olen 3 kk pojan onnellinen äiti. olen jo 32 v ja lapsi on esikoiseni. Aluksi kun olin raskaana epäröin koko ajan teenkö lapsen. sitten päätettiin avokkini kanssa että halutaan pitää lapsi. Joten keskeytys suljettiin pois mielestämme. onneksi.
Aluksi kirjoittelin täällä odottavien puolella ja kirjoitin peloistani etc...
En oikeasti tiennyt mitä äitiys on, mutta se on aivan ihanaa. Rakastan Lastani yli kaiken.
Lapsi on helppo tapaus ilmeisesti...tai ainakin minusta sitä tuntuu. onhan sillä vatsakipuja nannista mutta ne on pientä. muuten niin ihanan iloinen mussukka.
nytkin vaavi on nukkunut sitterissä melkein 3 h ja tekee mieli jo herättää kun tulee ikävä heti..
Siitä kirjoitin odottavien palstalla kun en todellakaan ole ollut mikään äiti-tyyppistä ollenkaan vaan enemmänkin sellanen riekkuja bailaaja jne.
mutta nyt en voisi kuvitellakkaan että lähtisin minnekkään. Ajattelisin vain vauvaani koko ajan.
Mutta sitten mua jännittää ja pelottaa äitiys että osaanhan kasvattaa kunnolla ja hankinhan oikeat lelut, tavarat jne.
onko normaalia että miettii ja jännittää tuollaisia asioita? kun katson vauvaa luulen että hän on aina sellainen siis vauva. niin kuin koira että ei se siitä muutu mutta vauvahan kasvaa aikuiseksi ihmiseksi.
Aivan uskomatonta. olen ihan tohkeissani kun huomaan vauvani osaavan taas jotain uutta.
Se on varmaan järisyttävää kun kasvaa lähtee konttaamaan ja syö pöydässä. Siis mieletöntä.
Jännittää ihan kamalasti kun on 3-4 v tai jotain.
Haluan että vauvallani on kaikki mahdollinen. Ja että hänellä on ihana lapsuus.
Välillä on ihan omituinen olo että ihan havahdun että minä olen jonkun äiti minun pitää olla hyvä äiti. ei huono.
teenkö kohta itselleni liikaa paineita?
Aluksi kirjoittelin täällä odottavien puolella ja kirjoitin peloistani etc...
En oikeasti tiennyt mitä äitiys on, mutta se on aivan ihanaa. Rakastan Lastani yli kaiken.
Lapsi on helppo tapaus ilmeisesti...tai ainakin minusta sitä tuntuu. onhan sillä vatsakipuja nannista mutta ne on pientä. muuten niin ihanan iloinen mussukka.
nytkin vaavi on nukkunut sitterissä melkein 3 h ja tekee mieli jo herättää kun tulee ikävä heti..
Siitä kirjoitin odottavien palstalla kun en todellakaan ole ollut mikään äiti-tyyppistä ollenkaan vaan enemmänkin sellanen riekkuja bailaaja jne.
mutta nyt en voisi kuvitellakkaan että lähtisin minnekkään. Ajattelisin vain vauvaani koko ajan.
Mutta sitten mua jännittää ja pelottaa äitiys että osaanhan kasvattaa kunnolla ja hankinhan oikeat lelut, tavarat jne.
onko normaalia että miettii ja jännittää tuollaisia asioita? kun katson vauvaa luulen että hän on aina sellainen siis vauva. niin kuin koira että ei se siitä muutu mutta vauvahan kasvaa aikuiseksi ihmiseksi.
Aivan uskomatonta. olen ihan tohkeissani kun huomaan vauvani osaavan taas jotain uutta.
Se on varmaan järisyttävää kun kasvaa lähtee konttaamaan ja syö pöydässä. Siis mieletöntä.
Jännittää ihan kamalasti kun on 3-4 v tai jotain.
Haluan että vauvallani on kaikki mahdollinen. Ja että hänellä on ihana lapsuus.
Välillä on ihan omituinen olo että ihan havahdun että minä olen jonkun äiti minun pitää olla hyvä äiti. ei huono.
teenkö kohta itselleni liikaa paineita?
Vastaukset 2
Vanhimmat
että TEET ja olet jo tehnyt noita turhia paineita.
Ihan jo pelottaa lapsesi puolesta, että saako kasvaa rauhassa ollenkaan, kun hössötät joka asian kanssa.
Älä hyvä ihminen edes yritä olla täydellinen äiti, pieleen menee takuu varmasti.
Sinä kasvat ja opit siinä lapsesi myötä, kuten kaikki muutkin äidit.
Ymmärrä, ettei meistä kukaan ole ollut äiti, ennen kuin olemme saaneet ensimmäisen lapsemme.
Samalla tavalla jokainen on kasvanut äitiyteen, tavallaan päivä kerrallaan.
Älä nyt herranjestas jo mieti niitä oikeita leluja ja muuta täydellisyyttä, huh.
Mitä rauhallisemmin ja normaalimmin suhtaudut ja ymmärrät, että kaikkien muidenkin lapset kasvavat ja kehittyvät samalla tavalla ja ilman mitään erityisiä hössötyksiä. Ymmärrä, että vaikka sinun mielestäsi kaikki lapseesi liittyvä on aivan ihmeellistä ja ihanaa ja lapsesi on sun mielestä maailman paras, mutta niin on kaikkien muidenkin lapset heidän vanhemmilleen. Joillakin äideillä todellisuus suorastaan hämärtyy ja he alkavat odottaa, että kaikkien pitäisi palvoa heidän lastaan maailman napana.
Toivon, että pystyt rakastamaan lastasi niin paljon, että näet mikä on tervettä ja mikä ei.
Siis osaat asettaa lapselle myös rajat ja tuottaa pettymyksiä sillä, ettei lapsi saa kaikkea mitä vinkasee. Annat turvallisuuden tunteen lapselle sillä, että olet se aikuinen teillä joka määrää ja johon lapsi voi tukeutua ja luottaa ja sen kautta myös kunnioittaa.
Älä koskaan perustele "laiskuuttasi" tai haluttomuuttasi kiltää lasta tai muuten kasvattaa, määrätä lapsen puolesta asioita, kuten esim vaatetus, syömiset jne. sillä että kun kävi niin sääliksi, kun lapsi tuli niin surulliseksi, niin annoin periksi. Se on suurimpia virheitä jota voit tehdä. Siitä lapsen "mielistelystä" vain seuraa, että lapsi on tosi onneton, kun vanhemmat ei osaa päättää mitään hänen puolestaan ja pienen pitäisi muka osata tehdä itsensä kannalta oikeita päätöksiä. Se on kohtuutonta lasta kohtaan. Et siis kysy lapselta, mitä puetaan tänään päälle tai mitä syödään. Se ei ole lapsen tehtävä tietää, vaan sinun. Sinä siis vain kerrot lapselle mitä tehdään ja tarvittaessa perustelet. Esim. terveellisen ruoan merkityksen ja lämpimien säähän sopivien vaatteiden tarpeellisuuden, mutta teet kuten oman järkesi sanoo, ei sitä mitä lapsi mahdollisesti haluaa.
Yleensä käy myös niin, että jos äiti tietää mitä pitää tehdä ja tekee myös, niin lapsi oppii luottamaan, että kyllä äiti tietää, eikä edes kyseenalaista sitä mitä sanot, pyydät tai vaadit.
Opeta lapsellesi kaunista käyttäytymistä, yleensä parhaiten menee perille oman esimerkin kautta.
Opeta mikä on oikein ja mikä väärin.
Ihan kohta jo olet tilanteessa, jolloin sun pitää ruveta sanomaan lapselle monta kertaa päivässä ei, kun lapsesi rupeaa kurkottamaan esineitä, jotka ei ole hänen. Silloin vain ohjaat lapsesi pois ei toivotusta tekemisestä ja annat jonkun oman lelun lapselle.
Samoin joudut ottamaan lapsesi pois ja kieltämään kiipeilemästä vaaraalisiin paikkoihin. Sillonkin pitää taas tuottaa pettymys, mutta mieluummin pettynyt mieli, kuin kolhiintunut pää tai katkenneet luut.
Kyllä se siittä, kunhan pidät jalat maassa ja järjen päässä.
Monet vanhemmat, jotka eivät ole raaskineet lastaan kasvattaa ovat joutuneet katkerasti katumaan ja mikä surullisinta, heidän lapsensa kärsii tilanteesta kaikkein eniten.
Tsemppiä sulle. päivä kerrallaan, niin hyvin menee.
kiitos viestistäsi. siinä oli asiaa... minulla on itse ollut juuri sellainen lapsuus että olen ollut aika itsenäinen. olen saanut tehdä mitä haluan, melkein.
en halua sitä omalle lapselleni. monesti olin kateellinen kaverilleni jolla oli kotia tulo aika, minulla ei.
isäni ja äitini on ollut ja on mahtavia.... aivan ihania ihmisiä.
kummallakin omassa nuoruudessaan ja lapsena todella kova kuri ja eivät halunneet sellasta paskaa omille lapsileen joten meillä oli todella vapaa kasvatus ja kilttiä ja pärjääviä tyttöjä meistä kasvoi. onneks.
välillä ihan kaipasi kuria edes vähän....
oman lapseni kohdalla haluan antaa kuria mutta en liian kovaa. kuria olla pitää, tietää miten elämässä pitää elää.
sitä juuri mietin että osaanhan pitää kuria.... kun en ole sitä kunnolla itse saanut tai minulle on aina annettu periksi.
kiitos sinulle että muistutit minua tästä asiasta...en olisi muistanut. hyvää talven jatkoa sinulle....