Öljylämmityksestä on päästävä eroon, tuli uutisissa ja sähkön hintaa nostetaan kun pohjoismainen edullisempi sähkö johdetaan Pekkarisen johdolla keskieurooppaan ja Vapo huutaa hallelujaa kun pelletin hinnalla on vain taivas kattona.
Pelletti
ja sähköriemua
2357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sähkön myyminen Keski-Eurooppaan on ihan vain ja ainoastaan sähköyhtiöiden vedätystä ja syy nostaa hintaa.
Maiden välillä ei ole kovin suuria siirtolinjoja koska niitä ei ole tarvittu koska on haluttu olla sähkön suhteen pitkälti omavaraisia.
Eli vaikka Euroopassa saisi sähköstä 10€/kWh, niin nykyisillä yhteyksillä sinne ei silti voida myydä suuria määriä.
Toisekseen Keskieuroopan tuottajahinta ei edes ole parempi kuin pohjoismaissa, sillä hinta on hinattu korkeaksi veroilla, jotka ei tuottajaa rikastuta. Esimerkiksi Norjaan myydystä sähköstä saa tuottaja paremman hinnan kuin Tanskaan myydystä, vaikka kuluttajahinnoista voisi luulla toisin.
Kyllä pelletillä saat lämpöä n 4 centtiä kWh eli hintaan jolla voimalat myyvät tukussa sähköä verkkoon ja sitä se tulee seuraamaan. Laita vaikka lisänä pellettitakka nurkaan ilma- tai vesikierrolla niin pääset Sinkin juhlaan mukaan. Vesikiertoinen takka sopii keskuslämmityksen jatkeeksi ja sitten koko kattila jos sitä haluaa. Laskeskelin juuri yhteen keskusteluun, että halvimmillaan saat n 20 kW tehoisen koko keskuslämpö järjestelmän n 6,500 - 7.000 euroan hintaan ja parin päivän asennukset päälle. Turha sitä on ihmetellä jos öljy palaa ja sähköt kuluu. Vielä jos uskot noiden kaikkien kirjoittajien juttuja puolta kalliimpien järjestelmien hinnoista niin sitten vilä kannattaa itkeäkin perään.