toinen tulee menestymään. Onnittelut vain Pieksämäelle:)! Hienoa huomata että järki siellä suunnalla leikkaa!


    • ohitustie

      Todella turhauttavaa, että ns. "elinkeinoelämän kehittäjien" ml. jo olemassa olevien yritysten piiristä löytyi kampittajat Ideaparkin Mikkeliin tulolle. Uskomattoman lyhytnäköistä sisäpiiritoimintaa, joka vie pohjaa myös muiden yritysten sijoittumiselle Mikkeliin! No niin Mikke & kumppanit, näyttäkää nyt vihdoin viimein ne kehittämistaitonne, vai aiotteko tehdä taas vähän uusia selvityksiä, jotka vievät, hupsista sentää, taas viisi vuotta!

    • Osuuskauppa

      Onhan Mikkelissä ohitustie ja "paskalaitos" ainoalla kaupungin tontilla 5-tien varressa. Viiden vuoden päästä siihen saadaan varmaan ABC, joita on jo joka risteyksessä. Mitä teki kaupungin ja elinkeinon johto 10 vuotta sitten, kun olisi pitänyt luoda edellytyksiä 5-tien varren kehittämiselle? Kuunteli varmaan Suur-Savon ja Toivakan juttuja, luottaen heidän "kehitysideioihin ?
      Pitää mennä jatkossa Pieksämäelle kauppaan.

      Osuuskauppako maakunnan kehittäjä ? Taitaa olla selkään puukottaja, lunastakaa teille luvattu tontti ja maksakaa "paskalaitoksen" siirto ja rakentakaa ABC, saahan siinä ohikulkiessa Pieksämäelle käydä kahvilla.

      • viänänen

        Mikkelin kaupunki ei anna tänne työpaikkojen tulla! Onneksi on sossu joka elättää meitä... :(


      • .....
        viänänen kirjoitti:

        Mikkelin kaupunki ei anna tänne työpaikkojen tulla! Onneksi on sossu joka elättää meitä... :(

        niinhän se menee. kaupungissa päättäjät ajavat asukkaiden etua.. minkähän väestönosan...


    • työpaikkaa

      olisi varmasti kelvannut mikkeliläisillekin. Ei kai Sukarikaan kovin fiksusti toiminut, kun kelpasi vain yksi paikka. Mikkelin ympäristöstäkin löytyisi paljon markkina-aluetta, ei sinne tarvitse rakentaa mistä ei edellistä saada ajoissa pois...

      Mutta nyt meneekin mikkeliläisten rahat Pieksämäelle. Kiva vaan niille mikkeliläisille yrityksille, joilla on jo muutenkin vaikeaa.

      • PikkuM

        Tämähän se on maan tapa Mikkelissä, että kun ei toimita ajoissa. Asiat jahkataan piloille ja tässä on sitten tulos. Jos vanhat merkit paikkansa pitää ja jatkossakin toimitaan "perinteitä kunnioittaen", niin veikkaan että 5-10 vuoden aikavälillä ei esimerkiksi p-laitoksen kohdalla tapahdu mitään. Oikein huvitti kun päivän lehdessä aprikoitiin, ettei Ideapark olisi sopinutkaan Kenkäveron vieruskaveriksi. Verrattuna mihin, nykyiseen naapuriinko :)


    • Muutoksen puolesta

      Ai kun kiva, eipähän tarvitse täältä Jyväskylästä lähteä Tampereelle IdeaParkiin, kun pääsee 40 min. lyhyemmällä ajomatkalla Pieksämäelle vastaavanmoiseen.
      Todella ihanaa, että pikkupaikkakunta saa piristysruiskeen eikä liene 600 työpaikkaa niistä vähäisimmin vaikuttava. Onnea.

    • Mikkel

      Kyllähän meidän herra apulaiskaupunginjohtajan ensikommenteista lähtien oli aistittavissa,että tänne ei tulla kuin havumajaan.Ikävä vain,kun Sukari olisi ollut valmis jopa osarahoittamaan paskalaitoksen siirtoa,joka kuitenkin tullaan lähitulevaisuudessa siirtämään torin laidalta pois.Noo,muutama miljoona sinne tai tänne,onhan meillä rahhoo.

    • elliivoo

      Nyt kannattaa laittaa "jarrumiesten" naamat muistiin, ettei tule valittua enää heitä uudestaan päättäviin elimiin. Kaupunginvaltuuston "tunnustelumatka" Lempäälän Ideaparkiin pitää myös laskuttaa matkaan osallistuneilta koska siitä ei ollut mitään hyötyä kaupungille!

      • Virkamiehet

        Olet väärillä jäljillä. Luottamushenkilöiden eli valtuusto ja hallitus moka tämä ei ole. Asioiden valmistelu kuuluu virkamiehille ja jos he eivät asiaa vie luottamusmiesten päätettäväksi, niin homma seisoo.

        Yksi henkilö siellä kykenee saastuttamaan koko porukan ja arvatkaas veljet kuka se on?


      • Ja vielä kerran
        Virkamiehet kirjoitti:

        Olet väärillä jäljillä. Luottamushenkilöiden eli valtuusto ja hallitus moka tämä ei ole. Asioiden valmistelu kuuluu virkamiehille ja jos he eivät asiaa vie luottamusmiesten päätettäväksi, niin homma seisoo.

        Yksi henkilö siellä kykenee saastuttamaan koko porukan ja arvatkaas veljet kuka se on?

        Kiitokset tälle herralle kuka olitkaan TERV:Pieksämäkeläinen


      • Iloinen2X
        Ja vielä kerran kirjoitti:

        Kiitokset tälle herralle kuka olitkaan TERV:Pieksämäkeläinen

        Kiitos Mikkelin elinkeinopampulle kun houkutteli Sukarin Mikkeliin ja kiitos Mikkelin kaupungin johdolle kun sössi sen meille.


      • jee
        Iloinen2X kirjoitti:

        Kiitos Mikkelin elinkeinopampulle kun houkutteli Sukarin Mikkeliin ja kiitos Mikkelin kaupungin johdolle kun sössi sen meille.

        On tosi hyvä homma kyllä kotikaupungilleni.. Tämän toteutuessa kuitenkin olettaisin monen asian parantuvan Pieksämäellä. Juuri niinkuin sanoivat jossain tuolla : Suurin asia Pieksämäelle sitten rautateiden...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      194
      4113
    2. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      39
      2647
    3. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      104
      2146
    4. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      86
      1922
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      208
      1821
    6. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      36
      1144
    7. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      3
      1083
    8. Mikä kaivatussasi

      on eniten yllättänyt?
      Ikävä
      72
      1075
    9. Miksi ajattelet

      että et riittäisi kaivatullesi?
      Ikävä
      75
      828
    10. Milloin olit onnellinen? Miksi?

      Mikä saa sinut onnelliseksi? Suomi on 9. kertaa maailman onnellisin maa. Kuulutko sinä onnellisten suomalaisten joukkoon
      Sinkut
      149
      796
    Aihe