Ministerin ja muun viherhörhö-porukan suunnitteleman pääkaupunkiseudun ruuhkamaksujen ja tietullien ei luonnollisestikaan tulisi koskea moottoripyöriä.
Jaa miksei ?
Koska iso määrä motoja mahtuu kevyesti siihen tilaan, aiheuttamatta ruuhkia ja turhia päästöjä, kuin vastaava määrä autoja. Liikenne sujuisi ja kaikilla olisi hauskaa.
Toisekseen on ihan tolkuttoman aliarvioivaa ja tyhmää väittää ylimääräisten maksujen vaikuttavan maapallon tilaan. Jos ilmasto todellisuudessa esim helsinkiläisiä kiinnostaa, olisi paras vaihtoehto järjestää koko ruuhkasuomeen ilmainen joukkoliikenne. Siinä se olisi ratkaisu, mutta kun ei ole, koska talous se on joka tässäkin määrää. Ja kansa maksaa ja nurisee.
Toinen asia :
Liikennevahinkoja tutkiva työryhmä ehdottaa MP korttiin kakkos vaihetta !
Voi perse !
Takaisiko esim minun kohdallani kolmos tai nelosvaihe, etten koskaan kaatuisi ja loukkaantuisi ? Ei todellakaan.
Lähtökohta on se, että ajokurssien järjestäjät kääräisevät sievoisen tukun rahaa kursseillaan ja ovat suosittamassa uutta käytäntöä..
Ahneuteen perustuu koko idea.
Ehdotan yleislakkoa, kapinaa ja vallankumousta näin alkuun !

Vastaukset 46
Vanhimmat
Lakko ! Kapina ! ja Vallan kumous !
Lakko ! Kapina ! ja Vallan kumous !
Lakko ! kapina ! ja vallan kumous !
............................................... !!!
Kaikki maailman Kaikki .
Liittyköää yhteen ja tehkää lakko, kapina ja vallankumous !
Kakkosvaihehan on tunnetusti pelkkää rahastusta, koska sitä ei voi mitenkään tyriä, eikä siinä opeteta mitään uutta.
Kysyin aikoinani kakkosvaihetta "suorittaessani", että jos nyt heti ekaks laitan kaasun pohjaan ja ajan tän auton tohon seinään, niin onko sillä mitään väliä mihinkään, ja vastaus kuului, että ei ole !
Eli kakkosvaihe on pakollinen ajokerta mistä pyydetään liikaa rahaa, eikä opeteta mitään, eikä sillä ole mitään merkitystä kortin suhteen.
autoiluun tullaan toteuttamaan laajassa mittakaavassa, on aivan varmaa, että kaikki ns. turha liikkuminen on rajoitettu minimiin tai siitä on tehty verotuksella hyvin arvokasta. Jokainen miettiköön itse, kuuluuko moottoripyöräily suuren enemmistön silmissä turhaan liikkumiseen.
Siis maapallon tilalla, ilmastonmuutoksella, itämeren happikadolla, ja muulla diipadaapalla meitä viedään ku kuoriämpäriä, ja tämä on vasta alkua, näin pahoin pelkään.
Hyvin vähän näihin näin yksilötasolla pääsee vaikuttamaan.
Mutta näin motoristina motoristin aisioihin voi edes hiukan vaikuttaa tukemalla alan kattojärjestöä, siis SMOTO:a.
Siis kannatan SMOTO:oon liittymistä jokaiselle.
Ja sitten parrikaadille, kapinaa, hulinaa, yleislakko(ainaki kesäksi, jos on hyvät ilmat)...niija sitse vallankumous!!!
hiilidioksidipäästöt ovat vain n.10% koko päästömäärästä Suomessa.
Kokonaan toinen juttu on, ovatko hiilidioksidipäästöt syynä ilmaston muuttumiseen. Paljon on ilmasto vaihdellut maapallolla aikaisemmin.
Jos tilanne on jotenkin epäselvä, pelkään pahoin sen aiheuttavan paineita veron, tahikka käyttömaksujen korotukseen ja jos tilanne kuitenkin on, kuten epäilit, voitaneen veroja nostaa vain varmuuden välttämiseksi..
faktatieto, vain n. 10% päästöistä on liikenteestä lähtöisin Suomessa.
oikeasti saada jotain ns. keskustelua aikaiseksi, joku hieman omaperaisemmin valittu nimimerkki saattaisi olla ihan paikallaan.
Nykyisesi on vahan sama kuin jos menisit juutalaisten maailmankongressiin puhumaan Adolf Hitleriksi pukeutuneena... ja sitten ihmettelisit suureen aaneen, kun kukaan ei ota sinua vakavasti.
on ihan sama mistä ja millä nimimerkillä kirjoittaa niin varmaa on se, että ainakin Turo--Inkeri siihen vastaa vaikka olis sitte intiassa. Sitten kun kuumatkailu yleistyy niin sielläkin Inkeri on nenä kiinni netissä ja kirjoittelee suoli-24 palstalle syväluotaavia viestejä.
Ulkopuolinen tarkkailija saattaisi vetää Inkerin viestien määrästä sen johtopäätöksen ettei kyseisellä nimimerkillä ole elämää.
..on juuri sinun ongelmasi. Kukaan ei ota sua vakavasti, kun oot besserröiny ittes pihalle.
Nimeäs tässä pilkataan ja osoitetaan, ettet ikinä tule otetuksi vakavasti, ennenkuin luovut tuosta seksuaalisesti poikkeavasta nimimerkistäsi. Homo voit olla tai lesbo, mutta toi nimi kantaa vain jossain gay-palstalla. Motoristi et ole, eikä susta koskaan sellaista tule vaikka kirjoittaisit kuinka monta kommenttia tolla transu nimelläsi.
Sinun nimelläsi on kirjoitettu paljon enemmän hyviä keskustelun avauksia, kuin mitä sinä pahimpina aktiivi aikoinasi.
Mukavaa jutustelua samanhenkisten ja nimisten hyvässä seurassa.
Ja vaikka indialainen atomipommi putoaisi, niin sinä olet aina oleva se kaikkienaikojen pääturo.
... Onko se sitten pitkälläajalla mikään varsinainen meriitti, onkin sitten jo toinen juttu ?....
kylla se vaan on niin, etta jos kaytat samaa nimimerkkia, jota joku toinen jo kayttaa, niin olet aika pahvi.
Ja muuten viela semmoinen juttu, etta teidan rekisteroitymattomien postitusten lukumaarista tiedatte vain te itse. Eli turha alkaa mussuttamaan, etta se ja se viettaa taalla teidan mielestanne liikaa aikaa, kun ei ole yhtaan mitaan todisteita, paljonko te itse teette aivan samaa.
Mita se muuten sinulle kuuluu, paljonko mina taalla vietan aikaani, tai vaikka lahettelisin viestejani Intiasta taikka kuusta?
Taitaa poitsulla olla viela niin kovasti iso epavarmuus omasta itsestaan, etta pitaa koettaa toisia arvostella.
minäkin ajattelin. Toi tyyppi on aivan pähkähullu.
Se on vaan jostain saanut elämäntehtäväkseen sinun mollaamisen. Koita kestää.
Turolle voimia taistelussa palstan trolleja vastaan. Turo on taalla ainoa joka tietaa asioista ja muut vaan on kateellisia. Joo eika niilla ole edes ajokorttia.
TSEMPPIA TUROO
"kylla se vaan on niin, etta jos kaytat samaa nimimerkkia, jota joku toinen jo kayttaa, niin olet aika pahvi "
Sina olet siis se paapahvi.
"kun ei ole yhtaan mitaan todisteita,"
Siita se vankaus taas alkaa...
"Mita se muuten sinulle kuuluu, paljonko mina taalla vietan aikaani, tai vaikka lahettelisin viestejani Intiasta taikka kuusta?"
Ei kuulukkaan, mutta kun se näkyy...ja haisee...
"Taitaa poitsulla olla viela niin kovasti iso epavarmuus omasta itsestaan, etta pitaa koettaa toisia arvostella"
Et voi olla varma, olenko -poitsu-.
Olen sekalainen valimalli kuten sinakin.
Homo, lesbo,bii, transu ja hermis. Kliffaa hei !
..vaan jatkuu ja jatkuu. Olet aivan kuin vanha amma.
Ja MINA olen sitten sinun mielestasi se, joka inttaa asioista??? Vilkaiseppas peiliin.
Nimimerkkini on ollut rekisteroity jo pitkaan, joten jos/kun kaytat samanlaista, olet pahvi. Mutta enhan mina toki sille mitaan voi, jos et kasita asioita.
Ja jos muuten niin kovasti hairitsee, mita kirjoittelen tanne, niin ole hyva ja JATA LUKEMATTA. Annan sinulle sellaisen mahdollisuuden, mita sina et selvastikaan anna muille, eli kirjoitan systemaattisesti vain talla yhdella ja samalla nimimerkilla.
No niin, olen sanottavani sanonut ja nama asiat ei niita toistelemalla muuksi muutu.
Puhutaan moottoripyorista, tai sitten ollaan hiljaa.
"..vaan jatkuu ja jatkuu. Olet aivan kuin vanha -amma. "
-Taidat puhua nyt itsestäsi.
-
-"Ja MINA olen sitten sinun mielestasi se, joka inttaa asioista"
-Nimenomaan, katsoppa viestihistoriasta jos et muuten muista.
"Nimimerkkini on ollut rekisteroity jo pitkaan, joten jos/kun kaytat samanlaista, olet pahvi. Mutta enhan mina toki sille mitaan voi, jos et kasita asioita. "
-Ääkköset opettelamatta tai koulut käymättä.
"Ja jos muuten niin kovasti hairitsee, mita kirjoittelen tanne, niin ole hyva ja JATA LUKEMATTA. "
-Hyvä neuvo, mikset itse noudata sitä. Katsoppa viimepäivinä kirjoittamasi viestit.
"Puhutaan moottoripyorista, tai sitten ollaan hiljaa."
-Nimenomaan, moniko viime päivinä kirjoittamasi viesti koskee moottoripyöräilyä. Vai onko niin, että sinä saat kirjoitella täyttä potaskaa mutta meidän muiden pitää pysyä vain moottoripyöriin liittyvissä aiheissa. ÄLÄ UNTA NÄÄ.
kerrassaan olet. Sinulta ei ainakaan ole ikina edes onnistunut mikaan mp-aiheeseen liittyva keskustelu. Silti on pokkaa vaittaa, etta muut puhuvat ohi aiheen!
Kerron yhden esimerkin, kun olit vastausta vaille: minun viime paivien viesteistani moottoripyorailyyn liittyy esim. tuohon vasta aloitettuun "montako pyoraa olet omistanut / mika niista on paras" lahettamani vastaus.
Ja mielellaan kuulisin myos sinulta edes yhden vastaavanlaisen esimerkin, kun niin kovasti olet peraankuuluttamassa sita aiheessa pysymista - samaan aikaan, kun itse kaakatat aivan mista nyt milloinkin satut lystaamaan, yleensa jostain kirjoittajien oletetuista tai kuvitelluista ominaisuuksista!!
Ja sina tosiaan olet alkanut systemaattisesti kayttamaan tata samaa nimimerkkia, jota mina olen kayttanyt jo pitkaan.
Ei ole siis epaselvyytta, kumpi meista on se PAHVI... sen enempaa kuin siitakaan, kumpi on ohi aiheen hopotteleva pahvi.
En vaan jaksa ymmartaa, miksi sinnikkaasti kirjoitat samalla nimimerkilla meidan kanssamme. Olet luultavasti oikea ruskea aaltopahvi.
"montako pyoraa olet omistanut / mika niista on paras" aihe paistaa kylla pahasti lapi. Maltoit olla vastaamatta itsellesi, melkein puoli tuntia.
Samalla paasit vahan hehkuttamaan, etta homo-nimestasi huolimatta olet oikea motoristi ja monella ajanut. Tulepa esittelemaan itsesi tuolla tienpaalla turoinkeriksi, niin kunhan nauruun pokertuneet on kerailtu sivuun, nautetaan sulle mista se kana pissii.
Kaannetaan indiaksi muutama aloittamani aloitus, niin sinakin ymmarrat, mita mina olen kirjoittanut.
Ei ole siis epaselvyytta, kumpi meista on se PAHVI... sen enempaa kuin siitakaan, kumpi on ohi aiheen hopotteleva ruskea aalto-pahvi.
"Sinulta ei ainakaan ole ikina edes onnistunut mikaan mp-aiheeseen liittyva keskustelu. Silti on pokkaa vaittaa, etta muut puhuvat ohi aiheen! "
Niin tahankin asialliseen aiheeseen vastattiin muutama hyva kommentti, sitten tulit sina ja kaikki meni pain persetta !
Seuraa ketjun rakennetta...
no tamahan on tullut jo todettua moneen kertaan, ettei tama keskustelu vie meita minnekaan (mutta sinun on silti pakko sita yrittaa jatkaa).
Kiitos vaan, minulle piisaa nyt.
Ja muuten siita ei kenellakaan muulla kuin kenties sinulla ole minkaanlaista epaselvyytta, kumpi tassa nimimerkkien kayttoasiassa on se pahvi.
konferenssiin ja nimität itsesi Aatuksi, saat ihka varmasti aikaan keskustelua.
Joten se uoli on kyllä hoidossa aloittajalla.
Vai pidät minua ratkiriemukkaana tapauksena.
No ihan samaa mieltä minä olen sinusta.
En tosiaankaan tunne ketään toista motoristia, joka intiassa ollessaan kirjoittelisi suomi-24 palstalle lässytyksiä, jotka ei edes liity millään tavalla moottoripyöräilyyn. En nyt tarkoita etteikö jotkut viestisi koskisi tavalla tai toisella MP:iä, mutta esim. tähän viestiketjuun kirjoittamasi viestit eivät liity.
Mutta sen ainakin tiedät etten koskaan matkusta intiaan sillä sielä täytyy olla tosi tylsää jos ei keksi muuta tekemistä kuin naputella nettii lässynläätä.
Mutta olkoon omahan on asiasi miten elämääsi elätä. Voin vain oikein sydämestäni todeta, että minä todella toivon, että löydät vielä elämääsi jonkun tarkoituksen. OTAN OSAA.
Miten joku ihminen jaksaa jankata täällä vuodesta toiseen 24/7 mitättömistä asioista. Turon jutuista 99 % on itsensä puolustelua ja teorioiden vääntämistä kuinka monta vainoajaa hänellä on. No tätä se teettä kun yhteiskunta säästää ja päästää kaikki sekoilevat ääliöt vapaalle.
Pidan sinua ratkiriemukkaana tapauksena. Olet antanut paljonkin syita siihen.
"En nyt tarkoita etteikö jotkut viestisi koskisi tavalla tai toisella MP:iä, mutta esim. tähän viestiketjuun kirjoittamasi viestit eivät liity"
Eivat liitykaan. Ne liittyvat siihen, etta kaytat taalla samaa nimea, jota mina olen kayttanyt jo pitkaan. Ja oli aivan paikallaan puuttua siihen asiaan (tosin itse et varmastikaan edelleenkaan kasita, mita vikaa moisessa menettelyssa oikein on, sehan tuli selvaksi jo aiemmin).
Ja tosiaan, osaan kirjoittaa myos aiheeseen liittyvista asioista. Sinulta sellaista on turha odottaa, vaan lopiset aivan mita holynpolya paahasi nyt milloinkin satut saamaan.
Tama taas johtuu siita, ettet edes ole taalla siksi, etta voisit keskustella moottoripyorailysta, vaan siksi, etta voisit purkaa jotain mielenterveydellisia ongelmiasi trollaamalla.
Pahvi mika pahvi.
Turo--inkeri
Vai pidät minua ratkiriemukkaana tapauksena.
No ihan samaa mieltä minä olen sinusta.
En tosiaankaan tunne ketään toista motoristia, joka intiassa ollessaan kirjoittelisi suomi-24 palstalle lässytyksiä, jotka ei edes liity millään tavalla moottoripyöräilyyn. En nyt tarkoita etteikö jotkut viestisi koskisi tavalla tai toisella MP:iä, mutta esim. tähän viestiketjuun kirjoittamasi viestit eivät liity.
Mutta sen ainakin tiedät etten koskaan matkusta intiaan sillä sielä täytyy olla tosi tylsää jos ei keksi muuta tekemistä kuin naputella nettii lässynläätä.
Mutta olkoon omahan on asiasi miten elämääsi elätä. Voin vain oikein sydämestäni todeta, että minä todella toivon, että löydät vielä elämääsi jonkun tarkoituksen. OTAN OSAA.
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä
Ilmoita asiattomasta viestistä
Kylla, niin on
Kirjoittanut: Turo--Inkeri 2.2.2008 klo 13.08
Pidan sinua ratkiriemukkaana tapauksena. Olet antanut paljonkin syita siihen.
"En nyt tarkoita etteikö jotkut viestisi koskisi tavalla tai toisella MP:iä, mutta esim. tähän viestiketjuun kirjoittamasi viestit eivät liity"
Eivat liitykaan. Ne liittyvat siihen, etta kaytat taalla samaa nimea, jota mina olen kayttanyt jo pitkaan. Ja oli aivan paikallaan puuttua siihen asiaan (tosin itse et varmastikaan edelleenkaan kasita, mita vikaa moisessa menettelyssa oikein on, sehan tuli selvaksi jo aiemmin).
Ja tosiaan, osaan kirjoittaa myos aiheeseen liittyvista asioista. Sinulta sellaista on turha odottaa, vaan lopiset aivan mita holynpolya paahasi nyt milloinkin satut saamaan.
Tama taas johtuu siita, ettet edes ole taalla siksi, etta voisit keskustella moottoripyorailysta, vaan siksi, etta voisit purkaa jotain mielenterveydellisia ongelmiasi trollaamalla.
Pahvi mika pahvi.
Kaksi Turoa kirjoitelee ryhmään jonninjoutavaa lässytystä toinen heistä on Inkeri ja toinen lnkeri. Vaikea selvittää kumpi on pahvimpi, koska tekstit on täyttä sönkötystä.
Pieni ero näillä turoilla kumminkin on, toinen kirjoittaa sisätiloissa koska ulkona sataa karvahatun kokoisia räntähiutaleita ja maassa pelkkää sohjoa. Toinen taas kirjoittaa palmujen alla Endfildien maassa.
Jokainen voi vetää ihan itse johtopäätöksen kumpi on pahvimpi.
Siinä vaiheessa kun sinä palaat suomeen ja minä menen ulkomailla on vain yksi Turo joka tänne kirjoittelee enkä se ole minä.
Hommaa itelles elämä.
t. se vähemmän pahvimpi.
etta meita Turoja on taalla aika monta.
Voitaisiin perustaa vaikka selluloosatehdas Kemijarvelle kun sita raaka-ainetta olisi omasta takaa, meinaan sita pahvia.
hupaisaa toistaa samoja kirjoitustyylejä niin että apiankin huomaa kuka täällä taas vittuilee herne nenässä????????
ja vielä kerran ?????????????????
Oletko semmoinen seurallinen apina vai semmoinen vahemman seurallinen.
Osaat kuitenkin lukea? Osaatko kirjoittaa?
Tseh. Tseh.
uhu uhu uhu
häääääää!!!!!!
uh uh
mrrrrrrr
Hyvä Inkeri, ei me yhtään tiedetäkkään, että sä kirjoitat ainakin kahdella nimimerkillä.
Toivottavasti sä ite kuitenkin tiedät milloin olet Inkeri ja milloin Lonkku.
Hyvää päivänjatkoa vaan kuitenkin.
olen huomannut sen jo kauan sitten ja olen siitä hyvin hyvin vihainen. Olisi jo aika, että te feikit ette käyttäisi Turo--lnkeri nimimerkkiä sillä se on mun.
..on se vuosi, josta alkaen olen kayttanyt Turo nimea. Joku pahvi on jopa rekisteroinyt sen.
Antaisitte, kuten minakin, kaikkien inkereiden kukkia vaan.
elikkas talla samalla kuin nytkin. Muista en sano mitaan.
Rekisteroitymattomana ei ole muutenkaan varaa kommentoida muiden mahdollisia useita "henkilollisyyksia".
Sen verran muuten viela tasta nimimerkkien kayttoon liittyvasta asiasta, etta esiinny vain aivan vapaasti milla nimimerkilla haluat. Et saa minua arsyyntymaan kayttamalla samaa nimimerkkia kuin mina (ai niin, mutta kun sinahan et kayta samaa nimimerkkia, siina kun on vain samat kirjamet kuin minulla, ja nayttotapa on erilainen).
Enta tiedatko, mista tama johtuu? Tama johtuu siita, etta kaytit sina sitten aivan mita nimimerkkia tahansa - taikka et mitaan - jokainen taysjarkinen tajuaa, kun sinun hopotyksiasi lukee, etta sina olet taysi pahvi. Ja sita sina et pysty peittamaan, vaikka miten yrittaisit.
Eli viime kadessa kirjoitusten SISALTO on se, mika ratkaisee, ei se, minkalaiselta nimimerkilta ne tulevat. Sinun kirjoitustesi sisalto on ollut tiedossa jo pitkaan.
Hammastyttavaa !
"siina kun on vain samat kirjamet kuin minulla,"
-No kun ei ole, opettele poika aakkoset.
"kun sinun hopotyksiasi lukee"
Siis tarkoitatko, että luet viestejäni vaikka ne ovat höpötystä ja vielä vastaa niihin vaikka ne siis ovat höpötyksiä ja kun tämän kaiken teet kesken Intian reissua siellä palmujen alla, kuten itse sen ilmaisit, niin eikö se jo oikeuta palstan pahvin arvonimeen, ole hyvä olet sen ansainnut.
Ja kun niin isosti jankutat muiden kirjoituksien höpömäisyydestä niin tässäpä muutama lainaus viimeisistä kirjoittamistasi viesteistä
Näin Inkeri kirjoitti
" kyseessa on tietotekniikan uusinta uutta edustava "jippo", nimeltaan COPY-PASTE. Ollut tarjolla vasta veikkaisin noin vuodesta 1976, joten ei ihme, jos et ole viela moisesta perilla. Palstan varsinainen valopaa!!"
tassa ns."keskustelussa" kaytettyja nimimerkkeja, ja puhu vasta sitten aiheesta "aiheeseen liittymätön länkytys".
Pidan sinua ratkiriemukkaana tapauksena. Olet antanut paljonkin syita siihen.
"En nyt tarkoita etteikö jotkut viestisi koskisi tavalla tai toisella MP:iä, mutta esim. tähän viestiketjuun kirjoittamasi viestit eivät liity"
Eivat liitykaan. Ne liittyvat siihen, etta kaytat taalla samaa nimea, jota mina olen kayttanyt jo pitkaan. Ja oli aivan paikallaan puuttua siihen asiaan (tosin itse et varmastikaan edelleenkaan kasita, mita vikaa moisessa menettelyssa oikein on, sehan tuli selvaksi jo aiemmin).
Ja tosiaan, osaan kirjoittaa myos aiheeseen liittyvista asioista. Sinulta sellaista on turha odottaa, vaan lopiset aivan mita holynpolya paahasi nyt milloinkin satut saamaan.
Tama taas johtuu siita, ettet edes ole taalla siksi, etta voisit keskustella moottoripyorailysta, vaan siksi, etta voisit purkaa jotain mielenterveydellisia ongelmiasi trollaamalla.
Pahvi mika pahvi.
feikit originaalien veroisia... ei nakojaan edes mp-messuilla.
no tamahan on tullut jo todettua moneen kertaan, ettei tama keskustelu vie meita minnekaan (mutta sinun on silti pakko sita yrittaa jatkaa).
Kiitos vaan, minulle piisaa nyt.
Ja muuten siita ei kenellakaan muulla kuin kenties sinulla ole minkaanlaista epaselvyytta, kumpi tassa nimimerkkien kayttoasiassa on se pahvi.
lippu on, etta kaipa sita ennen vappua pitaisi jos silta tuntuu...
ja ihan ookoo tama vaantaminen onnistuu "etanakin".. heh!!
kerrassaan olet. Sinulta ei ainakaan ole ikina edes onnistunut mikaan mp-aiheeseen liittyva keskustelu. Silti on pokkaa vaittaa, etta muut puhuvat ohi aiheen!
Kerron yhden esimerkin, kun olit vastausta vaille: minun viime paivien viesteistani moottoripyorailyyn liittyy esim. tuohon vasta aloitettuun "montako pyoraa olet omistanut / mika niista on paras" lahettamani vastaus.
Ja mielellaan kuulisin myos sinulta edes yhden vastaavanlaisen esimerkin, kun niin kovasti olet peraankuuluttamassa sita aiheessa pysymista - samaan aikaan, kun itse kaakatat aivan mista nyt milloinkin satut lystaamaan, yleensa jostain kirjoittajien oletetuista tai kuvitelluista ominaisuuksista!!
Ja sina tosiaan olet alkanut systemaattisesti kayttamaan tata samaa nimimerkkia, jota mina olen kayttanyt jo pitkaan.
Ei ole siis epaselvyytta, kumpi meista on se PAHVI... sen enempaa kuin siitakaan, kumpi on ohi aiheen hopotteleva pahvi.
..vaan jatkuu ja jatkuu. Olet aivan kuin vanha amma.
Ja MINA olen sitten sinun mielestasi se, joka inttaa asioista??? Vilkaiseppas peiliin.
Nimimerkkini on ollut rekisteroity jo pitkaan, joten jos/kun kaytat samanlaista, olet pahvi. Mutta enhan mina toki sille mitaan voi, jos et kasita asioita.
Ja jos muuten niin kovasti hairitsee, mita kirjoittelen tanne, niin ole hyva ja JATA LUKEMATTA. Annan sinulle sellaisen mahdollisuuden, mita sina et selvastikaan anna muille, eli kirjoitan systemaattisesti vain talla yhdella ja samalla nimimerkilla.
No niin, olen sanottavani sanonut ja nama asiat ei niita toistelemalla muuksi muutu.
Puhutaan moottoripyorista, tai sitten ollaan hiljaa.
""
No olipa asiallista ja moottoripyöräilyyn liittyvää tekstiä.
Niin, että lopeta jo se muiden mollaaminen kun oma antisi palstalla on tuossa ylhäällä.
Että sori nyt vaan.
on silla tavalla, etta mina osaan keskustella myos asialliseen savyyn, ja sina et osaa.
Alaka lassyta taalla siita, puhuuko joku toinen moottoripyorailysta vaiko ei. Sina itse et ainakaan puhu.
Ja se vaan nyt on myos silla tavalla, etta sina kaytat taalla samanlaista nimimerkkia kuin mina, eli trollaat, ja ilmeisestikin yritat talla tavalla harnata minua, muttet valitettavasti onnistu edes siina.
Teet kylla itsestasi totaalisen pahvin, kun menettelet siten, mutta se on aivan oma valintasi.
Ei ole minun vikani, ettei sinulla ole aavistusta edes perus-kohteliaisuussaannoista tai kaytostavoista. Se olisi ollut lahinna vanhempiesi tehtava antaa sellainen peruskasvatus, mutta lienevat luistaneet velvollisuuksistaan tuossa kohtaa.
on silla tavalla, etta talla lauseella todistat olevasi vaarassa !
-" .. etta mina osaan keskustella myos asialliseen savyyn, ja sina et osaa.
Alaka lassyta taalla siita... "-
Ei kai tuossa ole paljon seliteltavaa.....
...menee silleen, etta:
- sina et keskustele moottoripyorailysta, vaan jostain kummallisista toisten kirjoittajien (oletetuista) ominaisuuksista, joista sina et mitaan tieda;
- sina kaytat samanlaista allekirjoitusta kuin mita toinen kayttaja on kayttanyt talla foorumilla jo pitkaan, ja ainakin teeskentelet, ettei mielestasi siina ole mitaan omituista;
menee myoskin silleen, etta
- sinun on jatkettava taysin hyodytonta keskustelua vaikka ensi kuulle asti, ja saatava viimeinen sana asiassa, jossa sinulla ei edes ole ollut mitaan sanomisen varaa alun perinkaan.
Nuo yllamainitut ovat syy siihen, miksi kutsun sinua pahviksi. Juuri sita sina olet. Pahvi.
Kun nyt kello on jo siella indiassa aika paljon, niin muista ottaa se rauhoittava iltalaakitys.
Sinisia illalla. Muista : sinisia.
..täytyy valitettavasti todeta, etta ystävämme Turo--Inkeri on seonnut lopullisesti.
Seuratkaapa keskustelun loppuosiota. Ressukka vänkää itsekseen ja jos joku vastaa, han poistaa tekstin välittömästi.
Ei se ole intiassa helppoa, kun aurinkokin on jo laskenut ja apinat syötetty...huhhuh....
onko sulla edes pyörää....
Suzuki SV 650, alulaukut ja oljyjaahdytin.
Omistan myos kuitukyparan, jossa diidiii-lukko !
Tunnen apinoita ja vastaan kaikkeen. Aina !
eli sulla ei ole!!!ei suzuki mikä moottoripyörä ole!!!