Lueskelin keskusteluja leskeksi jäämisestä ja 8:sasta arkunkantajasta.Minä olen eronnut 15 v sitten ja on yksi poika, ei juurikaan sukulaisia, joten arkunkantajia ei varmaankaan löydy.Olen kertonut pojalleeni toiveen tuhkauksesta ja hän voi tehdä sille(siis tuhkalle) mitä haluaa, olettaisin että ei enää minua hetkauta suuntaan eikä toiseen.
Muuten sanoisin et tää yksin eläminen on aika kiva juttu, sopii minulle.Ymmärrän kyllä et kaikki ei viihdy yksinään, minä taas en jaksais ketään aamusta iltaan huushollissani, ainoastaan tilapäisesti ja mieluummin hyvin lyhyen ajan.Eli olen mieluummin yksinäinen kuin vastenmielisesti kaksin tai jossain muussa ryhmässä siks,että vanhusten(!)ei pitäis olla yksin.
Muuten sanoisin et tää yksin eläminen on aika kiva juttu, sopii minulle.Ymmärrän kyllä et kaikki ei viihdy yksinään, minä taas en jaksais ketään aamusta iltaan huushollissani, ainoastaan tilapäisesti ja mieluummin hyvin lyhyen ajan.Eli olen mieluummin yksinäinen kuin vastenmielisesti kaksin tai jossain muussa ryhmässä siks,että vanhusten(!)ei pitäis olla yksin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Viihdyn myös yksin oikein hyvin.Ei tarvitse palvella ketään ja kun haluaa seuraa, sen kuin kutsuu vaan.Yksin on tosi kivaa. On niin paljon kakkea kivaa mitä voi tehdä, eikä tarvitse palvella ketään.
Samoin ajattelen tuhkauksesta. Erosin myös kirkosta ja matkustelen senkin rahan.
Poika saa heittää tuhkan vaikka vessan pyttyyn, ihan sama.Uurnankin olen ostanut valmiiksi.
Hautaustoimisto löytää kantajat, jos on tarpeen.
yksin, vain sillä erotuksella, että minulla on koira. Mieluummin koira jalkopäässä kuin mies vieressä! Avioeroni (1971) jälkeen en ole sellaista miestä tavannut, jonka huolisin asumaan kanssani. Seurustelu on ihan eri juttu, jos ei tarvitse jatkuvasti ukon naamaa nähdä!
Olen ollut vasta vuoden leskenä ja koko elämäni aikana nyt ensimmäistä kertaa yksin.Tottakai on kaveria ikävä,olimmehan yhdessä tiiviisti 35 vuotta mutta kuitenkin ihmeen hyvin olen sopeutunut tähän yksin oloon.Saa tehdä mitä itseään huvittaa,se on nautinto, mutta uskon että kun aika kuluu niin en sulje pois sitä että vielä löytyisi joku mukava harmaahapsi juttukaveriksi.
Sukulaisia kyllä arkun kantoon. Mutta selvä puhe pojalle ja paperilla sama. Raato vain tuhkaksi ja hyvänä suunnistajana löydät nopeasti tuulisen harjun ja kippaat tuhkat sinne takaisin luonnon kiertokulkuun.
Kyllä yksinkin viihtyy mainiosti. Olen eronnut 18 v sitten. Aluksi oli hankalaa, kun "uusavuttomana ukkona" en osannut kunnolla ruoan laittoa tai vaatehuoltoa. Pian senkin oppi.
Piti kokeilla uusia suhteita. Ei siitä mitään tullut. Parhaat naiset oli jo aikoja viety avioon ja löytämilläni tuppasi olemaan ongelmia.
Tämä netti on hyvä juttu. Kivoja keskustelukavereita on löytynyt ja lujia ystävyyssuhteita. Matkat kun siinä ei haittaa.
Yhden nettikaverin (naisen)kanssa suunniteltiin yhteen muuttamista sillä ehdolla, että kumpikin eri huoneisiin ja keskustelut käydään huutamatta tietsikoilla Skypen tai Messengerin videopuheluin. Yökylään saa sitten hiipiä kumpi vain. Ruoanlaitto- ja tiskivuorot jääkaapin oveen. Siivoukset kumpikin itse, imurin ja muut hakee kumpi ensin ehtii.
Samoja ajatuksia vapaista naisista.
Vaikea valita, kun joku on jonkinmoinen alkoholisti, joku tupakoi, joku ei ole saanut omaa asuntoa, joku on muuten varaton, joku on lihava, joku epäilee kaikkea, joku ärtyy helposti, joku on älyltään yksinkertainen jne ...
Mieluummin siinä jo yksin asuskelee.
eipä kyllä löydy ketään jonka kanssa alkaisin vielä samaa huushollia asustaa, leskenä ollut jo niin kauan ja yrittänyt viritellä jotain uusia suhteita, eipä vaan onnistu, miksi ottaisin vieraan miehen vaivoikseni.
Olen kokenut sekä avioeron, että leskeyden. Yksin olen ollut kolme vuotta. Samansuuntaisia ajatuksia on minullakin, yksin on hyvä olla. Voin tulla ja mennä, harrastaa mitä haluan ja olla niin kuin haluan, lupaa kysymättä ja nalkutusta kuuntelematta. Ei tarvitse passata eikä elättää ketään.
Moni kohtalotoveri on samaa mieltä, tuntuu vain, että tämä ei ole sallittua.
Sukulaisia ei lapsia lukuun ottamatta enää ole. Toisaalta en tarvitse arkunkantajia, lapsille olen esittänyt toivomuksen, että minut tuhkataan ja lasketaan mieheni viereen uurnahautaan.
yhteydessä kävi ilmi, että arkun voi siunaustilaisuuden jälkeen jättää kirkkoon ja hautaustoimisto hoitaa pois. Kantajista ei tarvitse huolehtia. Meillä oli kuusi, eikä ollut ongelmia. Sekä mieheni, että minä tarvitsimme suuren oman reviirin, meillä oli etäavioliitto. Olen ollut paljon yksin, mutta en tunne itseäni yksinäiseksi. Päinvastoin, tehtäviä on jonossa odottamassa. Miesystäväni asuu 10 km:n päässä ja tapaamme usein. Järjestely toimii hyvin, nautin erityisesti, kun hän passaa minua. Molemmilla on myös omat touhunsa.