Jorma Palo kertoi menettäneensä luottamuksensa poliiseihin iäksi vuonna 1960 seistessään potilaansa likaiset haalarit paketissa tien vieressä odottamassa tutkijoiden noutavan sen.
Hän pelkäsi koko ajan, että haalarit omistavan potilaan käsi laskeutuu hänen olalleen, ja potilas kysyy: "Mitä tohtori tekee?". Hän oli varma, että poliisit ajoivat hänelle naureskellen ohitse.
Jorma Palolla oli onni elää elämänsä ilman, että hänen tarvitsi koskaan turvautua vihaamiensa poliisien apuun.
Elämänsä ehtoossa, syövän runtelemana, hänelle koitti viimeinkin koston aika. Hän päätti maksaa korkojen kera takaisin 40 vuoden takaisen nöyryytyksen, jota hän ei ollut yhtenäkään elämänsä päivänä voinut saada mielestään.
Hän julkaisi paljastavan kirjan Bodomin arvoitus, joka alkoi räväkästi "Herra apulaispäällikkö!" -sanoilla, osoittaen täten, kenelle se ensisijaisesti oli suunnattu.
Kirjassaan Palo musertavasti osoitti ratkaisseensa Bodomin kolmoismurhat, ja paljastipa samalla sen ajan Suomen poliittisen mädännäisyyden, yhtälailla myös poliisivoimien kierouden ja pelkuruuden.
Mutta voi kauhistus! Poliisit kävivätkin vastahyökkäykseen!
Kieroon tapaansa he tietenkään eivät uskaltaneet käydä Jorma Palon kimppuun, vaan raukkamaisesti Nils Gustafssonin kimppuun, joka siis oli yksi uhreista, viaton poikanen.
Siinäpä sitä oltiin: murhat oli Palo ratkaissut, mutta nyt olikin tilanne muuttunut niin, että hänen piti pelastaa vielä Gustafssonkin! Hän aloitti Gustafssonin pelastamisen nöyrällä anteeksipyynnöllä siitä, että tuli paljastaneeksi Assmanin kolmoismurhaajaksi (yhdessä Gyllströmin kanssa...) ja siten herättäneeksi koneiston lavastamaan Gustafssonin syylliseksi, jottei ulkopoliittinen kähmintä, joka varmasti jatkuu samanlaisena vieläkin, paljastuisi.
Uljaasti Palo kävikin taisteluun verivihollisiaan vastaan vielä kerran, ja onnistui jälleen!
Voiton kruunasi hänen ja parhaaksi ystäväkseen tulleen Gustafssonin yhdessä kehittelemä kirja "Nils Gustafsson ja Bodomin varjo", jolla Palo päätti kirjailijan ja rikostutkijan uransa.
Voiton kunniaksi Jorma Palo tarjosi kustantajansa kera Gustafssonille puolustusasianajajineen juhlaillallisen.
Jorma Palo kuoli siis onnellisena. Hän sai maksettua korkojen kanssa kalavelat vihaamilleen poliiseille. Hän siis ratkaisi Bodominjärven kolmoismurhat - ne tekivät siis Hans Assman ja "kioskimies" Gyllström yhdessä.
Gustafsson antoi Jorma Palolle kaiken anteeksi.
Jorma Palo jäi historiaan oikeustaistelijana. Hän näytti, että "systeemi" on voitettavissa, ja todelliset vihollisemme ovat naamioituneet poliisin univormuun ja esiintyvätpä joskus siviiliasuisinakin, mutta heidät tunnistaa nyt kyllä kierosta ilmeistään ja luihuista katsannoistaan.
Kiitos Jorma Palo!
Haistakaa p**## murhatutkijat!
Hän pelkäsi koko ajan, että haalarit omistavan potilaan käsi laskeutuu hänen olalleen, ja potilas kysyy: "Mitä tohtori tekee?". Hän oli varma, että poliisit ajoivat hänelle naureskellen ohitse.
Jorma Palolla oli onni elää elämänsä ilman, että hänen tarvitsi koskaan turvautua vihaamiensa poliisien apuun.
Elämänsä ehtoossa, syövän runtelemana, hänelle koitti viimeinkin koston aika. Hän päätti maksaa korkojen kera takaisin 40 vuoden takaisen nöyryytyksen, jota hän ei ollut yhtenäkään elämänsä päivänä voinut saada mielestään.
Hän julkaisi paljastavan kirjan Bodomin arvoitus, joka alkoi räväkästi "Herra apulaispäällikkö!" -sanoilla, osoittaen täten, kenelle se ensisijaisesti oli suunnattu.
Kirjassaan Palo musertavasti osoitti ratkaisseensa Bodomin kolmoismurhat, ja paljastipa samalla sen ajan Suomen poliittisen mädännäisyyden, yhtälailla myös poliisivoimien kierouden ja pelkuruuden.
Mutta voi kauhistus! Poliisit kävivätkin vastahyökkäykseen!
Kieroon tapaansa he tietenkään eivät uskaltaneet käydä Jorma Palon kimppuun, vaan raukkamaisesti Nils Gustafssonin kimppuun, joka siis oli yksi uhreista, viaton poikanen.
Siinäpä sitä oltiin: murhat oli Palo ratkaissut, mutta nyt olikin tilanne muuttunut niin, että hänen piti pelastaa vielä Gustafssonkin! Hän aloitti Gustafssonin pelastamisen nöyrällä anteeksipyynnöllä siitä, että tuli paljastaneeksi Assmanin kolmoismurhaajaksi (yhdessä Gyllströmin kanssa...) ja siten herättäneeksi koneiston lavastamaan Gustafssonin syylliseksi, jottei ulkopoliittinen kähmintä, joka varmasti jatkuu samanlaisena vieläkin, paljastuisi.
Uljaasti Palo kävikin taisteluun verivihollisiaan vastaan vielä kerran, ja onnistui jälleen!
Voiton kruunasi hänen ja parhaaksi ystäväkseen tulleen Gustafssonin yhdessä kehittelemä kirja "Nils Gustafsson ja Bodomin varjo", jolla Palo päätti kirjailijan ja rikostutkijan uransa.
Voiton kunniaksi Jorma Palo tarjosi kustantajansa kera Gustafssonille puolustusasianajajineen juhlaillallisen.
Jorma Palo kuoli siis onnellisena. Hän sai maksettua korkojen kanssa kalavelat vihaamilleen poliiseille. Hän siis ratkaisi Bodominjärven kolmoismurhat - ne tekivät siis Hans Assman ja "kioskimies" Gyllström yhdessä.
Gustafsson antoi Jorma Palolle kaiken anteeksi.
Jorma Palo jäi historiaan oikeustaistelijana. Hän näytti, että "systeemi" on voitettavissa, ja todelliset vihollisemme ovat naamioituneet poliisin univormuun ja esiintyvätpä joskus siviiliasuisinakin, mutta heidät tunnistaa nyt kyllä kierosta ilmeistään ja luihuista katsannoistaan.
Kiitos Jorma Palo!
Haistakaa p**## murhatutkijat!
Vastaukset 6
Vanhimmat
olivatkaan silloin aikoinaan naamioituneet, kun Nilssirukka helluntain jälkeisenä tiistaina näki äitinsä ja luuli tätä poliisiksi!
Olivatko poliisit hänen äitinsäkin ottaneet jo silloin aikoinaan palvelukseensa. Tuolla murhainfossa kirjoitetaan kyllä, ettei siihen aikaan naispoliiseja vielä ollutkaan. No itse en tuota aikaa muista, mutta olen minä naispoliiseja paljon nykyisin paljonkin nähnyt ja jopa useita tunnenkin.
mukiloitu aivovammaa vaikka ken tietää...
tiedä mitä todisti
Palo kuoli ja aivan faktisti tiesi kuollessaan kuka oli murhaaja ja se tais tulla hällekin yllätksenä.
Sairautensa lahottamana emeritusrikostutkija Jorma Palo aivan villiintyi ja puki maailman kilteimmän miehen ajatukset sanoiksi, tältä itse kysymättä. Tässä eräs huikeimmista jaksoista:
[Gustafsson on juuri saanut haasteen]
"Tämän täytyy olla pelleilyä, Nils ajatteli lopetettuaan lukemisen. Miten minua voidaan syyttää kolmesta murhasta, kun minäkin olin kuolla? Minäkö olisin tappanut ja vielä vakaasti harkiten Sepon, Tuulikin ja rakkaan Irmelini? Haapala ja Tuominen ovat lavastaneet minut murhaajaksi, ja sitä tekoa on tässä pidettävä törkeänän. Erityisen törkeää oli ruumiiden ylöskaivaminen. Olisivat kaivaneet mieluummin Hans Assmanin ja Kioskimiehen ruumiit. --- Birgit on oikeassa: poliisit ovat idiootteja. Ennen heillä oli maalaisjärkeä, nyt sitä ei heillä ole. En minäkään haluaisi asua tässä maassa.
-----------------
Hauskinta on tuo entisajan poliisien ihannointi... totta kait Gustafssonista he olivat paljonkin parempia kuin nykytutkijat.
Entisajan tutkijoille ei nimittäin pätkähtänyt päähänkään ajatella sitä mahdollisuutta, että tekijä olisikin ollut se todennäköisin, eli sankari itse...
aivan sekaisin, kuten esimerkkimme henkilö aivoissa kasvaimen takia.