Seksi ja ic ?

Hävettää

Olen kolmikymppinen lapseton nainen ja olen kärsinyt lievästä virtsankarkailusta nyt noin vuoden ajan. Aluksi karkailu oli suorastaan olematonta (harvoin ja todella vähän koko päivän aikanakaan), mutta vaiva on pikkuhiljaa pahentunut.

Miten olette selvinneet, ja selvittäneet asiaa kumppanin kanssa? Nimen omaan seksin suhteen. Pitempiaikaisen kumppanin kanssa uutena asiana? Oletteko joutuneet tämän ongelman eteen uuden kumppanin kanssa, joka ei siis asiasta vielä tiedä?

Minua tämä hävettää aivan tavattomasti, ja virtsan karkaaminen kesken seksin tuntuu aivan mahdottoman nololta asialta. Olen sinkku ja en ole edes ajatellut katsella uutta kumppania, koska tuskin kukaan haluaa "pissaliisaa".. (Pissafetissi ei minua kiinnosta, joten sellaiseen taipuvaisilla lohduttelu ei auta).

Miten miehenä suhtautuisit asiaan, jos ensimmäisellä seksi kerralla nainen vetäisee vaikka pyyhkeen alle, ja toteaa että se on pissan varalta ettei vuode likaannu? Vai pitäisikö asiasta kertoa aikaisemmin? Ei kuitenkaan tunnu luontevalta eikä mukavalta "Moi, olen Maikku ja mulla on ic-vaivoja" -tyylikään..

Kertokaa kokemuksista, esim. te naiset joilla ko. vaiva raskauden takia. Mielipiteitä, ajatuksia ja kokemuksia myös miehiltä, omasta ic:stä tai tyttöystävän/vaimon.

Minun ic:lle ei ole löytynyt oikein mitään syytä ja siksi pelkäänkin, että tämä on loppuelämän vaiva. En osaa tai haluakaan kuvitella loppuelämääni ilman parisuhdetta ja seksiä, mutta..

23

8431

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimetön

      Olen 35-v mies. Olen vähän samassa tilanteessa itsekin. En seurustele enkä uskalla kertoa asiasta kenellekkään.Itse toivon että vaiva loppuis mutta syytä ei löydy. sen vuoksi on toi seksielämäkin vähän vähemmälle jäänyt. Useinmiten kun asiasta kertoo niin kumppani häipyy. Ei ole helppoa.

      • Hävettää

        Kiva kun vastasit!

        Tämä ic-palsta vaikuttaa aika hiljaiselta paikalta, joten yksikin vastaus tuntuu lottovoitolta :) .

        Haluatko kertoa vielä omasta tilanteestasi? Missä vaiheessa olet kertonut kumppanille asiasta? Miten he ovat reagoineet? Onko kertomasi ollut aluksi ok, mutta yhtäkkiä heitä ei enää kiinnostakaan tapailla? Vai onko se heti kertomasta loppu?

        Tuntuu todellakin hirvittävän vaikealta ajatella, että jollekin joutuisi kertomaan asiasta. Ahdistaa, kun tietää, että ei karkailulle voi mitään, mutta samalla tietää, että ihmiset yleensä ajattelevat, ettei aikuinen ihminen pissaa housuihin (paitsi kännissä).

        Minulla karkailu alkoi ilmetä edellisen suhteen loppumetreillä, ja vauhditti sen suhteen loppumista. Kumppanini ei ollut ollenkaan innostunut vaivastani, varsinkaan sängyssä, ja vaikka minä olisin halunnut seksiä, en vain voinut alkaa siihen, koska häpesin rakkoni hallitsemattomuutta. Karkailua kun on myös seksin aikana, ja oikeastaan seksin tuoma kiihotus lisää karkaamista joksikin aikaa (iltaseksin jälkeen yöllä ja seuraavana aamuna saattaa olla pahempana).

        Kuinka kauan olet kärsinyt karkailusta? Onko tutkimuksia tehty paljonkin?

        Minulle on jotain alustavia tutkimuksia tehty ja yksi on tulossa lisää ensi kuussa. Mitään syytä tai arviota syystä ei ainakaan toistaiseksi ole löytynyt. Lääkityksenä kokeilin juuri parin kuukauden ajan Detrusitolia, mutta en huomannut siitä olevan mitään apua. Tutkimuksiin pääsy on ollut vaikeaa, vaikka heti karkailun alettua kävin lääkärissä. Lääkäri, jolla olen käynyt usemman kerran, ei ottanut alkuun oikein asiakseen eikä todesta ongelmaani.

        Samat on fiilikset minullakin: toivon, että vaiva loppuisi, jotenkin vain häipyisi, aivan kuten yhtäkkiä vain tulikin.

      • Nimetön
        Hävettää kirjoitti:

        Minä olen kärsinyt jo monta vuotta vaivasta. Tosin kastelen vain öisin.Olen käynyt kaikki mahdolliset tutkimukset ja kokeillut lääkkeitä ja hälyttimiä. Neuromodulaattorikin on ollut.Eikä mikään auta. Lääkkeet aiheutti myös sitä, että kastelin päivisinkin.Minä olen päässyt tutkimuksiin aika hyvin ja enää olis rakon leikkaus ainoa vaihtoehto mutta se ei välttämättä auta sekään. Nyt käytän vaippoja yöllä että saa ja uskaltaa nukkua.En ensin halunnut niitä mutta ne vaipat helpottaa huomattavasti. Lääkärin suostuttelun ansiosta kokeilin. Olen joskus kertonut suhteen alussa asiasta ja se loppui heti. Eikä se parantanut tilannetta vaikka kertoi myöhemmin tai jätti kertomatta. Yleensä suhde loppuu vaikka toinen sanoo ettei se haittaa.Haluaisin elää kuin muut ja saada toimivan parisuhteen mutta se ei taida olla kuin haave.Ei kukaan todellakaan halua olla kastelijan kanssa sen olen huomannut. Voidaan jutella enemmänkin jos haluat.

      • ulkopuolinen..
        Nimetön kirjoitti:

        Moi, luin tätä palstaa kun mun äidillä on tosi vaikea ic. Eikö miehillä seksin aikana käy niin (muistan biologian kirjasta) että kun yhdynnässä seisoo, niin verentungos painaa virtsaputken lyttyyn ja virtsaa ei voi tulla yhdynnän aikana? Jos näin olisi kuin muistelen, niin ic:tä sairastavalla miehellä ei siis pitäisi ainakaan yhdynnän kanssa olla ongelmaa. ic-naisilla tietenkään valitettavasti ei sit oo mitään virtsantuloa estävää juttua.

      • Hävettää
        ulkopuolinen.. kirjoitti:

        Näin varmaankin on, että jäykistyneestä siittimestä virtsaa ei tule. En ole ihan varma. Mutta heti yhdynnän jälkeen, ja tietysti sitä ennen voi sitten karkailla.

        Naisilla ei tuota estettä taida olla millään tavalla.

        Seksiä kuitenkin on muukin kuin pelkkä yhdyntä. Esileikit ja jälkitunnelmatkin latistuvat kummasti, kun pelkää ja jännittää, että kohta kuitenkin taas karkaa. Ja suuseksi..

      • Hävettää
        Nimetön kirjoitti:

        Minä olen kärsinyt jo monta vuotta vaivasta. Tosin kastelen vain öisin.Olen käynyt kaikki mahdolliset tutkimukset ja kokeillut lääkkeitä ja hälyttimiä. Neuromodulaattorikin on ollut.Eikä mikään auta. Lääkkeet aiheutti myös sitä, että kastelin päivisinkin.Minä olen päässyt tutkimuksiin aika hyvin ja enää olis rakon leikkaus ainoa vaihtoehto mutta se ei välttämättä auta sekään. Nyt käytän vaippoja yöllä että saa ja uskaltaa nukkua.En ensin halunnut niitä mutta ne vaipat helpottaa huomattavasti. Lääkärin suostuttelun ansiosta kokeilin. Olen joskus kertonut suhteen alussa asiasta ja se loppui heti. Eikä se parantanut tilannetta vaikka kertoi myöhemmin tai jätti kertomatta. Yleensä suhde loppuu vaikka toinen sanoo ettei se haittaa.Haluaisin elää kuin muut ja saada toimivan parisuhteen mutta se ei taida olla kuin haave.Ei kukaan todellakaan halua olla kastelijan kanssa sen olen huomannut. Voidaan jutella enemmänkin jos haluat.

        Sinulla siis vaiva on vain öisin? Nyt ilman lääkitystä pärjäät päivät ihan hyvin?

        Minulla on taas päin vastoin, yöt on hyvää aikaa, mutta aamulla ylös noustessa sitten taas alkaa vaivata, miten milloinkin päivänä.

        Rakon leikkaus kuulostaa aika äärimmäiseltä vaihtoehdolta. Ja epämääräiseltäkin, kun ei tiedetä mistä kaikki johtuu, eikä siten voida tietää auttaako leikkaus..

        Ihan mielijohteesta ja uteliaisuudesta kysyisin, sattuuko sinulla olemaan selkävaivoja? Alaselässä tai aivan häntäluun seudussa? Itselläni olen huomannut selkäkipuja ja -vaivoja (ei munuaisissa) ja niitä on tainnut olla hieman kauemmin kuin tätä karkailua. Itsekseni olen miettinyt, että voisivatkohan liittyä toisiinsa?

        Lisätutkimuksiin olen tosiaan menossa. Olen aika alkuvaiheessa niiden kanssa. Kaiken laiset syyvaihtoehdot ovat jo pyörineet mielessä: MS-tauti, sokeritauti, kasvain, endometrioosi(ylipäänsä mahdollinen vaihtoehto?), pelkkä stressioire, jokin selkävamma, munuaisvika, kohdunlaskeuma, virtsarakon laskeuma, lihasten heikkous..

      • Apua löytyy

        Kannattaa mennä tutkimusten jälkeen homeopaatille, sieltä todennäköisesti saa avun.

        On minulla toisinaan selkävaivoja mutta ne johtuu varmaan työstä suurimmaksi osaksi. En kyllä osaa sanoa liittyiskö selkävaivat kasteluun. Pystyn olemaan päivisin ihan normaalisti,mutta yöllä en vain herää siihen että pissattaa, enkä edes siihen että olen petivaatteita myöten märkä. Sen vuoksi on vaipat öisin.

      • Hävettää
        Apua löytyy kirjoitti:

        Kannattaa mennä tutkimusten jälkeen homeopaatille, sieltä todennäköisesti saa avun.

        Miksei siitäkin voisi olla apua, mutta en kovin vahvasti jaksa siihen uskoa.
        Joskus olen erääseen vaivaan homeopatia-tuotteita kokeillut, mutta ei mitään apuja tuntunut tulevan, vaikka aika kauan, ja kalliistikin niitä käytin.

        Luontaistuotteita voisin harkita paremminkin, jos vaivani sattuisikin johtumaan rakon "hermoilusta" tai vastaavasta.

      • Hävettää
        Nimetön kirjoitti:

        On minulla toisinaan selkävaivoja mutta ne johtuu varmaan työstä suurimmaksi osaksi. En kyllä osaa sanoa liittyiskö selkävaivat kasteluun. Pystyn olemaan päivisin ihan normaalisti,mutta yöllä en vain herää siihen että pissattaa, enkä edes siihen että olen petivaatteita myöten märkä. Sen vuoksi on vaipat öisin.

        Haeskelin juuri tuota, että onko ylipäätänsä selkävaivoja. Jos ne olisivat syy. Sinun tilanteessakin selkä on kuitenkin päivällä eri asennossa kuin nukkuessa, ja lihasten jännitystilat ovat erilaiset.

        Äkkiseltään löysin googlettamalla koululääketieteen hyväksyvän sellaisen, että välilevyn pullistumasta saattaa seurata sekä virtsan että ulosteen karkailua. Ainakin jos pullistuma sijaitsee tietyllä alueella selkärankaa (alaselkä).

        Mutta selässä voi olla muitakin vaivoja, vaikkapa skolioosia tai lihasjäykistymiä. Näistä en ainakaan vielä löytänyt mitään tietoa ic:n ja sen suhteen hyväksyykö koululääketiede niitä vaivojen syyksi (osteopatia yms. laajemmin asioita, joten ne voivat hyväksyäkin).

        Aika epätoivoistahan tämä tällainen tuumiskelu on, mutta...

        Mietin sitäkin, kuinka erilainen meidän kahden tilanne on. Sinulla ei ole päivisin mitään ongelmia, mutta yöllä karkaa isompiakin määriä. Minulla taas päivät on yhtä tihkumista, joskin välillä saattaa jostakin syystä mennä muutama tuntikin ihan normaalisti, mutta kun nukun ei mitään karkailua ole. Nukkumaan mennessä kyllä on hätä moneenkin kertaan ja ylös noustessa sitten taas aamusta riippuen joko karkaa heti, tai vasta jonkin ajan kuluttua. Määrät ovat pieniä kerrallaan, mutta karkailu jatkuvaa.

        Tuolla aiemmin mainitsit, että voitaisiin asiasta enemmänkin vaihtaa ajatuksia. Miten tarkoitit?

        Miten ois sähköposti? Mahtaisko onnistua?

      • Hävettää
        Nimetön kirjoitti:

        Miten ois sähköposti? Mahtaisko onnistua?

        tuo sähköposti :). Periaatteessa se onnistuisi, mutta osoitteen jakelu julkisesti..
        Ja missä mielessä haluaisit sen?

      • Nimetön
        Hävettää kirjoitti:

        tuo sähköposti :). Periaatteessa se onnistuisi, mutta osoitteen jakelu julkisesti..
        Ja missä mielessä haluaisit sen?

        Tuli vaan ekana sähköposti mieleen. Ei varmaan oo muutakaan sitten. Ei yleensä mee kauan kun tälleen käsittelee näitä asioita niin alkaa tulla vaikka mitä asiatonta kommenttia. Mutta mutta... jos on joku muu idea jutella asiasta niin kerro. Yleensä ottaen olis kiva jutella asiasta kohtalotoverin kanssa jos löytyis apua vaivaan puolin ja toisin.

      • Sara
        Hävettää kirjoitti:

        Haeskelin juuri tuota, että onko ylipäätänsä selkävaivoja. Jos ne olisivat syy. Sinun tilanteessakin selkä on kuitenkin päivällä eri asennossa kuin nukkuessa, ja lihasten jännitystilat ovat erilaiset.

        Äkkiseltään löysin googlettamalla koululääketieteen hyväksyvän sellaisen, että välilevyn pullistumasta saattaa seurata sekä virtsan että ulosteen karkailua. Ainakin jos pullistuma sijaitsee tietyllä alueella selkärankaa (alaselkä).

        Mutta selässä voi olla muitakin vaivoja, vaikkapa skolioosia tai lihasjäykistymiä. Näistä en ainakaan vielä löytänyt mitään tietoa ic:n ja sen suhteen hyväksyykö koululääketiede niitä vaivojen syyksi (osteopatia yms. laajemmin asioita, joten ne voivat hyväksyäkin).

        Aika epätoivoistahan tämä tällainen tuumiskelu on, mutta...

        Mietin sitäkin, kuinka erilainen meidän kahden tilanne on. Sinulla ei ole päivisin mitään ongelmia, mutta yöllä karkaa isompiakin määriä. Minulla taas päivät on yhtä tihkumista, joskin välillä saattaa jostakin syystä mennä muutama tuntikin ihan normaalisti, mutta kun nukun ei mitään karkailua ole. Nukkumaan mennessä kyllä on hätä moneenkin kertaan ja ylös noustessa sitten taas aamusta riippuen joko karkaa heti, tai vasta jonkin ajan kuluttua. Määrät ovat pieniä kerrallaan, mutta karkailu jatkuvaa.

        Tuolla aiemmin mainitsit, että voitaisiin asiasta enemmänkin vaihtaa ajatuksia. Miten tarkoitit?

        Heips!

        Lueskelin viestittelyänne. Minulla on sama vaiva, haittaa urheillessa ja seksin aikana (tosin se ei haittaa minua tai miestä seksuaalisesti, mutta pyykkiä tulee). Olen 37-vuotias nainen,ja nyt ajatellut tehdä kuten sukulaiseni: mennä lääkäriin juttelemaan (gynekologille) ja pyytää lähetettä ehkä leikkaukseen, sellainen on mahdollinen ainakin naisille. Siitä on ollut apua sukulaisilleni.

        Sara

      • Hävettää
        Sara kirjoitti:

        Tarkoitatko virtsarakon nostoleikkausta, vai millaista leikkausta?

        Minulle on lääkärin viimeisin viesti ja ilmeisesti samalla myös viimeinen, että "koita pärjäillä".

    • ????

      Puhutaankohan tässä keskustelussa oikeastaan ollenkaan oikeasta IC:stä (Interstitial Cystitis /Interstitielli kystiitti)? IC:ssä seksin harrastaminen on usein kivuliasta toki, mutta noin muuten.... puhutteko kenties jostain muusta sairaudesta!?

      • ap.

        Tuota lyhennettä näytetään käytettävän paikoitellen inkontinenssistakin (incontinence), joten virtsankarkailusta on ollut puhe.
        Näitä sattuu. :)

      • Anonyymi
        ap. kirjoitti:

        Meillä taas emännällä virtsan karkailu vähenee kun naidaan kovaa ja useasti,rakko tottuu paineeseen ja kunnon rytkytys ei enää tee pahaa,vaikka kuinka olen painanu ei karkaa,eikä laukeamisen jälkeenkään.
        Kokeilkaapa itse että panee vaan niin unohtuu

    • Anonyymi

      Ei se häiritsisi. Sinulla on oikeus seksielämään siinä missä muillakin. Olen itse suunnilleen samanikäinen mies, jolla on rakkovaivoja.

      Virtsankarkailu kannattaa ottaa puheeksi kumppanin kanssa. Sänkyyn voi laittaa vuoteensuojan, joka imee virtsan paremmin kuin pyyhe. Asia on varmasti arka ja ikävä ottaa esiin, mutta aikuisen ihmisen pitää ymmärtää kumppanin vaivoja, myös rakko-ongelmia.

      Ic:tä voidaan jossain määrin hoitaa interstim-implantilla.ja lääkkeillä. Seksissä rakon alueelle kohdistuva liike ja paine voivat pahenta oireita, mutta asiaan voinee vaikuttaa tyhjentämällä rakon ennen yhdyntää ja mahdollisesti lääkkeilläkin.

      • Anonyymi

        Vaimollani alkoi ic vaivata kohdunpoiston jälkeen,ei se meidän parisuhteeseen ole vaikuttanut,seksielämä tietty ajan saaatossa muutoinkin muuttuu kun ikää tulee.
        Luulempa että kun se oikea kumppani löytyy ei mitkään viat sitä ystävyyttä murra.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama kävi meillä vaimolla nyt ongelmia kun kohtu poistettu,tosina minua se ei haittaa,ainoastaa nsillon karkailee jos paljon liikkuu,no vaipat on keksitty

        Ei muuta kun naimaan sillä ne vaivat helpottaa

        Meillä onkin juri helpottanu sillä yhdynnällä jaettä on suojattu sänkyä,iha nsamaahan se oli nuorempna kun oli kuukautiset,pyyhettä sänkyyn niin voipi touhuta.
        Ei kannata ottaaliikaa painetta jos ei muuten karkaile normielämässä.
        Se mitä sängyssä tehdään jää kahden tiedoksi vaan,tuo että kävis rakon tyhjentämässä ei aina oikeen onnistu,tunnelma latistuu aika nopeasti jo tässä iässä jos lähtee vessaan juoksee,sillon se pitää naidakun naitattaa,niin se oli nuorenakin,sen pyyhkeen kyllä äkkiä alle heittää kun saatavilla vaan nopeesti on.
        ja kun vielä on jännittyny olo ei varmasti rakkokaan tyhjene,sitten se vantasaattaa tyhjentyä kun yhdyntää tehdään,rynkytys sen saa aikaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4185
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2126
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1904
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1851
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1770
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      441
      1719
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      469
      1578
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1355
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1296
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      462
      1288
    Aihe