Joo tuota. Ajattelin kysyä mielipidettänne Basiron -nimisestä aknelääkkeestä (ilman reseptiä apteekista) Aijon ostaa sen maanantaina luultavammin, mutta haluaisin tietä, että auttaako se tosiaan? Minulla on ollut lievä akne n. 3 vuotta ja haluaisin mielelläni siitä eroon. Olkaa kilttejä ja kertokaa auttaako se :). Olisin kiitollinen. Kiitos.
Basiron
Ordinary
8859
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ihotautilläkärin pakeille saamaan roa resepti.
Eivät voiteet mitään pysyvää tulosta tuo.
Viime keväänä koitin Basiron voidetta pitkään jatkuneeseen lievään akneen. Tulos: naama kuivui ihan hervottomasti (hilseili jne.), vaikka käytin kunnon apteekin kosteusvoidetta eikä pienet finnit ja mustapäät lähteneet. Ei myöskään estänyt uusien näppyjen ilmestymistä.
Paljon hyvää olen ainakin kuullut Basironista ja itseasiassa just tälläkin hetkellä on naamassa sitä. :) Oon varovasti käyttänyt tätä kerran päivässä vasta puoli viikkoa, että vaikea vielä sanoa toimiiko vai eikö. :S
Ainakin vahvaa tämä aine jokatapauksessa on. Naama on punanen, hilseilee ja kirvelee niin pirusti. :/
Osallahan tämä saattaa toimia ja osalla ei, joten mä ainakin suosittelisin rohkeasti kokeilemaan ja jos ei auta niin sitten vaikka sinne ihotautilääkärille. :)
puhetta nyt tästä voiteesta..
ite oon käyttäny sitä ny muutaman viikon.
aika pirun vahvaa ainetta värjää..
juu en tiiä onko se nii auttanu.
iho hilseilee ja kutisee..ihan ku se ois polttanu mun naaman..
muutamia päiviä oon taas pitäny taukoa.
kun aloin käyttää Basironia ja ei ainakaan tarvii tällä hetkellä puristella enään joka aamu uusia finnejä naamasta! Kyllä jo viikossa siis tulee tuloksia, ainakin mulla. :)
Ostin tänään sen tökötin, toivon, että se auttaa. Vastailen tänne vaikka kahden viikon päästä miten on toiminut :).
Joo ei oo itelläkään tarvinu yhtenäkään aamuna puristella, kun nyt oon 5 päivää tuota naamalle laittanu. Hiukan oli tänään naama kuivunu, mutta eipä vielä pahasti.
Itselleni ei Basironista, eikä muistakaan voiteista ole ollut apua. Akneni on keskipaha.