nightwish

Jos keskusteltais NW:stä eikä pelkästään solisteista. DPP myy hyvin ja bändi on nyt Australiassa keikoilla. Marcon upeat laulut tulevat paremmin esiin nykyisessä kokoonpanossa eikä Anettea voi tosiaankaan sanoa puujalaksi. Hyviä muutoksia bändissä ainakin minun ja monen, monen muun mielestä.
2416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

aiemmin Isladerista jne. Loistavia biisejä. Samoin Marcon(kin) osuus Bye bye beautifulissa. Kaiken kaikkiaan arviot ja arvostelut, jotka perustuvau pelkästään Youtube-versioihin ovat todella köykäisiä. Kahden uuden kokoonpanon keikan perusteella sanon omana mielipiteenäni, että on ollut todella hyvä fiilis. Aiemman kokoonpanon hyvän fiiliksen viimeinen keikka oli Kiteellä, "sattuneesta syystä" varmaankin.

Äänestä
  • New fan,, sina et ole yksin, minäkin olen uusi faani. DPP ruels!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


newfan kirjoitti:

Jos keskusteltais NW:stä eikä pelkästään solisteista. DPP myy hyvin ja bändi on nyt Australiassa keikoilla. Marcon upeat laulut tulevat paremmin esiin nykyisessä kokoonpanossa eikä Anettea voi tosiaankaan sanoa puujalaksi. Hyviä muutoksia bändissä ainakin minun ja monen, monen muun mielestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu